Nosta sinä vaan päätäsi, niin minä katson sinua silmästä silmään. Voit ympäröidä minut, mutta näen sinun lävitsesi. Voit väsyttää minut uuvuksiin, mutta minä piristyn taas. Voit pelotella tulevalla, mutta kävelen sitä kohti kuitenkin. Ja jos haluat, voit kiusata menneillä, mutta olen nähnyt sen kaiken ennenkin. Jos kuitenkin aiomme viettää aikaa yhdessä, voisimme ehkä mieluummin koittaa tulla toimeen? Tehdä yhteistyötä?
Nosta sinä esiin se mikä on rikki tai viallista, ja minä katson mitä sille voi tehdä. Pysäytä sinä minut, niin katson ympärilleni. Heitä sinä minut leijonille, niin minä kesytän ne. Etsi sinä lukot, ja minä etsin avaimet. Sitten voimme yhdessä astua ulos aurinkoon.
Ote edesmenneestä salaisesta blogistani. Olen tainnut sen ennenkin julkaista täällä, mutta hämmästelin tuosta ajatelmasta kumpuavaa voimaa. Se on niin Zen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Räkä poskella luen tuota ääneen taas kerran. Kun eksyin ensimmäistä kertaa sivuillesi niin ihmettelin miten mies voi kirjoittaa noin. Arvelin sinun olevan kirjailija tai sitten lainaavan lauseita jostain. Lopulta tajusin, että ei... et lainaa lauseita vaan ne tulevat sinusta - ovat sinua. Minusta on niin ihmeellistä, että mies kirjoittaa asioista sanoilla, jotka repivät ja raastavat minua.. Olen siis vain lukenut kirjoituksiasi ilman, että olisin kommentoinut niitä. Olen ollut joko sanaton tai sitten en ole kehdannut kommentoida mitään. Omat sanani ovat niin kömpelöitä sinun sanojesi rinnalla. Nyt olen edes yrittänyt selittää miten koen kirjoituksesi. Hyvä niin. t.Tirsu
Höpsis Tirsu! =) Ne ovat vain sanoja. Sinun sanasi ovat ihan yhtä arvokkaita kuin kenen tahansa muunkin. Niillä on aivan yhtäläinen oikeus tulla kuulluiksi. Älä sen takia jätä asiaasi sanomatta.
Sanattomuuden sikäli ymmärrän, että kaikki tekstit eivät aina kosketa, tai ne voivat olla vaikka niin henkilökohtaisia, ettei niihin oikein osaa mitään sanoa. Joskus itsekin kommentoin vain hymiöllä tai tervehdyksellä, kertoakseni läsnäolostani.
Lähetä kommentti