Koti makea kotini

Masennus ja vähävaraisuus ovat minun tekosyitäni. Mitkä ovat noiden muiden? Yksinhuoltajia, lestadiolaisia, päihdeongelmaisia, muuten vaan kykenemättömiä saamaan lapsiaan kuriin? Kaikki me olemme lomaliiton tuetulla lomalla hotelli Rantakallassa kalajoella. En minä tiedä onko näissä ihmisissä mitään vikaa, mutta jostakin syystä vain tunnun ajattelevan niin.

Jostain syystä näen kaikkialla ja kaikissa vain pelkkiä epäkohtia. Moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Tunnen puolittaista halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, ilman mitään suurempaa syytä. Miksi ihmeessä? Kaiken sen opettelun jälkeen, että minä olen hyvä juuri tällaisena,ei tarvitse olla täydellinen, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukset hapsottaa tai paita on kummallinen. Ja näin hienostiko olen tämän nyt saanut koskemaan vain itseäni?

No, ei kaikki ole pilalla. Maisema on upea. Merta, hiekkarantaa, särkkiä. Näkymät ovat lumoavat merimaisemaan tottumattomalle. Yksi reissun kohokohdista olikin ehdottomasti uimarannalla (jossa muuten oli yllättävän kylmää vihmovan pohjoistuulen seurauksena). Vähän matkan päässä rannasta on hevosenkengän muotoinen hiekkasärkkkä, joka osittain on näkyvissä, mutta paikoitellen pinnan alla. Heti ensimmäistä kertaa ravintolan ikkunasta maisemaa katsellessa käy selväksi, että tuonne on päästävä.

Kahlaammekin vanhimman pojan kanssa särkälle, ja päätämme kokeilla pääseekö kahlaamalla kiertämään sen ympäri. Särkän hiekka tuntuu hauskalta varpaiden alla, saarekkeiden välillä kahlatessa aallot keinuvat ympärillä. Pääsemmekin toiseen päähän, mutta sen jälkeen pohja putoaa pystysuoraan alas, en tiedä kuinka syvälle. Miten ihmeessä tuollainen äärettömän hieno hiekka voi muodostaa niin jyrkän rinteen murtumatta aaltojen mukana? No, en kuitenkaan uskalla lähteä uimaan rannalle, kun ei tiedä miten pitkästi pitäisi uida. Käännymme siis takaisin. Reissumme kesti siinä määrin pitkään, että rannalla odotteleva perhe ehti jo huolestua, mutta ajankulua ei särkällä huomannut.
hiekkasärkkä seikkailu

Hotellin ravintolassa oli erikoinen tunnelma. Sekä henkilökunta, että ruoka toi mieleen lähinnä alakoulun ruokalan. Arvailin, että lähistöltä on lakkautettu kyläkoulu, jonka eläkeikää lähestyvä henkilökunta on työllistetty hotellin "ravintolaan". Kouluruoka on muutettu ravintolaruoaksi lisäämällä reilumpi salaattipöytä. Kuten jo aiemmin postailin ravintola olisi hyvin sopinut kurjien kuppiloiden jaksoksi, ja olisi siellä ollut Ramsaylla tekemistä mammojen kanssa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensimmäinen ja viimeinen päivällinen olivat ihan onnistuneita, mutta lounaalla en yleensä viitsinyt edes vaivautua lämpimään ruokaan, jota oli tasan yksi vaihtoehto. Ravintolan noutopöydässä? Mikä tahansa huoltoasema tai lounasravintola pystyy parempaan.

Koti-ikäväkin alkoi jo iskeä maagisena kolmantena päivänä. Ohjelmoitu loma ei tunnu olevan minun juttuni. Tulee pieni stressi kaikista ohjelmista ja ruokailuista, joihin pitää ehtiä. Tietokoneen kotiin jättäminen kostautui, kun ei päässyt purkamaan ajatuksiaan. Minäkö nörtti?

Olihan siellä ihan mukavaa suurimman osan aikaa, vaikkei tässä välttämättä siltä kuulosta, mutta kyllä koti on ihmiselle linna. Ja tänään nimenomaan se "castle", eikä "prison". Ja se on hieno asia elämässä se.r