Wanhanajan Wimpaimet

Ajattelin tuossa jonkin aikaa takaperin ottaa yhteyttä yhteen ihmiseen. Ajattelin selvittää hänen sähköpostinsa tai puhelinnumeronsa, jotta voisin lähettää viestiä. Sitten muistin kuitenkin, että minullahan on hänen osoitteensa. Voisin lähettää vanhanaikaista postia! Siitä on ikuisuus, kun olen itse saanut kunnollisen kirjeen, saati lähettänyt sellaisen. Osaakohan sitä enää käsin kirjoittaakaan?

Ajattelin mennä sitten kerralla asian ytimeen, ja ostin itselleni sellaisen oikean mustekynän, jossa on sellainen oikea, vaihdettava mustesäiliö. Sitten vain kirjepaperin metsästykseen. Kun kerran olin lähtenyt täydellisyyttä tavoittelemaan, niin mikä tahansa raidoitettu A4 -paperi ei kelpaisi. Mutta oletteko koittaneet nykyaikana ostaa kirjepaperia? Uskomattoman vaikeaa! Ihan pienille lapsille löytyy paperia, ja sitten sitä valkoista viivoitettua versiota. Perusteellisen etsinnän jälkeen jouduin tyytymään Nalle Puh -arkkeihin ja kuoriin. Istuin kahvilaan ja kirjoitin kirjeen. Valmis, ja kiinni... Mutta missä pirussa on se "send" -nappi? Ai niin, postimerkki. Ja postilaatikko. Ja tuossahan se kirje nyt on vieläkin pöydällä....

Aion kuitenkin jatkossakin panostaa noihin old school viesteihin, sillä on paljon hienompaa saada oikea kirje, kuin joku joukko ykkösiä ja nollia. Käsin kirjoitettu kirje on persoonallinen, siihen on nähty vaivaa, se on tehty ajatuksella. Ja jotenkin nautin sen hitaasta rytmistä.

Jonkin aikaa takaperin minut valtasi samanlainen nostalgian sekainen kaipuu kirjoituskonettani kohtaan. Kyllä, minulla on ollut ihan ikioma kirjoituskone, vaikkakin se oli vääräoppinen sähköversio. Olen kuitenkin kirjoittanut myös sellaisella tök tök -versiolla. Nykyajan tietokoneet on ihan liian helppoja. Virheet korjautuvat kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Ei voi hypistellä paperia. Ei tule musteen tuoksua. Ja se kirjoituskoneen ratina, joka myös tuntui sormissa. Ah ja voih!

Ja vielä kolmas vanhanajan vimpain, jota olen nykyisellä cd aikakaudella kaivannut. Nimittäin levysoitin. Muistan ostaneeni isälle lahjaksi vinyylilevyn, tai parikin. Itsellänikin taisi joku olla. Isällä on vielä vanha levykokoelmansa ja soitin. Täytyy varmaan joskus mennä nostalgisoittelemaan levyjä.

Vaan onhan nämä tietokoneetkin mukavia. Monta asiaa on tullut mahdollisiksi tietokoneiden myötä. Ja aika entinen ei koskaan enää palaa. Mutta pitäisikö kuitenkin hommata varastoihinsa vinyylilevyjä, soitin, kirjoituskone ja kirjepaperia postimerkkeineen kaikkineen.