Yritin etsiä sopivaa ulkoasua bloggeriin. Vaikka löysinkin monta, en ihan sellaista, mitä etsin. Sellaista ei varmaan löydä kuin erikseen tekemällä. Olisin halunnut jonkinlaisen keskiaikaisen linnankellarin tai vankityrmän kenties. Ei liian realistista, ehkäpä peligrafiikka -tyylisen. Ei missään tapauksessa räikeitä värejä, eikä liian selvään piirrettyjä rajoja.
Osaisinpa piirtää, soittaa, laulaa, kirjoittaa... Olisinpa virtuoosi.
lauantai 27. joulukuuta 2008
torstai 25. joulukuuta 2008
Ei sanomisen arvoista
Yhä sanat kadoksissa. Joulu masentaa. Se jotenkin aina kohdistaa kaiken huomion niihin piirteisiin, joita minun on vaikea itsestäni saada esiin. Joulun kimaltelevassa ja ruusunpunaisessa pitsivalossa näytän rujolta ja kylmältä.
Aiemmin postailin, etten oikeastaan odota elämältä mitään, ettei juuri mikään ole ponnistelemisen arvoista. Joulun tullen törmään siihen, ettei oikeastaan myöskään minkään antaminen ole ponnistelemisen arvoista. Se saa minut inhoamaan itseäni, mutten silti tee asialle mitään, minkä johdosta pidän itseäni yhä vähempiarvoisena. Näin antamisen aikaan se konkretisoituu, vaikka aina se on läsnä.
Sanat eivät ole hukassa. Ne eivät sisällä ratkaisuja. Ne eivät sisällä mitään sanomisen arvoista. Ne vain tarjoavat mahdollisuuden kehottaa ryhdistäytymään. Ne eivät tuota mitään positiivista.
tiistai 23. joulukuuta 2008
Close as it gets?
Elokuva, josta olen haaveillut vuosikaudet. Pikainen etsintä tuotti YouTube -pätkän. Ei tiä vaikka jostain vielä löytyis leffa DVD:nä...
Ja toinenkin pätkä näköjään.
Ehdottomasti parasta elokuvassa on musiikki, mutta Mickey Rourken naama on myös ihan hauskaa katsottavaa. Joskus nuorena ja hurjana opettelin peilin edessä Rourke -ilmettä tästä leffasta.
torstai 18. joulukuuta 2008
Totuutta takaa-ajamassa
Embedding disabled by request.
Myönnän, sain inspiraation Annikilta, joka pohdiskeli omaa vahvuuttaan.
Minussa on tuo polte totuuden paljastamiseen, pieni sisäinen tiedemies, joka ei ole valmis luopumaan totuudesta vain ilmapiirin vuoksi. Jotkut ovat törmänneet siihen osaan minua täällä blogistanissa, toiset täällä kotosalla, ja muut missä lie.
En myönnä, että ilkeyttäni olisin sellainen. Kuitenkin toisinaan minun koetaan hyökkäävän, vaikka minä vain etsin kuumeisesti. Minun ehkä kuvitellaan olevan ihmistä vastaan, vaikka olen asian puolesta.
Musta ja valkoinen. Sitä minä en vain voi hyväksyä. Se on heikkouteni. Miksi, miksi se onkin niin vaikeaa. Onhan minulla isä, jolle oli vain musta ja valkoinen, ja voihan olla, että minä vielä isälleni huudan harmaata. Voihan se olla niin. Sehän olisi helppoa ja loogista. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Tällainen minä olen, enkä sitä halua itsestäni pois.
Olisi harmillista toimia näin vain sisäisestä pakosta ilman, että minä sen paremmin kuin muutkaan, mitään tästä hyötyisimme. Miten siis tämän kykyni kanavoin niin, etten tarpeettomasti muita loukkaa, sillä sisälläni tunnen, miten pieneksi ja lyttyyn voi ihmisen polkea, ihan tarkoittamattaan.
Miten voisin etsiä totuuttani vetämättä mattoa toisen jalkojen alta? Pitäisi varmaan aloittaa, että en tiedä totuutta, mutta olen innokas etsimään vaihtoehtoja. En tiedä. Joskus tunnen muutenkin itseni kummajaiseksi. Aaltojeni eriskummallinen pituus ei tunnu kohtaavan toisten kanssa, ja välillä tunnen viestiväni teflonia tai luotaan työntäviä magneettikenttiä. Samaan aikaan olen itsekin vaikeasti tavoitettava. Eagles sen sanoi...
Eihän tässä ole taas päätä, eikä häntää. Pitäisi varmaan perustaa uusi blogi: vuodatus.com.
Myönnän, sain inspiraation Annikilta, joka pohdiskeli omaa vahvuuttaan.
Minussa on tuo polte totuuden paljastamiseen, pieni sisäinen tiedemies, joka ei ole valmis luopumaan totuudesta vain ilmapiirin vuoksi. Jotkut ovat törmänneet siihen osaan minua täällä blogistanissa, toiset täällä kotosalla, ja muut missä lie.
En myönnä, että ilkeyttäni olisin sellainen. Kuitenkin toisinaan minun koetaan hyökkäävän, vaikka minä vain etsin kuumeisesti. Minun ehkä kuvitellaan olevan ihmistä vastaan, vaikka olen asian puolesta.
Musta ja valkoinen. Sitä minä en vain voi hyväksyä. Se on heikkouteni. Miksi, miksi se onkin niin vaikeaa. Onhan minulla isä, jolle oli vain musta ja valkoinen, ja voihan olla, että minä vielä isälleni huudan harmaata. Voihan se olla niin. Sehän olisi helppoa ja loogista. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Tällainen minä olen, enkä sitä halua itsestäni pois.
Olisi harmillista toimia näin vain sisäisestä pakosta ilman, että minä sen paremmin kuin muutkaan, mitään tästä hyötyisimme. Miten siis tämän kykyni kanavoin niin, etten tarpeettomasti muita loukkaa, sillä sisälläni tunnen, miten pieneksi ja lyttyyn voi ihmisen polkea, ihan tarkoittamattaan.
Miten voisin etsiä totuuttani vetämättä mattoa toisen jalkojen alta? Pitäisi varmaan aloittaa, että en tiedä totuutta, mutta olen innokas etsimään vaihtoehtoja. En tiedä. Joskus tunnen muutenkin itseni kummajaiseksi. Aaltojeni eriskummallinen pituus ei tunnu kohtaavan toisten kanssa, ja välillä tunnen viestiväni teflonia tai luotaan työntäviä magneettikenttiä. Samaan aikaan olen itsekin vaikeasti tavoitettava. Eagles sen sanoi...
Eihän tässä ole taas päätä, eikä häntää. Pitäisi varmaan perustaa uusi blogi: vuodatus.com.
tiistai 16. joulukuuta 2008
Outoa ja selittämätöntä tyhjyyttä -ei tunnu miltään. Yhtenä hetkenä taas on tukehtua ahdistukseensa, toisena johonkin muuhun. Sitten on taas tyhjää. Kuin olisi juuri saamaisillaan juonesta kiinni, ja kulkee innolla kohti ratkaisua, kuitenkin vain huomatakseen päätyneensä taas yhteen umpikujaan, tai ei yhtään minnekään.
trying to catch the world that keeps rumbling away...
maanantai 15. joulukuuta 2008
Jouluisia inten...inventioita
Nyt olen ilmeisimmin päässyt duunariuden ytimeen, kun työpisteessäni komeilee ehta tyttökalenteri. Sain sen työnjohtajalta, joka puolestaan sai sen hankintoja tehdessään asiakaslahjana (oletan). No, joka tapauksessa - siellä se nyt roikkuu. En ole vielä tohtinut katsoa sisäsivuille - eihän ole kohteliasta kurkkia.
Ihmettelenpä vaan, etten ole törmännyt edellisestä syntyneeseen ajankohtaiseen ajatelmaan: joulutyttökalenteri! Ehkä alan erikoisliikkeistä voisi löytyä, mutta luulisi, että ihan huoltoasemalevityksessäkin olisi niin sanotusti kuumaa tavaraa. Visualisoikaa itse likaisessa mielessänne, jos huhittaa.
Toinen innovaatio jouluun liittyen. Täyden palvelun joulupalvelu. Hoitaa sopimuksen laajuuden mukaan joulun A:sta Ö:hön. Lähettää joulukortit (yhteistyössä joulupalvelu ja eniro 0100100), siivoaa, kokkaa ja tarjoilee, käy puolestasi joulukirkossa jne. Keskeinen palvelu on joulupukki+. Palvelua käytetään netistä käsin, annetaan lahjottavien henkilöiden lista, sekä budjetti. Siinä kaikki mitä täytyy tehdä. Sitten vain odottamaan joulupukkia.
Tietenkin halutessaan voi tehdä monipuolisempia valintoja, kuten asettaa kiltteyspainotuksia listan henkilöille, rajata lahjahankintoja kiinnostuksen kohteilla jne. Myös pukin ulkoasua voi muokata (ihonväri, parran tyyli, silmien väri, ääniala jne.). Aikuisten joulujuhliin tietysti omat lisäpalvelut. Se siitä joulustressistä, ja tervetuloa lapsenomainen joulujännitys. Mitähän se pukki mahtaa tuoda...
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Talvisodassa oli kylmä
Pakahduttaa. Eräs ahdistuneisuuden ilmentymismuoto.
Eihän tässä toki mitään syytä ole, kaikki on ihan hyvin. Toista se oli talvisodassa.
Eihän tässä toki mitään syytä ole, kaikki on ihan hyvin. Toista se oli talvisodassa.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Pikkusielumaisuutta
Pikkumaisuus kaunistaa? Toisten virheiden osoittelu virkistää? Sovinnaisuus on tärkeintä? Aarghh. Minussa alkaa herätä teinikapinan paluu. Useahkoihin valituksen aiheisiin voisi vain kohauttaa hartioitaan - mitä sen on väliä? Ai koska niin kuuluu tehdä? Miksi? Voi Anna kun et odottanut siippaasi vaan paahdoit täysillä eteenpäin.
Kaikille tiedoksi: elämä on inhimillistä. Life is ours, we live it our way. Jos se on sulle ongelma...
Kaikille tiedoksi: elämä on inhimillistä. Life is ours, we live it our way. Jos se on sulle ongelma...
torstai 4. joulukuuta 2008
If I wake before I die
Vai miten se oli. Tiinalta löysin joskus meemin, jossa lueteltiin asioita, mitä haluaisi tehdä ennen kuolemaa. Alkuperäisen version havaitsin pian sangen vaikeaksi. Ei minulla ole mitään sellaisia must -juttuja, jotka ehdottomasti pitäisi tehdä ennen kuolemaa. Niinpä kieron ihmisen ajatus kääntyi väkisin kuun pimeälle puolelle; asioita, joita ennen kuolisin.
Vahvuuteni taitaa olla muutaman rivin näppäryyksien keksiminen. Olen aforisti. Mieluummin kirjoittaisin tekstejä lauluihin, mutta onhan tämäkin jotakin. Yksi näppärä ajatus ilman suurempia jaaritteluja. Selityshän pilaa suorituksen. Töissä putkahti useampikin ajatus mieleen, mutta eihän niitä nyt enää muista.
tiistai 25. marraskuuta 2008
tiistai 18. marraskuuta 2008
One night in Savoy - a day from my life
Rankka päivä. Töissä kuuntelin kolme albuumia Metallicaa ja yhden tuplan Vilkkumaata.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Höpötys
Elän kahta vastaroolia. Kotona olen apaattisen rauhallinen, saamaton ja pohdiskeleva. Töissä levottoman touhukas ja toimelias.
Vielä äsken tuntui hyvältä ajatukselta kirjoittaa, mutta nyt pää tyhjeni. Facebookissakaan ei ollut ketään paikalla. Miten se on mahdollista? Nekin, jotka tuntuivat olevan siellä aina, ovat poissa. Huomasin muuten olevani hyvin varautunut ihmisiä kohtaan juuri tuolla foorumilla. Vaikea ottaa kontakteja niin kevyesti, että asioitaan haluaisi jakaa kaikkien kesken. On ollut vaikeaa ottaa yhteyttä omiin lapsuusajan kavereihin. Jotenkin ne ovat niin mennyttä. Tosin yksi sellainen helpompi löytyi, jonka tiesin kulkeneen vähän muhkuraisempia polkuja. Ja kaikki ovat naimisissa nykyään. Siihenkin on vaikea suhtautua. Ne ei ole enää niitä samoja - niillä on muutakin kuin se kaveruus.
Liityin CMS clubiin tuossa taannoin. Onpa ainakin hyvä syy ja mahdollisuus liikkua. En pidä ulkona hengästymisestä talviaikaan. Tulee korvat ja kurkku kipeiksi kun hönkii kylmää ilmaa. Les Mills - BodyPump, jee jee.
Vielä äsken tuntui hyvältä ajatukselta kirjoittaa, mutta nyt pää tyhjeni. Facebookissakaan ei ollut ketään paikalla. Miten se on mahdollista? Nekin, jotka tuntuivat olevan siellä aina, ovat poissa. Huomasin muuten olevani hyvin varautunut ihmisiä kohtaan juuri tuolla foorumilla. Vaikea ottaa kontakteja niin kevyesti, että asioitaan haluaisi jakaa kaikkien kesken. On ollut vaikeaa ottaa yhteyttä omiin lapsuusajan kavereihin. Jotenkin ne ovat niin mennyttä. Tosin yksi sellainen helpompi löytyi, jonka tiesin kulkeneen vähän muhkuraisempia polkuja. Ja kaikki ovat naimisissa nykyään. Siihenkin on vaikea suhtautua. Ne ei ole enää niitä samoja - niillä on muutakin kuin se kaveruus.
Liityin CMS clubiin tuossa taannoin. Onpa ainakin hyvä syy ja mahdollisuus liikkua. En pidä ulkona hengästymisestä talviaikaan. Tulee korvat ja kurkku kipeiksi kun hönkii kylmää ilmaa. Les Mills - BodyPump, jee jee.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Too much Downforce
En tiedä sille suomenkielistä termiä, mutta tunnen sen sisälläni. Tunnen alakulon hiipivän nurkissa. Tunnen passiivisuuden kietovan köynnöksiään ympärilleni. Tunnen auringon peittyvän harmaiden pilvien taa. Ajatukset rakentavat negatiivisia tulevaisuuksia ilman varsinaista syytä. Pitäkööt tunkkinsa. I can see the marks and the signs on the walls. Lasten suusta kuulee totuuden: nukkuu tai on tietokoneella -sohvalla. Don't know other place to be. Wanna be alone, but not lonely.
Kerään kiukkuni palasia. Kiukun, joka auttaa repimään passiivisuuden köynnökset ympäriltäni. Kiukkua, joka pistää kivet pyörimään - vaikka sammal onkin kaunista.
Olen lyhytjänteinen. Tartun kaiken aikaa uusiin asioihin, joihin uppoudun täysin, kunnes tulee uusi asia, ja unohdan entisen. Uudet asiat tarttuvat minuun. Tarttuvat kiinni ja riepottavat aikansa, kunnes väsyvät. Olen sammalta, joka ei tartu mihinkään, koska kaikki kivet pyörivät.
Sukellan. Uin syvempiin vesiin ja pärskin aaltojen lyödessä ylitseni. Huomaan luovuuden kasvavan. Ajatusten syvenevän. Pidän siitä, mutta olisin iloisempi jos ne eivät kääntäisi minua sisään päin.
Need to keep myself busy. Need the support. Need to be loved and held by a warm hand. Gotta figt back to deppression. Need to listen - what does it have to say.
"Ei kai minusta tule sellaista kuin niistä
Jotka vain surevat
Vain surevat"
perjantai 7. marraskuuta 2008
Palaneen käryä
Tuli sitten tosiaan vähän käryteltyä. Mitäs tässä jäitä poltellessa. No, siis tuota muovia käryttelin oikeastaan. Pääsi hupsis vaan sulamaan levy vähän liikaa, kun olin mennyt muihin hommiin jeesailemaan. No, kovasti oli hallissa savua sen jälkeen, kun sulaa muovia ei sieltä vastuksista mitenkään muuten saa pois, kuin antamalla palaa vain. Että sellaista. Olenpa ainakin oppinut taas melko paljon tälläkin viikolla, useimmat asiat niin sanotusti kantapää edellä.
Ja tähän sitten vähän mussiikkia perjantai-illan iloksi. Vaikkei tuo nyt niin iloista olekaan. Ja ei nyt ole mikään huonosti, tuollainen melankolia vain vetoa minuun.
Ei saanu embaddeddua.
Ja tähän sitten vähän mussiikkia perjantai-illan iloksi. Vaikkei tuo nyt niin iloista olekaan. Ja ei nyt ole mikään huonosti, tuollainen melankolia vain vetoa minuun.
Ei saanu embaddeddua.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Membu
Päivän luku on 88,9. Rapakunto. Kymppi saisi pudota näin alkuun, sitten ehkä vielä vitonenkin. Riippuu tietysti miten lihasmassa kehittyy, lähteekö se vitonen vai muuttaako vaan muotoa. Liityin eilen membuksi, niin kuin meidän pojat sanoo. Tänään huusi reidet leipää, mutta yläkroppa jäi vähän vajaaksi. Taidan mennä huomenissa jatkamaan siitä. Ja vähän käryttelemään.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Sisäinen kylmyys
On ollut outo päivä. Herääminen oli vaikeaa. Tai pikemminkin ylös nouseminen. Tuttu yksinäisyys hiipi mieleen. Toivottomuus. Olo tuntui jotenkin epätodelliselta.
Töissä menee hyvin, muuten on hankalampaa. Tutut ongelmat, liikaa herkkuja, liian vähän unta. Elämä verkossa. Vaan josko tähän tulisi muutosta. Siitä sitten.
Kävin katsomassa II-divarin kiekkoa. Kotijoukkue voitti. Olivat kuitenkin ihmeen väsyneen oloisia. Ei fyysisesti niinkään, vaan henkisesti. Ei tuuletuksia, ei hymyjä. Eleetöntä konemaista peliä, jotenkin todella ilotonta. Sama juttu katsomossa. Hiljaista oli, lukuunottamatta ajoittaisia huutoja vastustajan maalivahdille ja jäähyilijöille. Taputukset maalin jälkeen, mutta ei sentään pelin päätyttyä. En ole toki itsekään mikään meuhkaava kannustaja, tai ainakin hyvin hitaasti syttyvä sellainen.
Jaa, kyllä sopivassa seurassa kuitenkin. Kerran jäätiin sirkuksessa esityksen päätyttyä vaatimaan encorea. Pellet tulivat, kun ei muuten lähdetty, vaikka teltta oli muuten jo tyhjä. Iltapuoli päivää oli kuitenkin jo parempi.
Heittäkääs kommenttia noihin edellisiin. Niiden piti olla sellaisia interaktivoivia, mutta ei ne nyt näköjään oikein olleet. Niin, ja sellainen viimeistä huutoa oleva lukijanurkkakin tuonne tuli laitettua. Käykäähän ihmeessä ilmoittautumassa.
Piru kun täällä Suomessa on kylmä.
lauantai 1. marraskuuta 2008
What feel?
(Keith Richards/Tom Waits)
Well there's one thing you can't lose
It's that feel
Your pants, your shirt, your shoes
But not that feel
You can throw it out in the rain
You can whip it like a dog
You can chop it down like an old dead tree
You can always see it
When you're coming into town
Once you hang it on the wall
You can never take it down
But there's one thing you can't lose
ANd it's that feel
You can pawn your watch and chain
But not that feel
It always comes and finds you
It will always hear yo ucry
I cross my wooden leg
And I swear on my glass eye
Itt will never leave you high and dry
Never leave you loose
It's harder to get rid of than tattoos
But there's one thing you can't do
Is lose that feel
You can throw it off a bridge
You can lose it in the fire
Yo ucan leave it at the altar
But it will make you out a liar
You can fall down in the street
You can leaveit in the lurch
Well you say that it's gospel
But I know that it's only church
And there's one thing you can't lose
And it's that feel
It's that feel
Siis mikä?
Well there's one thing you can't lose
It's that feel
Your pants, your shirt, your shoes
But not that feel
You can throw it out in the rain
You can whip it like a dog
You can chop it down like an old dead tree
You can always see it
When you're coming into town
Once you hang it on the wall
You can never take it down
But there's one thing you can't lose
ANd it's that feel
You can pawn your watch and chain
But not that feel
It always comes and finds you
It will always hear yo ucry
I cross my wooden leg
And I swear on my glass eye
Itt will never leave you high and dry
Never leave you loose
It's harder to get rid of than tattoos
But there's one thing you can't do
Is lose that feel
You can throw it off a bridge
You can lose it in the fire
Yo ucan leave it at the altar
But it will make you out a liar
You can fall down in the street
You can leaveit in the lurch
Well you say that it's gospel
But I know that it's only church
And there's one thing you can't lose
And it's that feel
It's that feel
Siis mikä?
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Ulottuvuuksia
Alakerran sedän kanssa voi tehdä kaikenlaista jännittävää ja hauskaa. Joskus alakerran sedän kanssa puuhaillessa sormet palaa, mutta onneksi on kuitenkin turvallinen taivaan isä, jota voi pyytää puhaltamaan.
Jos jaksaisi, tästä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen tarinan, jossa alakerran setä olisi hieman konkreettisempi, ja taivaanisä hieman... no, taivaallisempi.
edit:
Jos jaksaisi, tästä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen tarinan, jossa alakerran setä olisi hieman konkreettisempi, ja taivaanisä hieman... no, taivaallisempi.
edit:
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Päivittelyä...
Olen jonkin verran päivitellyt noita kotisivujani.
Kommentoida saa, jos siltä tuntuu, mutta pakkoa ei tietenkään ole. Nehän on kaiken aikaa työn alla ja luovassa muutostilassa, joten saatan hyvinkin ottaa vinkistä vaarin. Hiukka ärsyttäviä nuo mainosbannerit, mutta minkäs teet. Tai no, saishan ne siitä rahalla pois, mutta ei ne niin paljon ärsytä.
Kommentoida saa, jos siltä tuntuu, mutta pakkoa ei tietenkään ole. Nehän on kaiken aikaa työn alla ja luovassa muutostilassa, joten saatan hyvinkin ottaa vinkistä vaarin. Hiukka ärsyttäviä nuo mainosbannerit, mutta minkäs teet. Tai no, saishan ne siitä rahalla pois, mutta ei ne niin paljon ärsytä.
lauantai 25. lokakuuta 2008
Kaikenlaista...
Mikähän siinä on, että kun tilaa jotakin postimyynnistä, se tuntuu aina tulevan jotenkin toivottoman myöhään? Posti sanoo, että pakettini on lajiteltu. No kiva, nyt se saa viettää viikonlopun jossain lajittelukeskuksessa! Tilasin lapsiturvallisen kameran. Edellinen kameramme hojosi, kun jälkikasvumme pudotti sen. Nyt ei hajoa, ennen kuin kasvavat yli kaksimetrisiksi. Syystä tai toisesta monet tekniset laitteet löytävät tiensä vessanpönttöön. Nyt se ei haittaa. Jos haluaa tallentaa kuvaa siitä, miten kakka kieppuu viemäriputkessa vessan huuhtelun jälkeen, niin siitä vaan. Niin joo, voihan sillä ottaa myös kuvia.
Akvaarioprojektiakin koitin tässä viritellä, mutta ei siitä oikein vielä mitään valmista tullut. Täytyy viritellä lisää. Tilasin akvaarioon ulkosuodattimen, jota pääsen huomenissa asentelemaan. Se ei kuitenkaan ollut se varsinainen projekti. Huuleni ovat sinetöidyt...
Meille muutti myös asumaan kärpäsloukku. En ollut itse kehdannut sellaista ostaa, koska se olisi ollut matkimista. Nyt kuitenkin keskiveli sai sellaisen lahjaksi. On sitten pitänyt perehtyä sen sielunelämään, ja suunnitella sen terrariosoimista, mikä osaltaan johti myös akvaarioprojektin suunnitteluun.
Niin, ja sitten olen myös viritellyt nettisivuprojektia. Pääasiassa siksi, että noi akvaariojutut ei oikein ole järkevästä tuolla blogimuotoisessa systeemi-hässäkässä. Tää homma on nyt kyllä ihan lapasen kengissä, ja lakumetreillä, mutta jotta tietäisitte, että mitä olen puuhaillut. (sehän kaikkia juuri kiinnostaa... =)
Akvaarioprojektiakin koitin tässä viritellä, mutta ei siitä oikein vielä mitään valmista tullut. Täytyy viritellä lisää. Tilasin akvaarioon ulkosuodattimen, jota pääsen huomenissa asentelemaan. Se ei kuitenkaan ollut se varsinainen projekti. Huuleni ovat sinetöidyt...
Meille muutti myös asumaan kärpäsloukku. En ollut itse kehdannut sellaista ostaa, koska se olisi ollut matkimista. Nyt kuitenkin keskiveli sai sellaisen lahjaksi. On sitten pitänyt perehtyä sen sielunelämään, ja suunnitella sen terrariosoimista, mikä osaltaan johti myös akvaarioprojektin suunnitteluun.
Niin, ja sitten olen myös viritellyt nettisivuprojektia. Pääasiassa siksi, että noi akvaariojutut ei oikein ole järkevästä tuolla blogimuotoisessa systeemi-hässäkässä. Tää homma on nyt kyllä ihan lapasen kengissä, ja lakumetreillä, mutta jotta tietäisitte, että mitä olen puuhaillut. (sehän kaikkia juuri kiinnostaa... =)
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Heikkoudessa piilee vahvuuteni
Wanha Welho tuli tänään kysymään, paljonko saan tehtyä päivässä, jatkaakseen vastaukseni kuultuaan: "saat sitten opettaa minullekin." Kyllähän se käy, tuumasin ilahtuneena, sillä pelkäsin hänen ottavan itseensä muuttaessani hänen opettamansa hyväksi havaitun tavan puolta tehokkaammaksi.
Jäin siinä työn lomassa miettimään, missä nopeuden salaisuus piilee. Mietin mistä aloittaisin, ja päädyin lopulta pohtimaan kiitospuheeni avausta firman pikkujouluihin, vastaanotettuani "nopein vetäjä" -palkinnon.
"Lahjakkuuteni perusta aukesi minulle jo seitsemän vanhana mummoni raamattupiirissä, johon toistaiseksi tuntemattomasta syystä osallistuin läsnäolollani. Jälkikäteen tädit kiittelivät, että olinpa minä oivallinen poika, kun jaksoin ihan hiljaa olla koko ajan. No, helppoahan se on, kun jännittää niin, ettei saa sanaa suustaan.
Näissä hommissa olen menestykseni salaisuudeksi todennut seuraavat kolme voimatekijää: laiskuus, hajamielisyys ja kärsimättömyys.
Kun on tarpeeksi laiska, ei millään viitsi tehdä sellaista, mikä ei ole välttämätöntä. Sitä kokeilee, voisiko tämänkin tehdä jotenkin helpommin tai tuon jättää kokonaan tekemättä.
Kun on näin hajamielinen kuin minä olen, on pakko kehitellä rutiineja, ja toistaa niitä aina samalla tavalla (luonnollisesti muokaten niitä, kun keksii uuden helpomman tavan). Kun toistoja tulee niin paljon, että työvaiheet tulevat selkärangasta, alkaa homma sujua.
(Joskus kyllä joutuu vaikeuksiin vedettyään syystä tai toisesta hanskat käteen eri kohdassa kuin yleensä, jolloin selkärangasta tulee signaali hanskojen käteen laittamisen jälkeen normaalisti tulevaan toimenpiteeseen.)
Kärsimättömänä ei jaksa odotella paikoillaan. Täytyy keksiä itselleen jotain tekemistä siksi aikaa kun jokin vaihe valmistuu vaatimatta aktiivista panostani. Siinä sitä sitten tekee jo valmiiksi tuon tai tämän asian, tai jättä sen tekemättä silloin, ja tekee sen vasta tuolloin. Riittävä tempo takaa myös sen, ettei ajatus lähde harhailemaan, ja aika kuluu kuin siivillä.
Paras tapa tehdä työtä on flow, jolloin keskittyy vain ja ainoastaan virittämään itsensä äärimmilleen selviytyäkseen käsillä olevasta tilanteesta siten, että kokee tilanteen olevan vielä juuri ja juuri hallittavissa, omaan suoritukseen luottaen."
Jäin siinä työn lomassa miettimään, missä nopeuden salaisuus piilee. Mietin mistä aloittaisin, ja päädyin lopulta pohtimaan kiitospuheeni avausta firman pikkujouluihin, vastaanotettuani "nopein vetäjä" -palkinnon.
"Lahjakkuuteni perusta aukesi minulle jo seitsemän vanhana mummoni raamattupiirissä, johon toistaiseksi tuntemattomasta syystä osallistuin läsnäolollani. Jälkikäteen tädit kiittelivät, että olinpa minä oivallinen poika, kun jaksoin ihan hiljaa olla koko ajan. No, helppoahan se on, kun jännittää niin, ettei saa sanaa suustaan.
Näissä hommissa olen menestykseni salaisuudeksi todennut seuraavat kolme voimatekijää: laiskuus, hajamielisyys ja kärsimättömyys.
Kun on tarpeeksi laiska, ei millään viitsi tehdä sellaista, mikä ei ole välttämätöntä. Sitä kokeilee, voisiko tämänkin tehdä jotenkin helpommin tai tuon jättää kokonaan tekemättä.
Kun on näin hajamielinen kuin minä olen, on pakko kehitellä rutiineja, ja toistaa niitä aina samalla tavalla (luonnollisesti muokaten niitä, kun keksii uuden helpomman tavan). Kun toistoja tulee niin paljon, että työvaiheet tulevat selkärangasta, alkaa homma sujua.
(Joskus kyllä joutuu vaikeuksiin vedettyään syystä tai toisesta hanskat käteen eri kohdassa kuin yleensä, jolloin selkärangasta tulee signaali hanskojen käteen laittamisen jälkeen normaalisti tulevaan toimenpiteeseen.)
Kärsimättömänä ei jaksa odotella paikoillaan. Täytyy keksiä itselleen jotain tekemistä siksi aikaa kun jokin vaihe valmistuu vaatimatta aktiivista panostani. Siinä sitä sitten tekee jo valmiiksi tuon tai tämän asian, tai jättä sen tekemättä silloin, ja tekee sen vasta tuolloin. Riittävä tempo takaa myös sen, ettei ajatus lähde harhailemaan, ja aika kuluu kuin siivillä.
Paras tapa tehdä työtä on flow, jolloin keskittyy vain ja ainoastaan virittämään itsensä äärimmilleen selviytyäkseen käsillä olevasta tilanteesta siten, että kokee tilanteen olevan vielä juuri ja juuri hallittavissa, omaan suoritukseen luottaen."
tiistai 7. lokakuuta 2008
More Whisky
The church bell rings
An old drunk sings
A young girl hocks her wedding ring
Down on Rain Street
Down the alley the icewagon flew
Picked up a stiff that was turning blue
The local kids were sniffin' glue
Not much else for a kid to do
Down Rain Street
Father McGreer buys an ice cold beer
And a short for Father Loyola
Father Joe's got the clap again
He's drinking Coca-Cola
Down on Rain Street
Bless me Father I have sinned
I got pissed and I got pinned
And God can't help the shape I'm in
Down on Rain Street
There's a Tesco on the sacred ground
Where I pulled her knickers down
While Judas took his measly price
And St Anthony gazed in awe at Christ
Down on Rain Street
I gave my love a goodnight kiss
I tried to take a late night piss
But the toiled moved so again I missed
Down Rain Street
I sat on the floor and watched TV
Thanking Christ for the BBC
A stupid fucking place to be
Down Rain Street
I took my Eileen by the hand
Walk with me was her command
I dreamt we were walking on the strand
Down Rain Street
That night Rain Street went on for miles
That night on Rain Street somebody smiled
Ja lisää tätä irkkuherkkua livenä:
Musiikkitoimittajan paras ystävä:
Ahkeruus on pahasta
Olen ollut liian ahkera. En olisi uskonut. Tein töitä vuoroni aikana reilut kolme yksikköä, kun aamuvuoron kaveri teki vain reilut kaksi. Edellisten päivien suhde on ollut sama, vaikka kumpikin on parantanut kaiken aikaa. Ei ole tarkoitukseni yrittää olla ketään parempi, vaan mahdollisimman hyvä. Työnjohtajakin noteerasi asian, että mites tuo nyt noin voi olla. Kaveri varmaan kiittää, kun saan hänen näyttämään hitaalta.
Teen vain parhaani, ja mietin samalla miten pääsen parhaaseen lopputulokseen pienimmällä vaivalla. Teen aina samalla tavalla, jotta homma tulee selkärangasta. Siinä kai se salaisuus, kun toimii reippaasti, ja miettii vähän. Ei mitään erikoista.
Iltavuorossa painoin täysillä vuoron loppuun asti, vaikka muut alkoivat jo himmailla. Siitäkin tuli sellainen olo, että saan toiset taas näyttämään lusmuilta, vaikka itse vaan olin yli-innokas. Täytyy varmaan vähän himmata tahtia, ettei ala tulla pahaa silmää. Ja ihan jo senkin takia, ettei ihan täydellä tahdilla varmaan jaksa aina painaa, joten ei kannata tehdä siitä oletusarvoa.
Tykkään tehdä tiiviillä tahdilla, kunhan ei ole paniikkia. Aika kuluu nopeammin, kun ei ehdi kytätä kelloa. Se on vähän niinkuin FLOW -kokemus, kun keskittyy täysillä pysyäkseen kärryillä, eikä ehdi vilkuilla kelloa. Ja onhan siinä joku näyttämisen halu myös, itselle ja muille. Pitää hakea ne rajat hyvälle ja erinomaiselle suoritukselle. Mistäs sitä muuten tietää?
En jaksa safkiksellakaan nököttää tarpeellista kauempaa. Sen kun tietää, että jos ruoan päälle jää lojumaan, ei siitä pääse enää ikinä ylös.
En minä oikeasti ole ahkera, tykkään vain tehdä nopiaan!
Loppuun vielä hieman mussiikkia, kun monella on ollut noita meemilöitä. Kaivoinkin tähän jotain "omaa". Katsotaan montako Waitsin kuuntelijaa löytyy. Biisivalinta syntyi osittain hauskan viedeon ansiosta. Harvaa videota olen tuijottanut niin hypnoottisesti kuin tätä.
Teen vain parhaani, ja mietin samalla miten pääsen parhaaseen lopputulokseen pienimmällä vaivalla. Teen aina samalla tavalla, jotta homma tulee selkärangasta. Siinä kai se salaisuus, kun toimii reippaasti, ja miettii vähän. Ei mitään erikoista.
Iltavuorossa painoin täysillä vuoron loppuun asti, vaikka muut alkoivat jo himmailla. Siitäkin tuli sellainen olo, että saan toiset taas näyttämään lusmuilta, vaikka itse vaan olin yli-innokas. Täytyy varmaan vähän himmata tahtia, ettei ala tulla pahaa silmää. Ja ihan jo senkin takia, ettei ihan täydellä tahdilla varmaan jaksa aina painaa, joten ei kannata tehdä siitä oletusarvoa.
Tykkään tehdä tiiviillä tahdilla, kunhan ei ole paniikkia. Aika kuluu nopeammin, kun ei ehdi kytätä kelloa. Se on vähän niinkuin FLOW -kokemus, kun keskittyy täysillä pysyäkseen kärryillä, eikä ehdi vilkuilla kelloa. Ja onhan siinä joku näyttämisen halu myös, itselle ja muille. Pitää hakea ne rajat hyvälle ja erinomaiselle suoritukselle. Mistäs sitä muuten tietää?
En jaksa safkiksellakaan nököttää tarpeellista kauempaa. Sen kun tietää, että jos ruoan päälle jää lojumaan, ei siitä pääse enää ikinä ylös.
En minä oikeasti ole ahkera, tykkään vain tehdä nopiaan!
Loppuun vielä hieman mussiikkia, kun monella on ollut noita meemilöitä. Kaivoinkin tähän jotain "omaa". Katsotaan montako Waitsin kuuntelijaa löytyy. Biisivalinta syntyi osittain hauskan viedeon ansiosta. Harvaa videota olen tuijottanut niin hypnoottisesti kuin tätä.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Duunarin elämää
Taidan olla kausiluonteinen ihminen. Ei ole pitkään aikaan jaksanut bloggailla muuta kuin tuonne akvaariopuolelle päivitellä tietoja. Muutama uusi kalanen on hankittu ja parit kasvit myös. Akvaariofoorumille on keskustelutkin suuntautuneet.
Olen nyt ollut loppuviikon uudessa työpaikassa. Ensimmäisten kokemusten perusteella se tuntuisi sopivan minulle kuin nenä päähän. Huomaa tulevansa töistä kotiin hymyssä suin. Työnjohtaja on erinomainen. Neuvoo kun tarvitaan, ja käy kyselemässä miten menee, mutta antaa muuten tehdä rauhassa itse. Tekee paljon kaikkea pientä saadakseen muiden hommat sujumaan. Sanoisin, että talon tärkein jätkä. Tämä on kovin ihmeellinen ja kiehtova uusi maailma - olla jonkun töissä.
Olen nyt ollut loppuviikon uudessa työpaikassa. Ensimmäisten kokemusten perusteella se tuntuisi sopivan minulle kuin nenä päähän. Huomaa tulevansa töistä kotiin hymyssä suin. Työnjohtaja on erinomainen. Neuvoo kun tarvitaan, ja käy kyselemässä miten menee, mutta antaa muuten tehdä rauhassa itse. Tekee paljon kaikkea pientä saadakseen muiden hommat sujumaan. Sanoisin, että talon tärkein jätkä. Tämä on kovin ihmeellinen ja kiehtova uusi maailma - olla jonkun töissä.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Kuolemansynti
"Asia on vakava, sen vakavuudesta ollaan tietoisia ja silti siihen ryhdytään omasta vapaasta tahdosta."YLPEYS
Tarkemmin "vääränlainen" ylpeys. Ehkä tämän katalan kuolemansynnin välttämiseksi joihinkin meistä on joskus pyritty istuttamaan sellainen oikeanlainen vaatimattomuus, eli arvottomuuden tunne. Ettei nyt vaan ylpistyttäisi liikaa. Tässä tarkoitettu ylpeys on kuitenkin sitä, että asettaa itsensä muiden yläpuolelle, muita arvokkaammaksi. Teenkö minä niin?
KATEUS
Minusta kateellisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Eikö tunnu aika hyvältä kuulla, että joku on niiiin kateellinen tuosta uudesta hienosta autostani, tai siitä ja tästä ominaisuudestani? Kateuden pahentaa ilkeys, "pois sinulta, mitä minullakaan ei ole" -asenne. Kateus taitaa myös olla eräällä tapaa ylpeyden vastapeluri. Myrkyllinen ylpeys synnyttää helposti myrkyllistä kateutta. Olenko minä kateellinen?
VIHA
Eikös tämäkin ole ihan tervettä. Voisi ajatella, että vihan tehtävänä on antaa meille voimaa asettua sortajaa ja väärintekijää vastaan, jolloin se olisi osa itsepuolustusjärjestelmäämme. Vihasta pelottavan tekee se, että monissa ikävissä ja kohtalokkaissakin tapahtumissa juuri irralleen riistäytynyt viha on ollu läsnä. Vaan se ei liene vihan syytä, jos valitaan väärät keinot. Taustalla ovat ehkä vahingolliset arvot ja toimintamallit. Tokihan krooninen viha myrkyttää mielen, eihän vihaa ole jatkuvaksi olotilaksi tarkoitettu. Missä näkyy minun vihani?
LAISKUUS
Tämäpä on vaikea. Minua kenties eniten koskettava näistä seitsemästä. Enkä minä ole vielä ehtinyt määrittää suhdettani siihen, enkä perehtyä laiskuuden olemukseen. Se hyöty laiskuudesta kuitenkin on, että se mahdollistaa kehityksen. Kun ei viitsi nähdä vaivaa, keksii aina helpomman keinon. Vai oliko muka pyörän keksiminen vain jotenkin ylevää haastetta aivoille?
AHNEUS
On hyväksi ihmiselle olla hivenen ahne. Ahne elämälle. Ahneus on halua ottaa tehokkaasti irti se, mikä on saatavissa. Mustaksi ahneuden muuttaa välinpitämättömyys ottamisen seurauksista. Omaan ahneuteeni törmäsin yllättäen palkkatoivetta esittäessä. Yhtäkkiä riittävä ei ollutkaan enää tarpeeksi, vaan halusi vähän enemmän ja aina vaan vielä vähän enemmän.
KOHTUUTTOMUUS
eli suhteellisuudentajun puutteellisuus. Mustalta näyttää minun silmiini, ihan oikealta kuolemansynniltä. Varmasti minäkin olen kohtuuton, vaikken liiemmälti arvostakaan tätä ominaisuutta kanssaihmisissä - no, korkeintaan viihdearvonsa vuoksi.
HIMO
Absoluuttinen, pakonomainen tarve saada jotakin, yleisesti ottaen mielihyvää. Mielihyvähän on olemassa, jotta osaisimme tavoitella sitä, mutta mikä on mennyt vikaan, kun pakkomielteinen himo jyrää yli kaiken muun, jättämättä orjalleen minkäänlaista valinnan mahdollisuutta. Toisaalta, eihän se silloin täytä kuolemansynniltä vaadittavaa suostumuksen ehtoakaan.
Onko noita kuolemansyntejä nyt oikein tosissaan mietitty loppuun saakka? Kaipaisivatkohan ne hiukan uudelleenarviointia? Ehkäpä nämä yleisiksi kuolemansynnin toteutumistavoiksi määriteellyt seikat kuvaavat hyvin aikansa käsityksiä. Varsinainen määritelmä kuitenkin soveltunee hyvin moraalittoman toiminnan mittariksi.
Pakko vielä tähän loppuun todeta, että "Seven" aikanaan oli yksi minuun vahvimmin vaikuttaneista psykologisista trillereistä. Kun käveli leffasta ulos, oli sellainen olo, että joku hallitsee elämääni.
perjantai 19. syyskuuta 2008
To Dream is To Fight?
Onko mahdollista olla taivaanrannan maalari, ja taistelija - samassa elämässä?
On kiistämätön tosiasia, että kriisin alkaessa tarvitaan kipeästi niitä, jotka tarttuvat toimeen ja tekevät sen mitä pitää tehdä, vaikka rikkoisivat siinä samalla itsensä. Ilman taistelijaa ei uneksijalla ole tulevaisuutta.
Kuitenkin, kun taistelut on käyty ja vain savuavat rauniot ovat jäljellä - kaikki on rikki ja haavoilla - tarvitaanko silloin joku, joka maalaa paremman huomisen? Niitä, jotka haluavat tehdä rumasta kaunista, ja ovat siksi jopa valmiita kääntämään selkänsä elämän raadollisuudelle, kieltäytymään totuuden näkemisestä ja ylläpitämään unelmia?
On kiistämätön tosiasia, että kriisin alkaessa tarvitaan kipeästi niitä, jotka tarttuvat toimeen ja tekevät sen mitä pitää tehdä, vaikka rikkoisivat siinä samalla itsensä. Ilman taistelijaa ei uneksijalla ole tulevaisuutta.
Kuitenkin, kun taistelut on käyty ja vain savuavat rauniot ovat jäljellä - kaikki on rikki ja haavoilla - tarvitaanko silloin joku, joka maalaa paremman huomisen? Niitä, jotka haluavat tehdä rumasta kaunista, ja ovat siksi jopa valmiita kääntämään selkänsä elämän raadollisuudelle, kieltäytymään totuuden näkemisestä ja ylläpitämään unelmia?
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Sillä ja hilkulla
Kävin tänään työhaastattelussa. Tilanne on sikäli hauska, että en ollut varsinaisesti edes hakenut kyseistä paikkaa. Menin oikeastaan katsomaan, millaisesta hommasta olisi kysymys. Samalla siinä hoitui myös työhaastattelu. Sovimme, että ilmoitan mihin tulokseen tulen, ja mikä on palkkatoiveeni.
Hirmuisen hankala asia tuo palkkatoivomus. Ei haluaisi pyytää liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Kun on huonosti käsitystä siitä, millainen palkkataso alalla ja kyseisessä työpaikassa on. No, kaivelin tessin ja laitoin siihen jonkin verran päälle.
Melkein heti sain myönteisen sävyisen vastausviestin sähköpostiini, ja viimeistään perjantaina lupasivat ilmoittaa tulenko valituksi. Nyt ei sitten muuta kuin odotellaan ja toivotaan.
Työ sinällään vaikutti oikein sopivalta. Se on konkreettista ja selkeää. Ilmapiiri vaikutti mukavalta, samoin firman johtaja ja työnjohtaja. Työmatkakin hoituu noin vartissa.
Voi tätä odottelun jännitystä.
Hirmuisen hankala asia tuo palkkatoivomus. Ei haluaisi pyytää liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Kun on huonosti käsitystä siitä, millainen palkkataso alalla ja kyseisessä työpaikassa on. No, kaivelin tessin ja laitoin siihen jonkin verran päälle.
Melkein heti sain myönteisen sävyisen vastausviestin sähköpostiini, ja viimeistään perjantaina lupasivat ilmoittaa tulenko valituksi. Nyt ei sitten muuta kuin odotellaan ja toivotaan.
Työ sinällään vaikutti oikein sopivalta. Se on konkreettista ja selkeää. Ilmapiiri vaikutti mukavalta, samoin firman johtaja ja työnjohtaja. Työmatkakin hoituu noin vartissa.
Voi tätä odottelun jännitystä.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Moon merkitty miäs!
These I Got from Tiina, who was being very Generous, wich was nice.(Melkeen ansaitsisin vielä sellasen "vuaren kiälimiäs" -merkin?)
perjantai 12. syyskuuta 2008
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Love is blindness - in life that was darkness
Olemme olleet melko erillään viime aikoina. Tänään tapasimme taas sedällä. Se oli miettinyt mitä halusi isän kuulevan.
