Olo on tyhjä. Ei pahassa mielessä tällä kertaa. Vaan enemmänkin levollisen tyhjä. Suurta kipua, ei suurta iloa. Neutraalia. Peruselämää. Keskivertoa. Sitä, mitä olen saanut tehtäväkseni jahdata.
On mennyt hyvin viime aikoina. Olen sietänyt itseäni, enkä välittänyt siitä, sietävätkö muut. Se on heidän ongelmansa, jos se ongelma on. En tietenkään yritä tahallani olla vittumainen toisille, mutten myöskään arvioi kaikkea sen pohjalta, mitä toiset mahtavat ajatella.
Henkisen remontin lisäksi on meneillä ihan sellainen perinteinen. Piti laittaa lastenhuoneeseen uudet pinnat. Mutta siitä tulikin vanhempien makuuhuone, johon laitetaan uudet pinnat ja uusi vaatekaappi. Ei muuta väliä, mutta sain himoitsemani parvekkeen. Haluan paikkoja, joihin voi rauhassa istahtaa lukemaan tai funtsimaan, nauttimaan kupposen kahvia, katselemaan öistä taivasta tai muuten rauhoittumaan. Ei onnistu, jos se on lastenhuoneen perällä.
Sain myös valmiiksi keittiöremontin, jonka aloitin tuossa keväällä. Parin tunnin homma oli ollut kesken yli puoli vuotta! No, tulipa tehtyä. Kylppäriin tehdään kosteusmittaus. Parveke pitää purkaa ja katsoa mitä sille pitäisi tehdä, kun edellinen asukki on rakennellut juttuja vähän niin ja näin. Meillä on nääs parvekkeella laminaatti ja paneelit seinissä. Vesi kyllä menee laminaatin ja lastulevyn väliin, luulen, koska homma on rakennettu niin, että ulkoseinää pitkin valuva vesi ei tipu alas, vaan valuu lattian väliin. Hurraa! Onneksi se on vain parveke. Lasit jo vaihdettiinkin, paitsi ne isot kiinteät, jotka on asennettu niin, että lasia pitkin valuva vesi pyrkii valumaan lasin ali parvekkeen sisälle. Hurraa...
Ei sillä, että itse mikään remontti-reiska olisin. Siksi nuokin on vielä korjaamatta, kun on kyse vaan parvekkeesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti