Nukkuminen on yksi asia, jota en saa järjestykseen. Valvon iltaisin ja öisin aivan liikaa. Iltaisin on se aika, kun saan elää niin kuin parhaaksi näen. Saan tehdä omia asioitani. Parannusta siinä suhteessa on tapahtunut, että aiemmin pakenin todellisuutta passiiviseen TV:n katseluun. Ihan sama mitä sieltä tuli. Nykyään olen siirtynyt pääasiassa internetin puolelle, kohtaamaan ihmisiä, olemaan aktiivinen, ajattelemaan itse. Hyvä muutos, mutta ei vaikuta aamun väsymykseen. Tästä omasta ajasta luopumiseen on aika iso kynnys.
Syöminen on toinen. Pääasiallisesti syön nykyään leipää, jugurttia ja mysliä, sekä erilaisia herkkuja. Ei sellaisella ruokavaliolla voi kukaan voida hyvin... Lämmin ruoka vaatisi säännöllistä elämänrytmiä, viitseliäisyyttä laittaa illalla ruokaa evääksi. Valmisruokia en enää suostu suuhuni laittamaan, ellei ole pakko. Herkuista luopuminen puolestaan merkitsisi luopumista instant-mielihyvästä. Kyvystä tuntea jotain positiivista silloin kun sitä tarvitsee. Tai ehkä pikemminkin haluaa. En tiedä millaisia tutkimuksia on tehty sokeririippuvuudesta, mutta minä väittäisin olevani vahvasti riippuvainen sokerista.
Liikunnasta muodostuu sitten se kolmas notkahtanut tukipilari. En liiku. Istun vain. Tai makaan. Tällä taas on pelkkiä negatiivisia vaikutuksia, ja ainut keksimäni syy olla liikkumatta, on puhdas laiskuus. Ettei saa aikaiseksi. Pidän liikkumisesta, kunhan siihen asti pääseen. Pidän pallopeleistä, jopa juoksusta sitten kun ensimmäiset tuskaiset lenkit on tehty, paikat alkavat aueta.
Ja loppuun vähän Ismo Alankoa:
Mä nauran, ilakoin, riehun ja rakastun,
Ryydyn, kituutan, hyydyn ja pysähdyn
Ja paskaa, ihmisen paskaa, kaikkialla ja samalla:
Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma
Elämä, älä jätä mua vielä tänään,
Jos jätät, niin jätä, ole lämmin ja pehmeä,
On ruma, kaunis ja rakas, elämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti