Hitto tämä maailma on merkillinen paikka. Ei tässä ole mitään järkeä. Parasta mitä ihminen voi täällä tehdä, on olla hiljaa, hajuton ja mauton, sekä läpinäkyvä, mielellään ei edes olemassa, ettei aiheuttaisi turhaa harmia itselleen ja toisille.
Eihän se mitään jos vain itseni teloisin tämän maailman rattaisiin. Jos jäisin jalkoihin ja tulisin tallotuksi, niin voisin nousta ylös jos jaksan. Jos en jaksa, niin ei se mitään. Mutta on surullista tulla murskanneeksi toisia, vaikkei tarkoittanutkaan. Kuin norsu lasikaupassa.
Jospa joku osoittaisi norsulle paikan, jossa ei ole mitään mihin voisi törmäillä, mitä voisi rikkoa tai jyrätä alleen, jottei tämä sentään silkalla olemassaolollaan ja parhaansa yrittämisellä olisi vaaraksi muille.
Mitä minä halusin? Halusin vain, ettei tarvitsisi olla yksin. Että olisi joku, jonka kanssa voisi jutella. Joku, jota ei tarvitsisi pelätä, joku jonka kanssa voisi olla ihan sellainen kuin on. Mutta paskat. Ei sellaista jokua ole olemassa.
Kiitos yrityksestäni, mutta antaa nyt sitten olla. Jatketaan samalla linjalla kuin ennekin. Odotellen, että jonakin päivänä tämä elinkautinen päättyy. En vain ole luotu posliinikauppiaaksi. Olen norsu, joka savannin sijaan joutui posliinikauppaan. Mitäpä tuosta - eihän norsu posliinia tarvitse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Niin. Äärimmäinen loukkaantumisherkkyys ja kaiken, liittymättömän ja viattomankin kääntäminen itseen, paranoidi kysely "tarkoititko tolla mua, kuitenkin tarkoitit, selitä heti" yhdistettynä päällekäyvyyteen ja vänkäämiseen saattaa ärsyttää jotakuta. Ihan näin huomiona vain, ei ilkeilynä.
Norsuutta pahempaa on kääntää kaikki kategorisesti itseensä, kukaan meistä ei ole maailman napa.
Ihan hyvä huomio tuo. Pitäisi opetella olemaan vähemmän kärkevä. Tai sietämään paremmin torjuntaa. Luulin kyllä olevani maailman napa.
Luuletko metku, että minusta on kiva kääntää kaikki arvostelu itseeni? Luuletko, että minusta on mukavaa olla epäluuloinen? Luuletko, että minusta on mukavaa olla romuna? Luuletko, etten mieluummin olisi ajattelematta koko asiaa, tai vain kohauttaisi hartioitani? Luuletko, että minusta on mukavaa vältellä ihmisiä, koska näen itseni kaikkia muita huonompana?
Onko epätäydelliset ihmiset tahallaan viallisia? Haluavat vaan pilata omansa ja muiden elämän, ihan vaan koska tykkäävät paskasta elämästä tai ilkeyttään?
Eikö jokainen ihminen eläisi onnellista elämää, jos kykenisi? Eikä jokainen toivoisi toisille pelkkää hyvää, jos kykenisi? Mitä järkeä olisi toivoa kenellekään pahaa? Siis mitä vikaa on mun leegoissa, kun en saa niistä rakennettua sellaista ihmistä, joka pystyisi toimimaan oikein ja järkevästi?
Onko epätäydelliset ihmiset tahallaan viallisia?
vähän omituinen kysymys.. kaikkihan ovat epätäydellisiä! mutta mitä vikoihin tulee, niitä on mahdollisuus vähentää omalla toiminnalla. luulisi sinun, joka pitää esimerkiksi väkivaltaisesta suhteesta lähtemistä helppona "itsestä kiinni"-juttuna olevan myös vahvasti sitä mieltä, että ihminen voi itse vaikuttaa omaan käytökseensä ja esimerkiksi tajuta, että kaikki ei ole aina suunnattu itseen, ja että riitaa ei kannata mennä levittämään blogista toiseen.
en kommentoisi, ellet kyselisi. en halua pahaa, ulkopuolisena vain näen, että toistat käytösmallia, jossa provosoit ja loukkaat muita aivan kohtuuttomastikin (kuten nyt juuri se, että menit myrskyttären blogiin haukkumaan häntä) ja kun ihmiset suuttuvat, kääntävät selkänsä ja sulkevat sinulta oven, voit leikkiä marttyyria ja ulkoistaa kaiken pois itsestäsi.
väittelyäkin voi harrastaa rakentavasti. olkoon se opiksi meille.
No, eilen pompsahti taas tunnekäyrä vähän tarpeettoman paljon. Anteeksi jos loukkasin sinuakin. Kommenttisi oli osuva ja oikeassa. En vain itse ollut nähnyt asiaa ollenkaan niin, että olisin provosoinut tai loukannut. Olin vain keskustelemassa asiasta, joka tuntui nostattavan tunteita joka suunnalla. En ollut missään tapauksessa pahoin aikein liikeellä, tietoisesti ketään satuttamassa. Olin filosofisen keskustelun kerhossa, kunnes asia kääntyi sodaksi, jossa alettiin mennä henkilökohtaisuuksiin. Ehkä olen tunneköyhä ja täysin epäempaattinen, sokea ja ajattelematon. Sen olen valmis myöntämään. Mutta tarkoitukseni ei ollut sillä keskustelulla missään tapauksessa ketään loukata tai satuttaa.
Tässä taistelussa Kami jäi yksin kaikkia muita vastaan. Muille en mielestäni kuittaillut asiattomasti, kuin Katarinalle, koska muut jäivät paikalle kuuntelemaan vastinetta. Katarinan kysymyksissä "onko nyt niin, että puolustelet omaa väkivaltaista käytöstäsi" tai "onkohan sinulla jotain äitiäsi vastaan" ei sinänsä ollut vikaa, mutta olivat sen verran kärkeviä, että minäkin olisin harkinnut kahdesti etenkin äitisuhteeseen puuttumista. Ja jos sitten ei jää paikalle vastaamaan kysymystensä seurauksista, niin minusta se on raukkamaista. On yksi asia sytyttää palo, ja toinen asia sen jälkeen paeta paikalta. Olisin varmaan voinut esittää asiani rakentavammin hänen blogissaan.
No, jos nyt palataan siihen väkivaltaan, niin en minä tainnut sanoa, että se olisi helppoa. Sanoin kylläkin, että se on ainut ratkaisu. Minä en todellakaan ole varma voiko ihminen muuttaa itseään, jos on saanut vääränlaiset palikat. Jos voisi, miksi sitten kaikki eivät muuttaisi itseään? Jotkut pystyvät siihen, kaikki eivät. Siltä näyttäisi, jos ottaisi asiasta valokuvan. Miksi toiset pystyvät, ja toiset eivät, sitä minä en tiedä. Minä ainakin odottelen Kelan päätöstä, jotta pääsisin terapiaan muuttamaan ajatteluani. Ettei minusta enää tuntuisi siltä, että kaikilla on jotain minua vastaan. Että voisin tuntea itseni jonkin arvoiseksi, ja yhtä hyväksi kuin muutkin. Olen tehnyt mielestäni paljon töitä kehittyäkseni, ja jo se, että huutelen täällä blogissa, ja ilmaisen jopa tunteitani vieraille ihmisille, on minulta kohtuullisen hyvää kehitystä.
Tiedän, että minulla on valtava tarve olla oikeassa, saada viimeinen sana. Ja tiedän, että siitä on vain haittaa. Se vain tuppaa unohtumaan.
Tämä blogeilu on minulle aika uusi juttu. Olen täällä ihan raakile. En ole vielä oppinut käyttäytymään. Tiedän vikani ja rajallisuuteni. Profiiliinikin laitoin, että sanokaa minulle kun alan nokitella, koska tiedän, että saatan käydä hermoille. En laittanut sitä kukkoillakseni pisteliäisyydelläni, vaan pyytääkseni sitä anteeksi.
"Tavallisessa elämässä olen hyvin toisenlainen. Olen hiljainen, vetäytyvä ja pelokas. Tavallisessa elämässä minä en puhuisi teidän kenenkään kanssa, ellei se kuuluisi työhöni. Hyvänä päivänä ehkä. Tavallisessa elämässä väistyisin mielipiteineni takavasemmalle. Tavallisessa elämässä välttäisin konflikteja kuin ruttoa.
Ehkä nyt on käynyt niin, että kun voin olla kasvoton, kun toisten pahat katseet eivät tavoita minua, minun ei tarvitse sanoa asiaani ääneen olen alkanut puolustaa itseäni. Ehkä olen vähän huumaantunut siitä, miten minä uskallan olla olemassa ja sanoa sanottavani. Yritän siis nyt hillitä kuitenkin itseni niin, etten hyökkäisi toisten päälle.
Siirryin Alcciksen blogiin keskustelemaan, koska Tiina ei enää vastannut. Kun Alcciskaan ei vastannut, Kamin blogia ei enää ollut, eikä Brimistäkään ollut mitään tietoa, siirryin tänne omaan blogiini keskustelemaan itsekseni. Kiitos siitä, että sinä tulit minun kanssani, koska olin todellakin aika ulalla siitä, mitä oli tapahtunut. Tiedostin kyllä, että kuulostan naurettavalta, ja se ärsytti itseänikin, mutta oli pakko purkaa pahaa oloa.
Mietin vahvasti, että tekisin Kamit, koska koko blogimaailma alkoi tuntua vastenmieliseltä, siinä oli paha maku, ja lisäksi olen ollut niin kiinni siinä, että se on haitannut muuta elämääni. Toisaalta en halunnut luovuttaa. Olin tehdä sen jo aiemminkin, koska itseeni sattui liikaa, mutta silloin nousin ylös ja jatkoin. Nyt tuntui sattuvan kaikkiin muihin ympärilläni liikaa, ja ilmeisesti minä olin siihen jotenkin syypää. Olisiko reilua enää jatkaa, jos ei pysty hallitsemaan itseään? Olisiko reilua tuottamuksellisesti uhrata muita oman kehityksensä alttarille?
Kiitos Metku kommenteistasi, ja otan niitä erittäin mielelläni vastaan jatkossakin. Vaikka kipeät asiat satuttavat, ne ovat ainoa tie kasvuun, ja kasvaa minä kyllä haluan.
Anteeksi kaikille muille(kin. Yritän olla varovaisempi jatkossa.
Tämä on viimeinen kerta kun puhun tästä.
Minulla ei missään vaiheessa ollut sellainen tunne, että Kami olisi jäänyt yksin kaikkia vastaan. Enkä ole koskaan epäillyt, etteikö Kami pärjäisi yksin kokonaista armeijaa vastaan. Kunnes sitten...
Se mikä sinulta ja Kamilta jäi huomioimatta (ja josta mainitsin useampaan otteeseen), oli se, että kirjoitin sen postauksen sydänverellä. Tunnen ne ihmiset aivan oikeasti. Tässä tilanteessa on vaikea alkaa keskustella aiheesta "yleisesti", kun se on henkilökohtaista. Minun oli pakko avautua, koska en vaan enää jaksanut sitä riitelyä ja ahdistusta. Jos olisin vähääkään arvannut siitä tulevan riitaa, niin olisin jättänyt kirjoittamatta. Kirjoitin sunnuntaisen postaukseni siinä toivossa, että viesti menisi hellästi perille. Ei mennyt.
No, nyt minä olen blogistanian pahis, marttyyri ja despootti, joka aiheutti yhden tarinan päättymisen ja loukkasi kaikkia muita siinä sivussa. Viis siitä miltä minusta itsestäni tuntui.
Kilpailla voidaan kyllä siitä kenellä on paskin olo tästä kaikesta.
No hitto. Minä olen näköjään aika vaikeaselkoinen.
Minusta sinä nyt et ole tässä asiassa tehnyt mitään väärää. Se mitä sanoin siitä, että olen loukkaantunut, liittyi lähinnä omaan anteeksipyyntööni. Koitin kepillä jäätä, että josko asia olisi sovittu. Jos olisit vastannut, että anteeksipyyntö on hyväksytty ja olen pahoillani, että ärähdin, niin olisin tiennyt, että asia on ok. Ja ehkä vähän koitin samalla opetella pitämään puoliani, kieltää muita astumasta päälleni.
En minä mitenkään verisesti siitä loukkaantunut, kyllä minä siinä vaiheessa jo tiesin sinun suhtautuvan asiaan suurella tunteella. Tosin silloinkin vielä aliarvioin sen.
Se, että postasit asiasta oli minusta ihan ok. Homma nyt vaan riistäytyi käsistä, eikä kukaan selkeästi sanonut, että nyt turvat kiinni, täällä ei keskustella tästä aiheesta, koska se on liian kipeä.
Tiina, sinä olet mukava ja lämmin ihminen, ja minä pidän siitä. Jos tilanne johti minut tolaltani, niin se varmaankin johtui lähinnä minusta itsestäni, sekä masennuksesta. Ei välttämättä suoranaisesti mistään, mitä joku muu on tehnyt, sanonut tai jättänyt tekemättä. Minä hukkaan itseni vähän väkiä ilman sen suurempaa syytäkin, vain koska joku "katsoo vihaisesti", eli todellisuudessa miettii kävellessä jotain omaa juttuaan.
Tämä vuodatus omaan blogiini oli varmaankin enemmän seurausta enemmänkin syyllisyyden tunteesta, tilanteen surullisuudesta, hylätyksi tulemisen pelosta, ja epätoivosta sitä kohtaan, että ikinä oppisin olemaan mitään muuta, kuin norsu posliinikaupassa. Olin myös aika väsynyt valvottuani aika pitkään useita iltoja täällä blogimaailmassa.
Olin kehittänyt melkoiset tunnesiteet teihin tässä pienessä hetkessä, jonka olen ollut läsnä. Eihän minulla lopulta ole juuri muitakaan varsinaisia kavereita, jotka eivät jotekinkin liittyisi työhöni. Tietoisuus siitä, että nyt tämä epätoivon vimmalla rakentamani verkosto kaatuisi omaa tyhmyyttäni, kävi raskaaksi.
Joten Tiina: en ole mitenkään katkera sinulle. Tilanne vain synnytti minussa sellaisen tunnemyrskyn, joka piti jotenkin päästä purkamaan, sitten kun viimein tajusin missä mennään.
En minä myöskään halua kilpailla kenenkään kanssa siitä, kenellä on paskin fiilis tästä asiasta. Toivoisin, että kovin pitkään kellään ei olisi paska fiilis, mutta toisaalta minusta on myös vaarallista haudata ja kieltää tuollaisia oloja, jotka sitten kuitenkin jäävät vaivaamaan mieltä, ja hiertämään kuin kivi kengässä.
Olen varmasti osasyyllinen tähän soppaan. En mielestäni ainut, mutta myönnän osuuteni. Pyydän vielä anteeksi kaikkea, mikä on loukannut muita. Loukkaaminen ei ollut tarkoitukseni, Katarinaa lukuunottamatta. Pyydän sitäkin anteeksi. Varmaan täytyy tehdä se hänen blogissaan, koska hän tuskin tulee tänne lueskelemaan.
Minä mielelläni puhuisin sinun kanssasi tästä asiasta sen verran, että asia saadaan käsiteltyä ja pois päiväjärjestyksestä, eikä jäisi vaivaamaan meitä kumpaakaan. Mutta jos et jaksa, kykene tai halua, niin kunnioitan sitä.
Ja yritän jatkossa parantaa tapani, olla maltillisempi, huomaavaisempi ja tahdikkaampi. Ja toivon, että jos alan siitä huolimatta taas käyttäytyä loukkaavasti, niin huomautatte minulle välittömästi.
Joo. Hei. En tajunnut edes. Tottakai anteeksipyyntö on hyväksytty ja pyydän myös anteeksi omaa sävyäni.
Tässä on hermoja kiristellyt varmaan puolin ja toisin. Nyt on ihan hyvä taas.
Paiskatkaamme kättä? :)
Joo, mutta varovasti kuitenkin. (Paisk) =D
Kaikkea sitä...
Lähetä kommentti