Tekopyhyyden ylistys

Joulukuusi, kynttilöitä ja glögiä. Hyvä alku. Mitähän muuta... Ei ole kovinkaan omaperäistä kirjoittaa nyt joulusta, mutta kirjoitan kuitenkin.

Sanotaan joulun olevan antamisen aikaa. Minusta kyse on oikeastaan jakamisesta. Joulu ei ole vaihtokauppaa, jossa vastapalveluksen tai toisilta saatujen lahjojen velvoittamana annetaan jotain toisille. Joulu on itsensä ja omansa jakamista muiden kanssa, ja ennen kaikkea toisten vuoksi. Ilman velvollisuutta, ilman vastaodotuksia, laskematta ja arvioimatta. Pelkästä rakkaudesta ja hyvästä tahdosta.

Joulukorttien takana on hyvä ajatus läheisten ihmisten muistamisesta. Sen kertomisesta, että he ovat meille tärkeitä. Aina tämä ei kuitenkaan ole se syy, miksi joulukortteja lähetetään.
Joulukortit saattavat olla vain perinteinen rutiini, ehkä vastenmielinenkin. Kortteja lähetetään, koska toiset olettavat niin. Se on lähtökohta, josta poikkeaminen merkitsee loukkausta. Onko tämä joulun hengen mukaista? Onko oikein vaatia toisilta huomionosoituksia? Merkitsevää ei ole se, onko kortit tehty itse vai ostettu kaupasta. Tai onko kyseessä tekstiviesti tai sähköposti. Ajatus kortin takana ratkaisee.

Sama pätee myös joululahjoihin. Henkilökohtaisesti en laskeskele lahjoihin käytettyjen rahojen määrää. Mahdollisimman kalliiden lahjojen ostaminen ei myöskään ole tarkoitus. Olen tosin ylipäätään laiska hankkimaan lahjoja, kirjoittamaan kortteja, tai muuta sellaista, ja siitä tämä ajatusmaailma varmaan todellisuudessa nouseekin. Mutta jos haluan jonkin lahjan antaa, ei raha ole siinä niinkään ratkaiseva tekijä (jos sitä siis on). Taloustieteilijä voi tietysti halutessaan laskea, että todennäköisesti erotus annettujen ja saatujen välillä jää melko lähelle nollaa. Kasvatustieteilijä voi vielä perustella negatiivista tulosta kasvaneella sosiaalisella pääomalla. Mutta minusta tärkeintä on, että on saanut antaa sen, mitä on halunnut, sillä läheisten ilahduttaminen ilahduttaa myös itseä.

En myöskään halua tietää keneltä saamani lahjat ovat peräisin. Minusta ne ovat joulupukilta,, joka edustaa puhdasta antamisen iloa, ilman vastaodotuksia. (no, täytyyhän sitä olla kiltti, mutta hyväksyn sen) Kun lahjat tuo joulupukki, on helpompi välttyä vastavuoroisuuden paineilta, teennäisiltä kiitoskierteiltä, sekä toisten odotusten aikaansaamilta ostopaineilta. Se myös ehkäisee lahjojen antamista hyötymismielessä.

Läheisyyden ja välittämisen lisäksi jouluun liittyy minusta oleellisesti myös rauhoittuminen ja itsensä äärelle pysähtyminen. Itsensä jakaminen myös itselleen. Tärkeiden asioiden mieleen palauttaminen ja niiden äärellä oleminen.

Tiedostan joulun kristillisen merkityksen, mutta se ei ole minulle henkilökohtainen. En juhli Jeesuksen syntymäpäiviä, joten joulu ei ole minulle siinä mielessä pyhä. Jos kävisin joulukirkossa, kävisin tunnelman vuoksi. Kuitenkin joulun kaupallisuus ja kaikenlainen amerikkalainen pimpelipompelivilkkuvalosaaste ällöttää minua. Se edustaa pinnallista tavarakulttuuria, toisista ihmisistä hyötymistä ja suoranaista ahneutta. Ei antamista, vaan ottamista ja saamista. Se korostaa laadun sijasta määrää.

Joulu on äärettömän epäekologinen. Kaikki käärepaperit naruineen, puhumattakaan niiden sisällä olevaista pakkausmateriaaleista, saati itse sisällöstä, on melkoinen rasite ekosysteemille. Päälle päättäjäisiksi vielä kierretään läpi kaikki sukulaiset sekä ennen joulua, että sen jälkeen. Viikon kuluttua heitetään ensimmäiset hajonneet kapistukset roskiin.

Mutta glögi on hyvää, syöminen mukavaa, ja lasten iloiset ilmeet joulupukin saapuessa lämmittävät mieltä. Taidankin ottaa uuden kupposen, ehkä piparinkin.