perjantai 29. elokuuta 2008

Sweet Georgia Lee


"Georgian kriisi" uhkaa levitä idän ja lännen kriisiksi. Venäjä provosoi voimakkaasti, mutta nyt ei pitäisi provosoitua. Tulisi olla kuin ei huomattaisikaan kiukuttelevan lapsen metkuja. Sen sijaan keskityttäisiin vain siihen alkuperäiseen ja konkreettiseen kriisiin, ja sen ratkaisuun. Kukaan ei halua sitä, mitä provosoitumisesta seuraa.

Venäjän toimet eivät liity pelkästään Saakasvilin toimiin, joita käytettiin sopivana vihanpurkauksen kohteena. Venäjä hakee kipeästi kaipaamaansa huomiota ja arvostusta, kuin vaikeassa elämäntilanteessa oleva häiriökäyttäytyvä nuori, joka kapinoi kaikkia mahdollisia sääntöjä ja pakotteita vastaan. Kova kovaa vastaan ei tässä tilannessa toimi, vaan johtaa ainoastaan välien totaaliseen katkeamiseen.

Todellinen pöljä tässä kriisissä on minusta Saakasvili. Ei hän toki ole ainoa laatuaan maailmassa, se hänen puolustuksekseen sanottakoon. Minun järkeeni ei mahdu, mitä kuvitellaan saavutettavan itsenäisyyteen pyrkivän kansanosan väkivaltaisella alistamisella emovaltion hallintaan? Lopputuloksena ei mitenkään voi olla muuta kuin valtavia ristiriitoja, levottomuuksia, sissisotaa ja kaikkia mahdollisia sosiaalisia ongelmia. Eikö nyt vain annettaisi itsenäisyyteen pyrkivien lasten mennä menojaan. Joskus on osattava päästää irti.

Venäjä toimi mielestäni aivan oikein katkaistessaan Etelä-Ossetian konfliktin (Georgian hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan). Olisivat vain ymmärtäneet jäädä siihen. Olisivat vain suomalaisetkin aikanaan ymmärtäneet pysähtyä omalle rajalle, eivätkä lähteneet suur-Suomea rakentamaan. Näinpä ei käynyt. Nyt kaikki venäläiset joukot pitäisi kuitenkin saada takaisin Venäjän puolelle, ja tilalle kansainvälisiä rauhanturvaajia. Saakasvilin on toisaalta turha vikistä ja levitellä viatonta näytellen käsiään. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Suotavaa olisi, että Hulivili (kuten muutkin valtionjohtajat) johtaisi joukkojaan edestä käsin. Tulisi mietittyä asioita hieman tarkemmin.

En ole Venäjämyönteinen, en Kiinamyönteinen enkä länsimyönteinen. Kellään ei tunnu tässä olevan malttia eikä viisautta, paitsi ehkä Suomella, jolla ei ole varaa pullistella, muttei toisaalta myöskään tarvetta pokkuroida. Olisiko siis Etyjin puheenjohtamaasta tämän kriisin ratkaisijaksi?

perjantai 22. elokuuta 2008

Humaanit systeemit

kuva lainattu täältä

Systeemistä sen verran, ettei minulla ole takataskussani mitään suomalaista demokratiaa parempaa. Demokratiaan sisältyy tietenkin kuitenkin eräs huomionarvoinen seikka.

Nosta kätesi, jos haluaisit yhteiskunnan toimivan viidakon lain mukaisesti vahvimman oikeudella. Kenen käsi nousee? Jos olet yksi heistä, hyväksyt demokratian yhteiskunnan peruspilarina. Mikäli et ollut, vaan nenää nyrpistäen kauhistelit koko ajatusta; miten sivistymätöntä, sinun täytyy kehittää toisenlainen yhteiskuntajärjestys. Demokratia on enemmistönvaltaa - siis vahvimman oikeutta yhteisötasolla.

Miten tällaisessa vahvimman oikeuden järjestelmässä varmistetaan heikkojen ja vähemmistöjen oikeudet? Jos haluamme, että jokaisella syntyvällä yksilöllä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia tässä maailmassa, on jokainen ihminen laskettava samanarvoiseksi itsemme kanssa. On tehtävä valintoja, jotka saattavat kaikki suhteellisen tasa-arvoisiin lähtökohtiin.

Jokaisella olkoon ensin nälkä yhtä monena päivänä viikossa. Jokaisella olkoon saman verran juomavettä. Jokaisella olkoon yhtäläiset mahdollisuudet saada hoitoa sairauksiinsa. Kun on varmistettu tasaveroiset lähtökohdat kaikille maailman ihmisille hiekka-aavikolta erämaahan, sen jälkeen olkoon jokainen oman onnensa seppä, ja toteutukoon amerikkalainen unelma.

