tiistai 18. joulukuuta 2007

Kirje joulupukille

Nyt myönnän heti kärkeen napanneeni puoli ideaa Brimin upeasta postauksesta. (Voisin äänestää sen vuoden parhaaksi, jos jossain kysyttäisiin)

Mitä minä siis toivoisin joulupukilta? Ihan ensiksi toivoisin oikean joululoman. Siis sellaisen, jonka kuluessa saisi tehdä mitä huvittaa, miettimättä mitä täytyy tehdä. Voisi olla tekemättä mitään, tai puuhailla vihellellen jotakin mukavaa. Hymyillä. Olla paljon rauhassa ja hiljaa. Kuunnella levyjä, juoda glögiä ja käydä kävelyllä raikkaassa pakkasilmassa.

Lisäksi toivoisin uudet polvisuojat lentopalloon. Voisi olla myös mukavaa saada lahjaksi joku hyvä kirja, jota voisi sitten joulun aikaan lueskella. Ehkä myös jonkin hyvän levyn. Muuta en nyt kerta kaikkiaan keksi. Olen jopa hämmästyttävän tyytyväinen vähäiseen omaisuuteeni. Ei ole teknistä vempainta tai muuta tavaraa, jota elämääni varsinaisesti kaipaisin.

Hyvä joulupukki, tuo minulle siis rauhallinen ja rento tunnelma.

2 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Onneksi joulu sattuu maanantaille, niin saa maksimivapaat töistä viikonlopun yhteyteen :)

Valkea joulu ei taida toteutua. Tai riippuu siitä, missä asut. Tänne Etelä-Suomeen sellaista tuskin tulee.

Mutta toivottavasti sinulle saapuu rauhaisa ja iloinen joulu glögeineen! Jos olisin joulupukki, saisit ne kaikki ja lumet kaupan päälle :)

Jr. Jones kirjoitti...

Haa! Kiitos. Jos ei pukki tuo, niin täytyy yrittää sitten itse järjestää.