Elämmä on...

Jahas. Tänään vastoin kaikkea järkeä lähdin yksikseni musiikillisiin rientoihin. Ja juu, löytyihän sieltä tuttuja, pienen etsiskelyn jälkeen. Pääesiintyjä veti äärettömän kovan lavameiningin, ja pieni seurueemme intoutui melko railakkaaseenkin meininkiin. Kyllä oli meinaan ihan eri meininki, kuin eräälläkin idols -tähdellä. No, hauskaa oli. Hienoa oli, että usko ihmisiin sai yhden sysäyksen lisää. Hei, ihmisethän voi olla ihan kivoja - tuntemattomatkin. Ei ne ole niin vaarallisia, kuin miltä äkkiseltään saattaa tuntua.

Ehkä alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta elämä tuntui pitkästä aikaa kerrassaan hienolta. Tuntui, että kaikki järjestyy - juttelin myös yhden puolitutun kanssa mahdollisesta tulevasta työpaikastani, ja suosituksista sinne. Hiphei!

Muuten oli kiva ilta, mutta se yksi jätkä pilasi kaiken viimeisen biisin viimeisillä tahdeilla. Penkeillä ei muka saa seistä!

EDIT (seuraavana päivänä):
Ensinnäkin, elämä oli reilu, eikä tuulilasissa ollut pysäköintivirhemaksulappua.
Toiseksi, hieman vielä tarkempaa analyyshiä siitä, miksi eilinen ilta oli sangen merkittävä.

No, kaikki olosuhteet olivat vastaan; keli oli huono, olin jo missannut ensimmäisen bändin ja olin lähdössä ypösen yksin... Lähden-en lähde -kamppailu päätyi aktiivisuuden voittoon. Siinä yksi hieno asia.

Ennen olisin ollut kaiken aikaa varpaillani sen suhteen, tuleeko joku hullu haastamaan riitaa. Kuin varovainen kani joka on kaiken aikaa valmiina karkaamaan takaisin koloonsa, jos pedot lähestyvät. No, nyt asia oli toisin. Alkuillasta havaitsin olevani jopa hieman sisäisesti uhmakas -tänne vaan, tervetuloa, en minä väistä. Minulla on oikeus olla tässä, ja jos se on sinulle ongelma, mene muualla ongelminesi.

No illan mittaan löysin tuttuja beachiläisiä, ja lyöttäydyin seuraan. Ja siitä se sitten lähti, huulenheitto ja hauskanpito. Ja mikä tässä oli merkittävää, koin päässeeni lopullisesti sisään porukkaan. Tämä merkitsisi siis sitä, että kykenen olemaan sosiaalinen, ja että minulla olisi nyt uusia ihmisiä, joille olen enemmän kuin nobody.

Havaitsin myös, että paitsi puolitutut, myös aivan ventovieraat ihmiset ottivat kontaktia. Siis mitä, ihmiset ovat ihan mukavia!? Eivätkö ne olekaan vaarallisia, aina valmiina iskemään heikon kohdan havaitessaan. Tätä se terppa siis tarkoitti; pitää luottaa ihmisiin.

Kaiken päälle löysin itsestäni taas lisää musiikkia. Huomasin miten se vie mukanaan ja olin sen keskellä kotonani - sitä mitä oikeasti olen.