perjantai 25. maaliskuuta 2011
Kun olet poissa
Pitkästä aikaa katsahdin suosikkilistani blogeja. "Blogi on poistettu". "Lopetan blogin pitämisen". "Blogi näytetään vain kutsutuille käyttäjille". Kaikki ovat poissa. Menneet kuka mihinkin suuntaan, niin kuin minäkin. Uusi aikakausi on alkanut, "keskivanhan liiton bloggaajista" on aika jättänyt. Tai ei sentään ihan kaikista... =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Onneksi kaikki eivät ole kadonneet täältä blogimaailmasta. Paljon kiitosta kommenteistasi, se piristi päivän harmautta.
Ja vastauksen kysymykseesi saat tässä; Kyllä minulla oli lääkitys (tavalliseen masennukseen kyllä vuosia sitten), jonka aikana laukesi tämä biponi. Lopetin lääkkeet ja lääkärikäynnit ja vannoin itselleni että ei enää koskaan. Yrittelen tässä selvitä sekavaa arkeani.
Evilkitty, kiitos viestistäsi. Olen iloisesti yllättynyt.
Ihan ensiks mun on pakko sanoa, että sen perusteella mitä oon lukenut sun blogista, niin olen aika huolissani susta.
Masennuslääkkeillä on kyllä tuo ominaisuus, että ne saavat laukaista sen hypomaanisen / maanisen vaiheen. Manian hoitoon on omat lääkkeensä.
Yleensä ihmininen on itse paras oman elämänsä asiantuntija. Joskus itselleen tulee sokeaksi, tai omat voimat eivät vaan riitä sen tekemiseen minkä itsekin näkee itselleen parhaaksi.
Sä puhut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, runsaasta päihteiden käytöstä, itsetuhoisesta käytöksestä ja kuvaat lisäksi tyypillisiä anoreksian oireita. Ulkopuolelta katsoen sä todella voisit hyötyä ulkopuolisesta avusta, mutta sekä anorektikot, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät on mun käsittääkseni usein haluttomia ottamaan apua vastaan.
Tän enempää en aio maanitella, en ole sellaisessa asemassa, että se mitään hyödyttäsi.
Jos näistä teksteistä on jotain iloa, niin hyvä. Jos ne herättää ajatuksia, niin kerro ihmeessä. En lupaa olla aina tai ikuisesti läsnä, mutta vaihdan mielelläni ajatuksia, koska tykkään funtsimisesta. Tsemiä!
Heippis!
Olit kommentoinut aikaisempaan kirjoitukseeni, jonka huomasin tänään. (Bloggeristani on mystisesti kadonnut asetus joka ilmoittaa uusista kommenteista...)
Mutta mitäs tässä, samaa vanhaa ja sillä mennään. Ikuista itsensä kanssa tappelua. Täytyy vaan yrittää puristaa nyrkkiä ja huutaa kipua pois.. Mitäpä kuuluu Lupukselleni?
Kiitos kysymästä Kitty. =)
Kuuluu ihan kohtuullisen hyvää. Elämä on pitänyt kiireisenä, eikä ole jäänyt aikaa ajatella syntyjä syviä.
Olisi paljon, mitä haluaisi tehdä, jos jaksaisi, ehtisi, osaisi ja saisi aikaiseksi. Yritän kuitenkin olla ottamatta ylimääräisiä paineita asioiden tekemisestä. Ta det lungt bara. =)
Heippistä taas, long time no see!
Heitit aivan upean kommentin minulle, se pisti ajattelemaan paljon. Nostan hattua että oikeasti olet oppinut vähän hallitsemaan ja kestämään niitä asioita. Itselläni sinne on vielä matkaa, mutta pikkuhiljaa..
Koitahan sinäkin jaksella=) Miten siellä päin menee?
Lähetä kommentti