keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Yhdeksän vuodenaikaa

Alkusyksy on hienoa aikaa. Maailma täynnä värejä, jotka vesisade saa loistamaan kirkkaina. Lehdet putoilevat maahan, ja askelet suihkivat mukavasti kuivissa, kahisevissa vaahteranlehdissä.

Tasaisen harmaata, mutta jotenkin kaunista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vaikka kaikki näyttää kuolleelta, niin kuitenkin elämä vain odottaa parempaa aikaa. Se on yhtä todellista kuin kesällä, mutta nyt se nukkuu ja kerää voimia herätäkseen taas uuteen kukoistukseen.

Öinen pakkanen puhaltaa maahan kuuraa. Ruoho jäätyy harmaaksi ja ratisee vienosti jalan alla. Auringon alkaessa lämmittää, vaihtuu huurre valossa kimalteleviksi vesipisaroiksi.

Ensilumi. Lumiukko. Lumisota. Maa peittyy valkoiseen kaapuun. Lasten riemu täyttää maailman. Nauru raikuu myöhään iltaan.

Kirkkaan tähtitaivaan alla, kunnon pakkasella, keskellä yötä. Sivakoida maaseudun rauhassa pitkin aukeita peltoja, kantohangen rahistessa suksien alla. Kuu valaisee maisemaa säteiden sirotessa kirkkaasta hangesta. Hengitys höyryää, ja hiljaisuuden rikkoo vain ajoittainen koiran haukahdus jossakin kaukana. Ihana rauha.

Räystäät alkavat tiputtaa vettä. Aurinko alkaa lämmittää. Kiihkeä odotus alkaa vallata mielen. Pukeutumisessa reilua optimismia. Vetisellä suolla paljain jaloin. Mättäät ovat päältä lämpimiä, mutta sisältä jäässä. Ja vesi on kylmää kuin Siperia. Välillä uppoaa toinen jalka polvea myöden, kun hyppy seuraavalle mättäälle jää lyhyeksi. Pitkä odotus palkitaan. Kevät on tulossa!

Ilma väreilee odotuksesta. Minä hetkenä hyvänsä saattaa nousta ensimmäinen leskenlehti, puhjeta pienen pieni hiirenkorva, ruohoon tulee vihertävä sävy, ilman täyttää lintujen laulu. Maailma on vaaleanvihreä.

Uimavedet alkavat houkuttaa, ja iltaisin voi katsella auringonlaskua terassilta. Katsella, miten maailma kukoistaa. Nauttia leppeästä kesäillasta, tai yllättäen puhkeavasta sadekuurosta, ja sitä seuraavasta auringonpaisteesta. Kaikkialla tuoksuu elämä.

Entäpä loppukesä? Mitäpä silloin? Äiti maa tuottaa meille hedelmää: marjoja, porkkanoita, omenoita, sieniä, mitä vain. Tarvitsee vain valita. Takana on rennot ajat, edessä uusi alku. Uusi mahdollisuus. Uudet tuulet, uusi kierros.

Näihin tunnelmiin innoitti Elegia kauniilla syyskuvillaan...

4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Tässä oli kauniisti pikakelattu vuodenajan kirjo. Luonto muuttuu jatkuvasti kuin odottaisi jotain - iänkaiken valmistautuisi juhlimaan. Kiitos tästä kauniista kuvauksesta!

Jr. Jones kirjoitti...

Kiitos itsellesi inspiraatiosta! Aloitin tätä ensin sinulle rustaamaani kommenttiin, mutta itsekkyys iski, ja laitoin sen tänne omaan blogiini. = )

Elegia kirjoitti...

Kyllä näin kaunis kuvaus ansaitsee omat raamit :)

Jr. Jones kirjoitti...

Noh, kiitos :)