Heittäydyn tajunnanvirtaan

En jaksa muutakaan. Ja maailma tuntuu liian tyhjältä, jos edes minä en ole äänessä. Olen piiloutunut suljettujen ovien taakse. En vastaa puhelimeen. Toivon, etten minä näe ketään, eikä kukaan näe minua.

Aika tuntuu pysähtyneen. Joki ei virtaa. Ilma ei liiku. Linnut eivät laula. En halua mitään, en odota mitään, en ole menossa minnekään. Minäkin olen pysähtynyt. Ei ole tulevaisuutta, eikä menneisyyttä. Ei edes nykyisyyttä. Ei ole maailmaa, ei kipua, ei kärsimystä. Ei elämää, ei kuolemaa. Ei sotaa, ei rauhaa, ei vihaa, ei rakkautta. On vain tyhjää. Vain mustaa ei mitään.

Aurinko palaa. Siitä putoilee irtonaisia kappaleita, joihin liekit pureutuvat ahnaasti. Tuliset kappaleet putoavat alas tyhjyyteen, kunnes katoavat näkyvistä. Aurinko kiemurtelee tietäen loppunsa tulleen. Ja minä katselen sen loppua, liikkumatta, välittämättä, säälimättä. Se siitä sitten.

Aionko minä nyt lannistua? Sama se. Paska se kun näin pienestä lannistuu. Jos sitten nouseekin taas jaloilleen, niin teeskentelyähän tuo vain on ollut. Ei niihin nilkkoihin oikeasti sattunut. Keltainen kortti. Ei - parempi jäädä vain makaamaan.

Olen kuin siili. Olen afrikkalainen kääpiösiili. Mikä siili sinä olet? No v***u ihan tavallinen siili! No, ole sitten. Koitin vain keskustella. Mutta ollaan sitten hiljaa. Ole sinä ihan tavallinen siili, niin minä olen afrikkalainen norsu posliinikaupassa.

Olen epäreilu. Olen tekopyhä. Olen lapsellinen. Olen naurettava. Niin olen. Entä sitten? Olisit v***u itekin jos turbiinit hajois ja lunta satais. Haist itte!

Ai-van sama...

Mikä sitten on oikein? Se, minkä oikeaksi päättää se, jolla on eniten voimaa. Tai ne, joilla on eniten voimaa. Enemmistö on aina oikeassa. Amerikkalaiset on oikeassa, koska niille ei kukaan mahda mitään. Mutta ehkä jossain vaiheessa Kiinalaiset alkavat olla oikeassa. Länsimaissa länsimaalaiset ovat oikeassa. Kaukoidässä hekin ovat mielestään oikeassa. Onhan heillä siihen meidän mielestämme oikeus, ja saavat olla oikeassa niin kauan kuin se ei estä meitä olemasta oikeassa. Kuka on sitten väärässä? Ei kukaan. Ja kaikki. Se on väärässä, joka on heikompi. Joita on vähemmän. Vähemmistö on aina väärässä. Demokratia perustuu siihen.

Mutta kuka sen oikeasti voi sanoa kuka on väärässä, ja kuka on paha? Se, joka tänään oli väärässä, voi huomenna olla oikeassa. Joka tänään tiesi, että maapallo on litteä, voi huomenna olla varma siitä, että se on pyöreä.

Jokainen ihminen on huono. Jokainen on paha. Jokainen tekee väärin. Joka päivä. Tämänhän tietää kristinuskokin. Mutta jokainen on hyvä, tekee hyvä, joka päivä. Ei ole hyviä ihmisiä. Ei ole pahoja ihmisiä. On vain ihmisiä. On vain ajatuksia. On tunteita ja on tekoja. On tulkintoja, arvauksia, luuloja, harhoja ja kuvitelmia. Totuutta vain ei ole.

Eikä aikaakaan ole. Aika on rytmitajua. Sitä ei ole muualla kuin kellossa. Kuun kierrossa, auringon kaaressa, sydämen lyönneissä. Jos ihmisellä ei olisi rytmitajua, ei olisi aikaakaan.

Elämä on pelkkää harhaa ja kuvitelmaa. On kysymyksiä ja vastauksia. Näkemyksiä, määritelmiä, jaotteluja, matematiikkaa. Mutta ne ovat kaikki vain ihmisten keksintöjä.

Jos perhonen räpäyttää siipiään, sen vaikutukset heijastuvat maapallon toiselle puolelle saakka, niin tiukasti kaikki on liitoksissa kaikkeen. Mutta kuka sanoisi, kannattaako perhosen löyhytellä siipiään vai ei? Kuka näkee edes yhden mutkan taakse, saati maapallon toiselle puolen. Osaako joku ennustaa? Näkeekö joku tulevaisuuden. Entä jos hyvä muuttuukin matkalla pahaksi. Kannattaisiko se silloin jättää tekemättä? Mitä jos paha muuttuukin lopulta hyväksi?

Mitä jos kukaan ei ajattele nenäänsä pidemmälle? Mitä jos ei pitäisikään?

Ei ole vastauksia - on vain kysymyksiä.