torstai 26. kesäkuuta 2008

työtyylikysely

Tein työkkärissä työtyylikyselyn, ja tässä sen tuloksia. Ei ihan sanasta sanaan, jätin pois joitain sellaisia, jotka eivät lainkaan tuntuneet sopivan.

Yleistä:
  • taipumus tarkkuuteen ja täsmällisyyteen yhdistyy kärsivällisyyteen ja uppoutumiseen
  • pyrkivät korkeatasoiseen lopputulokseen
  • rationaalinen olemus peittää usein sen, että heillä on myös ymmärrystä tunne- ja ihmissuhdeasioissa
  • eivät ole erityisen itsevarmoja ja itsenäisiä
  • tärkeää asioiden oikein tekeminen
  • melko vakaita ja ennustettavia
  • pohjaavat toimintansa ja päätöksentekonsa aiempaan kokemukseen ja sääntöihin
Sosiaalinen toimintatapa:
  • voi olla vaikea saada kosketus toisiin ihmisiin
  • antavat itsestään asiakeskeisen kuvan ja ystävystyvät hitaasti
  • olemus saattaa olla torjuvan ja varautuneen oloinen, vaikka arvostavatkin ihmissuhteita
  • odottavat, että sosiaalisesti aktiivisemmat ihmiset tekevät aloitteen
Motivoivat tekijät:
  • tarvitsee aikaa työn suunnitteluun ja toteuttamiseen
  • haluavat työskennellä tasaisesti ja keskittyneesti, eivät pidä häiriöistä
  • työssä kaipaavat varmuutta ja ennustettavuutta
  • ottavat mielellään vastaan ohjeita ja määräyksiä
  • tarvitsevat melko paljon huomiota ja kannustusta, vaikka eivät näytä sitä ulospäin
  • haluavat tuntea itsensä hyväksytyiksi työyhteisössä
Vahvuudet:
  • kärsivällisiä, sinnikkäitä, sekä systemaattisia
  • hyvä keskittymiskyky ja kyky paneutua
  • kyky kestää rutiinityyppistä työtä
  • lähestyvät asioita systemaattisesti, johdonmukaisesti ja käytännöllisesti
  • ahkeria ja tunnollisia
Heikkoudet:
  • taipumus liiaksikin pelata varman päälle
  • vaikea ottaa riskejä
  • hitaita tekemään päätöksiä, ja päätöksenteko vaikeissa tai uusissa tilanteissa vaikeaa
  • taipumus stressaantua, mikäli on monta tehtävää samaan aikaan, tai kaoottinen työympäristö
  • haluavat miellyttää ja pelkäävät vastakkaista mielipidettä
Adjektiiveja(?!):
  • vaatimaton, varovainen, miettii edut ja haitat, etsii tosiasiat, lempeä, hiljainen, itsekriittinen, harkitseva riskinottaja
  • tosiasiallinen, looginen, varautunut, mietteliäs, epäluuloinen, vähäpuheinen, syrjäänvetäytyvä, pessimistinen
  • Itsensä hillitsevä, mukavuudenhaluinen, kärsivällinen, ystävällinen, vakaa, ryhmäsuuntautunut
  • tunnollinen, tarkka, systemaattinen, diplomaattinen, perfektionisti, kriittinen, analyyttinen
Tässä valossa olen selvinnyt yllättävänkin hyvin nykyisessä työssäni. Tosin testi on varmaan hieman värittynyt, ja näyttäisi muutaman vuoden kuluttua osittain toiselta.

Ei kommentteja: