tiistai 18. joulukuuta 2007

Kurimuksen kuristus

Heräsin aamulla klo 12:22 (suunnilleen). Huomenna on aikainen herätys, joten piti mennä ajoissa nukkumaan. Uni ei ollut samaa mieltä. Mietin sitten miten voisin kuristaa masennukseni. Millä se elää? Mistä se saa ruokaa? Masennukseni elää pyrkimyksestä täyttää toisten odotuksia. Oman tahdon unohtamisesta. Luulosta, että on olemassa oikeita tapoja ajatella ja tehdä asioita. Masennus saa usein voimansa työstäni, koska siellä olen alttiina muiden odotuksille. Minulle maksetaan niihin vastaamisesta.
Keväällä jo oivalsin, ettei aina tarvitse miellyttää muita, ja se helpotti ahdistusta. Nyt huomaan alkaneeni taas elää muiden odotuksista. Tanssin toisten polkkaa, ja sekoan heidän askeliinsa. Minun täytyy löytää oman elämäni koreografia, ja alettava toimia sen perusteella.
oivalsin tämän Kamin tekstin ja ystäväni sähköisen kirjeen inspiroimana. Kun alkaa ahdistaa, pitää siis kysyä itseltäni: kuka puhaltaa pilliin, joka minua tanssittaa? Mitä minä itse tahdon?

EDIT 13:58
Korjaus edelliseen. Kyseessä on pyrkimys täyttää niitä odotuksia, joita KUVITTELEN muilla olevan.

Ei kommentteja: