Minusta vastuu ymmärryksestä on yhtä lailla molemmilla osapuolilla. inakin siinä tapauksessa, että viestin halutaan tulevan ymmärretyksi. Jos se puolestaan on tarkoitettu vain herättämään ajatuksia, niin sittenhän on sama miten se tulkitaan, koska kaikki tulkinnat ovat yhtä oikeita. Käsittelen nyt kuitenkin vain viestintää, jossa toisten halutaan ymmärtävän viestimme oikein. Käyn seuraavassa vaiheittain läpi näkemykseni vastuun jakautumisesta.
Viestin tavoitteen määrittely
Viestin lähettäjän vastuulla on miettiä, mitä haluaa sanoa, kenelle ja miksi? Mitä viestillä halutaan saada aikaan?
Viestin ilmaisutavan muotoilu
Viestin lähettäjän vastuulla on muotoilla viesti niin, että se on vastaanottajan huomioiden mahdollisimman yksiselitteisesti tulkittavissa. Viestinnästä vain pieni osa koostuu sanoista. Niinpä kirjallisessa viestissä suurin osa viestistä jää välittymättä. Siksi sen vähäisen sanallisen osan pitäisi olla tarkkaan harkittua ja mahdollisimman yksiselitteistä.
Ainakin minulta itseltäni tämä vaihe tuppaa unohtumaan kokonaan. Sitä vain alkaa suoltaa sekavia ajatuksiaan toisten nähtäville miettimättä sen kummemmin päämääriä tai viestin vastaanottajia. Lopputuloksena on sitten sekavia postauksia, joista saattaa puuttua kokonaan punainen lanka. Etenkin kommenttilootassa käy usein näin. Itsensä ilmaisemisen tarve on suurempi kuin asian määrä.Viestin vastaanottaminen
Saatuaan viestin, vastaanottajan tehtävänä on yrittää ymmärtää, mitä viestin lähettäjä viestillään tarkoitti. Koska hän ei voi olla siitä varma, vaan tulkitsee asioita omasta näkökulmastaan, kannattaa hänen tarkistaa lähettäjältä ymmärsikö viestin oikein. Myös lähettäjän kannattaa tarkistaa, että hänen viestinsä on ymmärretty niin kuin se oli tarkoitettu.
Tämä on jo tosi hankala vaihe. Aika usein viestiä tulkitsee vain omasta näkökulmastaan, ja unohtaa edes miettiä mikä toisen näkökulma ja motiivi olisi voinut olla, puhumattakaan eri vaihtoehdoista. Saattaa loukkaantua omasta tulkinnastaan, tarkistamatta sitä ensin oikeaksi. Toisaalta myös viestin lähettäjä saattaa loukkaantua siitä, että häntä ymmärretään väärin, lähettäjän tulkinnan mukaan tahallaan tai tahattomasti.Ymmärrykseen pääseminen
Viestin vastaanottajan pitää kysyä ja tarkistaa, ja lähettäjän täsmentää viestiään niin kauan, että ainakin kohtuullisella tasolla voidaan katsoa viestin tulleen ymmärretyksi. "Tarkoititko, että...?" "En, vaan...." "Ai siis...?" "Juuri niin!"
Vasta kun ensimmäinen viesti on ymmärretty, voidaan siihen liittää seuraava viesti.
Tämä ymmärtämisprosessi saattaa jäädä läpi käymättä monestakin syystä. Ensinnäkin on joskus vaikea myöntää toiselle, ettei ymmärtänyt. Toisethan voisivat pitää tyhmänä. Sitä usein myös luulee ymmärtäneensä, eikä näe tarpeelliseksi tarkistaa asiaa, kunnes selviää, ettei oikeasti ymmärtänytkään. Joskus ei vaan jaksa yrittää ymmärtää, kun ei näe asiaa niin merkittäväksi itselleen.Harvoinhan tämä näin toteutuu, ja siksi niitä väärin tulkintoja ja loukkaantumisia niin paljon tulee. Vastuu ymmärtämisestä on minusta kuitenkin ehdottomasti molemmilla osapuolilla.
Huvittavan yleistä on, että samaa lausetta jankataan uudestaan ja uudestaan, yhä kovenevalla äänellä. Jos ei toinen sitä lausetta heti ymmärtänyt, miksi se tulisi ymmärretyksi jos sen sanoo kovemmalla äänellä? Ehkä kannattaisi käyttää jotain toisia sanoja...
"Annatko sen minulle." "Minkä?" "No sen." "Siis minkä sen?" No sen sieltä! Etkö tajua?!"
Viestin lähettäjällä on lisäksi vastuu siitä, että kirjoittaa korrektisti, eikä pyri tahallaan loukkaamaan ketään. Vaikka kyse olisikin minun omasta blogistani, koen olevani KOHTUUDELLA vastuussa sanojeni vaikutuksista, sellaisistakin, jotka ovat syntyneet tuottamuksellisesti. Eihän liikenteessäkään ole yliajo-oikeutta.
Jos viestintäni loukkaa jotakuta, ja se tulee tietooni, pitäisin kohtuullisena pyytää anteeksi, ja kertoa, etten tarkoittanut, vaikkei syy olisikaan minun. Luultavasti kuitenkin minäkin olen ihminen, enkä pysty tätä käytännössä toteuttamaan niin usein kuin voisi olla hyväksi. Mutta onhan tiedostaminen jo hyvä alku.
Sananvapaus tuo mukanaan vastuun sanojensa seurauksista.
12 kommenttia:
Hyvä ja asiallinen kirjoitus, Jones. Sen verran haluan puuttua, että viestintää on monenlaista. Kirjalliseen viestintään ei eleitä sisälly, ja tällöin viestintä koostuu mm. valitusta kanavasta, mahdollisesta kohderyhmästä ja sanavalinnoista muutamia mainitakseni. Sen sijaan, että kirjoittelee hienolta kalskahtavia pitkiä lauseita, kannattaa suosia lyhyttä ja ytimekästä ilmaisua sekä käyttää sanoja, jotka ovat mahdollisimman vähän monitulkintaisia.
Onnistunko itse tässä? No en onnistu enkä haluakaan, sillä minulle blogi on vapaa temmellyskenttä enkä jaksa aina ajatella ja hioa tekstejä teoreettisiksi taidenäytteiksi, jolloin niistä helposti katoaa särmä. Lähinnä blogissani vain oksennan sanat ulos. Se kun ei ole mitenkään asiallinen blogi. Uutiset, faktat ja tieteelliset artikkelit ovat asia erikseen.
Muutoin pidän sinun ajatuksistasi, joissa pyrit rakentavaan henkeen ja kanssakäymiseen. Minusta se on kaikkein paras lähtökohta ymmärtää toisia ja oppia uutta. Ajattelen niinkin, että ”viisas kysyy, tyhmä eksyy tieltä”.
Jep Elegia. Tuo ei ole arkitodellisuutta, mutta sieltä voi aina jonkin jutun koittaa joskus muistaa. Ja tuohan tosiaan koski vain tilannetta, jossa tarkoitus on, että toiset ymmärtävät, mitä viestitään.
Tuo on totta, että yksinkertaiset sanat ja lauseet, ja yleensäkin lyhyehköt kirjoitukset voisin itsekin ottaa päämääräksi blogi-hommissa. Tuppaan rönsyilemään aika paljon.
Nyt kun kirjoitin tätä postausta, niin koitin toteuttaa myös käytännössä tuota jonkin verran. Viilasin kappaleita, sanamuotoja, lyhensin, järjestin ja oikoluin. Yleensä vain kirjoitan, ja julkaisen.
Minä syyllistyn luultavasti aika usein tuohon että monikaan ei ymmärrä mitä yritin sanoa.
Mikä ei minua sinäänsä haittaa, koska samalla kun kirjoitan, jäsennän asiaa myös itselleni. Ja mitäpä sinäänsä menetän. Joku ehkä pitää minua sen seurauksena hieman yksinkertaisena, jopa idioottina, mutta kuten olen asian ajatellut, on melko yhdentekevää mitä yksittäinen ihminen ajattelee.
Minulla ei ole mitään tarvetta esittää fiksumpaa tai tyhmempää kuin olen, mutta jos jompaa kumpaa on pakko, mieluummin esitän tyhmempää kuin fiksumpaa. Saan vastauksia mieltäni vaivaaviin asioihin kysymällä, provosoimalla ja kikkailemalla.
Tuskin ihmiset ajattelevat että jossain tapauksissa esittäessäni näkökulmia, ne eivät aina edes ole omiani, ne ovat vain niitä joihin en itse osaisi vastata.
Tai että olen enemmän kiinnostunut siitä miten joku reagoi kuin siitä mitä hän ajattelee.
Perhana. Täytyy alkaa olla varovainen kanssasi Kami. Mutta voihan se olla niin päin, että muut menettävät jotain, jolleivät ymmärrä mitä sanot?
Ajatusten jäsentelyä tämä minullekin on aika paljon, ja niiden peilaamista toisilla ihmisillä. Sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi.
Kyllä minä kuitenkin pinnistelen koko ajan kykyjeni äärirajoilla, jotta antaisin itsestäni hyvän vaikutelman. Välitän ihan liikaa yksittäisistä mielipiteistä. Mutta kun sinä nyt tuon sanoit ääneen, niin ehkä minäkin voin sitten olla vain ihan oma itseni.
Minusta on metkaa, että me olemme kuin kaksi marjaa; kirsikka ja peruna, mutta silti meissä tuntuisi olevan jotain samanlaistakin...
"Kyllä minä kuitenkin pinnistelen koko ajan kykyjeni äärirajoilla, jotta antaisin itsestäni hyvän vaikutelman."
Minusta tuo on järkevämpää kuin vastakohtansa. Minulla vaan ei ole mitään halua siihen. Pitäisi osata olla siinä puolivälissä kait.
Ei ole mitään järkeä siinä että koittaa pelkästään miellyttää muita, silleen joutuu helposti tilanteeseen jossa ihmiset alkavat käyttää sitä hyväkseen, jopa ärsyyntyvät, mutta toisaalta sekään ei juuri vie mihinkään jos leikkii ettei maailmassa ole muita ihmisiä kuin itse.
Tosiaankin jatkuva peesailu ja miellyttäminen käy rasittavaksi. Puoliväli olisi varmaan hyvä tavoite. Nähdään siellä.
Seistä omien ajatustensa takana, ja joskus myötäillä muiden iloksi.
Pitääkö myötäillä toisten iloksi, jos ei ole samaa mieltä? Eikö silloin olisi parempi olla hiljaa, jos ei halua kertoa rehellistä mielipidettään?
Eriävät mielipiteetkin voi esittää rakentavasti.
Hyvä kysymys. Olen ansassa. Dämit! Jos sanon, että ei pidä, niin myötäilen, vaikka juuri olin eri mieltä. Mutta ei se mitään, sinä olet oikeassa. Ei välttämättä tarvitse.
Mutta toisaalta, ehkä se joskus voi olla pitkällä tähtäimellä viisaampaa. Voi miettiä, kummalle on tärkeämpää olla oikeassa juuri silloin. Aika harvassahan asiassa loppujen lopuksi voi olla oikeassa... Ja jos toinen on väärässä, ehkä hän on vastaanottavaisempi kun saa keksiä sen itse joskus...
Kumpikaan tie kuitenkaan tuskin tekee autuaaksi.
Ei mielipiteiden esittämisessä ole kysymys oikeasta tai väärästä, vaan siitä mielipiteestä :)
Minusta ihanteellista keskustelua on sellainen, jossa molemmat ovat eri mieltä, mutta kunnioittavat toistensa mielipiteitä. Harvoin sellainen toteutuu, kun usein toinen - tai molemmat - haluavat käännyttää.
Et sinä ansaan joutunut. Näkemyksiä on monia eikä totuuksien laukominen ole aina kovin rakentavaa, vaikka kuinka hienosti yrittäisi niitä sanoa. Minä vain olen silloin mieluummin hiljaa kuin päästän valkoisen valheen suustani (vaikka on niitäkin kyllä tullut päästeltyä joskus: ristiriitaista, eikö?!) :-)
Mielenkiintoista luettavaa vuorovaikutusongelmaisen näkökulmasta. Väärinymmärrys on toinen nimeni.
Elegia: =D
Uni: Tervehdys. Miten määritellään vuorovaikutusongelmainen?
Lähetä kommentti