Pohjakosketus

Olen ollut pitkään poissa, mikä on sekä hyvä, että huono asia. Toisaalta poissaoloni on viesti melko vahvasta elämäntilanteesta. Sellaisesta, joka ei vaadi sielunsa avaamista ja sydänverensä vuodattamista pikseleiksi ruudulle, mikä on helpoin keino sanoittaa tuntemuksiaan. Toisaalta olen poissa blogini lisäksi omasta sisäisestä maailmastani, enkä pidä siitä, että elämäni pyörii pelkkien ulkoisten asioiden ympärillä.

Olen oppinut omasta elämästäni sen, ettei mikään ole ikuista. Eivät ilot, eivätkä surut, ei onni, ei epätoivo. Minun elämäni on jatkuvasti vellova muutoksen aallokko. En pysty sitoutumaan asioihin pidemmäksi aikaa, kuin käsillä olevaksi hetkeksi. Tällaiselle persoonallisuudelle on varmasti nimikin. Minunlaiselleni, jonka innostus vyöryy hyökyaallon lailla, kunnes se iskeytyy vastassa olevaan rantaan, valuu rantahiekkaan ja takaisin mereen.

Niinpä ikuista ei ole poissaolo blogistani, vaikken toisaalta voi sanoa olevani palannut. Olen kuitenkin täällä nyt, tässä hetkessä. Olen täällä, koska tämä maailma elää yhä minussa.

Olen nyt syönyt masennuslääkkeitä melkein kolme vuotta. Se on pitkä aika. Kävin terapiassa yli vuoden, ja nyt olen ollut reilun vuoden käymättä. Olen ymmärtänyt, että masennuksesta toipuminen on hidasta. Muistan myös hyvin arvion siitä, että uudelleen masentuminen on minulle tilastollisesti monin verroin todennäköisempää, kuin edellisen jakson viimeiseksi jääminen. Muistan hoitavan lääkärini sanoneen, että lääkitys saattaa jäädä pysyväksi estolääkitykseksi.

En koskaan oikein ollut varma lääkkeen tehosta. Sen vaikutukset ovatkin tulleet esiin vasta koettaessani sen lopettamista. Olin jo aiemmin lääkärin ohjeen mukaan vähentänyt annoksen hyvin pieneksi. Hänen ohjeensa mukaan olen koettanut muutamaan kertaan lopettaa sitä, mutta aina lopulta kuitenkin päätynyt sitä jatkamaan, kuten hänen neuvonsa oli, mikäli alkaisi tuntua huonolta.

Aiemmin olen jatkanut lääkkeen ottamista jo lopettamisesta seuranneiden fyysisten oireiden vuoksi. Lääkityksen lakattua muuttuu olo muutaman päivän kuluttua tokkuraiseksi, kuin olisi pienessä pöhnässä. Kun lääkkeen jälleen ottaa, katoaa olo noin puolessa vuorokaudessa.

Tällä kertaa muutin taktiikkaa, ja otin aina yhden lääkkeen silloin, kun olo alkoi mennä huonoksi. Pääsinkin jo fyysisten oireiden yli, mutta sitten tuli seinä vastaan. Hyvin nopeasti vajosin takaisin masennuksen porteille. Synkkyys kasvoi, ahdistus vaikeutti keskittymistä ja palasin muutaman kerran jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Lopullisesti tilanne räjähti käsiin juuri joulun alla.

Joulu on minulle muutenkin vaikeaa aikaa, sillä oma sisäinen joulupukkini tuo minulle joka vuosi risuja. Koskaan en ole ollut tarpeeksi kiltti ansaitakseni lahjoja. Koskaan en ole tehnyt tarpeeksi osoittaakseni toisille välittämistä. Joulu on minulle masentuneisuuden aikaa. Mikä ihme siis jälleen sai minut lopettamaan lääkityksen juuri jouluksi?

Joulun alla en enää kestänyt omaa sisäistä rikkinäisyyttäni. Koin itseni ulkoa päin loukatuksi ja väärin kohdelluksi, ja räjähdin hyvin hatarin perustein pomolleni. Pahaksi onneksi pomo ei pystynyt sivuuttamaan purkaustani, vaan otti siitä nokkiinsa. Jos olisi käynyt tuuri, hän olisi voinut kuitata sen toteamalla vaikka "oho, mistäs nyt kenkä puristaa?" tai jotain sinne päin. Osuin kuitenkin ilmeisesti asiattomalla hyökkäykselläni liian arkaan paikkaan, jääden kuulluksi tulemisen sijaan vastajyrän alle. Jälkeenpäin aggressiivinen ja hyökkäävä viestini tuntui typerältä, olin hyvin pahoillani ja rikki asian johdosta. Pyysin toki käytöstäni anteeksi. Pystyin suoraan yhdistämään tämän reaktioni joihinkin niistä keskusteluista, joita kävin blogini alkuaikoina; ensin säälimätön hyökkäys, ja sen jälkeen loukkaantuminen toisen vastareaktiosta, ja kyvyttömyys päästää tilanteesta irti.

Vasta tajuttuani tämän huomasin, miten syvälle masennukseen olin huomaamattani luiskahtanut sinä suunnilleen kuukauden pituisena jaksona, jonka olin ollut pääsääntöisesti ilman lääkkeitä. Nyt olen aloittanut lääkkeiden syömisen uudelleen, ja neljäntenä päivänä sen jälkeen olo on jo huomattavasti parempi.

Positiivinen oivallus tilanteesta on se, että lääkkeistä todella on apua. Ikävämpi johtopäätös taas se, että tarvitsen niitä lääkkeitä, mahdollisesti lopun ikääni, enkä ehkä koskaan ole kokonaan vapaa masennuksen otteesta.

Shelter from a storm

Pardoksaalisuus on hämmennystä herättävä piirre elämässä, jossa totuudesta on muutenkin vaikea saada kiinni. Elämässä, jossa auringonpaisteella on taipumus muuttua myrskyksi hyvinkin nopeasti.

Kaipaan yksinäisyyttä ja suoranaista pysähtyneisyyttä elämään. Sellaista rauhaa, jossa lähistöllä hyppelevä lintu tai käpyvarastojaan täydentävä orava voisi täyttää elämän kokonaiseksi tunniksi.

Toisaalla minussa palaa tarve löytää seuraa. Mietin kadonneita ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Ihmisiä, jotka ovat etääntyneet ja olen antanut välimatkan kasvaa, täysin tietoisena, tai jaksamatta harppoa heidän perässään. Ajoittain olen itsekin hiippaillut tieheni vähin äänin. Aina en oikein jaksa, enkä osaa olla seuramies.

Toisinaan hapuilen yöhön löytääkseni jonkun, johon tarttua. Joskus pieninkin positiivinen signaali saa minut roihahtamaan niin, että joudun pinnistelemään ollakseni polttamatta kaikkea happea ympäriltäni. Ja suojatakseni itseäni siltä pettymyksen hyökyaallolta, joka pian vyöryy sammuttaman tulen.

Pienten arjen yhteyksien sijaan etsin jotakin sielujen sympatiaa, kuin elämä olisi farytale ja ihmiset keijukaisia. Olen saanut nauttia siitä useasti ja pitkään, joten on vaikea hyväksyä, ettei sitä enää olisi.

Etsin sitä kadonnutta nuoruutta, niitä hulluja vuosia, jolloin tarvitsi välittää vain tästä hetkestä, ja jolloin ihmiset olivat tässä ja nyt, aina läsnä ja valmiina.

Piippolan vanha isäntä

Pipolaarilla oolii taalo

Hiiala illala ei!

Tämä toimi foneettisesti niin hienosti, että päätin olla välittämättä hienoisesta epätarkkuudesta sisällössä; talohan nimittäin oli sillä ykköstyypin tyypillä.

Pyhää vihaa

Lukiessani aiemmin Dexterin synkän kyytiläisen ja tämän kollegojen tekemistä pikku silppuamistöistä, ihmettelin miksi muka ensihoitajat oksentaisivat noita irvokkaita ruumiita nähdessään. Ajattelin, että niillä tuskin olisi sellaista vaikutusta minuun.

Eilen sain päätökseen Mankellin väärät jäljet. Eivät siinäkään kirveellä halki lyödyt päät minua koskettaneet. Sain kuitenkin vatsanpuruja siitä, miten lapsia kohdellaan. Wallanderhan ei tietysti ole totta, eikä kyseinen tarinakaan. Totta kuitenkin on, että tässä ihmeellisessä maailmassa lapsia myydään seksityöläisiksi. Ja totta on, etteivät he makaa sängyissään työttöminä, ja syljeskele kattoon. Miten helvetissä sellainen voi olla mahdollista?

Maailma on sairas, mikä on tietenkin vain määrittelykysymys. Osa tästä maailmasta on kuitenkin aivan helvetin sairas.

Sumuisten vuorten gorilla

Se tapahtuu taas. Olen herännyt unesta, jota normaali valveillaoloaikani muistuttaa. Olen herännyt todellisuuteen, joka vanhasta tottumuksesta mitä pikimmin osoittautuu jollakin tapaa niin mahdottomaksi, että päätän unohtaa sen olemassaolon, ja nukahtaa uudelleen. Nukutan tunteeni turtaan tiedottomuuteen.

En herää helposti, vaan havahtuminen vaatii jonkinlaisen pienen maanjäristyksen. Jotakin, mikä on riittävän voimakasta tunkeutuakseen läpi teräksen. Se voi olla sitä hyvässä tai pahassa, lopputulokseen sillä ei ole vaikutusta. Se suunnaton onni, johon olen herännyt tuntuu mahdottomalta saavuttaa, tai se kurjuus, oma tai toisten, kertakaikkiaan sietämättömältä.

Kipu ja sietämättömyys eivät olle suorassa yhteydessä vallitsevaan todellisuuteen, vaan kokemieni tunteiden äärimmäisyyteen. Tarvitsen sumua, jonka suojiin voin laskea itseni. Sumua jonka keskellä olen näkymättömissä maailmalta, ja maailma minulta. Kunnes taas jonakin päivänä tuuli saa sumun haihtumaan.

Tyhjyys sisälläni estää kirjoittamisen. Nyt olen läsnä, tässä hetkessä. En tiedä miten kauan.

blinks

Omistin tästä Chris Isakin version C-kasetilla, mutta on myönnettävä, että tämä HIMin versio toimii myös erittäin hyvin.

Olen jäänyt pahaan lukukoukkuun, ja tänään yrittäessäni hakea kirjastosta uutta Mankelia, jouduin pahaan pulaan. Kirjasto ei ollut enää auki. Harmistuneena siinä sitten tokaisin poikani kummisedälle, jotta mielelläni maksaisin viisi euroa lisää veroa siitä ilosta, että kirjasto olisi auki.

Edellisestä kehkeytyikin mielenkiintoinen ajatusleikki: jospa kunnallisveroa korotettaisiin vaikkapa kahdella prosenttiyksiköllä. Juju piilisi siinä, että sen saisi korvamerkitä. Haluan, että tämä raha käytetään kirjaston palveluiden parantamiseen. Päivähoitoon. Koirapuistoon. Katukuvan parantamiseen.

Maailma on tullut hulluksi. Mahdotonta kohkaamista sinne sun tänne, sen ja tämän asian puolesta, tai sitä vastaan.

Hme swt hme

Tallentava digiboksi, jossa on kunnollinen ohjelmaopas, nopea(mpi) laajakaista, kaksi autoa, sohvan nurkka, jogurtti ja mysli, takapiha ja kaikki ne maat ympärillä, jotka on henkisesti mun ja mää ne myrkytän. Siinä muutama syy, miksi kannattaa olla kotona.

krii - krii

[links links]

Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma, ja se, että hyvän päivän jälkeen tulee aina surkea. En tiedä miten muilla ihmisillä on, mutta minun hyvät päiväni eivät koskaan pääty siihen, että hyvä olo tasaantuu jonkinlaiselle normaalitasolle. Minun hyvä oloni muuttuu aina omaksi negatiivikseen, sukeltaen siis jyrkästi kohti omaa vastalukuaan.

On viimeinen ilta mökillä. Pari iltaa takaperin vaimo kertoi sammakoiden kurnuttavan ulkona. Olin itsekin kuullut äänen, ja ihmetellyt mistä oikein mahtoi olla kyse. Ääni on jännän sähköinen kaksoissirinä, jopa siinä määrin, että ajattelin kyseessä ehkä olevan viallinen katulamppu.

Tänään kuitenkin päätin ottaa asiasta selvää, ja kävin jo jäljittämässä ääntä puhelimen nauhoitusnappi valmiina. Särinä tuli hoitamattomalta joutomaalta. Hiivin pimeässä lähemmäs ääntä, nauhoittaen aina välillä luonnontuntija tuttuni tunnistettavaksi, ellei asia muuten selviäisi. Pääsin muutaman metrin päähän, kunnes signaalin lähettäjä tuli siihen tulokseen, että on parempi laittaa suu suppuun. Käännyin takaisin, ja vähän ennen kuin olin taas tiellä, ääni alkoi taas kuulua.

Kotvan googlauksen perusteella sammakot on vapautettu epäilyksistä, ja potentiaaliseksi syylliseksi on osoittautunut ruisrääkkä. Siellä se rääkkää koko mökkikylää lähes taukoamatta yöt läpeensä. Ääni on todella niin voimakas, että se kaikuu mökkien välissä, ja kuuluu jopa tänne sisälle, vaikka olen linnusta noin 300 metrin päässä, ovet on kiinni ja TV auki. Heikompihermoinen voisi hermostua, mutta ei tuo minua häiritse. Pihalla vain ei tahdo kuulla omia ajatuksiaan.

Peace, Love & Bugs

Näin suoralta kädeltä en nyt muista milloinkaan viettäneeni näin "oikeata" kesälomaa. Ollaan oikein kesälomakohteessa, viikko täällä Himoksen mökillä. Ympärillä on rutkasti muita lomanviettäjiä, mikä toisaalta ei tarjoa sellaista yksityisyyttä ja omaa rauhaa, mitä useasti kaipaan, mutta toisaalta se luo omanlaistaan lomatunnelmaa; minulla on osani jossakin suuremmassa kokonaisuudessa.

Mökkielämään kuuluu luonnollisesti saunomista, syömistä, uimista, lähikaupungissa käymistä, saunomista, lonkeroa, saunomista, ja muuta sen sellaista puuhaa. Tänään lähdimme pelailemaan rantamalentopalloa, kun saimme kokea suuren ihmeen - Waltava määrä vanhoja saksalaisia autoja oli kokoontunut Himokselle. Kävi ilmi, että kyseessä oli Bug in finn '09 -niminen tapahtuma. Ja massoittain elämäntapaintiaaneja.

Mitä vikaa kuvassa?

Ensi viikon ohjelmaan mahdutetaan vielä kaksi reissua lisää. Länsinaapurin risteilyllä pittää käydä. Ei siinä muuten ihmeellistä, mutten ole ennen päässyt risteilylle suite -majoituksella. Enkä nytkään muuten, mutta kun matka tarjotaan. Hiukka luksusta duunarin elämään. Ja kun keskiviikkona tullaan laivalta, niin torstaina olisi tarkoitus jatkaa saaristomeren tutkimusta hieman pienemmällä aluksella. Ovelasti sain erään kipparin houkuteltua ehdottamaan minulle reissuun lähtöä. Hehe... Voi tätä ihmisen elämää! =)

Crocodile shoes & cowboy dreams

Jimmy Nail, oikealta nimeltään James Michael Aloysius Bradford, on luultavasti paremmin tunnettu näyttelijänä kuin muusikkona. Nail on esiintynyt mm. sarjoissa "Näkemiin vaan muru" (Oz) sekä Crocodile shoes. Erinomainen sarja tuo jälkimmäinen(kin).

Itsellenikin artisti tuli tutuksi TV:stä, ja levytyksistä tunnen ainoastaan tuon juuri mainitun Crocodile Shoes -sarjan teemalevyn, jolta myös valitsemani kipale löytyy. En ole varma onko Nail musiikkipuolella klassikko, mutta esittelemisen arvoinen artisti ainakin.

Paratiisi

Olen lumottu. Eilinen saunailta esitteli minulle jotakin lähes kiiltokuvamaisen kaunista. Kuitenkin vain niin täydellisen lähes, ettei se nosta esiin liiman makua. En luultavasti millään pysty kokemusta selittämään, eikä se välttämättä avautuisi muille, vaikka he olisivat sen kokeneet paikan päällä omin aistein.

Tuohon odottamattomaan täydellisyyteen sisältyi kourallinen mukavia ihmisiä, sekä kiehtova miljöö, jonka kuvaamiseen on vaikea löytää soveltuvaa sanaa. Mökki olisi karkeaa vähättelyä, jos toisaalta villa painokasta liioittelua.

Mökki itsessään oli ulkoapäin kuin mikä tahansa vanha talo, joita mahtuu tusinaan - no, ainakin yksitoista. Tontti rajoittui toiselta puolen pienehköön maantiehen, jonka olemassaolo kuitenkin oli varsin vaivatonta unohtaa. Tieltä katsoen näkymättömissä, mökin toisella puolen piti majaa kookas, punainen ulkorakennus. Liiterin kulmalta katsellessa, pilkotti edempänä puiden välissä lampi, ja sen rannalla sauna terasseineen.

Ehkä juuri puutarha oli se, joka nivoi kaikki nuo sinänsä melko tavalliset yksityiskohdat mieleenpainuvaksi kokemukseksi. Juuri puutarha on kaikkein vaikeinta selittää. Se oli juuri niin hyvin hoidettu, että siitä näki huolehtivan käden jäljen, ja toisaalta juuri sen verran oikeista paikoista villi, että se riitti luomaan rennon ja maanläheisen tunnelman.

Mökin alakerrassa toimi jonkinlainen keramiikkapaja - tonttuja, kuinkas muuten. Yläkerta oli vastikään rakennettu keskelle sahanpurujen peittämää, avointa ullakkoa. Rakennettu järjellä, tyylillä, ja huolella. Seurueeseemme kuului sekä mökin omistaja, että remontin toteuttaja, joka selkeästi oli hyvällä tavalla ylpeä kättensä jäljestä. Yläkerta oli avoin tila, jonka keskiössä sijaitsei massiivinen hormi, jakaen tilan kätevästi erilaisiin soppiin. Toisessa päässä oli ruokailutila baaritiskeineen (ei tietenkään mikään suureellisen kiiltävä, vaan asiaankuuluvan minimalistinen tiski). Vastakkainen pääty puolestaan oli oleskelutilaa, jossa hormin edustalla oli pieni takan ja kaminan välimuodolta vaikuttava tulipesä.

Illan mittaan golffattiin (omalla tontilla tietysti), ammuttiin ilmakiväärillä ja hakattiin nauloja kilpaa. Kaikesta oli tietysti asiaankuuluva tuloskortti, jonka pisteitä toki ei nähty tarpeelliseksi laskea. Saunasta pääsi mukavasti pulahtamaan lampeen, josta hauskana pikku yksityiskohtana löytyi vesitrampoliini; eräänlainen suurikokoinen uimarengas, jonka päällä pingotetulla trampoliiniverkolla olisi ehkä voinut pomppia, jos renkaassa olisi ollut hiukan enemmän ilmaa. No, se oli oivallinen paikka loikoilla lammella.

Ruoka (joka sinänsä oli ihan tavallista, grillattua makkaraa ja kiusausta), mutta joka oli tyylikkäästi katettu, oli herkullista. Jääkaapista virtasi juomaa terpeen mukaan, 80-luvun muistomerkkinä toimiva sähköinen viinipullonavaaja surahti. Loppuyö vierähti 50-70 -lukujen hittejä alkuperäisvideoineen sisältäneiden karaokelevyjen parissa.

Viimeisimmäksi kaiken tämän kuitenkin kruunasi illan isännöinti, joka todella sai maailman tuntumaan kauniilta paikalta, jossa ihmisten on hyvä olla. Pariskunnasta ja myös puitteista huokui läpi rahan läsnäolo, mutta samaan aikaan se, ettei siitä tehty minkäänlaista numeroa. Vaatimattomuus, nöyryys ja ystävällisyys saivat melkein vieraankin osallistujan tuntemaan olonsa hyvin luontevaksi ja kotoisaksi.

Saan tämän kaiken luultavasti kuulostamaan hyvin kornilta, miksi se askelen väärään suuntaan ottamalla olisi saattanut muuttuakin. Kuitenkin tuossa paikassa vallitsi luultavasti suurin rauha ja harmonia, mitä ikinä olen kokenut missään.

What we 've got here is a failure to communicate

Jossain elokuvassa hiljattain sanottiin, että joskus teksti lähtee alkuun, kun alkaa naputella. Koettelen sitä.

Merkillistä toisaalta tällainen väkisin kirjoittaminen. Leipä ja elämä kun ei tästä ole riippuvaista. Miksi siis?

Maailmasta ovat sanat loppuneet.

Kaiku

Enpäs oleaan aiemmin törmännyt tähän animaatiopätkään. Voisi luulla, että tuohon kuuluisi äänikin, vaan mykkäfilmiltä kuitenkin vaikuttaa.

Elämä tuntuu jossain määrin tyhjältä ja merkityksettömältä, riippumatta siitä kuinka paljon sitä täyttää. Puolipilvistä ja kuurosateita. Ei edes kunnon ukkosmyrskyjä, pelkkää mitätöntä ripottelua... Kuin ärsyttävän sitkeä nuha, joka kuitenkaan ei anna riittävää syytä vuodelepoon.

Ei paniikinomaista ahdistusta, ei itkun pidättelyä hammasta purren. Lähinnä turta kyllästyneisyys. Ajoittaiset elämänilon puuskat saavat aikaan puuduttavia alamäkiä.

Olan kuin kaikunsa kadottanut vuoristosola.

Tahtoisix?

Jos en olis matkalla minnekään,
enkä ketään tapaamaan,
palaisitko halusta lähteä mukaan?

Hylätyllä saarella,
loputtoman meren rannalla,
Kaipaisitko pois?

Ikävöisitkö,
kun mua ei enää ois?

Annat arvoa sille, mitä saat

Ei se, mitä olet,
ei se, mitä omistat,
eikä se, mitä saavutat
ole elämäsi mitta.

Ei unelmien toteutuminen,
ei tavoitteiden saavuttaminen.

Ainoastaan se, mitä ympärillesi annat,
vain sillä on todella merkitystä.

Kaikki, paitsi mikä on turhaa?

Elämän tarkoitus kuulostaa hieman suureelliselta minuun makuuni. Erehdyin tässä kuitenkin eräänä päivänä miettimään, millaisesta elämästä minä voisin nauttia, mikä olisi tavoittelemisen arvoista. (tietenkin sen olisi oltava sellaista, mitä ei vielä ole)

Löysinkin elämälleni suunnan. Hankkisin sellaisen veneen, joka kykenisi kuljettamaan minua kesät maailman merillä.Purjehtia vailla aikatauluja, poiketa pienissä satamissa ja kaupungeissa. Talvet voisi sitten tehdä töitä rahoittaakseen piiiitkän kesän.

Niinpä lähdinkin yöksi veneelle. Eilen auringonpaisteessa suunnitelma tuntuikin toimivalta, mutta kun aamulla heräsin sateen ropinaan... No, ainakin pitäisi olla vähän isompi vene, jossa voisi laittaa ruokaa ja oleskella sisätiloissa makaamatta. Sellaisen saisi n. 10 000 - 20 000 eurolla... Ei ollenkaan paha minusta, etenkin jos sen voisi jakaa muutamaan osaan.

Ensiksi pitäisi aloittaa siirtämällä vene järveltä merelle. Tänä kesänä teemme testiajon, ja ensi kesänä sitten kenties hankitaan paikka veneelle meren ääreltä, ja voisi sitten treenailla saaristossa vielä nykyisellä veneellä. Ehkä sitten seuraavana vuonna voisi jo hankkia seuraavaa kaliiberia...

All but not enough?

Minulla on perhe - hyvä vaimo ja mukavat lapset. Minulla on ympärilläni hyviä ihmisiä.

Minun ei tarvitse kärsiä kivuista, eikä taistella elämäni puolesta. Voin kävellä, juosta ja hyppiä. Voin syödä, ennen kuin olen nälkäinen, juoda vaikken ole janoinen. Jos vain jaksan nostaa itseni sohvalta.

En kuule ohi kiitävien luotien vinkunaa, räjähdyksiä, haavoittuneiden ja läheisiään menettäneiden tuskaisia huutoja. En pelkää henkeni puolesta. Voin ajatella ja puhua vapaasti. Minulla on oikeuteni.

Minulla on kaksi autoa, asunto, vene ja velkaa pankissa. Minulla on työpaikka, jossa viihdyn. Minulla on aikaa tehdä asioita, joista pidän - harrastaa.

Miten ihmeessä tästä kaikesta voi olla niin vaikea nauttia? Miten on mahdollista olla tyytymätön? Voiko vika enää olla missään muussa kuin itsessäni?

First will

If I ever was to born again,
I wish for abortion.

Easy living

Tässäpäs tällainen lauantaiklassikko. Kuulin tuosta radiosta jonkin hupsun versioinnin, ja päätinkin kaivaa esiin alkuperäisen. En tosin muistanut, että se oli Juliet Jonesin Sydämen...

I got it!

Tässä on nyt ollut pari oikein hyvää päivää, ja tänään tällainen tavispäivä. Biisivalinta ei siis sikäli-mikäli liity varsinaisesti mielentilaan. Sattuipas tulemaan tänään levylautaselta, Suomirokkia XY -albuumilta.

Oon ollut niin mahottoman mafiooso viimeisen kuukauden. Facebookin mob wars ja mafia Wars on olleet aktiivisessa käytössä. Se taitaa olla tämän kvartaalin teema. Niin yksinkertaista ja niin kaunista. Kivasti huomaa, aikavyöhykkeiden vaikutuksen. Alkuillasta on himopelaajina Eurooppalaisia, lähinnä brittejä. Sitten tuossa puolen yön aikaan saiteille vyöryvät Ameriikkalaiset.

Sain nyt sitten sen leffankin. Sen Homeboyn, jonka traileri tuossa taannoin ärsyttävästi lähti automaattisesti käyntiin, kun blogiini tuli kurkkaamaan. Vastaus on: kyllä. Leffa on hämmästyttävän hyvin kestänyt ajan haasteet, eikä vaikuttanut lainkaan niin tyhmältä, kuin olisi voinut kuvitella. Yksinkertainen ja kliseinenhän se on, mutta yksinkertaisuudessaan minusta kaunis.

Livin' on the edge

Viimeiset viikot olen elänyt kuin partaveitsen terällä. Horjahdus epätoivosta innostukseen ja takaisin tuntuu olevan hyvinkin pienen henkäyksen varassa. Enimmäkseen on sääkartalla jäätävää pohjoistuulta, joka saa sielun värisemään vilusta, kunnes se on jokseenkin turta. Hetkittäin kuitenkin tuulen suunta muuttuu, ja lämmin henkäys räväyttää oitis kylmän pohjolan täyteen kukkaloistoon.

Harmikseni olen tässä päätynyt tuuliviirin osaan, tehtävänäni vain kieppua ees sun taas tuulen mukana, vailla mahdollisuuksia vaikuttaa suuntaan, jota tähyän. Onpa vielä talon isäntä rasvannut laakerit, jotta viiri on herkkä kääntymään.

