Odotan edelleen innolla seesteisiä eläkepäiviä. Unelmani piirtyy ranskalaiseksi herrasmieheksi, joka keskellä Pariisin kevättä istuu lähikahvilan terassilla juoden aamukahviaan, lukien sanomalehteä, ja syrjäsilmällä seuraten läheisen betanque -pelin edistymistä. Siinä se, mitä minä elämältä toivon - kaikki yhdessä kuvassa. Jos osaisin, niin ehkäpä piirtäisin tuon ihan oikeaksi kuvaksi, ja ripustaisin olohuoneen seinälle. Päälle laittaisin laskurin: 10 950 päivää unelmaan.
Jos tuo on tavoitteeni, niin pitäisi jotenkin pyrkiä varmistamaan, että pääsen tuohon tavoitteeseeni. Olisi kohtalolle tyypillistä ivaa odotella ensin 10950 päivää, ja sitten heittää henkensä juuri unelmansa toteutumisen kynnyksellä, juuri kun paras osa elämää olisi edessä. Onhan joulussakin tietysti parasta se kiihkeä odottaminen, että ei siinä mitään. Voisinko kuitenkin jollain tapaa valmistautua ollakseni sitten ajan täyttyessä valmis kohtaamaan unelmani?
Ensinnäkin on säilytettävä kohtuullisen hyvä terveys. On vältettävä ylipainoa, kolesterolia, verenpainetta, diabetestä ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Näihin auttaaoikea ruokavalio ja riittävä liikunta, mutta luultavasti niihin on olemassa myös lääke.
Kehon lisäksi täytyy huolehtia myös mielen virkeydestä. Turhaahan tuo kaikki on, jos ei tiedä onko Pariisissa vai Porvoossa (Porvookin on kyllä ihan kiva, ei siinä mitään). Täytyy siis jumpata aivoja, etenkin kun dementia tuntuu etenevän hyvää vauhtia jo tässä elämänvaiheessa. Pitää alkaa täyttää ristisanatehtäviä, pelata lasten kanssa muistipeliä ja syödä paljon kalaa. Vaikka onhan siihen varmaan myös lääke.
Niin, ja rahaahan tietysti tarvitaan, että on varaa lentää Pariisiin aamukahville. Onneksi on olemassa vapaaehtoiset eläkevakuutukset. Työsuhde-etu. (sopii minulle kuin nenä päähän)
Kaikesta varautumisesta huolimatta jää kuitenkin jäljelle riski ennenaikaisesta kuolemasta, tai vakavasta sairaudesta, joka pilaisi suunnitelmat. Pitäisiköhän varmuuden vuoksi nauttia ihan pikkuisen myös tästä odotteluajasta? Henkivakuutusta en ainakaan ota. Ajattele, jos elämä menee lunastukseen, ja vakuutus korvaa uuden tilalle, niin koko pitkä odotus alkaa taas alusta. Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joo, ja tietysti sekin riski on että Pariisikaan ei välttämättä ole olemassa enää siinä vaiheessa. Itseasiassa mitä tahansa voi tapahtua, ja varmasti tapahtuukin jotain mitä ei kukaan osannut odottaa. Mikään ei ole niin varma kuin epävarma!
Tässä tapauksessa Pariisi ei ole riippuvainen ajasta ja paikasta. Enhän minäkään oikeasti ole ranskalainen (onneksi).
Mutta tuo on kyllä muuten ihan totta, että on niitä vielä muitakin muuttujia aika paljon.
Lienet tarkoittanut, että elä nyt kun se on vielä varmaa? Ainakin sellainen ajatus minun päässäni muodostui.
Lähetä kommentti