Luullakseni lääkkeiden ansiosta olen päässyt suurimmaksi osaksi eroon varsinaisesta ahdistuksesta, jota nyt koen ainoastaan hetkittäin. Jäljellä on voimattomuus, väsymys, alakulo, ärtyisyys ja yksinäisyys. Zen Café:n sanoin, "kaipaan naista niin kuin hukkuva on hapen perässä". Tuo kuvaa hyvin sitä, miltä ahdistus tuntuu, kuin hukkuva on hapen perässä. Erona on lähinnä, ettei tiedä mikä se helpottava happi olisi. Yhtä tuskaisesti välillä kaipaa toista ihmistä. Jotakuta, jonka kanssa olla kuin Bonnie & Clyde. Toista, jonka kanssa sulkea koko muu maailma pois, ja vain olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
itse olin 20 vuotta eroni jälkeen tilanteessa, jossa minulla oli ikään kuin 'pakko' saada 'oikea' parisuhde. Kaikki menivät pieleen, noita muutaman kuukauden seukkuja ja yksi usean, usean vuoden 'korvike'seurustelu, jonka molemmat tiesivät ettei oikeaa parisuhdetta voi tulla, koska jo seurustellessa jouduin pienistä tuloistani maksamaan hänenkin kulut matkoilla jne.
Tuosta tuskasta pääsin vasta kun hyväksyin, että yksinkin voi elää.
Onnellinen en toki ole - kituvaista elämä on. En usko (pessimisti olen!) että kaikki immeiset osaavat ollakaan onnellisia. Opettelua.
Kiva lukea noista tunteistasi, jotka ovat niin tuttuja.
Olen yllättynyt ja iloinenkin siitä, että joku vielä kommentoi kirjoituksiani, vaikken ole päivitellyt pitkään aikaan.
Nyt on taas tiukkaa, matkalla kohti pohjaa, ja aallonharja kaatumassa päälle. Jokin on kuitenkin paremmin kuin keväällä. Olen nyt lähempänä omaa perhettäni kuin aiemmin.
Kuin hukkuva hapen perässä.. Kuulostipa osuvalta. Niin osuvalta.
Lähetä kommentti