Ahdistuksentappajat

Mitäs ne nyt olikaan... Niin:

1. Elimistö reagoi uhkaan hyökkäämällä, pakenemalla, tai jäämällä paikoilleen. Jos nämä kaikki luontaiset toimintamallit tuntuvat myös uhkaavilta, alkaa ahdistaa. Syntyy poterosyndrooma: kranaattikeskitys lähestyy poteroa, ja ennen pitkää tulee osuma, joka räjäyttää sotilaan taivaan tuuliin. Ei voi siis jäädä paikalleen. Hyökkääminenkään ei tunnu mahdolliselta, koska silloin kuolee vihollisen luodista. Paetakaan ei voi, koska karkurit ammutaan aamunkoitteessa. Mitä voi tehdä, muuta kuin ahdistua? Täytyy koittaa tehdä ainakin joku näistä keinoista mahdolliseksi; päästää irti häpeästään, opetella taistelemaan, nauttia elämästä sellaisena kuin se on.
   
2. "Mikä minua uhkaa?" Onko uhka todellinen?
   
3. Ahdistukseen ei kuole, eikä siitä tule hulluksi. Olen siitä elävä todiste.
4. Luotan ihmisiin. "Hei voisitko tehdä jotain, kun mua ahdistaa nyt niin pirusti."
5. Menetykset (asioiden tai ihmisten) aiheuttavat surua. Annan surulle tilaa, se parantaa. "Olisin halunnut, mutta en saanut..."

Olihan niitä vielä jotain työkaluja, mutta en nyt muista.