Lueskellut olen viime aikoina parikin kirjaa. Dexterin kakkososan, ja sitten jonkun lentokoneonnettomuusihmissyöntikerhokirjan. Huomaan tulleeni kylmäksi, ja kaukana on minusta se poika, joka jaksoi (vaikkakin nipin napin) kantaa harteillaan koko maailman murheita. En välitä enää. Kirjoissa ja elokuvissa aina poliisit ja jopa ensihoitajat yökkäilevät raakojen väkivallantekojen uhreja. En tiedä tuntuisiko sitten pahalta, jos oikeasti tilanne tulisi eteen, mutta näin mielikuvituksen ja median voimin maailman pahuus ei enää jaksa koskettaa.

Älä toivo, älä unelmoi - älä luo mitään odotuksia. Älä, maalaa pilvilinnoja, jotka jo ennalta käsin ovat tuomittuja sortumaan.

täällä taas

Yhä hiljaista. Yhä hiljaisempaa. Ulkona lisääntyvä valo ja lämpö. Se kuitenkaan ei ylety sisään, missä on yhä huurteista ja hämärää. En keksi ihmisille mitään sanottavaa. Ei ole paljoa annettavaa. Elämä käpertyy sohvan nurkkaan. Ei se paljon anna, muttei otakaan.

Floating like a stoneflake

Tumma toveri heräilee talviuniltaan. Nälkäänsä irvistellen se oikoo kangistuneita jäseniään. Vaitonaisena lähtee etsimään itselleen ravintoa; omanarvontuntoa, toivoa, elämäniloa - mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Jälkeensä se jättää ahdistuksen ja toivottomuuden kaltaisia myrkkyjä.

Olen opettanut itselleni, olevani hyvä ihminen. Että kelpaan muille tällaisena kuin olen. Minun täytyy kelvata. Käy vaikeaksi uskoa, sillä nostan eteeni todisteen toisensa jälkeen. Yksinäisyys kiristää otettaan ja arvottomuus eristää maailmasta.

...nauraa variksetkin

Pari kipaletta... oikeen joku on vaivaa...

Angela

Tämän sunnuntain klassikoiden linja näytti olevan hyvinkin rauhallisen sorttista, joten laitetaanpa sitten vaikka tällainen kipale. Hieman lisää rosoa, vaikka rauhaksiin mennäänkin.

So Fuckin' Amazing!

Tämä ihmisen tyhmyys, jota voisi myös ahneudeksi kutsua. Meillä on ruokaa, vaan mistäs teille saatais. Meillä on lääkkeitä, mutta eeei me niitä teille anneta. Meillä on myös valot, mutta te ette kyllä valitettavasti voi hankkia sellaisia ylellisyyksiä, koska maapallo ei kestä teidän valoja.

Mitä vittua?! Ihminen on käynyt kuussa, eikä vielä osaa jakaa ruokaa tasan. Vielä ei ole opittu kunnioittamaan toisen koskemattomuutta ja ihmishenkeä. En minäkään sitä ole oppinut, enkä taida oppia. Miten vaikeaa se muka voi olla, ja miten ääretön ihmisen ahneus?

Vaikeaa tästä tekee, etteivät ainoastaan rikkaat ole ahneita ja julmia, vaan myös köyhät. Minä en halua pelata hänen säännöillään, eikä hän minun. Huolehtikoon siis itsestään, ja minä huolehdin itsestäni. Katsotaan, kummalla on paremmat säännöt...

The Six Pack

Minut haastettiin tähän, ja lupasin ottaa haasteen vastaan, kun aika olisi kypsä.

1. En juuri mitään pelkää niin paljon kuin pettymyksiä. Toisinaan lähden leijailemaan jalat tukevasti irti maasta. Viuh! Syöksyn kohti taivaita. G-voimien pyörteissä kehitän valtavat tunnelataukset, valtavan rakkauden koko maailmaan, maalaan kaiken upeaksi, rakennan hiekasta tornin - ja sitten PAM. Hiekkalinnat sortuvat, ja asvaltti on helvetin kovaa.
2. Ehkä vieläkin vaikeampaa on yksin jäämisen tunne. Että minä en ole noille mitään, en ainakaan tärkeintä maailmassa. Että vaikka mikä tulisi, minua ei ainakaan hylätä. Minä olen perse, joka tarvitsee paitansa.
3. Olen horoskoopiltani ritari - jalo neitojen suojelija.
4. Olen ehkä kasvanut isoksi, mutten aikuiseksi.
5. Lumoudun helposti. Vain hiukkasen taitoa, vähäsen rytmiä, reilusti tekemisen meininkiä, tai ystävällinen hymy.
6. Joskus, etenkin edellisistä johtuen, mutta myös muista syistä, olen kuin norsunpoikanen posliinikaupassa. Se on aika raskasta.
   

Guilty as charged

It was not the mankind Jesus was sent to save, but god himself, so that he wouldn't end up in hell, when he dies. (Not sure if god never dies, but the longer the guilt)

It all started in the paradise. God had just had Eve, and liked to watch her as she was wandering around all naked. Eve believed that was just ok, that's what god had made her believe. And god must know, ha?

But then came the evil snake crawling in the paradise, showing Eve what was going on, and she immediately dressed up and started hiding. God got a bit angry to both of them; to snake that was poisoning eves mind with these lies about him, and to Eve who turned against the mighty god. So God sent Eve to death.

Later, when god had already forgotten all this, he gave his dear children some unreasonable laws, that of course were impossible to follow. The punishment of any violations would be death and eternal suffering in hell.

"Judge not, lest ye be judged", and the king of hell came to god with a summons and a ticket to ride. So god decided to change the laws. He put the blame on people, and made himself a martyr, who gave the life of his ONLY son, for the salvation of his naughty children.

How do I know? There was a document on TV.

Syön rautaa ja paskannan kettinkiä

Luulin osaavani töissä olla vaan ja tehdä sen minkä täytyy. Luulin jopa nauttivani siitä. Paskat osaan. Oikeasti tykkään tehdä kovalla sykkeellä. Haluan tehdä asiat loppuun, viis siitä onko kello just sen verran, että olisi seitsemän tuntia ja kolkytminsaa täynnä. Toisaalta kyllä se on hieno pointti siinä, että jos haluis, niin sais lyödä ne hanskat kuitenkin tiskiin ja lähtee meneen. Ärsyttää vaan, että täytyy hirveellä paniikilla yrittää ehtiä ajoissa töistä. Ressihän siitä tulee...

Olen hiukka yrittänyt miettiä, mitä syön. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista. En aio tulla hysteeriseksi, vaikka tykkäänkin hifistellä asioilla. Laskeskelen kaloreita, proteiinin ja hiilareiden määriä, ja semmosta. Ensimmäinen tavoite oli 86 kiloa, ja se alkaa olla saavutettu näillä näppäimillä. Joulun jälkeen on siis lähtenyt kohta 7 kiloa. Kasailin tuonne puuhasivuilleni vähän juttua aiheesta, ja jatkan sitä taas joskus, kun tulee sopiva inspiraatio.

Ihminen on toiselle ihmiselle ihminen

Tänä sunnuntaina ajattelin heittää tällaisen tuplan.

Ei ole Niilo enää niin nuori, mutta kivastihan tuo vielä vetää. Mie näin puuvillaa ja mie näin mustaa, ja kuulin mie myös härkäruoskan napsaavan.


