Miksi näemme asiat niin erilaisina? Kai se johtuu siitä, että jokainen elämänsä aikana kokee ihan eri asioita, ja jo ensimmäinen kokemuksemme (ei, oikeastaan jo perimämme) saa meidät näkemään kaikki tulevat asiat erilaisina. Näistä erilaisista kokemuksista sitten muodostuvat maailmankuva, ihmiskuva, arvot ja kaikki muu, minkä pohjalta ajatuksemme rakentuvat.
Niinpä olisi todella omituista, jos meillä kaikilla olisi samanlainen näkemys asioista - sama näkemys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Ihminen ei ole yksiselitteisesti ajatustensa herra, vaikka niiden suhteen paljon valtaa onkin. Ajatteluaan voi nähdäkseni rakentaa vain tehtyjen havaintojen, sekä niiden mahdollistaman mielikuvituksen perusteella. Eihän voi tietää sellaisesta, mistä ei mitään havaintoja ole? Jokaisella sanalla ja teolla on pitkänpitkä historiansa. Ne eivät synny vain tässä ja nyt, vaan ne alkoivat syntyä jo sukupolvia sitten. Jokainen pystyy lopultakin ajattelemaan asioita vain omasta todellisuudestaan käsin.
Jotkut ihmiset ovat rikkinäisiä. Ei, kaikki ihmiset ovat rikkinäisiä, tavalla tai toisella. Jokaiseen on maailma jättänyt jälkensä. Ja ne jäljet näkyvät ihmisistä ulospäin. Ne näkyvät minusta, sinusta ja hänestä. Ne jäljet saavat joskus ihmisen toimimaan vastoin parempaa tietoaan, tai oikeudentajuaan, vaikkei olisikaan paha.
En sano, että tämä vapauttaisi ihmistä vastuusta sanojensa ja tekojensa suhteen. Eikä se liiemmin minusta oikeuta yhtä satuttamaan toista. Eikä toista satuttamaan yhtä. Mutta se helpottaa ymmärtämään "Pahuutta", joka minusta on viime kädessä aina pyrkimystä hyvään sekin. Yhden hyvä vain sattuu silloin olemaan ristiriidassa jonkun toisen hyvän kanssa.
Minä tiedän olevani herkkäpintainen. Tiedän, että saadessani osuman, reagoin siihen herkästi. Tiedän, että silloin saatan sanoa tunteideni palossa sellaista, mikä on epäreilua, väärin ja ajattelematonta. Saatan sanoa asioita puolustaakseni itseäni. Saatan ymmärtää väärin toisen sanat. Saatan tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä toisista ihmisistä.
Jokaisen täytyy puolustaa omaa sisintään. Jokaisen täytyy tehdä se käytettävissään olevin keinoin. Toisten sisin kestää enemmän kolhuja kuin toisten. Ja se tietysti vaikuttaa puolustusherkkyyteen. Toisilla puolestaan on enemmän valmiuksia käsitellä kohtaamiaan hyökkäyksiä, tai sanoisiko ennemmin törmäyksiä. Itsehän me ne tulkitsemme hyökkäyksiksi oman kokemusmaailmamme perusteella, oli niitä sellaisiksi tarkoitettu tai ei.
Omia puoliaan jokaisen kuuluukin pitää. Itseään täytyy tarvittaessa puolustaa. Se on elämän säilymisen edellytys. Ensikädessä ihminen on terveesti itsekäs olento, joka ajattelee ensin omaa parastaan, sitten niiden parasta, jotka jostain syystä ovat itselle tärkeitä, ja jos nämä eivät ole uhattuna, niin sitten muiden parasta, siinä järjestyksessä, mikä niiden merkityksellisyys itselle on. Me puolustamme aina itsellemme tärkeitä asioita, ja hyökkäämme niille uhkaa tuottavien asioiden kimppuun.
Mutta sekä puolustautuminen, että uhkaavien asioiden kimppuun hyökkääminen ja niitä eliminoimaan pyrkiminen ovat pyrkimystä hyvään. Tärkeiden asioiden suojelemista. Absoluuttista pahaa on vain satukirjoissa ja tarinoissa. Muu on pyrkimystä johonkin hyvään, tai rikkinäisyyden mukanaan tuomaa kykenemättömyyttä.
Se, joka itse ei ole aiheuttanut mitään ei-toivottua kenellekään, heittäköön ensimmäisen kiven ja olkoon hyvä. Se, joka aina on pyrkinyt vain tuhoamaan ja pilaamaan kaiken silkkaa pahuuttaan ja ilkeyttään, tulkoon heitetyksi kivellä. Amen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Minusta tuo on kyllä aika extreme ajatus, että kaikki paha olisi pyrkimystä johonkin hyvään. En jaksa uskoa tuohon.
Ellei sitten ajatella, että se hyvä voi olla myös esimerkiksi jonkun psykopaatin tai sadistin itselleen tuottama mielihyvä...
Tämä on taas tietysti määrittelykysymys, että miten määritellään hyvä.
Niin, jokainen arvioi hyvän omasta näkökulmastaan, joka voi olla hyvin erilainen kuin jonkun toisen näkökulma. Ja todellakin se hyvä voi olla - ja varsin usein onkin - hyvää ensisijaisesti sille tekijälle itselleen. Joskus se on hyvää myös muille, joskus ei.
Kauttaaltaan rikkinäiselle ihmiselle käsitys hyvästä tai oikeudenmukaisesta voi olla vähän erilainen, kuin noin suurin piirtein tasapainoiselle.
Onhan tämä tavallaan saivartelua, koska lopputulos on kuitenkin sama. Mutta toisaalta voi olla helpompaa olla välikappaleena toisen pyrkimykselle saada itselleen jotakin hyvää, kuin toisen pahansuopaisen kiusanteon nimenomaisena kohteena.
"Se, joka itse ei ole aiheuttanut mitään ei-toivottua kenellekään, heittäköön ensimmäisen kiven ja olkoon hyvä."
Jeesustelua? Kuullostaa Mikko Lahdelta...
Olenkin Jeesuksen reinkarnaatio. Olen tiennyt sen jo pitkään. ;)
Raamatussa / kristinuskossa on kuitenkin paljon hyviä ajatuksia, ilman sitä Jumalaakin. Tuohan siis tarkoittaa vain sitä, että kukaan meistä ei ole täydellinen, joten ei kannata olla niin herkkä tuomitsemaan muita ja muiden tekoja, kun itse todennäköisesti syyllistyy samaan, tai ainakin johonkin muuhun "rikkeeseen" "oikeudenmukaisuutta" vastaan.
Kiitos kommentistasi Anonyymi, keep on kommentoing!
Niin, no hyvässä ja pahassa on nimenomaan se että ne ovat moraalisia arvoja. On totta että kun joku haluaa itselleen hyvää, se, riippuen hyvän määrästä voi olla minulta pois.
Silloin minun hyväni ja hänen hyvänsä ovat ristiriidassa. Jos sitä epämääräistä hyvää on riittävästi, voimme tulla aivan hyvin toimeen. Toisaalta jonkin toisen hyvä voi syödä tai tuhota minun hyvääni. Silloin hänen hyvänsä on minun pahani. Silloin myös kyseinen ihminen on mielestäni paha. Tämä noin niinkuin henkilökohtaisella tasolla. Mielestäni ihminen joka ajattelee ettei suksien tarvitse mennä ristiin, kertoo vain ja ainoastaan siitä että hänellä on aina ollut niin paljon kaikkea ettei se ole hänestä realistista että jonkun hyvä voisi olla toisen paha.
Silloin kun tarpeet ovat liian erilaiset, nokkapokka tulee. Ja mielestäni niin sen täytyy olla. Se lisää tehokkuutta ja kaikki olennot tällä planeetalla ovat luotu sillä periaatteella.
Onhan meillä tietysti humen giljotiinit ja naturalistiset virhepäätelmät. Jos voisin, menisin naimisiin naturalistisen virhepäätelmän kanssa.
"Esimerkiksi hedonisti saattaa väittää moraalisen hyvän olevan mitattavissa ihmisissä esiintyvän mielihyvän tai onnellisuuden perusteella."
Onnea millä tahansa hinnalla. Ja lääkkeet on kaikkeen.
Moraalinen hyvä näyttäisikin naturalistisen virhepäätelmän vinkkelistä olevan aika harmaata kamaa. Jos mielihyvä tai onni ei itsessään vielä tee asioista moraalisesti hyviä tai pahoja, ei myöskään kipu tai kärsimys.
Minulle henkilökohtaisesti ei ole hyvää tai pahaa. Koitan nähdä syyt ja seuraukset. Se on paljon mielekkäämpää ja uskon että pystyn näkemään asioita aikaisemmin kuin ne ihmiset jotka jaottelevat toiminnan hyväksi tai pahaksi. Hyvä ja paha eivät tarvitse syitä. Joku ihminen tekee pahaa, koska on paha. Toinen tekee hyvää, koska on hyvä. Ei mitään ketjua. Ne ihmiset tyrmistyvät kun alkaa tapahtua. Ne ihmiset kirjoittelevat lehtiin ja uskovat sokeasti sankaritarinoihin.
Kas, mukava kuulla sinusta Kami. Ehdin vasta juuri "tutustua" sinuun, kun otit lopputilin. Silläkin vähäisellä kokemuksella voin sanoa, että blogistan on ilman aktiivista läsnäoloasi köyhempi paikka. Toivottavasti kotiudut blogiini, jos et omaa halua pitää. :)
Pääpiirteittäin olemme näköjään samoilla linjoilla, mutta jottei ihan hymistelyksi mene, niin...
Kami kirjoitti: "Silloin kun tarpeet ovat liian erilaiset, nokkapokka tulee. Ja mielestäni niin sen täytyy olla."
Tarpeet eivät välttämättä aina ole ristiriidassa, vaikka niiden täyttämiseen valitut keinot olisivatkin. Kun tarpeet tuntuvat törmäävän, olisi hyvä malttaa pysähtyä, ja selvittää ne todelliset tarpeet, joita ollaan täyttämässä. Sitten voidaan miettiä sellainen tapa toimia, joka mahdollistaa molempien tarpeiden täyttymisen. Aina sellaista ei ehkä löydy, mutta jos hyvää tahtoa ja vähän luovuutta löytyy, niin aika moneen tilanteeseen löytyy ratkaisu, jos todellakin on kyse tarpeista.
Jos ratkaisua ei tunnu yrityksistä huolimatta löytyvän, on kyse luultavasti tarpeiden sijaan arvoista ja asenteista.
Käytännössä homma ei tokikaan ole näin yksinkertaista, ja joskus voi olla vaikea saada toinen mukaan tällaiseen pohdintaan. Mutta voihan sitä ainakin yrittää.
On totta, että pääosin luonnossa vahvempi toteuttaa tarpeitaan. Ihmisellä kuitenkin on mahdollisuus toimia myös edellä kuvaamallani tavalla, joten näkisin järkeväksi hyödyntää tuota mahdollisuutta.
Toisaalta myös muiden eläinten piirissä on kaksi tapaa menestyä: suuri koko, sekä sosiaaliset taidot. Iso elukka, joka ottaa päähän kaikkia muita, on huonommassa asemassa tarpeidensa tyydyttämisen kannalta, kuin elukka, jota muut kunnioittavat. Puhumattakaan isosta elukasta, joka sosiaalisilla taidoillaan hankkii muiden kunnioituksen. Evoluutio suosii kumpaakin mallia, mutta lienee kiistatonta, että yhdistyneenä ne ovat ylivertaiset.
Lähetä kommentti