"Ei se varmaan ollut mitään tiettyä. Enemmänkin, sellaista taistelua tärkeistä asioista. Tai sellaisista, joissa oltiin jotenkin mukana. Ainakin koitin todistaa, ettei ne ihmiset välttämättä niin pahoja ole, vaikka ne tekeekin jotain juttuja, mitkä ei välttämättä ole hyviä.""Niin, se taisi tuntua vähän siltä, että jos ei noita hyväksytä, niin ei minuakaan hyväksytä."
"Joo. En mä voinut niille lopulta enää puhua mistään asioista. En mä niin paha ollut, enkä oikeestaan tehnyt mitään hirveetä, mutta ei sitä kuitenkaan hyväksytty."Tiedän, että se toisinaan varasti rahaa ostaakseen kaljaa tai tupakkaa, mutta se ei taida olla valmis myöntämään sitä. Se painaa sen mieltä, eikä se halua muistaa sitä, joten en ota asiaa tässä puheeksi. Eihän se oikeastaan ollut oleellista asian kannalta.
"Etkä sitten käyttänyt muita päihteitä," kysyy setä.
"Ei, en mä koskaan mitään muuta kuin alkoholia ja tupakkaa.""Kyllähän mä periaatteessa olisin kai ollut ihan lastensuojelukamaa, jos silloin niillä kylillä olisi ollut jotain lastensuojelua. Mä kuitenkaan mitenkään paha ollut, tai ilkeä, joten en jäänyt niiden verkkoon. En rikkonut paikkoja, tapellut tai rötöstelly. Mä olisin ehkä kaivannut suojelua iteltäni, enemmän kuin tavallinen koti voi antaa. Ainakin tän päivän sossujen näkemysten mukaan."
"Muistan joskus yläasteikäisenä menneeni yksin paikalliseen kapakkaan, ja päätyneeni jonkun täysikäisen tuiki tuntemattoman jäbän juttukaveriksi. Mähän olin ihan lapsi silloin, mutta jostain syystä isommat otti mut yleensä vakavasti. Mä tunsin sen baarimikonkin, joten en kyllä siltä viittinyt mitään tilailla, mutta kaveri tarjos. En mä teidä miks mä sinne menin, tai miks lähdin pois.""Jostain syystä mä tunnun kuitenkin olevan jopa vähän ylpeä susta, siitäkin huolimatta, ettei toisaalta ehkä olis aihetta. Sä olit jotain. Sua kunnioitti oman ikäset ja isommat. Sulla oli katu-uskottavuutta, joka ei perustunut missään määrin pelkoon."
"Niin olihan se tavallaan siistiä, hullu nuoruus. Ja ne oli ihmisiä joille kelpasi sellaisena kuin oli. Ei ne koskaan vaatineet multa mitään näyttöjä"
"Silloin kun mulla oli kaikkein vaikeinta, mä tein iltaisin pitkiä kävelylenkkejä pitkin niitä korpiteitä, joiden varrella asuin. Niiden lenkkien aikana kuuntelin taukoomatta U2 Achtung babyä, erityisesti biisejä One ja Love is blindness, jota pysähdyin aina kuunteleen yhen sillankaiteelle. Ja poltin röökiä ketjussa koko matkan. Saattoi mennä parissa-kolmessa tunnissa melkein aski röökiä.""Mitä sä mietit niillä reissuilla," kysyy setä kuunneltuaan pitkään.
"Kai yleensä elämän vittumaisuutta. (Faija ei muuten voinut sietää sitä, että kiroilin. Se oli j0skus mennyt lukemaan mun kirjeen silloiselle tyttöystävälleni. Olin kirjoittanut sen kun oli tosi paha olla, ja kieli oli sen mukasta. Kerroin siinä miten olin ottanut yksin pussikaljaa ton peruslenkkini aikana. Talutin fillariani, joka silti jatkuvasti pyrki päätymään ojaan. Jossain vaiheessa olin hakannut nyrkkiäni männynrunkoon. Arki-iltana. "Ei kai sen tyttöystävänkään ole kiva tollasta kielenkäyttöä kuunnella?" Se oli se sen pointti tosta asiasta. Kai se koitti myös kysellä mikä oli homman nimi, mutta jotenkin se vaan takertui siihen vittuun)."Ne biisit ja se reissu ja kaikki - se oli yksi kerta toisensa jälkeen toistuva toisiinsa kietoutuneiden osasten summa. Ensimmäiset askeleet vei aina pois, pakoon tavallaan. Sitä seurasi turruttamisen vaihe. Askel askelelta mä suomin epätoivoani vihan sivalluksin, työnsin sitä savuke kerrallaan takseepäin. Sitten tuli tietty silta, oli viileetä ja pimeetä, ja vaan musa kaikui korvissa. Siinä sillalla mä kuuntelin aina Love is blindnessin monta kertaa putkeen. Mä itkin siellä pahaa oloani maailmalle. Siinä meni joku puol tuntia ali kiitäviä autoja katsellessa, miten ne tuli jostain ja meni sinne kans. Sit kun mä loppumatkan palasin himaan, se oli sellasta takki tyhjänä kävelemistä. Alistuneena ja antautuneena. Olkoon, ei sille mitään mahda. Turtana kotiin ja vähin äänin yläkertaan. Telkkaria tai nukkuun."
Niin - asiaan. Sydänsuruja. Sitä mitä olisi pitänyt tehdä, tai ei olisi pitänyt. Ja kai siinä oli melko itsetuhoisiakin ajatuksia aika paljon. Mä taisin välillä rukoilla, etten aamulla enää heräis. Elämän mielekkyys oli aika pitkälti hukassa. Kai se osittain oli ihan masennustakin."
"Mutta sä selvisit siitä kuitenkin", huomauttaa setä.
"Joo, kai mä selvisin, vaikka taisihan siitä jäädä jälkensä ja arpensa mun sisälle, ja ne on siellä kyllä vieläkin."
perjantai 5. syyskuuta 2008
Minä ja Junior Jones
Junior Jones halusi lisätä tähän tämän videon, koska se ei löydä omia
sanoja kuvaamaan sisällään riehunutta myrskyä.
sanoja kuvaamaan sisällään riehunutta myrskyä.
Sisälläni kiljuu Junior Jones, vielä keskenkasvuinen poika, haluten tulla kuulluksi. "Eihän se välttämättä noin ole", se yrittää sanoa. Sanoilla ei kuitenkaan ole vaikutusta, kuin seinille puhuisi. Eihän se ihme olekaan, kun vastassa on kivikasvoinen muuri. Muurinmurtajaan on kiinnitetty viesti: "Et sinä aina ole oikeassa, et sinä tiedä kaikkea vaikka niin väität." Eihän poika sitä tiedä, kun ei osaa vielä lukea, mutta muuria eivät kuitenkaan kaada mitkään perustelut. Se ei säröile, ei myötäile. Tuskin se edes kuulee. Se näkee itsensä ja oman totuutensa, jota on mahdotonta arvioida uudelleen. Miksi edes pitäisi?
Pojan sisällä kiehuu epätoivoinen raivo, kun se edes kerran tahtoisi olla oikeassa. Se ei enää muista, mistä se on väitellyt, mutta muistaa kuitenkin, miten nujerrettuna joutui palaamaan huoneeseensa, paiskata oven kiinni niin, että lasit helisevät, kääntää volymit kaakkoon ja istua turruttamaan itkunsekaista mieltään.
Vaikka minä jo olen antanut anteeksi, ei Junior Jones ole unohtanut. Edelleen se toitottaa kaikille, ettei se välttämättä niin ole, ja voihan se olla näinkin. Se vihaa yksisilmäisyyttä, se haluaa olla oikeassa. Kuunnelkaa nyt joku, arvostakaa minua!
Se pelkää nujerretuksi tulemisen tunnetta kuin ruttoa. Se vihaa avuttomuutta. Se ei halua kokea sitä enää ikinä. Se kavahtaa itsepäisiä, vahvatahtoisia ihmisiä, jotka muistuttavat sitä muurista.
Sen ystävät olivat pahoja, vaikka ne olivat sellaisia samanlaisia kuin se itsekin. Se ei vain voinut kertoa sitä. Eihän se vielä voinut paeta minnekään. "Lumihangessa ei pitkälle juosta." Vaan eipä se voinut puhua itsestään ja elämästään. Sen elämä oli kiellettyä ja pahaa, vaikkei se nyt niin kovin kummoista oikeastaan ollut.
Poikaa ahdisti ja sattui. Onneksi oli kaverit, jotka ymmärsivät. Ystävät jotka arvostivat. Ihmiset, jotka eivät koskaan tuominneet. Ne pahat, joiden seura ei ollut hyväksi. Parhaat ystävät, joita meillä kummallakaan on ikinä ollut.
Kerran kun sen oli hyvin paha olla, illalla myöhään, se istui bussipysäkille.Se odotti, että aikuiset tulisivat ja se voisi pyytää niitä kuuntelemaan. Poika odotti, ja odotti, ilta vaihtui yöksi. Aikuisia ei tullut, olivat menneet toista kautta. Tuli kuitenkin ystävä autollaan, ja tarjosi kyydin kotiin. Ja sinne se lähti, vaikkei olisi halunnut. Minne muuallekaan se olisi mennyt?
Minä yritän kuunnella - tarkkaavaisesti. Sen on vaikea löytää sanoja. Sen on vaikea ymmärtää ja tietää miksi sillä on paha olla. Olen vienyt sen tapaamaan setää, joka auttaa sitä ymmärtämään. Puhuessaan sedän kanssa, se valuttaa kyyneliään minun poskilleni, ja minä annan sen tehdä niin. Toisinaan minäkin puhun sedän kanssa. Aikuisen tavoin vaadin siltä tehokkuutta ja arvelen, että kyllä se varmaan jo pärjää. Unohdan, että se tarvitsee aikaa. Vihdoinkin se tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, hyväksytyksi sellaisenaan aikuisen sedän taholta.
torstai 4. syyskuuta 2008
Tyhjiä sanoja
kuva: Wikimedia CommonsJonkin aikaa takaperin havaitsin terapiavuoden päättymisen olen lähempänä kuin sen alkaminen. Totesin mielessäni, että tämähän alkaa nyt olla selvää, pitäisi vain keksiä, millä eväillä ei mennä enää takapakkia terapian päätyttyä. Muutaman päivän päästä ajatus tuntui aivan oudolta. Oikeastihan tässä oltiin vasta ihan alkutaipaleella, ja selvästi toinen vuosi pitäisi vielä käydä.
Toinenkin esimerkkini liittyy terapian päättymiseen. Viimeksi väitin, ettei merkkejä masennuksesta enää juuri ole havaittavissa. Olin kyllä oikeassa sanoessani tilanteen olevan merkittävästi parempi kuin aloittaessa. Tänään kuitenkin ahdistaa, elämä tuntuu toivottomalta, turhalta. Tekisi mieli vain sulkea silmät ja heittäytyä ajelehtimaan, kunnes uppoaa. Ei konkreettisesti, mutta sisäisesti.
Työnhaku ahdistaa. Ympäristön tila ahdistaa. Ihmiskunnan typeryys ahdistaa. Totuuden etsiminen ja sen löytymisen mahdottomuus ahdistaa. Unelmia ei ole. En halua sellaisia, koska ne tuottavat pettymyksiä.
Silti pitäisi vain jatkaa eteenpäin, eikä jäädä tuleen makaamaan. Jokainen laiminlyöty asia lisää ahdistuksen määrää tulevaisuudessa.
perjantai 29. elokuuta 2008
Sweet Georgia Lee
"Georgian kriisi" uhkaa levitä idän ja lännen kriisiksi. Venäjä provosoi voimakkaasti, mutta nyt ei pitäisi provosoitua. Tulisi olla kuin ei huomattaisikaan kiukuttelevan lapsen metkuja. Sen sijaan keskityttäisiin vain siihen alkuperäiseen ja konkreettiseen kriisiin, ja sen ratkaisuun. Kukaan ei halua sitä, mitä provosoitumisesta seuraa.
Venäjän toimet eivät liity pelkästään Saakasvilin toimiin, joita käytettiin sopivana vihanpurkauksen kohteena. Venäjä hakee kipeästi kaipaamaansa huomiota ja arvostusta, kuin vaikeassa elämäntilanteessa oleva häiriökäyttäytyvä nuori, joka kapinoi kaikkia mahdollisia sääntöjä ja pakotteita vastaan. Kova kovaa vastaan ei tässä tilannessa toimi, vaan johtaa ainoastaan välien totaaliseen katkeamiseen.
Todellinen pöljä tässä kriisissä on minusta Saakasvili. Ei hän toki ole ainoa laatuaan maailmassa, se hänen puolustuksekseen sanottakoon. Minun järkeeni ei mahdu, mitä kuvitellaan saavutettavan itsenäisyyteen pyrkivän kansanosan väkivaltaisella alistamisella emovaltion hallintaan? Lopputuloksena ei mitenkään voi olla muuta kuin valtavia ristiriitoja, levottomuuksia, sissisotaa ja kaikkia mahdollisia sosiaalisia ongelmia. Eikö nyt vain annettaisi itsenäisyyteen pyrkivien lasten mennä menojaan. Joskus on osattava päästää irti.
Venäjä toimi mielestäni aivan oikein katkaistessaan Etelä-Ossetian konfliktin (Georgian hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan). Olisivat vain ymmärtäneet jäädä siihen. Olisivat vain suomalaisetkin aikanaan ymmärtäneet pysähtyä omalle rajalle, eivätkä lähteneet suur-Suomea rakentamaan. Näinpä ei käynyt. Nyt kaikki venäläiset joukot pitäisi kuitenkin saada takaisin Venäjän puolelle, ja tilalle kansainvälisiä rauhanturvaajia. Saakasvilin on toisaalta turha vikistä ja levitellä viatonta näytellen käsiään. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Suotavaa olisi, että Hulivili (kuten muutkin valtionjohtajat) johtaisi joukkojaan edestä käsin. Tulisi mietittyä asioita hieman tarkemmin.
En ole Venäjämyönteinen, en Kiinamyönteinen enkä länsimyönteinen. Kellään ei tunnu tässä olevan malttia eikä viisautta, paitsi ehkä Suomella, jolla ei ole varaa pullistella, muttei toisaalta myöskään tarvetta pokkuroida. Olisiko siis Etyjin puheenjohtamaasta tämän kriisin ratkaisijaksi?
perjantai 22. elokuuta 2008
Humaanit systeemit
Systeemistä sen verran, ettei minulla ole takataskussani mitään suomalaista demokratiaa parempaa. Demokratiaan sisältyy tietenkin kuitenkin eräs huomionarvoinen seikka.
Nosta kätesi, jos haluaisit yhteiskunnan toimivan viidakon lain mukaisesti vahvimman oikeudella. Kenen käsi nousee? Jos olet yksi heistä, hyväksyt demokratian yhteiskunnan peruspilarina. Mikäli et ollut, vaan nenää nyrpistäen kauhistelit koko ajatusta; miten sivistymätöntä, sinun täytyy kehittää toisenlainen yhteiskuntajärjestys. Demokratia on enemmistönvaltaa - siis vahvimman oikeutta yhteisötasolla.
Miten tällaisessa vahvimman oikeuden järjestelmässä varmistetaan heikkojen ja vähemmistöjen oikeudet? Jos haluamme, että jokaisella syntyvällä yksilöllä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia tässä maailmassa, on jokainen ihminen laskettava samanarvoiseksi itsemme kanssa. On tehtävä valintoja, jotka saattavat kaikki suhteellisen tasa-arvoisiin lähtökohtiin.
Jokaisella olkoon ensin nälkä yhtä monena päivänä viikossa. Jokaisella olkoon saman verran juomavettä. Jokaisella olkoon yhtäläiset mahdollisuudet saada hoitoa sairauksiinsa. Kun on varmistettu tasaveroiset lähtökohdat kaikille maailman ihmisille hiekka-aavikolta erämaahan, sen jälkeen olkoon jokainen oman onnensa seppä, ja toteutukoon amerikkalainen unelma.
Mikäli asetamme itsemme yhdenkään toisen yksilön edelle, olemme kuin susilauma ajamassa omaa etuaan, tuntematta huonoa omaatuntoa jalkoihin jäävistä tai saaliseläimistä. Jos nyt pyytäisin nostamaan kuonon kohti taivasta ja ulvomaan, olisitko valmis päästämään sutesi esiin, vai jatkaisitko elämääsi lampaiden vaatteissa?
Kahden äärimmäisyyden väliin jää harmaa alue, jolta löytyy meistä jokainen. Demokratia ei yksistään toimi, vaan asenne ratkaisee. Pyritäänkö tuottamaan tasapuolisesti hyvää kaikille, omalle laumalle, vai annetaanko heikkojen sortua elon tiellä, ja evoluution tehdä tehtävänsä. Mihin minun siis pitäisi ihmisenä pyrkiä, sillä minun on vaikea luopua tietokoneestani antaakseni sadoille ihmisille heidän kipeästi kaipaamaansa puhdasta juomavettä.
Kirjoittelin muuten tänään kirkon toiminnasta ja siihen osallistumisesta kommenttia tänne.
Nosta kätesi, jos haluaisit yhteiskunnan toimivan viidakon lain mukaisesti vahvimman oikeudella. Kenen käsi nousee? Jos olet yksi heistä, hyväksyt demokratian yhteiskunnan peruspilarina. Mikäli et ollut, vaan nenää nyrpistäen kauhistelit koko ajatusta; miten sivistymätöntä, sinun täytyy kehittää toisenlainen yhteiskuntajärjestys. Demokratia on enemmistönvaltaa - siis vahvimman oikeutta yhteisötasolla.
Miten tällaisessa vahvimman oikeuden järjestelmässä varmistetaan heikkojen ja vähemmistöjen oikeudet? Jos haluamme, että jokaisella syntyvällä yksilöllä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia tässä maailmassa, on jokainen ihminen laskettava samanarvoiseksi itsemme kanssa. On tehtävä valintoja, jotka saattavat kaikki suhteellisen tasa-arvoisiin lähtökohtiin.
Jokaisella olkoon ensin nälkä yhtä monena päivänä viikossa. Jokaisella olkoon saman verran juomavettä. Jokaisella olkoon yhtäläiset mahdollisuudet saada hoitoa sairauksiinsa. Kun on varmistettu tasaveroiset lähtökohdat kaikille maailman ihmisille hiekka-aavikolta erämaahan, sen jälkeen olkoon jokainen oman onnensa seppä, ja toteutukoon amerikkalainen unelma.
Mikäli asetamme itsemme yhdenkään toisen yksilön edelle, olemme kuin susilauma ajamassa omaa etuaan, tuntematta huonoa omaatuntoa jalkoihin jäävistä tai saaliseläimistä. Jos nyt pyytäisin nostamaan kuonon kohti taivasta ja ulvomaan, olisitko valmis päästämään sutesi esiin, vai jatkaisitko elämääsi lampaiden vaatteissa?
Kahden äärimmäisyyden väliin jää harmaa alue, jolta löytyy meistä jokainen. Demokratia ei yksistään toimi, vaan asenne ratkaisee. Pyritäänkö tuottamaan tasapuolisesti hyvää kaikille, omalle laumalle, vai annetaanko heikkojen sortua elon tiellä, ja evoluution tehdä tehtävänsä. Mihin minun siis pitäisi ihmisenä pyrkiä, sillä minun on vaikea luopua tietokoneestani antaakseni sadoille ihmisille heidän kipeästi kaipaamaansa puhdasta juomavettä.
Kirjoittelin muuten tänään kirkon toiminnasta ja siihen osallistumisesta kommenttia tänne.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Mitä ajattelen muiden ajattelevan
Sillä ei oikeastaan ole väliä, mitä muut ajattelevat minusta. Sitähän minä en saa koskaan tietää, joten ajatelkoot rauhassa mitä lystäävät. Merkittävää omalta kannaltani on se, mitä minä ajattelen muiden ajattelevan minusta.
Masentuneena helposti päätyy ajattelemaan, että muut pitävät minua jotenkin huonona ja riittämättömänä. Miksi näin on? Koska itse näkee itsensä sellaisena, joten miten kukaan muu voisi ajatella mitään muuta, siitäkään huolimatta, että näin vakuuttavat? Jos joku väittää valkoiseksi sitä, mikä minusta on ilmiselvästi mustaa, epäilenkö omaa havaintoani, vai oletanko toisen puhuvan paskaa?
Jospa taas on niin, että minä en osaa arvostaa muita ihmisiä heidän erilaisten "huonojen" ominaisuuksiensa takia, miten voisin kuvitella heidän arvostavan minua? Lähtökohtaisesti suhtaudun ihmisiin hyvin varauksella - paha, kunnes toisin todistetaan. Miten itse ajattelen muista, niin oletan heidänkin ajattelevan minusta.
Onnellisuus löytyisi siis siitä, että olettaisin ihmisten lähtökohtaisesti hyväksyvän minut tällaisena kuin olen, ja ehkä jollakin tapaa arvostavankin. Tähän päästäkseni minunkin pitäisi pystyä hyväksymään muut sellaisenaan, ja arvostaa heidän erilaisia ihan keskinkertaisia piirteitään ja taitojaan.
Luultavasti asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, sillä eihän kaikkea ja kaikkia voi mitenkään arvostaa? Siinähän arvostus kärsisi valtavan inflaation. Luultavasti täytyy siis kuitenkin pystyä hyväksymään ajatus siitä, ettei kaikkien arvostusta ole mahdollista saavuttaa, edes omissa ajatuksissaan.
Masentuneena helposti päätyy ajattelemaan, että muut pitävät minua jotenkin huonona ja riittämättömänä. Miksi näin on? Koska itse näkee itsensä sellaisena, joten miten kukaan muu voisi ajatella mitään muuta, siitäkään huolimatta, että näin vakuuttavat? Jos joku väittää valkoiseksi sitä, mikä minusta on ilmiselvästi mustaa, epäilenkö omaa havaintoani, vai oletanko toisen puhuvan paskaa?
Jospa taas on niin, että minä en osaa arvostaa muita ihmisiä heidän erilaisten "huonojen" ominaisuuksiensa takia, miten voisin kuvitella heidän arvostavan minua? Lähtökohtaisesti suhtaudun ihmisiin hyvin varauksella - paha, kunnes toisin todistetaan. Miten itse ajattelen muista, niin oletan heidänkin ajattelevan minusta.
Onnellisuus löytyisi siis siitä, että olettaisin ihmisten lähtökohtaisesti hyväksyvän minut tällaisena kuin olen, ja ehkä jollakin tapaa arvostavankin. Tähän päästäkseni minunkin pitäisi pystyä hyväksymään muut sellaisenaan, ja arvostaa heidän erilaisia ihan keskinkertaisia piirteitään ja taitojaan.
Luultavasti asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, sillä eihän kaikkea ja kaikkia voi mitenkään arvostaa? Siinähän arvostus kärsisi valtavan inflaation. Luultavasti täytyy siis kuitenkin pystyä hyväksymään ajatus siitä, ettei kaikkien arvostusta ole mahdollista saavuttaa, edes omissa ajatuksissaan.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Ajattelun kausaalisuudesta
Pystyykö ihminen todellisuudessa tekemään valintoja, vai onko ajattelu ja päätöksenteko vääjäämättömän kausaalista? Biljardipallo kimpoaa vallitsevien olosuhteiden mukaan aina tiettyyn suuntaan, vailla mahdollisuutta valita suuntaansa. Sata biljardipalloa toimii aivan samalla tavalla, vaikka lopputulosta onkin muuttujien suuren määrän vuoksi vaikea ennustaa.
Jos vaihdettaisiin tilalle uudet aivan samanlaiset pallot, ja suoritettaisiin aivan täsmälleen samanlainen lyönti, olisi lopputulos sama. Ongelma on tietenkin, että täsmälleen samanlaista lyöntiä on mahdotonta suorittaa, joten lopputulos olisi todennäköisesti erilainen. Oleellista kuitenkin on, että pallot liikkuvat kausaalisesti.
Entäpä ajatukset? Yleinen tulkinta on, että ihmisellä on vapaa tahto, mutta entäpä jos niin ei olekaan? Ihmisen toiminnan kausaalisuutta on tietysti vaikea havaita, koska kahta samanlaista tilannetta ei tule, eikä näin päästä näkemään lainalaisuuksia. Toisin kuin biljardipallo, ihminen on monimutkainen rakenne, joka sisältää mirjardeja muuttujia, joita kaikenlisäksi tulee jatkuvasti lisää. On siis erittäin houkuttelevaa ajatella, että ihmisen tahto olisi vapaa valitsemaan olemassa olevista vaihtoehdoista.
Jos kuitenkin asiaa oikein ajattelee, niin eihän siinä ole mitään järkeä? Valinnathan aina perustuvat johonkin, ja jos sitä jotakin ei olisi, valinta olisi toinen. Aina uuden muistijäljen, kemiallisen reaktion tai muun seikan myötä ajattelun radat muuttuvat, ja sitä myötä myös valinnan lopputulos. Näin ollen ihminen on siis kokemusmaailmansa vanki, ja vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tässä tätä päälle laitettavaa paitaa nyt pohditaan, niin todellisuudessa pohdinnalle on niissä oloissa olemassa vain yksi mahdollinen lopputulos, johon vääjäämättä päädytään.
Juuri tämän vuoksi ihminen tarvitsee ajattelun muuttamiseen välillä ulkopuolista apua; luomaan uusia kimmokkeita, jotka muuten eivät olisi syntyneet. Terapiahan on juuri tällaisten uusien kimmokkeiden luomista. Lisätään muistiin uusia kokemuksia, joiden toivotaan muuttavan ajatusten kulkua suunnilleen johonkin suuntaan.
psykologinen testi
Alcinoe oli taannoin tehnyt tällaisen kaikenkattavan persoonallisuustestin, ja päätin olla apina. Aika imartelevat tulokset sainkin:
"Käytit testin tekemiseen 13 minuuttia 24 sekuntia.Että oltaiskos kavereita? No, ainakin näytän olevan rehellisesti sitä, mitä olen. Oli sitten viisasta tai ei.
11% (2/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
15% (3/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
83% (19/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
4% (1/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva."
perjantai 8. elokuuta 2008
Halveksuntaa
Tässä taannoin postasin lomareissun aikaisesta kriittisyydestäni. Asia oli sikäli silmiinpistävä, että otin sen puheeksi myös terpan kanssa, joka kysäisikin ajatusten taustalla olevaa tunnetta. Äimistyin, etten saanut siitä lainkaan kiinni, ei vaikka miten olisi kaivellut. Löysin kyllä selityksiä siitä, mistä moinen voisi johtua, mutta millainen tunne on taustalla, jos arvostelen ihmisten rumia verkkareita, tökeröä käytöstä, lastensa pompottamia vanhempia jne. "Ei taida olla ihan salonkikelpoista?", totesi terppa. "Ehkä tämä tunne on sinulta kielletty?" Sain tästä kotiläksyn.
Kotimatkalla aivoni olivat joko saaneet asian työstettyä, tai sitten vain terapiasta pääsy vapautti jotkut lukot, ja sieltähän se pätkähti: halveksunta! Sehän se tunne on, jonka vallassa ihmisten huonona pidettyjä ominaisuuksia arvostellaan. Enkä minä todellakaan ole pitänyt sitä kovin arvostettavana tunteena. Olen halveksunut halveksuntaa, kokenut selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että ihmiset arvostelevat toisiaan. Ja nyt minä teen sitä.
Minun täytyy kuitenkin hyväksyä halveksunta osaksi itseäni. Osaksi toisia myös. Se nyt vaan on inhimillistä. Vaikka jokaisella onkin oikeus olla sellainen kuin on, halveksunta on myös yhtä luonnollista. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ottaa liian vakavasti, eikä pitää totuutena, vaan tutkailla. Mikäs minua nyt tässä asiassa halveksuttaa?
Kotimatkalla aivoni olivat joko saaneet asian työstettyä, tai sitten vain terapiasta pääsy vapautti jotkut lukot, ja sieltähän se pätkähti: halveksunta! Sehän se tunne on, jonka vallassa ihmisten huonona pidettyjä ominaisuuksia arvostellaan. Enkä minä todellakaan ole pitänyt sitä kovin arvostettavana tunteena. Olen halveksunut halveksuntaa, kokenut selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että ihmiset arvostelevat toisiaan. Ja nyt minä teen sitä.
Minun täytyy kuitenkin hyväksyä halveksunta osaksi itseäni. Osaksi toisia myös. Se nyt vaan on inhimillistä. Vaikka jokaisella onkin oikeus olla sellainen kuin on, halveksunta on myös yhtä luonnollista. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ottaa liian vakavasti, eikä pitää totuutena, vaan tutkailla. Mikäs minua nyt tässä asiassa halveksuttaa?
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Google Nothing -Day
Tämä ei ole uusi asia, mutta kylläkin ajankohtainen.
Koska hakukone google ironisesti vastoin toimintaideaansa tukee Kiinan hallituksen sensuuri- ja sananvapauden rajoittamispolitiikkaa, ehdotan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä vietettäväksi "Älä Googlaa Mitään -päivää".
Totuus on, että Kiinan hallituksen politiikkaa tukevat kaikki länsimaat. Kukaan ei ole valmis asettumaan vastahankaan, koska Kiina on niin suuri potentiaalinen markkina. Raha puhuu yli ihmisoikeuksien.
Näillä olympialaisilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Urheilukilpailut ovat pelkkä kulissi politiikalle. Niinpä on minun mielestäni perusteetonta pidättäytyä boikotoinnista ja poliittisista kannanotoista siksi, että "kyseessä on urheilukilpailu". Kiina yritti kiillottaa julkisuuskuvaansa, mutta on kaatumassa ylläpitämiensä sensuurin muurien murtumiseen.
Pallo on meillä. Kiinalaiset ovat kirjaimellisestikin henkensä kaupalla tuoneet epäkohtia koko maailman nähtäväksi niin suurella volyymilla, ettei enää voida katsoa muualle. Mitä tekee maailma? Annetaanko rahan lakaista roskat maton alle? Sinä päätät.
VIETÄ "GOOGLE NOTHING -DAY"!
Koska hakukone google ironisesti vastoin toimintaideaansa tukee Kiinan hallituksen sensuuri- ja sananvapauden rajoittamispolitiikkaa, ehdotan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä vietettäväksi "Älä Googlaa Mitään -päivää".
Totuus on, että Kiinan hallituksen politiikkaa tukevat kaikki länsimaat. Kukaan ei ole valmis asettumaan vastahankaan, koska Kiina on niin suuri potentiaalinen markkina. Raha puhuu yli ihmisoikeuksien.
Näillä olympialaisilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Urheilukilpailut ovat pelkkä kulissi politiikalle. Niinpä on minun mielestäni perusteetonta pidättäytyä boikotoinnista ja poliittisista kannanotoista siksi, että "kyseessä on urheilukilpailu". Kiina yritti kiillottaa julkisuuskuvaansa, mutta on kaatumassa ylläpitämiensä sensuurin muurien murtumiseen.
Pallo on meillä. Kiinalaiset ovat kirjaimellisestikin henkensä kaupalla tuoneet epäkohtia koko maailman nähtäväksi niin suurella volyymilla, ettei enää voida katsoa muualle. Mitä tekee maailma? Annetaanko rahan lakaista roskat maton alle? Sinä päätät.
VIETÄ "GOOGLE NOTHING -DAY"!
tiistai 5. elokuuta 2008
Syöjättäreni
lauantai 2. elokuuta 2008
Koti makea kotini
Masennus ja vähävaraisuus ovat minun tekosyitäni. Mitkä ovat noiden muiden? Yksinhuoltajia, lestadiolaisia, päihdeongelmaisia, muuten vaan kykenemättömiä saamaan lapsiaan kuriin? Kaikki me olemme lomaliiton tuetulla lomalla hotelli Rantakallassa kalajoella. En minä tiedä onko näissä ihmisissä mitään vikaa, mutta jostakin syystä vain tunnun ajattelevan niin.
Jostain syystä näen kaikkialla ja kaikissa vain pelkkiä epäkohtia. Moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Tunnen puolittaista halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, ilman mitään suurempaa syytä. Miksi ihmeessä? Kaiken sen opettelun jälkeen, että minä olen hyvä juuri tällaisena,ei tarvitse olla täydellinen, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukset hapsottaa tai paita on kummallinen. Ja näin hienostiko olen tämän nyt saanut koskemaan vain itseäni?
No, ei kaikki ole pilalla. Maisema on upea. Merta, hiekkarantaa, särkkiä. Näkymät ovat lumoavat merimaisemaan tottumattomalle. Yksi reissun kohokohdista olikin ehdottomasti uimarannalla (jossa muuten oli yllättävän kylmää vihmovan pohjoistuulen seurauksena). Vähän matkan päässä rannasta on hevosenkengän muotoinen hiekkasärkkkä, joka osittain on näkyvissä, mutta paikoitellen pinnan alla. Heti ensimmäistä kertaa ravintolan ikkunasta maisemaa katsellessa käy selväksi, että tuonne on päästävä.
Kahlaammekin vanhimman pojan kanssa särkälle, ja päätämme kokeilla pääseekö kahlaamalla kiertämään sen ympäri. Särkän hiekka tuntuu hauskalta varpaiden alla, saarekkeiden välillä kahlatessa aallot keinuvat ympärillä. Pääsemmekin toiseen päähän, mutta sen jälkeen pohja putoaa pystysuoraan alas, en tiedä kuinka syvälle. Miten ihmeessä tuollainen äärettömän hieno hiekka voi muodostaa niin jyrkän rinteen murtumatta aaltojen mukana? No, en kuitenkaan uskalla lähteä uimaan rannalle, kun ei tiedä miten pitkästi pitäisi uida. Käännymme siis takaisin. Reissumme kesti siinä määrin pitkään, että rannalla odotteleva perhe ehti jo huolestua, mutta ajankulua ei särkällä huomannut.
hiekkasärkkä seikkailu
Hotellin ravintolassa oli erikoinen tunnelma. Sekä henkilökunta, että ruoka toi mieleen lähinnä alakoulun ruokalan. Arvailin, että lähistöltä on lakkautettu kyläkoulu, jonka eläkeikää lähestyvä henkilökunta on työllistetty hotellin "ravintolaan". Kouluruoka on muutettu ravintolaruoaksi lisäämällä reilumpi salaattipöytä. Kuten jo aiemmin postailin ravintola olisi hyvin sopinut kurjien kuppiloiden jaksoksi, ja olisi siellä ollut Ramsaylla tekemistä mammojen kanssa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensimmäinen ja viimeinen päivällinen olivat ihan onnistuneita, mutta lounaalla en yleensä viitsinyt edes vaivautua lämpimään ruokaan, jota oli tasan yksi vaihtoehto. Ravintolan noutopöydässä? Mikä tahansa huoltoasema tai lounasravintola pystyy parempaan.
Koti-ikäväkin alkoi jo iskeä maagisena kolmantena päivänä. Ohjelmoitu loma ei tunnu olevan minun juttuni. Tulee pieni stressi kaikista ohjelmista ja ruokailuista, joihin pitää ehtiä. Tietokoneen kotiin jättäminen kostautui, kun ei päässyt purkamaan ajatuksiaan. Minäkö nörtti?
Olihan siellä ihan mukavaa suurimman osan aikaa, vaikkei tässä välttämättä siltä kuulosta, mutta kyllä koti on ihmiselle linna. Ja tänään nimenomaan se "castle", eikä "prison". Ja se on hieno asia elämässä se.r
Jostain syystä näen kaikkialla ja kaikissa vain pelkkiä epäkohtia. Moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Tunnen puolittaista halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, ilman mitään suurempaa syytä. Miksi ihmeessä? Kaiken sen opettelun jälkeen, että minä olen hyvä juuri tällaisena,ei tarvitse olla täydellinen, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukset hapsottaa tai paita on kummallinen. Ja näin hienostiko olen tämän nyt saanut koskemaan vain itseäni?
No, ei kaikki ole pilalla. Maisema on upea. Merta, hiekkarantaa, särkkiä. Näkymät ovat lumoavat merimaisemaan tottumattomalle. Yksi reissun kohokohdista olikin ehdottomasti uimarannalla (jossa muuten oli yllättävän kylmää vihmovan pohjoistuulen seurauksena). Vähän matkan päässä rannasta on hevosenkengän muotoinen hiekkasärkkkä, joka osittain on näkyvissä, mutta paikoitellen pinnan alla. Heti ensimmäistä kertaa ravintolan ikkunasta maisemaa katsellessa käy selväksi, että tuonne on päästävä.
Kahlaammekin vanhimman pojan kanssa särkälle, ja päätämme kokeilla pääseekö kahlaamalla kiertämään sen ympäri. Särkän hiekka tuntuu hauskalta varpaiden alla, saarekkeiden välillä kahlatessa aallot keinuvat ympärillä. Pääsemmekin toiseen päähän, mutta sen jälkeen pohja putoaa pystysuoraan alas, en tiedä kuinka syvälle. Miten ihmeessä tuollainen äärettömän hieno hiekka voi muodostaa niin jyrkän rinteen murtumatta aaltojen mukana? No, en kuitenkaan uskalla lähteä uimaan rannalle, kun ei tiedä miten pitkästi pitäisi uida. Käännymme siis takaisin. Reissumme kesti siinä määrin pitkään, että rannalla odotteleva perhe ehti jo huolestua, mutta ajankulua ei särkällä huomannut.
hiekkasärkkä seikkailu
Hotellin ravintolassa oli erikoinen tunnelma. Sekä henkilökunta, että ruoka toi mieleen lähinnä alakoulun ruokalan. Arvailin, että lähistöltä on lakkautettu kyläkoulu, jonka eläkeikää lähestyvä henkilökunta on työllistetty hotellin "ravintolaan". Kouluruoka on muutettu ravintolaruoaksi lisäämällä reilumpi salaattipöytä. Kuten jo aiemmin postailin ravintola olisi hyvin sopinut kurjien kuppiloiden jaksoksi, ja olisi siellä ollut Ramsaylla tekemistä mammojen kanssa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensimmäinen ja viimeinen päivällinen olivat ihan onnistuneita, mutta lounaalla en yleensä viitsinyt edes vaivautua lämpimään ruokaan, jota oli tasan yksi vaihtoehto. Ravintolan noutopöydässä? Mikä tahansa huoltoasema tai lounasravintola pystyy parempaan.
Koti-ikäväkin alkoi jo iskeä maagisena kolmantena päivänä. Ohjelmoitu loma ei tunnu olevan minun juttuni. Tulee pieni stressi kaikista ohjelmista ja ruokailuista, joihin pitää ehtiä. Tietokoneen kotiin jättäminen kostautui, kun ei päässyt purkamaan ajatuksiaan. Minäkö nörtti?
Olihan siellä ihan mukavaa suurimman osan aikaa, vaikkei tässä välttämättä siltä kuulosta, mutta kyllä koti on ihmiselle linna. Ja tänään nimenomaan se "castle", eikä "prison". Ja se on hieno asia elämässä se.r
tiistai 29. heinäkuuta 2008
Kurjat Kuppilat
Olen viihdyttänyt itseäni kalajoella. Minun on vaikea sulattaa hotellin ravintolan ruokaa. Siis henkisesti. Mikään siinä ei tunnu toimivan hotelli-tasoisesti. Olen vaativa nirppanokka. Ramsayn kättä kaivattaisiin kipeästi. Ensin vaihdetaan keittiömestari, sitten ruokalista, linjasto... Näen sen niin elävästi.
Tilanne vaatisi suurempaa paneutumista, mutten jaksa naputtaa.
Tilanne vaatisi suurempaa paneutumista, mutten jaksa naputtaa.
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Tämäkö on se elämä?
Arvoisat blogistanian anonyymit kanssamatkustajat. Anteeksi, etten ole kirjoittanut teille pitkään aikaan, mutta minulla on ollut elämä täällä maapallolla. Olen viimeisten parin viikon aikana puuhaillut enemmän kuin pitkiin aikoihin yhteensä. Lapsetkin kävivät mummolassa, joten vietimme pari päivää vaimon kanssa ihan kahdestaankin.
Lauantaina oli terassibileet, jossa hämmästytin itseäni lähinnä alkoholinsietokyvylläni. Olen pitkät ajat pitäytynyt lähinnä parissa siiderissä viinilasissa. No, nyt katosi viinipullo ja 20cl salmari ilman suurempia vaikutuksia. Vasta booli teki tehtävänsä siinä määrin, että piti lyödä jarruja päälle. Hämmentävää. No, enpä taida tuosta kuitenkaan tapaa tehdä. Iloinen olin siitä, että vaikka aamulla oli krapula, olin reippaana lähdössä liikenteeseen.
Sunnuntaina tie vei aamusta Tampereelle, josta oli hotelli varattuna. Eksyttiin shoppailureissulla keskustorille katsomaan Beach volley turnauksen loppuottelua (hämmästyksekseni vaimokin tykkäsi katsella sitä ;D). Olemme nyt melkein julkkiksia, sillä maanantain Aamulehden kannessa on kuva ottelusta. Me istumme aivan valokuvaajan takana.
Tuli katsottua leffassa myös WANTED. Jopas oli mielenkiintoisen erikoinen pläjäys. Ei voi olla ihan varma, oliko se surkea, vai loistava, ja pakko se on katsoa vielä uudestaan asian selvittämiseksi. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa, suosittelen. Minä ainakin tykkäsin katsella...
Maanantaina satoi, joten Ideapark kutsui. Ensivisiitti, ja pidin kyllä. Tiltistä tarttui mukaan Civilization III, viidellä eurolla.
Hienoa tässä rypistyksessä on ollut, että olen ollut aktiivinen, positiivinen ja innostunut. Kyllä se on hienoa kun elämässä joskus oikein onnistuu.
Lauantaina oli terassibileet, jossa hämmästytin itseäni lähinnä alkoholinsietokyvylläni. Olen pitkät ajat pitäytynyt lähinnä parissa siiderissä viinilasissa. No, nyt katosi viinipullo ja 20cl salmari ilman suurempia vaikutuksia. Vasta booli teki tehtävänsä siinä määrin, että piti lyödä jarruja päälle. Hämmentävää. No, enpä taida tuosta kuitenkaan tapaa tehdä. Iloinen olin siitä, että vaikka aamulla oli krapula, olin reippaana lähdössä liikenteeseen.
Sunnuntaina tie vei aamusta Tampereelle, josta oli hotelli varattuna. Eksyttiin shoppailureissulla keskustorille katsomaan Beach volley turnauksen loppuottelua (hämmästyksekseni vaimokin tykkäsi katsella sitä ;D). Olemme nyt melkein julkkiksia, sillä maanantain Aamulehden kannessa on kuva ottelusta. Me istumme aivan valokuvaajan takana.
Tuli katsottua leffassa myös WANTED. Jopas oli mielenkiintoisen erikoinen pläjäys. Ei voi olla ihan varma, oliko se surkea, vai loistava, ja pakko se on katsoa vielä uudestaan asian selvittämiseksi. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa, suosittelen. Minä ainakin tykkäsin katsella...
Maanantaina satoi, joten Ideapark kutsui. Ensivisiitti, ja pidin kyllä. Tiltistä tarttui mukaan Civilization III, viidellä eurolla.
Hienoa tässä rypistyksessä on ollut, että olen ollut aktiivinen, positiivinen ja innostunut. Kyllä se on hienoa kun elämässä joskus oikein onnistuu.
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Carpe Fckn' Diem!
Yök! Tuo missien iskulause, kliseiden klisee, ota se motoksesi, jos et muuta keksi. Niin säälittävältä ja mielikuvituksettomalta kuin se tuntuukin, motto on muuttunut minulle todeksi. Olen valaistunut. Tartu hetkeen - elä tässä ja nyt.
Tästä oli puhetta DorianK:n blogissa kommenttiosastolla etenkin. Huomasin toistavani tätä samaa teemaa siellä ja täällä. Sain tartunnan tähän asenteeseen Zeniläisestä filosofiasta, nyt se muhii ja pulppuaa. Katsotaanpas nyt sitten tarkemmin. Miksi pitää elää tässä ja nyt?
Vastaus on oikeastaan yksinkertainen; missä muussakaan hetkessä sitä voisi elää? Saattaa kuulostaa saivartelulta, mutta elämä on aina tässä ja nyt. Elämä ei ole eilen, eikä se ole huomenna. Eilinen meni jo, eikä huomisesta ole mitään takeita.
Minulla on toki historiani, jonka näen kun katson taakseni. Sieltä saattaa löytyä paljon vastauksia, ja ainakin runsaasti muistoja. Voin katsoa eiliseen ja yrittää oppia siitä, mutta en enää halua juuttua sinne. Menneisyys ei muutu, eikä tule takaisin. Eiliseen uppoaminen ainoastaan estää käyttämästä tämän päivän hyödyllisesti.
Tulevaisuuteen suuntautuminen toimii suunnilleen samalla mekanismilla. Kaikki minkä aion tehdä "myöhemmin" tai "sitten kun", uhkaa jäädä tekemättä. Jos vain odotan, että joskus tulevaisuudessa tapahtuisi ihme, voittaisin lotossa ja kaikki muuttuisi, olen vaarassa jättää koko elämäni elämättä.
Tässä ja nyt eläminen saattaa kuulostaa pinnalliselta ja vastuuttomalta tavalta elää, mutta oikeastaan näillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Vastuunhan voi kantaa tässä ja nyt, sen voi tehdä ensi viikolla, tai voi toivoa tehneensä sen jo vuosia sitten.
Maailma vannoo suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden nimeen. Rajansa kuitenkin kaikella. On ihan rakentavaa asettaa jonkinlaisia tavoitteita, mutta en halua tehdä niistä itselleni liian yksityiskohtaisia, enkä noudattaa niitä orjallisesti. En enää aio olla yhden asian mies, joka kulkee kuin juna kohti oletettua määränpäätä.
Tahdon kulkea teitäni ja polkujani katsoen tarkkaan, mitä ne eteeni heittävät, ja tarttua sitten siihen, mikä tuntuu arvokkaalta tai kiinnostavalta. Jos kulkisin kuin juna, en ikinä näkisi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita elämä päivittäin eteen heittää. Tuijottaisin vain tulevaan ja pitäisin kaikkia muita mahdollisuuksia vain esteinä tai hidasteina. Jos juna sattuisikin suistumaan raiteiltaan olisin jumissa. Polkuja sen sijaan löytyy rajattomasti uusia.
Mitä haluan nähdä, kun katson kymmenen vuoden kuluttua taakseni? Olenko odottanut tulevaa kaikki ne päivät, vai kenties takertunut niihin samoihin menneisiin vuosiin? Haluanko katua sitä, etten silloin ryhtynyt, kun oli tilaisuus?
Tästä oli puhetta DorianK:n blogissa kommenttiosastolla etenkin. Huomasin toistavani tätä samaa teemaa siellä ja täällä. Sain tartunnan tähän asenteeseen Zeniläisestä filosofiasta, nyt se muhii ja pulppuaa. Katsotaanpas nyt sitten tarkemmin. Miksi pitää elää tässä ja nyt?
Vastaus on oikeastaan yksinkertainen; missä muussakaan hetkessä sitä voisi elää? Saattaa kuulostaa saivartelulta, mutta elämä on aina tässä ja nyt. Elämä ei ole eilen, eikä se ole huomenna. Eilinen meni jo, eikä huomisesta ole mitään takeita.
Minulla on toki historiani, jonka näen kun katson taakseni. Sieltä saattaa löytyä paljon vastauksia, ja ainakin runsaasti muistoja. Voin katsoa eiliseen ja yrittää oppia siitä, mutta en enää halua juuttua sinne. Menneisyys ei muutu, eikä tule takaisin. Eiliseen uppoaminen ainoastaan estää käyttämästä tämän päivän hyödyllisesti.
Tulevaisuuteen suuntautuminen toimii suunnilleen samalla mekanismilla. Kaikki minkä aion tehdä "myöhemmin" tai "sitten kun", uhkaa jäädä tekemättä. Jos vain odotan, että joskus tulevaisuudessa tapahtuisi ihme, voittaisin lotossa ja kaikki muuttuisi, olen vaarassa jättää koko elämäni elämättä.
Tässä ja nyt eläminen saattaa kuulostaa pinnalliselta ja vastuuttomalta tavalta elää, mutta oikeastaan näillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Vastuunhan voi kantaa tässä ja nyt, sen voi tehdä ensi viikolla, tai voi toivoa tehneensä sen jo vuosia sitten.
Maailma vannoo suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden nimeen. Rajansa kuitenkin kaikella. On ihan rakentavaa asettaa jonkinlaisia tavoitteita, mutta en halua tehdä niistä itselleni liian yksityiskohtaisia, enkä noudattaa niitä orjallisesti. En enää aio olla yhden asian mies, joka kulkee kuin juna kohti oletettua määränpäätä.
Tahdon kulkea teitäni ja polkujani katsoen tarkkaan, mitä ne eteeni heittävät, ja tarttua sitten siihen, mikä tuntuu arvokkaalta tai kiinnostavalta. Jos kulkisin kuin juna, en ikinä näkisi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita elämä päivittäin eteen heittää. Tuijottaisin vain tulevaan ja pitäisin kaikkia muita mahdollisuuksia vain esteinä tai hidasteina. Jos juna sattuisikin suistumaan raiteiltaan olisin jumissa. Polkuja sen sijaan löytyy rajattomasti uusia.
Mitä haluan nähdä, kun katson kymmenen vuoden kuluttua taakseni? Olenko odottanut tulevaa kaikki ne päivät, vai kenties takertunut niihin samoihin menneisiin vuosiin? Haluanko katua sitä, etten silloin ryhtynyt, kun oli tilaisuus?
Aaltojen pauhu
Elämä on meri. Se etenee aaltoillen eteenpäin kohti tuntematonta rantaa, kunnes äkisti tuuli kääntyy antaen aalloille uuden suunnan ja määränpään.Elämä on meri, jonka laineilla surffaan. Suurempi aalto ja suurempi hurmos, pään lähestyessä taivaan kantta. Aallon harjalla elämä on kevyt.
Elämä on meri. Sen aaltojen pauhu huumaa ja pyörteiden voima kantaa minua ja lautaa. Siinä hetkessä aallon voima on minun voimaani. Minä tunnen sen sisälläni, ja kasvan aaltoni mukana maailman käydessä pieneksi jossain alhaalla.
Elämä on meri.
Meri on arvaamaton. Se on suuri - valtava! Arvaamaton puuska, kevyt kuin korennon aivastus. Kuitenkin riittävä syöksemään minut tasapainosta aaltoni harjalla.
Elämä on meri, joka pauhaa. Aalto on jylhä, ei kumarra ketään. Jos äsken se kantoi, pian se on uhka. Hurmos on poisssa, jäljellä tuskaa. Syöksyn kohti aallon pohjaa.
Elämä on meri, sen aallot mua ohjaa. Rantojen tyrskyt, aallon murtuva harja - jään vielä väliin kun ne toisensa kohtaa.
Elämä on meri, sukellan siihen. Rusennun aaltoni alle, pyörin ja kiepun kuulen sen pauhun, se henkeni salpaa.
torstai 10. heinäkuuta 2008
Elämmä on...
Jahas. Tänään vastoin kaikkea järkeä lähdin yksikseni musiikillisiin rientoihin. Ja juu, löytyihän sieltä tuttuja, pienen etsiskelyn jälkeen. Pääesiintyjä veti äärettömän kovan lavameiningin, ja pieni seurueemme intoutui melko railakkaaseenkin meininkiin. Kyllä oli meinaan ihan eri meininki, kuin eräälläkin idols -tähdellä. No, hauskaa oli. Hienoa oli, että usko ihmisiin sai yhden sysäyksen lisää. Hei, ihmisethän voi olla ihan kivoja - tuntemattomatkin. Ei ne ole niin vaarallisia, kuin miltä äkkiseltään saattaa tuntua.Ehkä alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta elämä tuntui pitkästä aikaa kerrassaan hienolta. Tuntui, että kaikki järjestyy - juttelin myös yhden puolitutun kanssa mahdollisesta tulevasta työpaikastani, ja suosituksista sinne. Hiphei!
Muuten oli kiva ilta, mutta se yksi jätkä pilasi kaiken viimeisen biisin viimeisillä tahdeilla. Penkeillä ei muka saa seistä!
EDIT (seuraavana päivänä):
Ensinnäkin, elämä oli reilu, eikä tuulilasissa ollut pysäköintivirhemaksulappua.
Toiseksi, hieman vielä tarkempaa analyyshiä siitä, miksi eilinen ilta oli sangen merkittävä.
No, kaikki olosuhteet olivat vastaan; keli oli huono, olin jo missannut ensimmäisen bändin ja olin lähdössä ypösen yksin... Lähden-en lähde -kamppailu päätyi aktiivisuuden voittoon. Siinä yksi hieno asia.
Ennen olisin ollut kaiken aikaa varpaillani sen suhteen, tuleeko joku hullu haastamaan riitaa. Kuin varovainen kani joka on kaiken aikaa valmiina karkaamaan takaisin koloonsa, jos pedot lähestyvät. No, nyt asia oli toisin. Alkuillasta havaitsin olevani jopa hieman sisäisesti uhmakas -tänne vaan, tervetuloa, en minä väistä. Minulla on oikeus olla tässä, ja jos se on sinulle ongelma, mene muualla ongelminesi.
No illan mittaan löysin tuttuja beachiläisiä, ja lyöttäydyin seuraan. Ja siitä se sitten lähti, huulenheitto ja hauskanpito. Ja mikä tässä oli merkittävää, koin päässeeni lopullisesti sisään porukkaan. Tämä merkitsisi siis sitä, että kykenen olemaan sosiaalinen, ja että minulla olisi nyt uusia ihmisiä, joille olen enemmän kuin nobody.
Havaitsin myös, että paitsi puolitutut, myös aivan ventovieraat ihmiset ottivat kontaktia. Siis mitä, ihmiset ovat ihan mukavia!? Eivätkö ne olekaan vaarallisia, aina valmiina iskemään heikon kohdan havaitessaan. Tätä se terppa siis tarkoitti; pitää luottaa ihmisiin.
Kaiken päälle löysin itsestäni taas lisää musiikkia. Huomasin miten se vie mukanaan ja olin sen keskellä kotonani - sitä mitä oikeasti olen.
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Ojasta noustaan
Tänään pisti harmittamaan. Beachissä ei tuntunut onnistuvan mikään. En pystynyt olemaan joukkueeni voimavara, vaan ennemmin rasite. Sitä on vaikea sietää. Hetken murtuneisuuden jälkeen muistin kuitenkin, että se oli vain peliä, ja ettei aina voi olla paras, ja hei - sehän on vain elämää! Joten harmitus - hasta la vista.Loppuun vähän slogania. Erään valmisruokajätin slogania mukaillen tämän pläjäyksen tarjoili siskoni:
"Meidän äiti tekee parempia lapsia kuin teidän äiti!"
"Joo, mutta meidän isä tekee teidän äitien lapset..."
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Käsimatkatavaraa autiosaarelle
Tiina teeskenteli tällaista meemikäistä, ja tämähän sopii minulle kuin nappisilmä. Mitkä ovat minun tärkeät asiani, jos sellaiset keskiluokkaiset itsestäänselvyydet kuin perhe, ystävät ja terveys jätetään pois laskuista?
TIETOKONE
Tietokone on minulle ehkä tärkein yksittäinen esine. Sillä pidän yhteyttä ihmisiin, jäsennän elämääni, säilytän valokuviani... Tykkään pulata ja kokeilla uutta, vaikken mitenkään erityisen taitava olekaan. Läppäri on ehdottomasti se juttu, ja olen vakavasti harkinnut seuraavaksi hankkivani Macin. Tällä hetkellä käyttiksinä Win XP ja Ubuntu. Välillä tuntuu, että olen kasvanut kiinni tietokoneeseen. Se on henki ja elämä.
MULTIMEDIALAITE
Hyvänä kakkosena tulee puhelin, jossa tärkeintä on kamera, kalenteri ja internet. Musiikkikin voisi kuulua tähän listaan ilman äärettömän häiritseviä kuulokkeiden johtoja, ja kuulokkeita ylipäänsä. Itse puhelinominaisuuksien suurin merkitys on pitää nämä kaikki muut elementit mukana. Puhun puhelimessa melko vähän, enkä suoraan sanoen pidä siitä. Asia sanotaan ja sitten se on siinä, on minun tyylini. Nykyisen luurini hommasin 3G -pakettina, ja tärkein ominaisuus oli 3 Mpix kamera, sekä Nokian lifeblog, jolla jäsensin masentuneita ajatuksiani ja tuntemuksiani ennen tätä varsinaista blogia. N95 ei ollut silloin vielä ulkona, muuten olisin varmaan ostanut sen. (eilen päästyäni postauksessa tähän asti, ja etsiessäni linksua Lifeblogiin päädyin päivittämään puhelimen softan =D).
YÖ
Kaikkialla on hiljaista ja hämärää. Kukaan ei tarvitse minua missään. Yö on yksin minun.
KAHVILAT
Jos rahaa olisi riittäväsi, ja ajanköyttö rajoittamatonta, istuisin luultavasti suurimman osan elämääni kahviloissa. Niissä on jotakin viehättävää, muutakin kuin makuelämys. Elegantti kahvila on henkiseltä puoleltaan aivan eri asia kuin rauhaton kapakka. Kahvin ja leivoksen äärellä istumiseen on helppo yhdistää sopivassa suhteessa kirjoittamista, lukemista ja mietiskelyä. Hyvä seurakin käy, mieluimmin kolmen kopla.
LENTOPALLO
Toinen tuleminen on tässäkin lajissa. Olen selkeästi jotenkin palaamassa juurille. Pidän muutenkin erityisesti joukkuelajeista ja ihailen hyvää yhteispeliä ja pelikuvioita. Motto tässä lajissa tuntuu olevan, "vaikeimman kautta". Varmanpäälle pelaaminen ei ole minua varten. Tarvitaan räimettä ja pikkukikkoja. Täysillä alusta loppuun ja joka pallo haetaan. Lopputuloksella ei ole niin väliä. Varsin paljon löytyy kesäisen beach vuoron jälkeen hiekkaa ihan kaikkialta, mihin sitä ei lainkaan kuuluisi.
PURJEVENE
Ja tämä on taas ihan eri asia kuin moottorivene. Kun purjeet saavat tuulta ja vene ottaa äänettömän spurtin, luonnonvoimat tuntuvat koko veneessä. Niitä täytyy ymmärtää, jotta veneen saa kulkemaan ja pysymään pystyssä. Leppoisa liplattelu kevyellä tuulella, auringosta nauttien ja välillä veneen rinnalla uiden. Kovemmalla tuulella meno on pienellä veneellä aggressiivisempaa, ja vaatii keskittymistä. Ei tarvitse keksiä sanottavaa. Riittää kun roikkuu kylki pystyssä kulkevan veneen laidalla ja purjehtii.
KITARA
Olen kouluaikoina soitellut bassoa, ja kerran aiemmin aikonut kitaraakin opiskella, mutta nyt ostin oman kitaran. Sen soittaminen on hienoa, vaikkakin vielä vaikeaa. Sormia ja niiden liikeratoja ei ole suunniteltu kitaran kaulalle. Musiikin aikaan saamisessa on kuitenkin jotain, mikä sytyttää. Ja väistämättä harjoitusten lomassa alkavat sormet tapailla omia "sävellyksiä", sekalaisia melodianpätkiä sieltä ja täältä.
SIILI
Viimeiset kymmenkunta vuotta on hiusmallini pysynyt vakiona, paria epätoivoista muutosyritystä lukuunottamatta. Kampaus on käytännöllinen ja kustannustehokas, ja muutenkin ihan ok. Ei tarvitse kammata aamuisin, ei käyttää shampoota, ei kuivata hiuksia eikä käydä parturissa. Riittää, kun itse vetää koneella "juurikasvun" pois. En kestäisi itselläni minkään muun laisia hiuksia. Ajattelin ihan hiljattain kokeilla myös kaljua, mutta sekin oli liian vaivalloinen. Sitähän saa höylätä päivittäin, että pysyy kaljuna!
HUOLETTOMUUS
Olen opetellut olemaan tyytyväinen siihen, mitä on. Olen opetellut olemaan vaatimatta liikoja. Elämä on tässä ja nyt, ja minä tällainen kuin olen. Voin käyttää elämäni murehtimalla toisten odotuksia, tulevaisuutta, ja mitä tahansa vastaan tulevaa. Tai voin tehdä niin kuin parhaaksi näen. Toisaalta, muutkin ovat vain sellaisia kuin ovat, ja ihan ok sellaisinaan.
TIETOKONE
Tietokone on minulle ehkä tärkein yksittäinen esine. Sillä pidän yhteyttä ihmisiin, jäsennän elämääni, säilytän valokuviani... Tykkään pulata ja kokeilla uutta, vaikken mitenkään erityisen taitava olekaan. Läppäri on ehdottomasti se juttu, ja olen vakavasti harkinnut seuraavaksi hankkivani Macin. Tällä hetkellä käyttiksinä Win XP ja Ubuntu. Välillä tuntuu, että olen kasvanut kiinni tietokoneeseen. Se on henki ja elämä.
MULTIMEDIALAITEHyvänä kakkosena tulee puhelin, jossa tärkeintä on kamera, kalenteri ja internet. Musiikkikin voisi kuulua tähän listaan ilman äärettömän häiritseviä kuulokkeiden johtoja, ja kuulokkeita ylipäänsä. Itse puhelinominaisuuksien suurin merkitys on pitää nämä kaikki muut elementit mukana. Puhun puhelimessa melko vähän, enkä suoraan sanoen pidä siitä. Asia sanotaan ja sitten se on siinä, on minun tyylini. Nykyisen luurini hommasin 3G -pakettina, ja tärkein ominaisuus oli 3 Mpix kamera, sekä Nokian lifeblog, jolla jäsensin masentuneita ajatuksiani ja tuntemuksiani ennen tätä varsinaista blogia. N95 ei ollut silloin vielä ulkona, muuten olisin varmaan ostanut sen. (eilen päästyäni postauksessa tähän asti, ja etsiessäni linksua Lifeblogiin päädyin päivittämään puhelimen softan =D).