Löysin myös tällaisen U2:n version, jonka voi tsiigailla tästä.

Ja mitäs ne etelänmiehet siihen sitten että... Elä sie tuu tänne meille sanomaan.

Ei itsekurilla, vaan tiedolla

Kuvan lähde: Wikimedia Commons

Vaikka olenkin viime aikoina melko tyhjäpäinen ollut, niin en aivan ilman projektia sentään. Olen koittanut vähän saattaa tuota energiankulutus-energiansaanti yhtälöä vähän paremmalle mallille. Suurinta osaa on kyllä näytellyt herkkuvähäisyys ja kuntosali, mutta muutenkin olen yrittänyt perehtyä, mitä mistäkin saa.

Kohtuullisen mukavaksi apuvälineeksi löysin tällaisen portaalin, josta saa arvion energiankulutuksesta (liikunnat mukaan huomioiden), sekä karkeaa osviittaa energian saannista, ja ravinnon laadusta. Suosittelen ihan mielenkiinnosta mulkaisemaan, ja vaikka testaamaan viikon ajan, jos yhtään asia kiinnostaa.

Eeen mä jaksa lähteä...

Se on totta. Minusta ei enää ole työntämään kokonaista jäätelöpalloa suuhuni. En jaksa nähdä vaivaa ryhtyä ylipäänsä mihinkään. Epämääräisesti muistan vielä aikaa, jolloin innostuin ihmisistä, ja olin aina valmis kaikkeen, etenkin kaikkeen järjettömään ja kummalliseen. Näyttää siltä, että innostuminen ja kiinnostuminen on poissa. Järjetön on poissa.

Sairaasti kaipaan sua

Mielialani ovat keskimäärin merkittävästi parempia, kuin pari vuotta takaperin. Masennuksen jäätyä taka-alalle olen kuitenkin samalla kadottanut yhteyden itseeni ja luovuuteeni. Toinenkin asia oli paremmin noihin aikoihin; silloin vaikeina päivinä uskoi, että kun tarpeeksi yrittää, niin joskus tulee se aika, jolloin kaikki on paremmin. Enää sellaista odotusta ei synny, kaikki kortit on ikään kuin jo katsottu, terapiat käyty ja lääkkeet syöty, eikä pelastut elämältä -korttia löytynyt. Toivottomuutta on pajon - hyvin paljon harvemmin, mutta se on toisaalta syvempää.

Olen luisunut masennuksen aikaisesta kaiken aikaa kaikkea analysoivasta elämänasenteesta lähelle alati välinpitämätöntä.Ihan sama mitä tapahtuu, ei kosketa minua. Katson tiukasti varpaisiini, enkä välitä ympäristöstä.

Toki ajoittain rimpuilen edelleen eksyneenä maailman melskeeseen, tietämättä missä olen ja minne menossa. Kartta hukassa, kompassi holtittomasti pyörien, tai vaihtoehtoisesti paikoilleen juuttuneena.

Töissä sentään yritän liikaa. Innostuneena alan nostaa itseäni tuttuun tapaan ylöspäin. Kuitenkin tiukan paikan tullen haluan olla jonkun selän takana, joten voisinko nyt kuitenkin malttaa olla vaan hiljaa rivissä?

Sunday classics - Saara

Hienoja biisejä näytti olevan monella. Minulla oli nuorena melko poikkeuksellinen musiikkimaku, koska kasvoin lapsuuteni isän levyhyllyn tahdissa. Jatkoin samaa rataa, mutta lisäsin sentään nuoruuden aikoina joukkoon hieman katu-uskottavampaa materiaalia.

Bob Dylan on ehdottomasti isän levyhyllystä ja herralla onkin sitten niin paljon klassikoita, että niiden esittelemistä varten voisi perustaa ihan oman blogin. Päivän valinta juontaa juurensa erääseen kirjaan, jota joskus nuorena luin. Kirjan nimeä tai sisältöä en muuten enää muista, mutta mieleen on jäänyt lause, jossa päähenkilö kertoi, ettei tuon jälkeen enää pystynyt kuuntelemaan mitään muuta rakkauslaulua, kuin Dylanin Saraa.

Sarahan oli Bobin vaimo, ja rakkauslauluna tämä olisi paremmin sopinut tuonne kyseiselle teemasunnuntaille, mutta menköön nyt tähän.

Pari suhteellista näkökulmaa

God is a scapegoat

Historiasta löytyy rutkasti todistusaineistoa siitä, että jumala on maailman - tai no, maailmankaikkeuden paras syntipukki. Kaikki paha, jolle muuten ei olisi perustetta, voidaan tehdä jumalan nimissä. Todellisuudessa jumala on kuitenkin vain ihmiskunnan syntipukki, jengin alaikäinen, jota ei voida asettaa syytteeseen rikoksistaan.

Lähes yhtä kelvollinen syntipukki on vapaus, joskin sitä voidaan käyttää vain länsimaisissa sivistysvaltioissa. Hankalaksi tilanteen tekee se, että jumalalla tuntuu olevan jotin vapautta vastaan, koska vapauden suurin uhka on jumala.

Niin yksilöinä, ryhminä kuin kansoinakin ihmisen on tietysti vaikea ottaa vastuuta omista teoistaa. Olisiko kuitenkin jo aika antaa jumalien olla rauhassa, ja tehdä pahaa vaikka Presidentin nimissä. Ai, eikö? Totta. Presidenttihän lynkattaisiin, jos hän ehdottelisi kaikkea sitä, mitä jumalat ovat saaneet aikaan.

Valkoinen talo

On se jännä juttu tämä presidentti. Kaiken se lupaa muuttaa. John Lennon re-inkarnaatio. Onko Amerikka valmis? Ovatko ne valmiita, joilla on vaikutusvaltaa? Jäävätkö puheet puheiksi? Amerikan aseteollisuus? Löytyykö Obamalta selkärankaa pitää johtajuus käsissään? Onko Amerikalla heikko presidentti? Aika näyttää... Vihollisia kuitenkin tullee olemaan enemmän kotimaassa kuin ulkomailla.

Markkinamies

Tässäpä luovaa markkinointia... Kyllä se markkinamies on viisas mies.

Systeemi on tätä!

Ensinnäkin tämä taluden kasvun hidastuminen, jota toisinaan on sangen virheellisesti kutsuttu lamaksi. Siis talous kasvaa yhä, muttei niin nopeasti, kuin ennen. Tässäpä on erinomainen syy vähän irtisanoa väkeä. Tosin kaikkien on tehtävä se nyt äkkiä, sillä ensi vuonna talouden kasvu saattaa jo kasvaa. Pisteet työnantajalleni, joka näinä vaikeina aikoina vain investoi. Toisaalta, jos meiltä irtisanottaisiin tuhannen henkilöä, pitäisi koko henkilökunta irtisanoa monen monta kertaa! Niin, repikää siitä viisautta pukumiehet!

Edellisestä tulikin mieleeni, että joku osakesäästöyhtiö voisi perustaa uusia salkkuja:

• eettinen salkku - vain reilua kauppaa ja eettisesti oikeaoppista bisnestä (tietenkin vähän vähemmän tuottoa, mutta jos näitä ostamalla saisi pitää työpaikkansa, ja lisäksi saisi vähän ylimääräistä rahaa niin...)
• vihreä salkku - vain ekologisesti toimivia yrityksiä. Tuotot olisivat luonnollisesti hieman niukemmat, mutta jos saisi hengittää puhdasta ilmaa ja vielä vähän rahaakin, niin mikäs jottei...
• Sikasalkku - piittaamattomia ja röyhkeitä yrityksiä, joissa ihmisiä ja maapalloa kyykytetään surutta (tietenkin luvassa on hieman isommat osingot.
• valepukkisalkku - nämä muka olisivat olevinaan kahta ensimmäistä, vaikka todellisuudessa se olisi vain kulissa kolmannelle.
  

Miun mielestä ois pirun hyvä liikeidea.

Toinen asiani liippaa läheltä edellistä. Euroopan Unioni esti laajakaistasääntelyn poistamisen joillakin alueilla Suomessa. Voisiko se kieltää myös Fortumin epäterveen monopolin, joka vääristää energiamarkkinoita? Miksei öljyntuottajamaille lueta kartellisyytteitä? Miksei kaikki vain irtisanottaisi sähkösopimusta? Pitäkää sähkönne, ei me tarvita sitä!

Suhteellisuuden hajua?

Valtakunnan mediat ovat uutisoineet tapauksesta, jossa Jääkiekkoilija Jarkko Ruutu puri toista pelaajaa peukaloon, saaden tapauksesta kahden ottelun pelikiellon. Chris Chelioksen mielestä se oli kovin vähän.



Yllä olevasta videosta voidaan todeta, että purtu pelaaja oli hyökkäämässä Jarkko Ruudun kimppuun, tuoden nyrkkinsä tämän kasvoille. Tuossa tilanteessa Ruutu puraisi hyökkääjää jääkiekkohansikkaan peukaloon, mikä on nähtävä itsepuolustuksena, tai korkeintaan hätävarjelun liioitteluna. Jos oletet joskus nähneet jääkiekkohanskan voitte kuvitella millaiset voimat jääkiekkoilija ruudun leukalihaksissa ilmeisesti on.

No, pointti on, että vastustajan puremista paheksutaan, puremisesta seurannut rangaistus oli kahden ottelun pelikielto, ja ainakin erään kollegan mielestä se oli liian vähän, koska tämän perusteella vastustajan pureminen on hyväksyttävää ja ehkä jopa kannattavaa. Voi hyvää päivää!

Vertaillaanpa:
Pahoinpitely lyömällä nyrkillä kavoihin - ei rangaistusta - pelaaja vain yrittää sytyttää joukkuettaan taisteluun.
Pahoinpitely lyömällä mailalla kasvoihin tai mihin tahansa ruumiinosaan - kahden minuutin jäähy (5 min jos tulee verta). - normaalia, mutta näennäisesti paheksuttavaa.
Puolustautuminen puremalla vastustajan hanskan sisällä olevaa sormea - kahden ottelun pelikielto.

Blogito, ergo sum

No niin. Alcinoe meni sitten vetämään tämän jutun ihan uusiin sfääreihin, joten tuli itsellekin äkillinen tarve repostella vähän tarkemmin näistä määränpäistä ja virstanpylväistä. Erityisesti innostusta herätti Alcinoen analyysi oman bloginsa merkityksestä, joten erityisesti olen pakotettu ottamaan kantaa tähän omaan bloggaamiseeni.

Ensimmäinen blogimerkintäni on elokuulta 2007, otsikolla kärsivät elokuvasankarit. Puoli vuotta aiemmin olin jäänyt sairaslomalle masennuksen vuoksi. Ryhdyin bloggaamaan oikeastaan osittain uteliaisuudesta, mutta blogilla oli myös selkeä tehtävä. Sen oli tarkoitus toimia päiväkirjamaisena välineenä ajatusten kasaamiselle, ja toisaalta myöskin jonkinlaisena ikkunana niille, joille halusin itseni näyttää, sillä tällaisista asioista puhuminen ei ole koskaan ollut vahvin puoleni. Erityisesti halusin peilailla ajatuksiani muiden ihmisten kanssa, rakentaakseni sitten tarkempaa kuvaa elämästä ja siitä millaista sen voisi olettaa olevan ja millaiselta tuntuvan. Jossain määrin tämä onnistuikin, mutta on oli yllättävän vaikeaa saada palautetta ja vastineita ajatuksilleen.

Siinä sivussa jonkinlainen ajatus luoda toisenlaisia näkökulmia, esittää jotakin valtavirrasta poikkeavaa, mihin viittaa myös yläpalkista löytyvä blogin kuvaus. Antaa jotakin ajattelemisen aihetta. En sitten tiedä paljonko on sellaisia ihmisiä, joiden mielestä on mielekästä ajatella uudelleen sellaisia asioita, jotka aina ovat olleet itsestäänselviä, ja joiden ylösalaisin kääntäminen tuntuisi pelkästään saivartelulta.

Molempia tarkoituksia, kuten koko bloggaamista on ruokkinut ja ryydyttänyt masennus, tai sanotaanko - kriisi. Olen omalla kohdallani kiistattomasti havainnut, että kriisin syvetessä luovuus kasvaa eksponentiaalisesti, ja päinvastoin. Niinpä syvimmän kuopan jäätyä jossakin määrin taakse, on myös blogin merkitys jossakin määrin muuttunut.

Kuten Alcinoekin omassa kirjoituksessaan erittäin ansiokkaasti totesi:" tämä ensisijaisesti onkin vuorovaikutusta, eikä kasvottomaan virtuaaliavaruuteen mölisemistä". Blogimaailmasta tuli siis eräänlainen sosiaalinen verkosto. Paikka, jossa voi kohdata jonkun, kun jotakuta kaipasi.

Pitkällisen vastustelun jälkeen lätkäisin sitten itseni Facebookiin, joten osittain tuo sosiaalinen funktio on siirtynyt sinne. Toki on asioita, joita ei viitsi ihan kaikille Facebook- tyypin ihmisille huudella omalla nimellään, joten siinä kohtaa käy tämä blogi tarpeelliseksi. Toisaalta on myös blogini niin monen ihmisen tiedossa, että välttämättä ei enää tänne viitsi ihan kaikista synkimpiä asioitaan huudella. Osittain itseni, osittain muiden takia. Oikeastaan pitäisi varmaan perustaa kakkosblogi, jossa säilyttäisi täydellisen anonymiteetin.

Aattelin vaan jatkuu varmasti edelleenkin, enkä aio sille tehdä mitään sen tarkempaa toimituksellista linjavetoakaan. Kuitenkin voisi olla paikallaan miettiä, tarjoaako se todellakin ajattelemattomia ajatuksia (millä kylläkin on kaksoismerkitys) ja lisää ruutia (siis asioiden keksimistä, vaikka ne oikeasti onkin jo keksitty jossakin muualla), vai pitäisikö tuo kuvaus korvata uudella.

Entä jos

Tuli vaan mieleeni; entä jos se vain olen minä? Jos minä vain olen tällainen - elän hetkessä, enkä huoli huomisesta. Jos vain olen tällainen, kaikessa impulsiivisuudessa flekmaattinen. Jospa minun kuuluukin olla tällainen, ja onkin typerää yrittää olla jotakin muuta? Jospa tämä mitä olen, ei olekaan mikään puute, sairaus tai mielen heikkous - jospa se olenkin minä? Jospa te muut voitte olla mitä haluatte - minä olen tällainen?

Sex, Trucks and Rorck N' Roll

Thundersruck - hit the play

Tuli uhottua, että aikaahan voisi viettää enemmänkin. Olikohan kuitenkin liian äkkinäistä. Ehkä en ole ihan sitä aikaa viettävää tyyppiä. Aika luistaa huonosti, kun on näin nihkeä. Minun ajanvietossani ei tarvitse puhua. Ei tarvitse keksiä sanottavaa, jottei olo olisi vaivautunut. Ei tarvitse kaiken aikaa huomioida toisia. Se on simppeliä ja suoraviivaista. Silti se alkaa ennen pitkää ahdistaa, ja haluan pois.

Mikähän siinä on, että ihmiset niin ahdistavat. Onko se teennäisyys? Sovinnaisuus? Se miten sanotaan päivää, kehutaan uusia vaatteita ja kampausta; ollaan niin helvetin huomaavaisia ja fiksuja. Siksikö sitä vihaan, etten itse osaa? Katkeruusko se on joka saa vihaamaan niitä, jotka saavat ihmiset pitämään itsestään?

Kolmenkympin kriisi. Ja teini-iän kapina. Samaan aikaan. Suorastaan halveksun siloa ja etsin enemmän rosoa. Pehmopoppi oksettaa, ja muutenkin niin helvetin muka-rock. Miksi pitäisi siivota, kun yhtä hyvin voisi... no, tehdä jotain paljon mukavampaa. Olen ihan pikkuisen turhautunut siihen, että asioita pitää tehdä vain koska niitä pitää tehdä, tai niitä ei voi tehdä vain koska niitä ei nyt kuulu tehdä. Tai mitä ihmisetkin nyt ajattelee.

AAARRGGHH! Sisälläni palaa elämä kuin elokuva, mutta maailma on toisenlainen.

Happy Good Year - nastaa oli

Tämä on meemi, jonka löysin Harmittomalta. Otin vapauden vähän lyhentää.

IHMISET:
- Kenen kanssa vietit aikaa eniten?
Luultavasti itseni kanssa. Oikeastaan en taida hirveästi "viettää aikaa" kenenkään kanssa. Oikeastaan kuulostaisi ihan hauskalta viettää aikaa, mutta ajanviettokaverin pitäisi olla sellainen, joka ei odota kummoisia ajan viettämiseltä.
- Keiden kanssa vuoden parhaat muistot?
Jaa-a... Ei nyt muistu mieleen mitään muistoja. En ehkä oikein osaa arvostaa / arvottaa asioita siten, että kokisin jonkin olevan erityisen hieno muisto.
- Tapasitko uusia?
Tapasin ainakin uudet työkaverit. Lisäksi Facebook on tuonut nähtävilleni joitakin sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet jonkin aikaa poissa elämästäni.
- Riitelitkö usein?
En riitele juuri koskaan.
- Riitaannuitko kenenkään kanssa pysyvästi?
En usko.
- Ihastuitko/rakastuitko?
Kyllä, Maija Vilkkumaahan.
- Petyitkö ihmisiin?
Eiii nyt tule mieleen... Saatoin ehkä pettyä, muttei se niiden ihmisten vika ollut
- Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa?
Juu ja ei. Olisin halunnut jaksaa viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa, mutta en kai sitten jaksanut.

ITSE:
- Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä?
Tähän on helppo vastata. Uusi työpaikka oli tärkeä.
- Oletko muuttunut jotenkin?
Olen luultavasti hieman taantunut. En enää yritä niin kovasti kehittyä ja tulla iloiseksi. Toisaalta se voi olla hyväkin merkki.
- Kenties lihonut?
No, valitettavasti hieman.
- Haluaisitko muuttaa jotain?
Haluaisin jatkuvasti muuttaa kaikkea, mutten jaksa nähdä vaivaa asian suhteen. Niinpä usein tyydyn siihen mitä on.
- Oletko oppinut uutta?
Olenhan minä oppinut jotakin uudesta työstäni.
- Kadutko jotain?
En. Katuminen on energian tuhlausta.
- Olisitko jättänyt jotain tekemättä?
Pikkujouluissa olisin voinut ottaa pari alkoholiannosta vähemmän. Toisaalta oli ihan hyvä näinkin.
- Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt?
Varmasti. Olisin ainakin halunnut purjehtia enemmän.
- Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan?
Päiväni murmelina? Voisihan se tavallaan olla ihan mielenkiintoista ja opettavaista.
- Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä?
Jaa että olisin ollut jonkun päivän välillä kuolleena? Ei kiitos.

MUISTOJA:
- Matkustelitko?
Noo, en tiedä voinko sanoa matkustelleeni.
- Ulkomailla vai kotimaassa?
Kalajoella käytiin, mutta siinäpä se taisi olla.
- Kävitkö festareilla?
No joo. Paikallisilla pikkukinkereillä olin.
- Jokin surullinen asia?
No kyllä hiljattain oli yksi, mutta ei siitä enempää.
- Laivalla?
Ei, se ei tapahtunut laivalla.
- Rannalla?
Eikä rannallakaan. Ensi kesänä voisi kyllä viettää enemmän aikaa sekä rannalla, että veneellä.
- Parhaat muistot?
Pitääkö jankuttaa?
- Parhaat päivämäärät?
En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat muistaa mitä tapahtui jonakin tiettynä päivänä.
- Paskimmat päivät?
Voi niitäkin oli niin monta.
- Oletko tyytyväinen tähän vuoteen?
No tämä ensimmäinen päivä ei ole ollut ihan paras mahdollinen, kun olo on ollut jotenkin vähän kipiä.
- Oliko paras kesä? Miksi / Miksi ei?
Paras. Taas. Joo, oli paras kesä ja sä oot mun paras kaveri ja tää on paras meemi ikinä. Miksi kaikki asiat pitää laittaa johonkin paremmuusjärjestykseen? häh?!
- Millainen tulee ensi vuodesta?
Pitkä kuuma kesä.

MYÖNNÄTKÖ
- Kokeilleesi tupakkaa?
Joo.
- Kokeilleesi alkoholia?
Kyllä
- Lintsanneesi koulusta/töistä?
Edellisestä työstä kyllä.
- Harrastaneesi yhden illan juttuja?
En.
- Suudelleesi vastakkaisen sukupuolen edustajaa?
No, kai se on myönnettävä.
- Suudelleesi saman sukupuolen edustajaa?
En.
- Tapelleesi fyysisesti?
En ole tapellut.

The End.