Mikäli asetamme itsemme yhdenkään toisen yksilön edelle, olemme kuin susilauma ajamassa omaa etuaan, tuntematta huonoa omaatuntoa jalkoihin jäävistä tai saaliseläimistä. Jos nyt pyytäisin nostamaan kuonon kohti taivasta ja ulvomaan, olisitko valmis päästämään sutesi esiin, vai jatkaisitko elämääsi lampaiden vaatteissa?

Kahden äärimmäisyyden väliin jää harmaa alue, jolta löytyy meistä jokainen. Demokratia ei yksistään toimi, vaan asenne ratkaisee. Pyritäänkö tuottamaan tasapuolisesti hyvää kaikille, omalle laumalle, vai annetaanko heikkojen sortua elon tiellä, ja evoluution tehdä tehtävänsä. Mihin minun siis pitäisi ihmisenä pyrkiä, sillä minun on vaikea luopua tietokoneestani antaakseni sadoille ihmisille heidän kipeästi kaipaamaansa puhdasta juomavettä.

Kirjoittelin muuten tänään kirkon toiminnasta ja siihen osallistumisesta kommenttia tänne.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Mitä ajattelen muiden ajattelevan

Sillä ei oikeastaan ole väliä, mitä muut ajattelevat minusta. Sitähän minä en saa koskaan tietää, joten ajatelkoot rauhassa mitä lystäävät. Merkittävää omalta kannaltani on se, mitä minä ajattelen muiden ajattelevan minusta.

Masentuneena helposti päätyy ajattelemaan, että muut pitävät minua jotenkin huonona ja riittämättömänä. Miksi näin on? Koska itse näkee itsensä sellaisena, joten miten kukaan muu voisi ajatella mitään muuta, siitäkään huolimatta, että näin vakuuttavat? Jos joku väittää valkoiseksi sitä, mikä minusta on ilmiselvästi mustaa, epäilenkö omaa havaintoani, vai oletanko toisen puhuvan paskaa?

Jospa taas on niin, että minä en osaa arvostaa muita ihmisiä heidän erilaisten "huonojen" ominaisuuksiensa takia, miten voisin kuvitella heidän arvostavan minua? Lähtökohtaisesti suhtaudun ihmisiin hyvin varauksella - paha, kunnes toisin todistetaan. Miten itse ajattelen muista, niin oletan heidänkin ajattelevan minusta.

Onnellisuus löytyisi siis siitä, että olettaisin ihmisten lähtökohtaisesti hyväksyvän minut tällaisena kuin olen, ja ehkä jollakin tapaa arvostavankin. Tähän päästäkseni minunkin pitäisi pystyä hyväksymään muut sellaisenaan, ja arvostaa heidän erilaisia ihan keskinkertaisia piirteitään ja taitojaan.

Luultavasti asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, sillä eihän kaikkea ja kaikkia voi mitenkään arvostaa? Siinähän arvostus kärsisi valtavan inflaation. Luultavasti täytyy siis kuitenkin pystyä hyväksymään ajatus siitä, ettei kaikkien arvostusta ole mahdollista saavuttaa, edes omissa ajatuksissaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Ajattelun kausaalisuudesta


Pystyykö ihminen todellisuudessa tekemään valintoja, vai onko ajattelu ja päätöksenteko vääjäämättömän kausaalista? Biljardipallo kimpoaa vallitsevien olosuhteiden mukaan aina tiettyyn suuntaan, vailla mahdollisuutta valita suuntaansa. Sata biljardipalloa toimii aivan samalla tavalla, vaikka lopputulosta onkin muuttujien suuren määrän vuoksi vaikea ennustaa.

Jos vaihdettaisiin tilalle uudet aivan samanlaiset pallot, ja suoritettaisiin aivan täsmälleen samanlainen lyönti, olisi lopputulos sama. Ongelma on tietenkin, että täsmälleen samanlaista lyöntiä on mahdotonta suorittaa, joten lopputulos olisi todennäköisesti erilainen. Oleellista kuitenkin on, että pallot liikkuvat kausaalisesti.

Entäpä ajatukset? Yleinen tulkinta on, että ihmisellä on vapaa tahto, mutta entäpä jos niin ei olekaan? Ihmisen toiminnan kausaalisuutta on tietysti vaikea havaita, koska kahta samanlaista tilannetta ei tule, eikä näin päästä näkemään lainalaisuuksia. Toisin kuin biljardipallo, ihminen on monimutkainen rakenne, joka sisältää mirjardeja muuttujia, joita kaikenlisäksi tulee jatkuvasti lisää. On siis erittäin houkuttelevaa ajatella, että ihmisen tahto olisi vapaa valitsemaan olemassa olevista vaihtoehdoista.

Jos kuitenkin asiaa oikein ajattelee, niin eihän siinä ole mitään järkeä? Valinnathan aina perustuvat johonkin, ja jos sitä jotakin ei olisi, valinta olisi toinen. Aina uuden muistijäljen, kemiallisen reaktion tai muun seikan myötä ajattelun radat muuttuvat, ja sitä myötä myös valinnan lopputulos. Näin ollen ihminen on siis kokemusmaailmansa vanki, ja vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tässä tätä päälle laitettavaa paitaa nyt pohditaan, niin todellisuudessa pohdinnalle on niissä oloissa olemassa vain yksi mahdollinen lopputulos, johon vääjäämättä päädytään.

Juuri tämän vuoksi ihminen tarvitsee ajattelun muuttamiseen välillä ulkopuolista apua; luomaan uusia kimmokkeita, jotka muuten eivät olisi syntyneet. Terapiahan on juuri tällaisten uusien kimmokkeiden luomista. Lisätään muistiin uusia kokemuksia, joiden toivotaan muuttavan ajatusten kulkua suunnilleen johonkin suuntaan.

psykologinen testi

Alcinoe oli taannoin tehnyt tällaisen kaikenkattavan persoonallisuustestin, ja päätin olla apina. Aika imartelevat tulokset sainkin:
"Käytit testin tekemiseen 13 minuuttia 24 sekuntia.

11% (2/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

15% (3/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

83% (19/23) - Neuroottisuus

Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

4% (1/24) - Valheasteikko

Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva."
Että oltaiskos kavereita? No, ainakin näytän olevan rehellisesti sitä, mitä olen. Oli sitten viisasta tai ei.

perjantai 8. elokuuta 2008

Halveksuntaa

Tässä taannoin postasin lomareissun aikaisesta kriittisyydestäni. Asia oli sikäli silmiinpistävä, että otin sen puheeksi myös terpan kanssa, joka kysäisikin ajatusten taustalla olevaa tunnetta. Äimistyin, etten saanut siitä lainkaan kiinni, ei vaikka miten olisi kaivellut. Löysin kyllä selityksiä siitä, mistä moinen voisi johtua, mutta millainen tunne on taustalla, jos arvostelen ihmisten rumia verkkareita, tökeröä käytöstä, lastensa pompottamia vanhempia jne. "Ei taida olla ihan salonkikelpoista?", totesi terppa. "Ehkä tämä tunne on sinulta kielletty?" Sain tästä kotiläksyn.

Kotimatkalla aivoni olivat joko saaneet asian työstettyä, tai sitten vain terapiasta pääsy vapautti jotkut lukot, ja sieltähän se pätkähti: halveksunta! Sehän se tunne on, jonka vallassa ihmisten huonona pidettyjä ominaisuuksia arvostellaan. Enkä minä todellakaan ole pitänyt sitä kovin arvostettavana tunteena. Olen halveksunut halveksuntaa, kokenut selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että ihmiset arvostelevat toisiaan. Ja nyt minä teen sitä.

Minun täytyy kuitenkin hyväksyä halveksunta osaksi itseäni. Osaksi toisia myös. Se nyt vaan on inhimillistä. Vaikka jokaisella onkin oikeus olla sellainen kuin on, halveksunta on myös yhtä luonnollista. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ottaa liian vakavasti, eikä pitää totuutena, vaan tutkailla. Mikäs minua nyt tässä asiassa halveksuttaa?

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Google Nothing -Day

Tämä ei ole uusi asia, mutta kylläkin ajankohtainen.

Koska hakukone google ironisesti vastoin toimintaideaansa tukee Kiinan hallituksen sensuuri- ja sananvapauden rajoittamispolitiikkaa, ehdotan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä vietettäväksi "Älä Googlaa Mitään -päivää".

Totuus on, että Kiinan hallituksen politiikkaa tukevat kaikki länsimaat. Kukaan ei ole valmis asettumaan vastahankaan, koska Kiina on niin suuri potentiaalinen markkina. Raha puhuu yli ihmisoikeuksien.

Näillä olympialaisilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Urheilukilpailut ovat pelkkä kulissi politiikalle. Niinpä on minun mielestäni perusteetonta pidättäytyä boikotoinnista ja poliittisista kannanotoista siksi, että "kyseessä on urheilukilpailu". Kiina yritti kiillottaa julkisuuskuvaansa, mutta on kaatumassa ylläpitämiensä sensuurin muurien murtumiseen.

Pallo on meillä. Kiinalaiset ovat kirjaimellisestikin henkensä kaupalla tuoneet epäkohtia koko maailman nähtäväksi niin suurella volyymilla, ettei enää voida katsoa muualle. Mitä tekee maailma? Annetaanko rahan lakaista roskat maton alle? Sinä päätät.

