Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma, ja se, että hyvän päivän jälkeen tulee aina surkea. En tiedä miten muilla ihmisillä on, mutta minun hyvät päiväni eivät koskaan pääty siihen, että hyvä olo tasaantuu jonkinlaiselle normaalitasolle. Minun hyvä oloni muuttuu aina omaksi negatiivikseen, sukeltaen siis jyrkästi kohti omaa vastalukuaan.
On viimeinen ilta mökillä. Pari iltaa takaperin vaimo kertoi sammakoiden kurnuttavan ulkona. Olin itsekin kuullut äänen, ja ihmetellyt mistä oikein mahtoi olla kyse. Ääni on jännän sähköinen kaksoissirinä, jopa siinä määrin, että ajattelin kyseessä ehkä olevan viallinen katulamppu.
Tänään kuitenkin päätin ottaa asiasta selvää, ja kävin jo jäljittämässä ääntä puhelimen nauhoitusnappi valmiina. Särinä tuli hoitamattomalta joutomaalta. Hiivin pimeässä lähemmäs ääntä, nauhoittaen aina välillä luonnontuntija tuttuni tunnistettavaksi, ellei asia muuten selviäisi. Pääsin muutaman metrin päähän, kunnes signaalin lähettäjä tuli siihen tulokseen, että on parempi laittaa suu suppuun. Käännyin takaisin, ja vähän ennen kuin olin taas tiellä, ääni alkoi taas kuulua.
Kotvan googlauksen perusteella sammakot on vapautettu epäilyksistä, ja potentiaaliseksi syylliseksi on osoittautunut ruisrääkkä. Siellä se rääkkää koko mökkikylää lähes taukoamatta yöt läpeensä. Ääni on todella niin voimakas, että se kaikuu mökkien välissä, ja kuuluu jopa tänne sisälle, vaikka olen linnusta noin 300 metrin päässä, ovet on kiinni ja TV auki. Heikompihermoinen voisi hermostua, mutta ei tuo minua häiritse. Pihalla vain ei tahdo kuulla omia ajatuksiaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti