Viikko on ollut aika synkkä. Pahaa oloa siellä ja täällä. Kun kaikki onnen avaimet tuntuvat yksi toisensa jälkeen valuvan hiekkaan halvaantuneista käsistä, joissa ei ole voimaa niitä puristaa. Kun viimeinenkin toivo näyttää menetetyltä. Kun seinät kaatuvat päälle ja pelkkä olemassaolon tuska uhkaa ajoittain räjäyttää tajunnan.
Miten silloin voi päätyä ajattelemaan, että onnea on? Ettei peli sittenkään ole vielä pelattu? Miten silloin voi äkisti nähdä valon kajastuksen, vaikkei edes tunnelin päätä ole näkyvissä?
Sain luettua Likaisen Lapsen suositteleman kirjan pimeän poika. Laitan suosituksen eteenpäin. Pimeän poika - David Pelzer - on elänyt lapsuutensa helvetissä. Sellaisessa, joka voisi murtaa kenet tahansa. Helvetissä keskeiseksi elämän periaatteeksi tuli selviytyminen. Helvetistä täytyy selviytyä. Jokaisesta hetkestä pitää selvitä hengissä. Ei saa luovuttaa, pitää vain yrittää parhaansa ja selviytyä jollakin keinoin.
Vain selviytymällä hetken kerrallaan läpi helvetin voi antaa ajalle mahdollisuuden parantaa haavoja niin, että pystyy taas yrittämään vähän enemmän. Sillä ei ole väliä, miten usein kaatuu, miten korkealta putoaa, tai miten pirstaleiksi särkyy. Tärkeää on se, että nousee uudelleen ylös, ja alkaa kasata elämänsä paloja, niin hitaasti kuin tarpeen on, ja niin usein kuin täytyy. Jos ei koskaan anna periksi, kasvaa mahdollisuus kaiken paranemisesta päivä päivältä.
Joka päivä ei siis tarvitse olla positiivinen, täydellinen, reipas tai edes kykenevä. Voi olla vaikka miten surkea ja lamaantunut, kunhan selviytyy siihen asti, että tavalla tai toisella jaksaa taas kammeta itsensä pystyyn. Älä koskaan luovuta! Jos luovutat, aloita alusta kun jaksat. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa, vaikkei siltä tuntuisikaan.
Olenko oman onneni seppä? Saanko sen, mitä haluan, jos tarpeeksi yritän? Siitä en ole varma. Mutta tuskin ainakaan, jos en edes yritä. Vain minä voin selvittää, millainen minun onneni on, mistä lähtisin liikkeelle sitä etsiessäni. Eihän se onni välttämättä heti ensimmäisellä yrityksellä synny. Täytyy ehkä etsiä toisenlainen muotti. Ehkä täytyy hankkia erilaisia raaka-aineita kuin pajan nurkista löytyy. Kenties on mentävä vielä mestarin oppiin. On ihan varmasti yritettävä ja erehdyttävä, otettava opiksi ja yritettävä uudelleen. Paiskattava yhtenä iltana työkalut nurkkaan, ja otettava ne sieltä toisena päivänä uudelleen käteen. Opeteltava takomaan juuri sellainen onni, joka on itselle sopiva.
On yhdentekevää kauanko siihen menee. Ei ole väliä montako kertaa epäonnistuu tai luovuttaa, kunhan yhtä usein nousee ja yrittää uudelleen. On lakattava odottamasta huomista, mutta luotettava siihen, että kaikesta huolimatta se tulee, tapahtuipa mitä vain. Tänään on tehtävä se, minkä tänään voi tehdä, mutta toisaalta luotettava siihen, että loput ehtii huomenna. On taottava voimien mukaan. Joskus saa aikaan vain iskun päivässä, joka sekin osuu kipeästi sormeen. Toisinaan työ edistyy paremmin. Eikä kumpikaan päivä ole toista parempi.
Minusta olisi mainiota, jos luettuasi tämän laittaisit tuonne kommenttilootaan jonkun runon- tai laulunpätkän, joka käsittelee onnea. Ehkä kirjoittaisit siitä jonkin ajatuksenkin? Ei ehkä kokonaisia lyriikoita tai runoja, mutta säe tai pari, se oleellinen sisältö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
34 kommenttia:
-Onnellisuus on nauttimista niistä asioista, jotka ovat saatavilla ja itselle tärkeitä ja mieluisia tai jotka aiheuttavat itselle mielihyvää.
-Onnellisuus on tauti, joka leviää, kun kuulee rakastamansa ihmisen lausuvan sanat "minä rakastan sinua".
Kiitos kommentistasi zhackra. Näinhän se varmaan on, että mitä useammasta käsillä olevasta asiasta osaan nauttia, sitä onnellisempi on. Eli onnellisuus on tavallaan elämänasenne.
Tuo rakastetuksi tulemisen kokemus onkin varmaan hyvin keskeisessä asemassa onnellisuuden kokemisessa.
HEIPPA JUNIOR JONES!
Pitkästä aikaa pitää kommentoida, ja ajattelin esitellä samalla "herkkää puoltani", jota et ehkä kuitenkaan kovin usein näe... (tai mistä mä sen voin tietää).
Ekaksi pari Pia Perkiön runoa, ei varsinaisesti Onnesta, mutta ehkä jotain siitä mistä Onni voi koostua:
"Kerätään yhdessä hyviä hetkiä talteen,
yhteistä hyvää pimeiden päivien varalle.
Sitten on millä herkutella,
ei tule nälkä
ja valoa riittää"
"Tahtoisin olla luonasi silloin
kun et tahdo olla yksin
eikä kukaan tule
paitsi ikävä
ja levottomat unet
Tahtoisin kuunnella sinua
kun puhut ja vaikenet.
En pakenisi.
En vetäytysi kauemmaksi, pois."
"Sinulla on laulu mukanasi
oma laulusi.
Saanko kuulla sen?
Silloin uskallan
nostaa katseeni ja laulaa minäkin."
"Ei kadoteta unelmia!
Jaetaan ne
tuetaan toisiamme
ja yritetään yltää niihin!
Pettymksien tullessakaan
unelmat eivät lopu
eikä ystävyys!"
No eiköhän tuossa jo ole aluksi...
Kuullostelinkin tässä jo männä viikolla, että taitaa olla notkelma kohta.
Ja sitä sitten mietin, että oletkohan päättänyt olla selviytymättä? (näin suorapuheisesti kiertelemättä).
Onko masentumisessa jotain kivaakin, jotain, mikä kierolla tavallaan antaa oikeuden olla ja oikeastaan oikeuden olla olematta? No, tämä on vain sellainen Mutujen Mutu eli rivien välien jyrkkää tulkintaa, mutta herätykseksi kuitenkin.
Lukeminen on aina hyvästä. Etenkin jos sieltä saa tuolla lailla rohkeutta. Mitä sitten kertoo se, että lukee koko ajan murhia? Olenkohan aikeissa...
Olis niin mukavaa, että sulla olisi parempia päivä ja aina vaan parempia päiviä ja aina vaan parempia!!!!!
Ehkä tässä tulevalla viikolla koneella olo ajan lisääntyessä se kasvavissa määrissä saattaa tuottaa myös lisää kommenttia, sähköpostia ja... (olipas ihmeellinen jossittelulauseiden äiti tuo!)
T:hempeilevä Jormaliini
Minäkin olen lukenut tuon Pimeän pojan. Samaa sarjaa, vaikkakin aiheena hyvin erilainen, on Martin Grayn kirja Kaikkien rakkaitteni puolesta. Se kertoo Martin Grayn tarinan juutalaisvainon aikaan keskitysleirillä.
Aika taitaa olla aika merkityksen onnen etsinnässä. Ajattelen niin, että sinne omaan unelmaansa voi päästä useita reittejä. Jos ei yhtä kulkien päädy perille, niin sitten pitää pysähtyä miettimään toisia tapoja.
Joskus kammottaa ne elämättömät eiliset, joista voisi kasata kokonaisia vuosia. Mutta... Ne tiet on jo kuljettu. Olisiko sitä lopulta voinut tehdä toisin kun ei silloinkaan voinut. Ei jaksanut.
Toivon sinulle voimia ja sitkeyttä omien polkujen löytämiseen.
Minulla muuten on mielessä eräs runo, joka tähän sopisi. Eräs niistä harvoista iloisista. En löydä lempirunokirjaani, jossa se on. Säkeitä en muista ulkoa. Yritän etsiä tuota kirjaa ja tulen lisäämään säkeet tänne myöhemmin :)
Hei vaan taas :) Tutkistelin runoja, mutta lempikirjaani en vielä löytänyt. Sen sijaan eräästä toisesta kirjasta löytyi eräs onneen liittyvä runo. Se tosin on aika imelähkö, mutta sopinee tähän.
Olen ihastunut vanhaan suomalaiseen runouteen, joissa usein on riimitys. Niin tässäkin on.
J.H Erkko
Oma tupa
Sinisen järven rannalla
on tupa, pieni tupa,
mua kultani sinne on kutsunut,
kun hällä on siihen lupa.
Sinisen järven rannalla
on tilkku, pellon pala,
siinä se leipä lainehtii
ja aallosta nousee kala.
Se pelto ja pieni ja tupanen
kuin pienen linnun pesä,
mut missä voi viihtyä rakkaus,
on talvikin siellä kesä.
***
Ehkä voisi ajatella, että tietyt perusasiat kun ovat kunnossa, ihminen saa rauhan ja onnen. Toisille se voi olla oma tupa järven rannalla, parisuhde, lapset, keltainen lehti sineä vasten tai mitä tahansa ihmisestä riippuen. Ei ole universaalia onnea.
Sen verran sanon omalta osaltani, että jos ennenaikaisesti on täällä henkensä annettava niin en anna sitä ainakaan luovuttamalla vaan TAISTELEMALLA. Mutta en taistele kuin viisauden ja järjen asein.
Piti oikein lukea uudelleen tuo postaukseni kun kommentit tuntuivat tulleen ihan johonkin muuhun viestiin. No, olihan se toki aika synkkä, mutta ei niin omakohtainen, kuin siitä ehkä saattoi ymmärtää. Kokosin tässä vain joitakin viimeaikaisia ajatelmia ja tunnelmia sieltä ja täältä yhteen nippuun, ja kirjoitin niistä minä muodossa.
On kyllä totta, että viime aikoina on mennyt huonommin. Ja on ahdistanut aika kovastikin välillä. Joten ei nuo tunnelmat ihan tuulesta temmattuja olleet, muttei ihan todellisiakaan.
Mutta en minä tässä ole totaalisesti luovuttanut, en ole henkeäni heittämässä. Aloitin juuri lentopallonkin piiitkän tauon jälkeen.
Olen saattanut luopua toivosta sen suhteen, että joskus eläisin onnellista elämää. Kulutan vain aikaani, ja jokainen hukattu eilinen on voitto.
Ja nyt on vähän tällainen tyhjiö vaihe, kun kelan päätöstä terapian korvaamisesta odottelee.
No, kiitos jormaliini kuitenkin. Ja kyllähän minä tiesin, että sinä olet tuollainen sala-herkkä runo-äijä! ; )
Elegia, kiitos taas. Kivaa kun on tuollainen uskollinen kanta-asiakas.
Ei eilisiä kannata murehtia minunkaan mielestäni.
"ei huomista,
ei eilistä
vain tämän päivän
voit nähdä peilistä"
Ja anonyymi, minusta oikea aika on silloin, kun se henki lähtee. En aio olla sillä hetkellä katkera, että nytkö se jo... Silloin on tullut aika ja sillä siisti. Mutta en minä sitä aktiivisesti aio nopeuttaa, mitä nyt tällaisilla epäterveellisillä elämäntavoilla, kuten valvomisella ja herkuttelulla.
Kiitos kaikille kommenteista. Seuraava postaus on jo työn alla, mutten juuri nyt jaksa saattaa sitä valmiiksi.
Nukkukaa hyvin!
Onko elämä oikeasti noin vaikeata?
Tietysti sillä pimeän pojalla (ja vastaavilla tapauksilla) on ollut oikeasti vaikeata, mutta meillä muilla? Mikä tässä nyt on niin vaikeata? Miksi pitää muka koko ajan niin kauheasti vain yrittää selviytyä?
Baaritiskillä istun juomiin kajoten
Unelmieni Atlantis alla vajoten
Baarimikko tuota katsoi aikansa sanoi mulle:
"minuun luota", paljasti taikansa ja sanoi:
"maailmalle jää joskus toiseksi, mutta sateen jälkeen
sää käy aurinkoiseksi"
Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy
Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy
Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa
Ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa
Eppu Normaali - Näinhän Täällä Käy
Tämä on ehkä hiukan outo valinta, sillä tuskin Faith No More tarkoitti tätä puhtaaksi auvobiisiksi. Minusta se kuitenkin on sitä musiikillisesti, ja sanoissa kuultaa vapaus ja varmuus.
"Know it sounds funny but I just can't stand the pain
Girl I'm leaving you tomorrow
Seems to me girl you know I've done all I can
You see I begged, stole and I borrowed
Yeah
That's why I'm easy
I'm easy like sunday morning
That's why I'm easy
I'm easy like sunday morning
I wanna be high
Soo high
I wanna be free to know the things I do are right
I wanna be free"
Niin, se mitä haluaa voi olla saavuttamattomissa. Yllättävän usein saa sen mitä ansaitsee. Joskus sen mitä tarvitsee.
Itse taistelen sen kanssa että olen mokannut ne asiat joilla oli merkitystä, enkä saa niitä takaisin. Hyväksyminen on joskus vaikeaa ja joskus helpompaa, koska niiden asioiden mukana meni kaikki tarkoitus. Etsin silti kokoajan alitajuisesti keinoa korjata kaikki. Vihaan toivoa, mutta sisämmässäni syyllistyn siihen kuten kaikki muutkin. On jännä miten tietoisella tasolla voi olla täysin eri kuin ei-tietoisella, toiminnan tasolla. Vaikka olisin miten lyöty tietoisella tasolla, toiminnan tasolla ja alitajuisesti elän ja olen elämännälkäinen hirmuisella raivolla.
Lyriikkaa:
"Vaan jos on sinuun kirjoitettu
Kyltymätön vaeltaja
Kiusaajien kiusaaja
Jos on sinuun kirjoitettu
Väsymätön väsyttäjä
Taistelija ainainen
Jos on sinuun kirjoitettu
Epäilijäin epäilijä
Rakkaudesta raihnainen
Taittuuko onni talven myötä
Kultalaiho lakoaa"
CMX - Kiusaajien kiusaaja
Tiina:
Niin kauan kuin ihmiset ottavat hengen itseltään, yrittävät sitä, tai edes vakavasti harkitsevat, tuntuu elämä olevan aika vaikeata. Jos meillä joka kolmas ammattikorkeaopiskelija kärsii masennuksesta, niin elämä tuntuu olevan aika vaikeata.
Ehkä tämä lisääntyvä masentuneisuus on vähän niin kuin allergia. Osalla meistä on niin vähän konkreettisia vaikeuksia esimerkiksi ruoan tai juomaveden hankkimisessa, että alamme murehtia toisenlaisia vaikeuksia. Alamme stressata liikaa tyhjänpäiväisistä asioista, joita siis ovat kaikki paitsi elämisen kannalta aivan välttämättömien tarpeiden täyttäminen.
Mutta olisiko meidän kaikkien länsimaisien hikipinkojen hyvä oppia elämään vähän rennommalla asenteella? Ehkä.
Biisivalinta oli oikein hyvä. : )
Alcinoe:
Tiedän biisin, mutten saa sen sanomasta täysin kiinni. Johtuneeko kielestä, vai rajallisesta kyvystäni ymmärtää lyriikkaa... Mitä tuo sinulle merkkaa?
Kami:
Ollut siellä, tehnyt niin... Mutta. Tulevaisuus toi tullessaan jotakin sen tilalle, mitä menneisyys vei, tai minkä minä jätin menneisyyteeni. En tiedä mitä sinä olet mokaillut ja kuinka raskaasti, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä...
Siitä se toivokin kai viriää, vaikka sitä yrittää tietoisesti välttää, välttyäkseen pettymyksen kivulta, tai jostain muusta syystä. Ihminen on lopultakin pirun vahva, ja selviää mitä ihmeellisimmistä asioista.
Ei myöskään cmx auennut tällä keskittymiskyvyllä, joten vika sitten on ilmeisesti minussa. Kerrohan mitä tuo sinulle kertoo?
Tuntuu tyhmältä jatkuvasti kiitellä kommenteista, mutta olen niistä kovin iloinen. Toivottavasti keskustelu jatkuu.
Minulle välittyy valitsemani biisin sanoista meininki, joka vallitsee silloin, kun uskaltaa päästää irti jostain tutusta ja turvallisesta saavuttaakseen jotain aidompaa ja tärkeämpää. Miten upea fiilis onkaan, kun tietää tehneensä oikein, vaikka valinta ei olisikaan ollut helppo.
Onnen aallonharjalla ratsastan tänään, toivottavasti en liioitellut.
Ok. Kiitos vaan selvityksestä, tuo avarsi asiaa. Niinhän se taitaa olla, että useinkaan ei ole niin vaikea saavuttaa jotain uutta, kuin luopua jostakin vanhasta saavuttaakseen sen.
Muutoksen vaikeus.
Tiinalta tekee mieli kysyä, millä perusteella hän ajatteleen jonkin olevan "oikeasti" vaikeaa tai ei. Depressio ei ole ainoa sairaus, joka voi saada elämisen tuntumaan aika työläältä.
Pimeän poika kenties on ääripää: väliin mahtuu paljon. Kaikille sairauksille (ja mielenterveyden häiriöille) ei aina löydy mitään syytä, mutta ne kiusaavat kantajaansa. Mikä siinä on niin vaikeaa: päästä niistä eroon? Enpä tiedä.
Sen kuitenkin tiedän, että toiset joutuvat selviytymään koko elämänsä. En tiedä miksi. Onnekas on ihminen, joka voi vilpittömästi kysellä, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa ja elellä itse tietämättömänä elämäänsä käsittämättä koskaan, että toiset vain selviytyvät. Osa päättää häippästä oman käden kautta ennen aikojaan (tai ajoissa, miten vain).
Elegia, en sitä millään pahalla tarkoittanut. Mutta koska en itse ole masentunut, niin toisinaan on vaan aika vaikea nähdä mikä siinä elämässä on niin vaikeata.
Vaikka olenkin "onnekas", en käsittääkseni kuitenkaan elä mitenkään tietämättömänä. Enkä kuvittele, että kaikilla on helppoa, mutta kai sitä nyt saa kysyä? Tietysti rivieni väleihin saa vapaasti tunkea ihan mitä haluaa.
En sanonut, että elämä ei ole oikeasti vaikeata vaan kysyin, että onko? JJ:n vastaus oli oikein asiallinen ja mielestäni hyvin tyydyttävä. Kysymys onkin se, että miksi suomalaiset ovat lähes maailman masentuneita kansaa? Mikä tässä mättää?
Minulla ei ole tapana tunkea ainakaan ilkeyttäni kenenkään rivienväleihin mitään. Ehkä minua jäi vain vaivaamaan kännissä yöllä kirjoitellessa erityisesti lauseesi:
"Miksi pitää muka koko ajan niin kauheasti vain yrittää selviytyä?" ja siinä tuo vähättelevä muka.
Mutta kiitos, kun vastasit. Myönnän, että minua toisinaan ärsyttää joidenkin ihmisten (en tarkoita sinua) vähättely ja asioiden yksinkertaistaminen (vaikka toivoisin minä itsekin, että olisi yksinkertaisempaa).
Tiina ja Elegia:
Masennus on siitä ikävää, että sitä on hyvin vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole sitä itse kokenut, vaikka olisi sivustakin seurannut. Asiaa vaikeuttaa myös se, että arkipäiväistä alakuloa kutsutaan erheellisesti masennukseksi. Tuosta alakulosta kun on helppo ponnistella pois, ja siitä tuo Eppujen baarimikkokin puhuu.
Muistan paremmin kuin hyvin asenteeni omaan isääni hänen kärsiessään masennuksesta. Kun itse sairastuin, asenteeni muuttui täysin. Ei vain ollut mahdollista ymmärtää, miksi toinen on masentunut ja miten ihmeessä maailman voi nähdä niin synkkänä ja valottomana.
Mutta siinä se pointti onkin, ettei siinä ole mitään varsinaista järkeä. Masennus on järjetön sairaus ilman logiikan häivääkään. Osittain varmaan on kyse siitä, että kun sielu on rikki, se vääristää ajattelun kaavoja synkiksi. Osittain se kai on aivokemiaa. Eikä kukaan ole varma mistä masennuksessa todella on kyse.
Jotain osviittaa voisi saada vaikka lukemalla William Styronin kirjan:
Pimeän kuva - muistelma hulluudesta. Kirjailija kertoo omasta depressiostaan.
Blogissani saa ehdottomasti olla eri mieltä ja loukkaantuakin, ja inhimillistä on, että silloin saatetaan antaa vastaiskujakin. Olenhan tuota itsekin harrastanut. Toivoisin kuitenkin täällä kuulevani myös sanoja kiitos, anteeksi, ole hyvä ja niin edelleen mieluummin liian usein, kuin liian harvoin. Sanoja, jotka tulevat syvältä sydämestä.
Tiina:
Minusta tässä mättää se, että meillä on niin sairaan kova tarve todistaa toisillemme, eurooppalaisille, ruotsalaisille, koko maailmalle, toisillemme ja itsellemme, että me olemme maailman kovinta kansaa, ja me haluamme, että meidät otetaan vakavasti, huomataan ja meitä kunnioitetaan.
Että meillä on vankin talous, että meillä on asiat hyvin, että me teemme laadukasta työtä, että me kuljemme kehityksen kärjessä. Ettei kukaan ole vittu meitä parempi! Eli me emme ole ketään huonompia. Meitä on ehkä riepoteltu alistajalta toiselle, mutta pinnistelimme vapaiksi. Me ansaitsemme kunniamme.
Koulussa meillä on parempi keskiarvo. Me hyppäämme pitemmälle, juoksemme nopeammin, olemme yställisempiä. Meillä on hienommat kännykät, tyylikkäämmät vaatteet ja isommat autot. Meillä on enemmän ystäviä ja me olemme onnellisempia. Me olemme reilumpia ja oikeudenmukaisempia. Me olemme täydellisempiä kuin kukaan muu.
Sitä me haluamme, siihen me tyydymme, emmekä mihinkään vähempään. Tämä kansakunta arvostaa vain yhtä prosenttia itsestään. Sitä tyyppiä, joka onnistui noissa kaikissa. Muut eivät ole riittävästi, muut eivät kelpaa, heitä ei tarvita, he tekevät ketjun heikoksi. Me "mukahyväksymme" heikkoutta, ja yhteiskunnassa huolehdimme myös heikommista, mutta siinähän se vika on. Toisilta viedään viimeinenkin omanarvontunto, sen sijaan, että he voisivat kokea itse pärjäävänsä ja ansaitsevansa paikkansa tässä maailmassa. Meillä viisi miljoonaa ihmistä, jotka eivät ole riittävän hyviä, jotta kukaan haluaisi heitä mihinkään. Heidät vaan hyväntahtoisuuttaan päästetään...
Se meillä on täällä vikana.
Ehkäpä tarkentaa biisin alku:
"Ne puhuisivat rakkaudesta
Kuiskisivat hellyydestä
Lupaisivat valtakunnan
Sulle kaiken antaisivat
Jos vain möisit mielesi
Sovitusta hinnasta
Et koskaan enää kysymyksin
Epäilisi kaikkea
Sinun olis valtakunta
Voima kunnia "
Biisi kertoo mielestäni siitä että joutuuko lopulta luopumaan onnesta jos ei halua prostituoida itseään ja mieltään eri aatteille ja uskomuksille.
Kaikkein helpointa ja suurin hyöty on olla samaa mieltä muiden kanssa. Olla ajattelematta omilla aivoillaan. Olla väärässä muiden kanssa ja olla oikeassa muiden kanssa välinpitämättömänä siitä mitä oma järki ja arvostelukyky sanoo. Keisarin Uudet Vaatteet on hyvä tarina.
"Ollut siellä, tehnyt niin... Mutta. Tulevaisuus toi tullessaan jotakin sen tilalle, mitä menneisyys vei, tai minkä minä jätin menneisyyteeni."
Jotkin asiat ovat korvaamattomia. Ei tulevaisuus tuo tilalle mitään jos niin uskon. Ajattelisin pettäväni itseäni mieltäessäni asiat jotenkin toisin. Uskon vakaasti että tilaisuuksia tehdä ja saada ei tipu taivaalta.
Missaat ne ja voisit yhtä hyvin haukata multaa. Sen jälkeen hengität, syöt, kävelet, puhut, mutta se maailma mitä tavoittelit ja mikä sinulle oli varattu lakkasi olemasta ja sinä sen mukana.
Kuollut mies kävelee.
Sana "muka" on vähättelevä, jos sen niin haluaa tulkita. Sanan kirjoittaja ei sitä välttämättä ole tarkoittanut vähättelynä, vaan se on saattanut olla hetken fiiliksessä kirjoitettu.
Tiina, pikku vuoristosemanttini.
Kami:
Joo, tuo alku selvitti asiaa paljonkin. Tuo kai riippuu siitä, näkeekö tärkeäksi olla oikeassa, vai olla onnellinen. Ehkä ne jollain tasolla voi yhdistääkin joskus. Minä yritän opettaa itselleni, että aina ei tarvitse olla oikeassa, vaan joskus arvokkaampaa voisi olla tehdä itsensä ja toiset onnellisiksi. Sitten on varmaan arvioitava minkä puolesta kannattaa käydä toisia vastaan, ja minkä puolesta ei. Kyllähän minä aina repsahdan kuitenkin siihen tarpeeseeni osoittaa, että on muitakin vaihtoehtoja. Kuten vaikka nyt... ;) Mutta hyödyttääkö se lopulta mitään? Kuolemme joka tapauksessa, olimme oikeassa tai emme. Toki omia aivoja kannattaa käyttää, ja se tuo kehitystä.
Tässä elämässä useat asiat tulevat vastaan vain kerran. Kuitenkin vain elämän päättyminen on täysin korjaamatonta ja sulkee pois maalliset mahdollisuudet.
Sitä sössimääsi asiaa et ehkä enää saa muutettua toiseksi, eikä toista samanlaista tilaisuutta ehkä tule vastaan koskaan.
Mutta takuuvarmasti tulevaisuus tuo mukanaan jotakin. Täytyy valita uppoaako laivansa mukana, vai liittyykö ehkä ilmavoimiin. Sinä päätät onko se menetetty asia niin suuri, että sen jälkeen kaikki muu todella olisi merkityksetöntä. Jos vähän manipuloi mittakaavaa mailmankeikkeudeksi ja ikuisuudeksi? Tai edes nyt kaupunginosaksi ja 20 vuodeksi?
Kami, vastuksen edessä; luovutatko sinä, vai käytkö sitä päin?
"Se meillä on täällä vikana."
Se on vikana paljon enemmän esim. USA:ssa. Ja kansa tarvitsee sirkushuveja ja pellejä siinä missä leipää ja viinaa. Sankareita, idoleita ja muuta roskaa. Menee läpi siihen helpoiten hallittavaan osaan.
Minun mielestä ihmiset saa kilpailla ihan vapaasti siitä kenellä on eniten rahaa ja mammonaa.
"I'm bone, brain and a cock, deep down stronger than all"
Tiina ja Elegia:
Niin, riippuu linssien väristä miten sanoja tulkitaan. Kenellä minkäkinlaiset linssit nenällään on, kellä mistäkin syystä. Usein auttaa kun tiedostaa omansa, ja haluaa ymmärtää ja huomioida toisten linssejä.
Äiti on opettanut, että kuuluu pyytää anteeksi kun tönäisee toista, vaikka vahingossakin...
Kami:
Pointti olikin juuri se, että vain yksi voi olla paras, ja jos arvostamme vain sitä parasta, niin muut jäävät ilman arvostusta, ilman ihmisarvoa. Jos seula on niin tiukka kuin nyt on, vain harvat pääsevät siitä läpi.
Ei ole varmaan yksin suomalaisten ongelma, vaan länsimaiden yleisestikin.
Jos mennään viidakon lain mukaan, niin silloin myös niiden heikkojen pitäisi tulla syödyiksi, että pääsisivät kärsimästä.
Jos uskotaan johonkin korkeampaan ihmisyyteen, pitäisi sitä ihmisyyttä arvostaa ihmisyyden itseisarvona, eikä suoritusten perusteella.
Tässä meidän nykyisessä mallissa nuo yhdistyvät huonolla tavalla. Ja minä kyllä suuntaisin kunnianhimoisena kuitenkin sinne sosiaalisen ihmisarvon suunnalle.
Eh. Jones, tuo on pelkkää harhaa. En tiedä mistä ihmiset kuvittelevat että on ominaisuuksia kuten heikkous tai voima yksittäisinä. Ne kulkevat käsi kädessä luultavasti melko Heisenbergiläisittäin: kun vauhti kasvaa niin paikan määrittäminen on vaikeampaa.
Fittest ei ole synonyymi vahvimmalle.
Ihminen tarvitsee epäjohdonmukaisuuksia ja paradokseja. Ne ovat pakollisia, koska me emme pysty niin isoja kokonaisuuksia käsittelemään, eikä meillä ole täyttä tietoa kaikesta ja sen kaiken toimintaperiaatteista. Jossain vaiheessa, jokin meidän hienossa meemiplexissämme on ristiriidassa jonkin toisen asian kanssa, emmekä me pysty sitä paikantamaan tai emme edes halua paikantaa, koska se tuhoaisi meidän maailmankuvamme.
Kieltämisen voimaa ei pidä aliarvioda, se mahdollistaa suuret teot.
"Tässä meidän nykyisessä mallissa nuo yhdistyvät huonolla tavalla."
Meidän nykyisessä mallissamme ne yhdistyvät paremmin kuin missään muussa tähän mennessä. Miksi? Koska kansa on suht tyytyväistä, väkivalta ja korruptio on vähäistä. Jos se ei toimi, se kaatuu.
Ja kaikki loppuu joskus.
Minä näkisin että suurimmat ongelmat ovat juuri siinä itseisarvoistamisessa. Eka luodaan ihme lintukoto jossa ihmiset kasvavat kuvitellen että heillä itseasiassa on joku arvo syntymästään lähtien, vaikka suurin osa maailman ihmisistä ei ole nähnyt eikä kuullut koko arvosta.
Ihmisen arvo on suhteessa asuinpaikkaan. Se on kylmä fakta. Meidän arvomme on määritetty monen tuhannen vuoden aikana verellä, työllä, mutta myös rakkaudella ja välittämisellä. Me määritämme jälkeläistemme arvon. Mitä vähemmän vuodamme verta, rakastemme, välitämme ja teemme työtä, sitä enemmän he sitä joutuvat tekemään.
Ja toisin päin.
Tähän minä uskon. Tämä vaikuttaa todelta. Näen sen kaikessa. Kun näen varjon, alan miettimään että mistä se valo mahtaa tulla.
Pahinta ovat ihmiset jotka haluavat nähdä maailman palavan. Minä välillä kuulun heihin, koska usko aikaan "jolloin karja suostu teurasautoon ei" on tiukilla.
Tiina, kiitos että selvensit. Aina ei voi tietää muuten.
Saatan olla ainoa, joka jokee sanan "muka" vähättelevänä. Toivon, että sinäkin ymmärrät, etten ilkeyttäni tulkitse sinun - tai kenenkään muunkaan sanoja - miten sattuu.
Elegia, ymmärrän toki.
Se on tämän nettiviestinnän ongelma, kun ei välity äänensävyt eikä muut.
Mutta en tosissaan vähättele kenenkään vaikeuksia. Se vaan purskahti tuon postauksen luettuani, kun itsellä oli niin kevyt olo.
Niin, ja anteeksi.
Kami:
Nyt tuli niin paljon niin monimutkaista asiaa, etten oikein päässyt kiinni.
Ehkä pitäisi puhua ennemmin monikyvykkyydestä, ja harvakyvykkyydestä. Nykyisessä tehoyhteiskunnassa ei oikein ole tilaa sellaisille ihmisille, jotka ovat luonteeltaan verkkaisempia, sisäänpäinkääntyneitä, ja vaikkapa tietoteknisesti epälahjakkaita.
Aiemmin oli tarjolla paljon ruumiillisia töitä, joissa ei tarvinnut olla megasosiaalinen, tai hyvä oppimaan ja sisäistämään asioita. Erilaiset koneet ovat ottaneet näiden ihmisten paikan tässä maailmassa, koska koneille ei tarvitse antaa mitään vastineeksi. Suorittavan tason ihmisille on yhä vähemmän heidän sielunmaailmaansa vastaavia töitä, ja se stressaa heitä.
No sitten ne huippumonilahjakkaat ulospäinsuuntautuneet tehopakkaukset. Koska kilpailu on kovaa, heistä revitään irti jatkuvasti enemmän ja enemmän, kunnes heidät on imetty kuiviin, ja ihminen on ihan lopussa.
Miettikääpä miten paljon enemmän jokaisen uuden sukupolven pitää sisäistää. Miten paljon kompleksisempi maailma uudella sukupolvella aina on edessään. Ehkä maailma vain on liian hämmentävä, liian epätosi, liian abstrakti ja liian muuttuva, jotta sen kanssa pärjäisi.
En tiedä. Nämä ovat nyt tällaisia arvauksia siitä, miksi on niin paljon pahoinvoivia ihmisiä.
Tuossa olet kyllä oikeassa. Me emme ole muuttuneet luomamme maailman mukana. Pitäisi keksiä keino muuttua.
Geneettisesti, kemiallisesti tai kyberneettisesti. Minkä jälkeen emme tietenkään ole enää ihmisiä. Se vaan täytyy hyväksyä.
Kami:
Tai muuttaa edelleen maailmaa (tai sanotaanko nyt ihmisten yhdyskuntaa), ja ihmisissä sitä mikä on muutettavissa oppimisen kautta.
Yritän nyt vielä tulkita tuota pitkää kommenttiasi tuoreemmilla aivoilla. Varmaankin tarvitsen kuitenkin apuasi.
Niin, heikkous ja voima taitavat olla jonkinlaisia kokoelmia erilaisia ominaisuuksia, ja saman keskiarvoisuusjanan ääripäitä. Sitäkö tarkoitit?
Niin, ongelma on siis juuri tuo muutos lintukodosta viidakonlakiin. Joko pitäisi alusta asti elää viidakon lakien mukaan, tai sitten jatkaa lintukotoa loppuun asti. Ei vähän molempia samaan aikaan rinnakkain. Ja jos ymmärsin oikein, niin totesit ihmisen arvon muille perustuvan (vain?) hänen tekoihinsa. Kuuluuko sinusta olla niin?
Mitä tarkoitat ihmisillä, jotka haluavat nähdä maailman palavan? Maailmanlopunennustajia?
"Ja jos ymmärsin oikein, niin totesit ihmisen arvon muille perustuvan (vain?) hänen tekoihinsa. Kuuluuko sinusta olla niin?"
Mitä me ihmisestä tiedämme muuta kuin sen minkä hän tekee? Sen mitä hän sanoo? Ihmiset sanovat vain sen mitä haluavat kuultavan. Elämmekö me maailmassa joka on puhuttu paikalleen? Vai maailmassa joka on lopulta rakastettu, rakennettu ja taisteltu olemaan? Niinpä. En tiedä kuuluuko niin olla, niin se on. En tiedä onko se oikein tai väärin että niin on. En tiedä mitä merkitystä sillä on, oli se oikein tai väärin. Eikä niitä Humen giljotiinin mukaan pitäisi vedellä siitä miten asiat ovat tai toimivat. Mikä taas kuulostaa minusta aivan järkevältä, vaikken ole sen tarkemmin tutustunut siihen, miten Hume perustelee asian.
Minä tarkoitan niillä ihmisiä jotka ovat turhautuneita, katkeria ja myrkyllisiä. Niitä joilla on niin paha olo että he haluavat kaikkien muidenkin tuntevan pahaa oloa siitä. Minulla se on sitä että tunnen välillä eläväni lampaiden keskellä. Säälittävien, kilpailukyvyttömien lampaiden jotka eivät osaa mitään muuta kuin katsella kosteilla lampaansilmillään kun heitä keritään. Silloin minua hävettää. Menneiden ja tulevien puolesta.
Tarkennan vielä. Onko ihminen sinusta syntyessään arvoton, vai arvokas? Aloittaako hän nollasta, ja rakentaa arvoaan teoillaan? Vai aloittaako hän täydestä arvosta, ja teot määrittävät sen, laskeeko hänen arvonsa vai ei?
Saako niille, jotka eivät teoillaan ole ansainneet arvoaan, tehdä mitä vain? Jos ei, niin missä menee raja?
Jaahas. Että lampaita. Siis keskivertoihmisetkö ovat lampaita, tarkoititko sitä? Mutta onkos se keritseminen nyt sitten niin paha asia? Voihan sitä antaa itsestään vähän villoja vastineeksi siitä, että saa muutoin laiduntaa kohtalaisen mukavasti. Teurasautoonhan tästä itse kukin kuitenkin päätyy...
Täytyy myöntää, että Humeen giljotiini on hukkunut mielestä. Täytyy kai googlettaa.
Ahaa, siis auringonlasku ei ole oikein tai väärin, se vain on.
Siis maailma on rakennettu teoilla. SE ei ole oikein, eikä väärin. Mutta niiden tekojen arvostaminen on arvokysymys, ei luonnollinen totuus.
Kysehän oli nimenomaan siitä, pitäisikö ihmisiä arvostaa vain heidän tekojensa mukaan.
Tunnepohjaisesti kai arvostamme ihmisiä sen mukaan, miten hyvin he täyttävät meidän laatukriteerimme. Sinun laatukriteerisi ovat teot. Niin varmaan minunkin. Millaiset teot, luultavasti ne liittyvät vuorovaikutukseen.
Mutta eikö moraali toisaalta aseta jokaisen yksilön täysin teoista riippumatta niin arvokkaaksi, että hänellä on ihmisoikeudet? Ja juuri tämä on se seikka, joka erottaa meidät muista eläimistä? Eläimethän toimivat vain omien etujensa mukaisesti, mutta joskus oman edun mukaista on arvostaa toista yksilöä. Tai ehkä paremminkin käyttää toista välineenä jonkin oman tarkoitusperän ajamiseen.
Missä määrin ihminen arvostaa toisia omien tarkoitusperiensä perusteella, ja missä määrin moraalisin perustein itseisarvoisesti?
Lähetä kommentti