VIETÄ "GOOGLE NOTHING -DAY"!

tiistai 5. elokuuta 2008

Syöjättäreni

Tiina oli tehnyt itselleen Supersankarin täällä. Kuulemma erityisillä huomionosoituksilla olisi hänen sankarinsa suojelusta saattanut saada osakseen, mutta meikä kun ei apua pyydä, niin tein itselleni oman.


Niin, että yrittäkääpäs nyt tulla meikälle soittamaan suuta - NIIIN!

lauantai 2. elokuuta 2008

Koti makea kotini

Masennus ja vähävaraisuus ovat minun tekosyitäni. Mitkä ovat noiden muiden? Yksinhuoltajia, lestadiolaisia, päihdeongelmaisia, muuten vaan kykenemättömiä saamaan lapsiaan kuriin? Kaikki me olemme lomaliiton tuetulla lomalla hotelli Rantakallassa kalajoella. En minä tiedä onko näissä ihmisissä mitään vikaa, mutta jostakin syystä vain tunnun ajattelevan niin.

Jostain syystä näen kaikkialla ja kaikissa vain pelkkiä epäkohtia. Moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Tunnen puolittaista halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, ilman mitään suurempaa syytä. Miksi ihmeessä? Kaiken sen opettelun jälkeen, että minä olen hyvä juuri tällaisena,ei tarvitse olla täydellinen, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukset hapsottaa tai paita on kummallinen. Ja näin hienostiko olen tämän nyt saanut koskemaan vain itseäni?

No, ei kaikki ole pilalla. Maisema on upea. Merta, hiekkarantaa, särkkiä. Näkymät ovat lumoavat merimaisemaan tottumattomalle. Yksi reissun kohokohdista olikin ehdottomasti uimarannalla (jossa muuten oli yllättävän kylmää vihmovan pohjoistuulen seurauksena). Vähän matkan päässä rannasta on hevosenkengän muotoinen hiekkasärkkkä, joka osittain on näkyvissä, mutta paikoitellen pinnan alla. Heti ensimmäistä kertaa ravintolan ikkunasta maisemaa katsellessa käy selväksi, että tuonne on päästävä.

Kahlaammekin vanhimman pojan kanssa särkälle, ja päätämme kokeilla pääseekö kahlaamalla kiertämään sen ympäri. Särkän hiekka tuntuu hauskalta varpaiden alla, saarekkeiden välillä kahlatessa aallot keinuvat ympärillä. Pääsemmekin toiseen päähän, mutta sen jälkeen pohja putoaa pystysuoraan alas, en tiedä kuinka syvälle. Miten ihmeessä tuollainen äärettömän hieno hiekka voi muodostaa niin jyrkän rinteen murtumatta aaltojen mukana? No, en kuitenkaan uskalla lähteä uimaan rannalle, kun ei tiedä miten pitkästi pitäisi uida. Käännymme siis takaisin. Reissumme kesti siinä määrin pitkään, että rannalla odotteleva perhe ehti jo huolestua, mutta ajankulua ei särkällä huomannut.
hiekkasärkkä seikkailu

Hotellin ravintolassa oli erikoinen tunnelma. Sekä henkilökunta, että ruoka toi mieleen lähinnä alakoulun ruokalan. Arvailin, että lähistöltä on lakkautettu kyläkoulu, jonka eläkeikää lähestyvä henkilökunta on työllistetty hotellin "ravintolaan". Kouluruoka on muutettu ravintolaruoaksi lisäämällä reilumpi salaattipöytä. Kuten jo aiemmin postailin ravintola olisi hyvin sopinut kurjien kuppiloiden jaksoksi, ja olisi siellä ollut Ramsaylla tekemistä mammojen kanssa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensimmäinen ja viimeinen päivällinen olivat ihan onnistuneita, mutta lounaalla en yleensä viitsinyt edes vaivautua lämpimään ruokaan, jota oli tasan yksi vaihtoehto. Ravintolan noutopöydässä? Mikä tahansa huoltoasema tai lounasravintola pystyy parempaan.

Koti-ikäväkin alkoi jo iskeä maagisena kolmantena päivänä. Ohjelmoitu loma ei tunnu olevan minun juttuni. Tulee pieni stressi kaikista ohjelmista ja ruokailuista, joihin pitää ehtiä. Tietokoneen kotiin jättäminen kostautui, kun ei päässyt purkamaan ajatuksiaan. Minäkö nörtti?

Olihan siellä ihan mukavaa suurimman osan aikaa, vaikkei tässä välttämättä siltä kuulosta, mutta kyllä koti on ihmiselle linna. Ja tänään nimenomaan se "castle", eikä "prison". Ja se on hieno asia elämässä se.r