Riittämättömyyden juuria

Riittämättömyyden tunne on minun ristini, josta koitan päästä eroon. Riittämättömyyteen törmään kaiken aikaa. "Sitä on kyllä hyvä pohtia", tuumasi terppa. "Mistä sinä olet sen oikein oppinut?" jatkoi siihen vielä. Ja sitähän minä tässä pohtimaan.

Riittämättömyys on maailman palkka. Eikös se ole joku sananlaskukin? Kuka ja mikä minulle on opettanut tuntemaan itseni riittämättömäksi? Tai mistä olen sen itse päätellyt? Mitä todisteita minulla siitä on?

Jotain siitä olen varmaan oppinut isältä, sehän on jo todettu. Muta mitä pidemmälle etenen, sen pienemmäksi tuntuu isän osuus käyvän. Hänen oppejaan on se iänikuinen esimerkki 10- kokeesta, josta tiedusteltiin miksi siellä on vielä se miinus perässä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, minun nimeni oli "patalaiska hulttiopoika". Näin jälkikäteen ajatellen tein kotona kyllä melko paljon töitä. Minun viikottainen hommani ei ollut mikään roskapussin vieminen. Minä en isäni ammattia ole valinnut, enkä ole vastuussa hänen työmäärästään. En ollut silloin, enkä ole nyt.

Isä sanoi myös, "että niin kauan kuin asut täällä, ja olet minun poikani, et tupakoi." No hyvä, en sitten ole sinun poikasi. Pidä tunkkisi, en ole sitä pyytänyt.

Isä myös mollasi kavereitani kertoen heidän olevan huonoa seuraa. Koska olin paljolti heidän kaltaisensa, koin tuon kritiikin koskevan myös itseäni.

Isän yleisasenne oli se, että kaikki muut ihmiset olivat jotenkin huonoja ja kelvottomia. Joko he ajoivat väärän värisillä autoilla, polttivat tupakkaa, lensivät lentokoneella, hiihtivät valmiiksi tehtyjä latuja pitkin, tai jotakin muuta yhtä raskauttavaa. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että mitä ikinä teetkin, tulee siitä kuitenkin jotain sanomista.

Jossain vaiheessa kävin paljon kiivaita keskusteluita isän kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Haastoin hänen arvojaan ja moraaliaan. Keskustelut yleensä päättyivät siihen, että minä poistuin paikalta, paiskasin oveni kiinni ja käänsin volymit kaakkoon. Eihän hänen olisi tarvinnut mieltään muuttaa, mutta minun arvoni olisi saanut jättää lyttäämättä.

Siinähän noita oli, isäni oppeja, vanhoilta huonommilta ajoilta.