YÖKaikkialla on hiljaista ja hämärää. Kukaan ei tarvitse minua missään. Yö on yksin minun.
KAHVILAT
Jos rahaa olisi riittäväsi, ja ajanköyttö rajoittamatonta, istuisin luultavasti suurimman osan elämääni kahviloissa. Niissä on jotakin viehättävää, muutakin kuin makuelämys. Elegantti kahvila on henkiseltä puoleltaan aivan eri asia kuin rauhaton kapakka. Kahvin ja leivoksen äärellä istumiseen on helppo yhdistää sopivassa suhteessa kirjoittamista, lukemista ja mietiskelyä. Hyvä seurakin käy, mieluimmin kolmen kopla.
LENTOPALLO
Toinen tuleminen on tässäkin lajissa. Olen selkeästi jotenkin palaamassa juurille. Pidän muutenkin erityisesti joukkuelajeista ja ihailen hyvää yhteispeliä ja pelikuvioita. Motto tässä lajissa tuntuu olevan, "vaikeimman kautta". Varmanpäälle pelaaminen ei ole minua varten. Tarvitaan räimettä ja pikkukikkoja. Täysillä alusta loppuun ja joka pallo haetaan. Lopputuloksella ei ole niin väliä. Varsin paljon löytyy kesäisen beach vuoron jälkeen hiekkaa ihan kaikkialta, mihin sitä ei lainkaan kuuluisi.
PURJEVENEJa tämä on taas ihan eri asia kuin moottorivene. Kun purjeet saavat tuulta ja vene ottaa äänettömän spurtin, luonnonvoimat tuntuvat koko veneessä. Niitä täytyy ymmärtää, jotta veneen saa kulkemaan ja pysymään pystyssä. Leppoisa liplattelu kevyellä tuulella, auringosta nauttien ja välillä veneen rinnalla uiden. Kovemmalla tuulella meno on pienellä veneellä aggressiivisempaa, ja vaatii keskittymistä. Ei tarvitse keksiä sanottavaa. Riittää kun roikkuu kylki pystyssä kulkevan veneen laidalla ja purjehtii.
KITARAOlen kouluaikoina soitellut bassoa, ja kerran aiemmin aikonut kitaraakin opiskella, mutta nyt ostin oman kitaran. Sen soittaminen on hienoa, vaikkakin vielä vaikeaa. Sormia ja niiden liikeratoja ei ole suunniteltu kitaran kaulalle. Musiikin aikaan saamisessa on kuitenkin jotain, mikä sytyttää. Ja väistämättä harjoitusten lomassa alkavat sormet tapailla omia "sävellyksiä", sekalaisia melodianpätkiä sieltä ja täältä.
SIILI
Viimeiset kymmenkunta vuotta on hiusmallini pysynyt vakiona, paria epätoivoista muutosyritystä lukuunottamatta. Kampaus on käytännöllinen ja kustannustehokas, ja muutenkin ihan ok. Ei tarvitse kammata aamuisin, ei käyttää shampoota, ei kuivata hiuksia eikä käydä parturissa. Riittää, kun itse vetää koneella "juurikasvun" pois. En kestäisi itselläni minkään muun laisia hiuksia. Ajattelin ihan hiljattain kokeilla myös kaljua, mutta sekin oli liian vaivalloinen. Sitähän saa höylätä päivittäin, että pysyy kaljuna!
HUOLETTOMUUSOlen opetellut olemaan tyytyväinen siihen, mitä on. Olen opetellut olemaan vaatimatta liikoja. Elämä on tässä ja nyt, ja minä tällainen kuin olen. Voin käyttää elämäni murehtimalla toisten odotuksia, tulevaisuutta, ja mitä tahansa vastaan tulevaa. Tai voin tehdä niin kuin parhaaksi näen. Toisaalta, muutkin ovat vain sellaisia kuin ovat, ja ihan ok sellaisinaan.
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Totuus (ei palaa tuulessa)
Kuva: Wikimedia Commons
Tatuointi -teeman kirvoittamana palaan tähän vanhaan teemaan, joka aina ajoittain tulee ajankohtaiseksi; omat arvoni ja totuuteni. Minkä totuuksien varassa minä tahdon elää? Mitkä asiat ohjaavat minua valinnoissani? Vastaus on minulle vaikea, mutta koetan kaivaa.
"Parhaansa kun yrittää, ei kukaan voi enempää vaatia."
"Virheisiin ei kuole."
"Asioissa on aina monta puolta, mikään ei ole yksiselitteisesti hyvää tai pahaa."
"Kaikkia ei voi, eikä tarvitse aina miellyttää."
"Minulla on oikeus päättää omasta elämästäni."
Aika lailla focusoituneita, ja elämäntilennetta heijastelevia nämä totuuteni. Huomattavasti parmpia, kuin vanhat vastineensa.
torstai 3. heinäkuuta 2008
taa-taa-ti-ta-too
Kun nyt kerran olen nykyään näin rok, olen ajatellut hankkia tatuoinnin. Tavoistani poiketen en aio tätä kuitenkaan tehdä hetken mielijohteesta, koska toteutus on melko pitkävaikutteinen.
Oikeastaan minusta suuri osa tatuoinneista, ainakin niistä joiden kuvia olen selaillut internetissä, ovat olleet melko törkeitä. Minun mielestäni siis. BDTS näyttäisi tekevän pääasiassa varsin asiallisia kuvia.
Kriteerejä tatuoinnilleni:
- kohde on ehdottomasti olkavarsi
- väritys on joko musta tai harmaasävy
- kuva sointuu muotoilultaan kohteeseen
- kuva ei ole irrallinen läntti
- kuva ei sisällä "raakaa" symboliikkaa
- peittyy pitkällä hihalla, mutta näkyy lyhyen hihan alta
- sopivan väljä selkeä ja symmetrinen
- voi sisältää myös konkreettisen kuvan, mikäli edellä luetellut ehdot täyttyvät
- Tatuointejahan on nykyään kaikilla, ei se ole enää mitenkään erikoista.
Ei se mitään, en yritä olla aikaani edellä, tai mitenkään poikkeuksellinen. - Tribaalit eivät enää ole muodissa (kuulemma).
Ei se mitään, en minä muutenkaan ole muodikas. Muoti on perseestä, se tulee ja menee, tatuointi pysyy. Hyvä tatuointi on jollain tapaa ajaton. - Tatuoinnit ovat rumia.
Kuka käskee ottaa ruman tatuoinnin. - Onko sitten vanhana kiva kantaa sitä nuorena otettua tatuointia?
Ei varmaan, jos tatuoi itseensä genitaalialueen kuvauksia tai muuten tyylittömiä kuvia. Ei niitä tosin ole nuorenakaan kiva kantaa. - Tatuointi voi vaikeuttaa työn saantia.
Se on mahdollista. Siksi kannattaa käyttää hyvää makua ja harkintaa tatuoinnin sijoittelussa. Jos silti jää työpaikka saamatta, niin täytyy koittaa jotakin toista. Sitäpaitsi - kaikillahan on nykyään tatuointi.
tiistai 1. heinäkuuta 2008
Aika kuluu
Clock is melting - mutta mihin aika virtaa? Nykyään tuntuu, että juuri mitään ei saa päivän aikana tehdyksi, aika vaan menee johonkin. Ei ehdi sitä, eikä ehdi tätä. Ei ehdi soittaa kitaraa, eikä puuhailla akvaarioiden kanssa. Lapsille ei jää aikaa, vaimosta nyt puhumattakaan. Ei ehdi kunnolla mietiskellä syntyjä syviä.
Tuskin oli Sarasvuon oma keksintö, mutta on kirjannut ylös kuitenkin, ettei koskaan ole aikaa tehdä kaikkea, mutta aina on aikaa tehdä kaikkein tärkeimmät asiat. Pitää siis miettiä, mikä elämässä on tärkeintä, ja pitää se mielessä.
Varsin paljon aikaa taitaa kulua siihen, että yrittää olla tekemättä jotakin. Ylipäänsä kaikenlaiseen, minkä tarkoitus on vain vältellä jotakin.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Nainen ja ääni
Ai saakeli! Ystävä suositteli Puisto Blueseilla näkemäänsä artistia. Layla Zoe, melkoinen ääni. Kuulkaapa vaikka.
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Erilaisia elokuvia
Tänään vietin makuunissa melkein tunnin, kun ei tuntunut mitään sopivaa elokuvaa löytyvän. Olisiko kellään mitään suosituksia?
torstai 26. kesäkuuta 2008
työtyylikysely
Tein työkkärissä työtyylikyselyn, ja tässä sen tuloksia. Ei ihan sanasta sanaan, jätin pois joitain sellaisia, jotka eivät lainkaan tuntuneet sopivan.
Yleistä:
Yleistä:
- taipumus tarkkuuteen ja täsmällisyyteen yhdistyy kärsivällisyyteen ja uppoutumiseen
- pyrkivät korkeatasoiseen lopputulokseen
- rationaalinen olemus peittää usein sen, että heillä on myös ymmärrystä tunne- ja ihmissuhdeasioissa
- eivät ole erityisen itsevarmoja ja itsenäisiä
- tärkeää asioiden oikein tekeminen
- melko vakaita ja ennustettavia
- pohjaavat toimintansa ja päätöksentekonsa aiempaan kokemukseen ja sääntöihin
- voi olla vaikea saada kosketus toisiin ihmisiin
- antavat itsestään asiakeskeisen kuvan ja ystävystyvät hitaasti
- olemus saattaa olla torjuvan ja varautuneen oloinen, vaikka arvostavatkin ihmissuhteita
- odottavat, että sosiaalisesti aktiivisemmat ihmiset tekevät aloitteen
- tarvitsee aikaa työn suunnitteluun ja toteuttamiseen
- haluavat työskennellä tasaisesti ja keskittyneesti, eivät pidä häiriöistä
- työssä kaipaavat varmuutta ja ennustettavuutta
- ottavat mielellään vastaan ohjeita ja määräyksiä
- tarvitsevat melko paljon huomiota ja kannustusta, vaikka eivät näytä sitä ulospäin
- haluavat tuntea itsensä hyväksytyiksi työyhteisössä
- kärsivällisiä, sinnikkäitä, sekä systemaattisia
- hyvä keskittymiskyky ja kyky paneutua
- kyky kestää rutiinityyppistä työtä
- lähestyvät asioita systemaattisesti, johdonmukaisesti ja käytännöllisesti
- ahkeria ja tunnollisia
- taipumus liiaksikin pelata varman päälle
- vaikea ottaa riskejä
- hitaita tekemään päätöksiä, ja päätöksenteko vaikeissa tai uusissa tilanteissa vaikeaa
- taipumus stressaantua, mikäli on monta tehtävää samaan aikaan, tai kaoottinen työympäristö
- haluavat miellyttää ja pelkäävät vastakkaista mielipidettä
- vaatimaton, varovainen, miettii edut ja haitat, etsii tosiasiat, lempeä, hiljainen, itsekriittinen, harkitseva riskinottaja
- tosiasiallinen, looginen, varautunut, mietteliäs, epäluuloinen, vähäpuheinen, syrjäänvetäytyvä, pessimistinen
- Itsensä hillitsevä, mukavuudenhaluinen, kärsivällinen, ystävällinen, vakaa, ryhmäsuuntautunut
- tunnollinen, tarkka, systemaattinen, diplomaattinen, perfektionisti, kriittinen, analyyttinen
tiistai 24. kesäkuuta 2008
teologiaa ja kasvatustiedettä
Millainen isä on taivaanisä? Millainen on hänen persoonansa?
Taivaanisällä on vain yhdet arvot, joita tulee lasten ehdottomasti noudattaa. Taivaanisän lähtökohta on, ettei kukaan hänen lapsistaan ole kelvollinen hänelle, yritti miten kovasti tahansa.
Taivaanisä lupaa, että saamme asua hänen luonaan, kunhan vain palvomme häntä, emmekä ketään muuta. Varmuuden vakuudeksi taivaanisä tapatti poikansa pelastaakseen muut lapsensa. Miten se mihinkään liittyi?
Taivaanisä on omasta mielestään täydellinen. Hänen suuret suunnitelmansa ovat kusseet sieltä ja täältä, mutta mikä ikinä meneelin pieleen, se on aina alakerran isännän syytä.
Taivaanisä antaa lasten päättää itse. Jos eivät tajua omaa parastaan, niin mitä se hänelle kuuluu? Ei hän voi kaikkia olla paimentamassa. Taivaanisä antaa lasten toteuttaa itseään, meni syteen tai saveen. Eikä hän todellakaan aio estää heitä loukkaamasta itseään, heidän täytyy saada tehdä oman mielensä mukaan.
(Taivaanisän vapaan kasvatuksen tuloksena hänen pitkätukkainen poikansa kävi riehumassa temppelissä tavalla, josta kerrotaan vielä tänäkin päivänä. No, lopulta poika ristiinnaulittiin - syyttömänä tietenkin, kuinkas muuten.)
Taivaanisällä on mielestään oikeus päättää, kuka saa elää, ja kuka ei. Suosittelisin taivaanisälle pitkää psykoterapiaa.
Alakerran isännällekin sentään jokainen kelpaa ihan omana itsenään.
Tällaisia erään ystävän kanssa tänään mietittiin. Ajatus taisi lähteä liikkeelle ihan maallisten isien ominaisuuksista, vaikka karkasikin sitten hieman pidemmälle.
Taivaanisällä on vain yhdet arvot, joita tulee lasten ehdottomasti noudattaa. Taivaanisän lähtökohta on, ettei kukaan hänen lapsistaan ole kelvollinen hänelle, yritti miten kovasti tahansa.
Taivaanisä lupaa, että saamme asua hänen luonaan, kunhan vain palvomme häntä, emmekä ketään muuta. Varmuuden vakuudeksi taivaanisä tapatti poikansa pelastaakseen muut lapsensa. Miten se mihinkään liittyi?
Taivaanisä on omasta mielestään täydellinen. Hänen suuret suunnitelmansa ovat kusseet sieltä ja täältä, mutta mikä ikinä meneelin pieleen, se on aina alakerran isännän syytä.
Taivaanisä antaa lasten päättää itse. Jos eivät tajua omaa parastaan, niin mitä se hänelle kuuluu? Ei hän voi kaikkia olla paimentamassa. Taivaanisä antaa lasten toteuttaa itseään, meni syteen tai saveen. Eikä hän todellakaan aio estää heitä loukkaamasta itseään, heidän täytyy saada tehdä oman mielensä mukaan.
(Taivaanisän vapaan kasvatuksen tuloksena hänen pitkätukkainen poikansa kävi riehumassa temppelissä tavalla, josta kerrotaan vielä tänäkin päivänä. No, lopulta poika ristiinnaulittiin - syyttömänä tietenkin, kuinkas muuten.)
Taivaanisällä on mielestään oikeus päättää, kuka saa elää, ja kuka ei. Suosittelisin taivaanisälle pitkää psykoterapiaa.
Alakerran isännällekin sentään jokainen kelpaa ihan omana itsenään.
Tällaisia erään ystävän kanssa tänään mietittiin. Ajatus taisi lähteä liikkeelle ihan maallisten isien ominaisuuksista, vaikka karkasikin sitten hieman pidemmälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
