Nyt se on sitten alkanut. Eilen oli ensimmäinen terapiaistunto. Jännitin etukäteen hieman millaiseksi terapeutti nyt lopulta osoittautuu. Mietin myös, että pääsinkö nyt terapiaan liian myöhään, kun olen jo melkein tasapainossa. Molemmat ennakkomietteet osoittautuivat tarpeettomiksi.
Terapeuttini vaikuttaa pätevältä ja mukavalta, ja ensimmäisen kerran perusteella terapia tulee etenemään hyvin. Kognitiivinen terapia etenee selkeästi analyyttista enemmän keskusteluna. Terapeutti kyseli, kuunteli, teki päätelmiä ja esitti tulkitsevia kysymyksiä. Miten pirussa joku voi päästä niin nopeasti perille toisen sielunelämästä. Monta osumaa naulan kantaan.
Kerroin odottavani, että terapiaprosessi sisältää tietyn määrän ahdistusta, ja olevani valmis siihen. Tähänpä terapeutti vastasikin, että ahdistus ei mitenkään kuulu siihen, ja siitä pyritään eroon mahdollisimman pian. Jo haastattelussa oli ollut puhetta siitä, miksi ihmiset masentuvat, ja nyt palasimme siihen.
Ahdistus on vihulainen numero yksi. Kun elimistö saa signaalin uhattuna olemisesta (vaikka jonkin kivuliaan tunteen vuoksi), se pyrkii tuottamaan joko taistelua (viha, raivo) pakenemista tai jähmettymistä. Jos sitten koemme nämä pyrkimykset jollakin tapaa kielteisiksi, esimerkiksi häpeämme tai koemme syyllisyyttä näistä luonnollisista reaktioistamme, koemme ne taas uhaksi itsellemme. Elimistö saa uuden signaalin uhattuna olemasta, ja tuottaa taas taistelua, pakoa tai jähmettymistä. Noidankehä on valmis.
Tästä seuraa ahdistusta ja pitkäaikainen ahdistus puolestaan laukaisee masennuksen. Jokainen normaali ihminen kuulemma pelkää ahdistusta kuollakseen, koska se on niin kivuliasta. Mutta entä jos lakkaisimme pelkäämästä sitä? Entä jos lakkaisimme kokemasta taistelu, pako tai jähmettymisreaktiomme uhkaaviksi? Veisimme voiman ahdistukseltamme.
En ole vielä ehtinyt mutustella asiaa, mutta hänen selittämänään se kuulosti loogiselta. Ja joka tapauksessa käynti helpotti merkittävästi oloani, ja paransi mielialaani, vaikka huomasinkin kantavani sisälläni edelleen enemmän kipuja, kuin olin kuvitellut.
Jäi hyvä maku, ja se kai oli tässä vaiheessa tärkeintä. Sen lisäksi päästiin oikeastaan käsiksi yhteen oleelliseen ahdistuksen lähteeseen, mutta siitä lisää myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hienoa, että terapiasi lähti noin positiivissa merkeissä eteenpäin. Vaikuttaa siltä, että olet saanut juuri sinulle sopivan terpan :)
Öh. Tuossa onkin uutta tietoa minulla. Tai enemmänkin perspektiiviä. Se selittää miksi sillon kun en kertakaikkiaan päässyt sängystä parin päivän makailun jälkeen tärisin raivosta ja vihasin kaikkia ja kaikkea.
Olin joku vuosi sitten viikon sairaslomalla sen jälkeen kun opinnäytetyö, työpaineet, äidin itsemurhayritys ja ihmissuhdekriisi vei kaikki voimat. Minkä tahansa yksittäisen asian pystyy kestämään, mutta kun kaikki tapahtuu samalla kertaa, häviää se vähäinenkin päämäärä.
Viha ja raivo ovat siitä hyviä että ne eivät lamauta. Pystyt toimimaan ja tekemään töitä. Minä en ole koskaan lamaantunut pitkäksi aikaa. Jos pelkään jotain tai koen jonkin uhkaavana, tulen yliampuvan aggressiiviseksi. Tai no olen aika aggressiivinen ollut aina kaikessa mitä teen, mutta tarkoitan lähinnä sitä öyhötystä ja jopa hyökkäävää käytöstä.
Se tuppaa olemaan vähän turhan rankkaa, jos tulee monta lastia samaan aikaan kannettavaksi. Hyvä, että olet selvinnyt.
Minusta ihmisen eläimellisen puolen kieltäminen on juuri omiaan synnyttämään meissä kielteisiä tunteita suhteessa luonnollisiin reaktioihimme. Kulttuurimme ja moraalimme on karannut evoluution kelkasta omille teilleen, ja näiden kahden järjestelmän väliset ristiriidat aiheuttavat meille tavattomasti ongelmia. Etenkin kun asiaa ei tiedosteta.
Kiitos Elegia, minustakin asia on juuri niin, että olen löytänyt itselleni sopivan terapeutin. Uskomaton tuuri.
Lähetä kommentti