sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Kalat on vetteen pissanneet

Ja taas akvaariojuttua... : ) Ensiksikin, muutin akvaarion sisustuksen:

Joukkoon on lisätty hieman uusia kasveja, ja soppaan on nyt heitetty myös kalaa:

3 kpl juovaperhosnuoliaisia
10 kpl rubiiniseeprakaloja
7 kpl tulisukarapuja

Hävikkiäkin on ollut. Tänään akvaariossa kellui päätön rubiiniseeprakalan ruumis! Mikä piru siltä oli pään vienyt? Yksi niistä hyppäsi lattialle heti ensimmäisenä päivänä. Kippasin kaverin takaisin, mutta olisiko tuo sitten kuollut myöhemmin saamiinsa vammoihin? Mutta ravutko sen pään on syöneet, vai toiset seeprat? Todistettavasti tänään oli samanaikaisesti näkyvillä seitsemän rubiinia, mutta niitä hivenen vaikea laskea, kun piiloja on paljon, ja ovat pahuksen vilkkaita.

Yksi sewellia piileskelee suurimman osan aikaa. Ehkä sillä on huono omatunto! Niitä on muuten kaksi naarasta ja yksi koiras. Mietittiin kuinka päin kävisi paremmin flaksi; onnaisiko yhtä koirasta molempien naaraiden kanssa paremmin, kuin kahta koirasta yhden naaraan kanssa.

Ja tulisukaravuista kolme on jossain piilossa. Ne ovat keskittyneet viime päivinä kantoon, eivätkä juuri lähde sen luota. Kannossa on paljon koloja, joten siellä on joko
a) paljon poikasia tulossa tai
b) vielä kalaa tarjottimella

Olen vähän askarrellutkin, mutta siitä lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Silloin kun meillä oli kotikotona vielä akvaario, kalat menivät usein suodattimeen ja nuijiintuivat hengiltä sen moottorin potkurissa.

Sieltä sai sitten kaivella aina kuolleita möhkäleitä irti.

yäks

Jr. Jones kirjoitti...

Nami. Hauska kuulla sinusta. No, tuossa suodattimessa on kyllä niin pienet imuaukot, että ihmettelen, jos ne siitä on sisään päässeet. Ja epäilen kyllä, ettei ne poistopuoleltakaan ole sisään menneet, kun on aika kova virta. Ei niitä sen puoleen suodattimessa ole näkynytkään. Olikohan niitä edes koskaan kymmentä?