Elämä on meri. Se etenee aaltoillen eteenpäin kohti tuntematonta rantaa, kunnes äkisti tuuli kääntyy antaen aalloille uuden suunnan ja määränpään.Elämä on meri, jonka laineilla surffaan. Suurempi aalto ja suurempi hurmos, pään lähestyessä taivaan kantta. Aallon harjalla elämä on kevyt.
Elämä on meri. Sen aaltojen pauhu huumaa ja pyörteiden voima kantaa minua ja lautaa. Siinä hetkessä aallon voima on minun voimaani. Minä tunnen sen sisälläni, ja kasvan aaltoni mukana maailman käydessä pieneksi jossain alhaalla.
Elämä on meri.
Meri on arvaamaton. Se on suuri - valtava! Arvaamaton puuska, kevyt kuin korennon aivastus. Kuitenkin riittävä syöksemään minut tasapainosta aaltoni harjalla.
Elämä on meri, joka pauhaa. Aalto on jylhä, ei kumarra ketään. Jos äsken se kantoi, pian se on uhka. Hurmos on poisssa, jäljellä tuskaa. Syöksyn kohti aallon pohjaa.
Elämä on meri, sen aallot mua ohjaa. Rantojen tyrskyt, aallon murtuva harja - jään vielä väliin kun ne toisensa kohtaa.
Elämä on meri, sukellan siihen. Rusennun aaltoni alle, pyörin ja kiepun kuulen sen pauhun, se henkeni salpaa.
2 kommenttia:
Hienosti pauhut.
Oletko oikeasti surffannut?
L.
No enhän toki, pelkkä kielikuva. Halusin löytää jotakin vuoristoradan tilalle. Jotain vähemmän kulunutta. Siitä tuli samalla myös aktiivisempaa ja ennalta arvaamattomampaa.
Meinasi tulla kyllä tuska tuon tekstin kanssa, ja julkaisin sen "raakana", vaikken ollutkaan ihan tyytyväinen. Se muuttaa jopa tyyliään puolivälissä. Metaforaa tuli ehkä liiaksikin, mutta lopputulos kuitenkin kuvaa melko hyvin mieleni liikkeitä. En kyllä tiedä aukeaako kelleen muulle. =D
Lähetä kommentti