Aamupahoinvointia

Olo on kummallinen. Hieman turta, vähän välinpitämätön, inan alakuloinen ja pikkuisen väsynyt. Ehkä hiukkasen huolestunutkin.

Minun on nälkä. Minulla on elämän nälkä, mutta en tunnu tulevan siitä kylläiseksi. Janoan hyväksyntää, lähimmäisen rakkautta, myönteistä huomiota. Näen jatkuvasti unia, joissa olen jotakin. Unia, joissa joku välittää, on kiinnostunut, ehkä jollain tapaa ihastunutkin. Rakastan niitä unia, ja samalla vihaan. Miten humalluttavalta nuo unet tuntuvatkaan. Ja miten karvasta on aina niiden päättyminen, unen vaihtuminen todellisuuteen. Todellisuuteen, jossa ihmisillä on loputtomasti vaatimuksia, odotuksia ja toiveita - eikä kukaan katso toista kirkkaina loistavin silmin, kosketa hellästi, ja sano yksinkertaista asiaa "pidän sinusta". Kirotut uneni.

Toivoa jotakin, minkä jo valmiiksi uskoo itselleen mahdottomaksi, upottaen samalla pettymyksen aaltoon elämänhalunsa. Näihin pohjamutiin on masennuksen hyvä käydä kasvamaan.

Kaltereiden takaa on hyvä huutaa. Voimiensa tunnossa uhitella nukkuvaa leijonaa. Kun sitten peto herää, ja portit avautuvat, karisee kaikki uhmakkuus. Silloin anellaan armoa. Vaikka minä sanon, ettei elämällä ole minulle minulle väliä, tuntuu ajatus sen menettäminen kuitenkin kammottavalta. Sillä hetkellä kun mieleen juolahtaa mahdollisuus sen katoamisesta, tarraan siihen kiinni kuin viimeiseen leipäpalaan. Vaikka olen varma, ettei jumalaa ole, rukoilen minä heti apua hädän hetkellä. "Jos olet siellä, auta minua." Kun ei tiedä, mitä muutakaan tekisi.

Huoli tulee elämäntavoistani. Nukkumiseni on parantunut, siitä itselleni kiitos. Liikuntakin on lisääntynyt, hyvä sekin. Syöminen on kuitenkin edelleen retuperällä. Sellainen määrä herkkuja, ja muuta roskaa. Tervetuloa aikuisiän diabetes. Tervetuloa sepelvaltimotauti. Minun terveyshistoriallani kannattaa olla hieman huolissaan. Kolesterolini on liian korkea. Verenpaine oli pompsahtanut, kun sitä kävin mittaamassa. Onneksi se jo laskikin hieman. Silti en voi vastustaa herkkuja. Olen täysin sokerikoukussa, tarvitsen sitä mielihyvää.

Töissä menee heikosti. Rahapula on krooninen. Se syö motivaatiota. Se syö työpaikan henkeä. Se maalaa taivaan mustaksi. En ole kovin vahvoilla henkilökohtaisesti, eikä heikko rahatilanne ja kiristyvä ilmapiiri auta asiaa yhtään. Koetan miettiä, mitä muita vaihtoehtoja minulla olisi, mutta en keksi mitään, missä pärjäisin, vaikka taloudellisesti mikä tahansa työ olisikin kannattavampaa.

Olisiko sitten jokin asia hyvin? Eilen oli keväinen päivä ja aurinko paistoi lämpimästi ne muutamat hetket, jotka siitä ehti nauttia. Ehkä kevät tulee joskus - ja kesä.