Aattelin vaan

Kun olet poissa

2011-03-25T13:56:00.000+02:00

Pitkästä aikaa katsahdin suosikkilistani blogeja. "Blogi on poistettu". "Lopetan blogin pitämisen". "Blogi näytetään vain kutsutuille käyttäjille". Kaikki ovat poissa. Menneet kuka mihinkin suuntaan, niin kuin minäkin. Uusi aikakausi on alkanut, "keskivanhan liiton bloggaajista" on aika jättänyt. Tai ei sentään ihan kaikista... =)

Viva L'europe!

2010-05-10T11:32:00.000+03:00

Jonkin aikaa takaperin uutisoitiin maorisoturien pääkallojen palauttamisesta euroopan museoista takaisin kotimaahansa haudattaviksi. Naureskelin eurooppalaisen sivistyksen korkealle tasolle, etenkin siinä vaiheessa kun luin juttua eteenpäin ja havaitsin "alkuasukkaiden" vaihtaneen pääkalloja länsimaisiin aseisiin, millä tavalla pääkallot olivat eurooppaan päätyneet.

Me eurooppalaiset kuvittelemme olevamme maailman sivistyksen kehto. Kuitenkin olemme rakentaneet hyvinvointimme raa'alla siirtomaiden hyväksikäytöllä, riistämisellä ja viattomien tappamisella. Me eurooppalaiset olemme tahranneet rahamme ikiajoiksi Afrikan ja Amerikan alkuperäiskansojen vereen. Olemme tylyllä tavalla riistäneet heidän elintilansa, ja luonnonvaransa, sekä orjuuttaneet heidän kansansa. Veimme heiltä kaiken, ja nyt hurskastelemme jollakin olemattoman pienillä kehitysapurahoilla, samalla kun panikoimme euroopan talousalueen massiivisesta ahdingosta. Hui!

Olemme tappaneet massoittain viattomia, koska he eivät ole palvoneet meidän jumalaamme. Oikeamielisten jumalaa, jonka lähimmät palvelijat raiskaavat lapsia. Toki meilläkin on omat syntipukkimme, kuten Hitler ja Stalin, jotka olivat julmia meille eurooppalaisille itsellemme.

A.R.M.O.

2010-03-30T11:43:00.000+03:00

Ärsyttävä pikkutuska. Tyhjyys. Sanattomuus.

Olen joskus kokenut armon. Ansaitsematon Rakkaus Sinun Osaksesi. Juuri tästä kristittynä elämisessä pitäisi olla kysymys. Ei jumalan antamasta armosta, ei helvetistä pelastumisesta, eikä kulttuurisidonnaisista normistoista ja sääntökokoelmista.

Ansaitsematon rakkaus sinun osaksesi, ihmiseltä ihmiselle. Se ei pyydä itselleen, ei odota vastapalvelusta. Se ei ole vaivannäköä, ei uhrautumista eikä välineitä. Ansaitsematon rakkaus sinun osaksesi ei pyri myöskään tekemään hyvää, ei auttamaan. Se vain on, tässä ja nyt, vailla mitään syytä. Siksi se on puhdasta, siksi se menee luihin ja ytimiin.

Se on niin vahvaa, ettei sen valjastaminen suurempien jumalallisten tarkoitusperien välikappaleeksi - siinä kuitenkaan onnistumatta - ole mikään ihme. Onnistumatta, sillä jumalan armo vaatii vastinetta. Jumalan armo kiristää. Jumalan armo vaatii tekemään oman tahtonsa mukaan, palvomaan itseään ja kieltämään muut. Vasta sitten on ihminen ansainnut pelastuksensa, armonsa - Ansaitsematon...Rakkaus...Minun...Osakseni... Suoraan kristillisen kirkon opetuksista.

Ensimmäisestä elän, sitä minä janoan. Toista en voi sietää.

Väsymys. Tuulenpuuskan nostama hyväntuulisuus ja innostus, joka pian taas taittuu ja liukenee apatian mereen. Meri palaa mielikuviini jatkuvasti uudelleen. Se ei näyttäydy uhkaavana, eikä myrskyisenä, vaan tyynenä ja loputtomana, paikallaan lilluvana. Ulappa vailla horisonttia.

Youtubesta tuntuvat puuttuvan juuri ne biisit, joita minä etsin:
Rakkaus on kuuro, rakkaus on sokea
meni jonon ohi, ei tervehtinyt pokea
rakkaus ei kersku, rakkaus ei lesota
otti juhlat haltuun, alko heti miten mesota
rakkaus

Rakkaus ei kuole, rakkaus on elävä
tuli käsirysy, ei aikonutkaan hävitä
rakkaus ei liiku vaikka se on nopea
tulipuna sade ja äärimmäisen kopea
rakkaus

On mulla metallinen sheriffintähti,
joka rinnassa roiskuu ja roihuaa
soihdun sakaroista kipinä lähti,
kato tuolla ne taivasta ratsastaa

Rakkaus
seisoo mun edessä
rakkaus
on kaiken tekevä puhtaaksi

Rakkaus on liian kiinostuva kaveri
pariskunnan alla nariseva laveri
rakkaus lyö turpaan, kun ei auta uhota
hei rakennapa maja, se on helppo tuhota
rakkaus

On mulla metallinen sheriffintähti,
joka rinnassa roiskuu ja roihuaa
soihdun sakaroista kipinä lähti,
kato tuolla ne taivasta ratsastaa

Rakkaus
seisoo mun edessä
rakkaus
on kaiken tekevä puhtaaksi

Oisin kumiseva vaski, langaton leija läpi laskun
vaikka tili ois turvoksissa ja kuisti lasitettu
se kyllä säkenöi kun kevät koittaa, mutta onnen aateloi

Rakkaus
seisoo mun edessä
rakkaus
on kaiken tekevä puhtaaksi

On mulla metallinen sheriffintähti,
joka rinnassa roiskuu ja roihuaa
soihdun sakaroista kipinä lähti,
kato tuolla ne taivasta ratsastaa
- Zen Café: metallinen sheriffintähti -

Bonnie does not exist

2010-03-21T17:05:00.000+02:00

Luullakseni lääkkeiden ansiosta olen päässyt suurimmaksi osaksi eroon varsinaisesta ahdistuksesta, jota nyt koen ainoastaan hetkittäin. Jäljellä on voimattomuus, väsymys, alakulo, ärtyisyys ja yksinäisyys. Zen Café:n sanoin, "kaipaan naista niin kuin hukkuva on hapen perässä". Tuo kuvaa hyvin sitä, miltä ahdistus tuntuu, kuin hukkuva on hapen perässä. Erona on lähinnä, ettei tiedä mikä se helpottava happi olisi. Yhtä tuskaisesti välillä kaipaa toista ihmistä. Jotakuta, jonka kanssa olla kuin Bonnie & Clyde. Toista, jonka kanssa sulkea koko muu maailma pois, ja vain olla.

Måndagens söndagklassiker

2010-03-15T11:53:00.000+02:00

No, eipä muuta kuin asiaan...

Jäisellä pinnalla

2010-03-05T11:32:00.000+02:00

Ajattelin nyt oikein kirjoittaa. Loppuvuodelta alkanut alamäki jatkuu edelleen. Miksei voisi olla vaikka jalka poikki, että olisi rehellinen syy olla vajaatoiminen, ja voisi laskea päiviä kipsin poistoon. Mitään ei saa aikaan. Haluaisi vain nukkua, kunnes tämä päätä kiristävä kipsi on otettu pois. Ei jaksaisi jatkaa taistelua, muttei myöskään haluaisi antautua - ei taas.

Koen itseni "unwanted". En koe olevani tervetullut. En ole hyvää seuraa, sosiaalisuuteeni on passiivista. Ei jaksa panostaa. En täytä kenenkään odotuksia. Itse en jaksa odottaa itseltäni mitään.

Kuka tahansa selviää töistä vielä yhden päivän. Sen pidemmälle en jaksa ajatella.

Queen of diamonds

2010-01-03T13:24:00.000+02:00

Pohjakosketus

2009-12-27T01:21:00.000+02:00

Olen ollut pitkään poissa, mikä on sekä hyvä, että huono asia. Toisaalta poissaoloni on viesti melko vahvasta elämäntilanteesta. Sellaisesta, joka ei vaadi sielunsa avaamista ja sydänverensä vuodattamista pikseleiksi ruudulle, mikä on helpoin keino sanoittaa tuntemuksiaan. Toisaalta olen poissa blogini lisäksi omasta sisäisestä maailmastani, enkä pidä siitä, että elämäni pyörii pelkkien ulkoisten asioiden ympärillä.

Olen oppinut omasta elämästäni sen, ettei mikään ole ikuista. Eivät ilot, eivätkä surut, ei onni, ei epätoivo. Minun elämäni on jatkuvasti vellova muutoksen aallokko. En pysty sitoutumaan asioihin pidemmäksi aikaa, kuin käsillä olevaksi hetkeksi. Tällaiselle persoonallisuudelle on varmasti nimikin. Minunlaiselleni, jonka innostus vyöryy hyökyaallon lailla, kunnes se iskeytyy vastassa olevaan rantaan, valuu rantahiekkaan ja takaisin mereen.

Niinpä ikuista ei ole poissaolo blogistani, vaikken toisaalta voi sanoa olevani palannut. Olen kuitenkin täällä nyt, tässä hetkessä. Olen täällä, koska tämä maailma elää yhä minussa.

Olen nyt syönyt masennuslääkkeitä melkein kolme vuotta. Se on pitkä aika. Kävin terapiassa yli vuoden, ja nyt olen ollut reilun vuoden käymättä. Olen ymmärtänyt, että masennuksesta toipuminen on hidasta. Muistan myös hyvin arvion siitä, että uudelleen masentuminen on minulle tilastollisesti monin verroin todennäköisempää, kuin edellisen jakson viimeiseksi jääminen. Muistan hoitavan lääkärini sanoneen, että lääkitys saattaa jäädä pysyväksi estolääkitykseksi.

En koskaan oikein ollut varma lääkkeen tehosta. Sen vaikutukset ovatkin tulleet esiin vasta koettaessani sen lopettamista. Olin jo aiemmin lääkärin ohjeen mukaan vähentänyt annoksen hyvin pieneksi. Hänen ohjeensa mukaan olen koettanut muutamaan kertaan lopettaa sitä, mutta aina lopulta kuitenkin päätynyt sitä jatkamaan, kuten hänen neuvonsa oli, mikäli alkaisi tuntua huonolta.

Aiemmin olen jatkanut lääkkeen ottamista jo lopettamisesta seuranneiden fyysisten oireiden vuoksi. Lääkityksen lakattua muuttuu olo muutaman päivän kuluttua tokkuraiseksi, kuin olisi pienessä pöhnässä. Kun lääkkeen jälleen ottaa, katoaa olo noin puolessa vuorokaudessa.

Tällä kertaa muutin taktiikkaa, ja otin aina yhden lääkkeen silloin, kun olo alkoi mennä huonoksi. Pääsinkin jo fyysisten oireiden yli, mutta sitten tuli seinä vastaan. Hyvin nopeasti vajosin takaisin masennuksen porteille. Synkkyys kasvoi, ahdistus vaikeutti keskittymistä ja palasin muutaman kerran jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Lopullisesti tilanne räjähti käsiin juuri joulun alla.

Joulu on minulle muutenkin vaikeaa aikaa, sillä oma sisäinen joulupukkini tuo minulle joka vuosi risuja. Koskaan en ole ollut tarpeeksi kiltti ansaitakseni lahjoja. Koskaan en ole tehnyt tarpeeksi osoittaakseni toisille välittämistä. Joulu on minulle masentuneisuuden aikaa. Mikä ihme siis jälleen sai minut lopettamaan lääkityksen juuri jouluksi?

Joulun alla en enää kestänyt omaa sisäistä rikkinäisyyttäni. Koin itseni ulkoa päin loukatuksi ja väärin kohdelluksi, ja räjähdin hyvin hatarin perustein pomolleni. Pahaksi onneksi pomo ei pystynyt sivuuttamaan purkaustani, vaan otti siitä nokkiinsa. Jos olisi käynyt tuuri, hän olisi voinut kuitata sen toteamalla vaikka "oho, mistäs nyt kenkä puristaa?" tai jotain sinne päin. Osuin kuitenkin ilmeisesti asiattomalla hyökkäykselläni liian arkaan paikkaan, jääden kuulluksi tulemisen sijaan vastajyrän alle. Jälkeenpäin aggressiivinen ja hyökkäävä viestini tuntui typerältä, olin hyvin pahoillani ja rikki asian johdosta. Pyysin toki käytöstäni anteeksi. Pystyin suoraan yhdistämään tämän reaktioni joihinkin niistä keskusteluista, joita kävin blogini alkuaikoina; ensin säälimätön hyökkäys, ja sen jälkeen loukkaantuminen toisen vastareaktiosta, ja kyvyttömyys päästää tilanteesta irti.

Vasta tajuttuani tämän huomasin, miten syvälle masennukseen olin huomaamattani luiskahtanut sinä suunnilleen kuukauden pituisena jaksona, jonka olin ollut pääsääntöisesti ilman lääkkeitä. Nyt olen aloittanut lääkkeiden syömisen uudelleen, ja neljäntenä päivänä sen jälkeen olo on jo huomattavasti parempi.

Positiivinen oivallus tilanteesta on se, että lääkkeistä todella on apua. Ikävämpi johtopäätös taas se, että tarvitsen niitä lääkkeitä, mahdollisesti lopun ikääni, enkä ehkä koskaan ole kokonaan vapaa masennuksen otteesta.

Shelter from a storm

2009-09-20T13:38:00.005+03:00

Pardoksaalisuus on hämmennystä herättävä piirre elämässä, jossa totuudesta on muutenkin vaikea saada kiinni. Elämässä, jossa auringonpaisteella on taipumus muuttua myrskyksi hyvinkin nopeasti.

Kaipaan yksinäisyyttä ja suoranaista pysähtyneisyyttä elämään. Sellaista rauhaa, jossa lähistöllä hyppelevä lintu tai käpyvarastojaan täydentävä orava voisi täyttää elämän kokonaiseksi tunniksi.

Toisaalla minussa palaa tarve löytää seuraa. Mietin kadonneita ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Ihmisiä, jotka ovat etääntyneet ja olen antanut välimatkan kasvaa, täysin tietoisena, tai jaksamatta harppoa heidän perässään. Ajoittain olen itsekin hiippaillut tieheni vähin äänin. Aina en oikein jaksa, enkä osaa olla seuramies.

Toisinaan hapuilen yöhön löytääkseni jonkun, johon tarttua. Joskus pieninkin positiivinen signaali saa minut roihahtamaan niin, että joudun pinnistelemään ollakseni polttamatta kaikkea happea ympäriltäni. Ja suojatakseni itseäni siltä pettymyksen hyökyaallolta, joka pian vyöryy sammuttaman tulen.

Pienten arjen yhteyksien sijaan etsin jotakin sielujen sympatiaa, kuin elämä olisi farytale ja ihmiset keijukaisia. Olen saanut nauttia siitä useasti ja pitkään, joten on vaikea hyväksyä, ettei sitä enää olisi.

Etsin sitä kadonnutta nuoruutta, niitä hulluja vuosia, jolloin tarvitsi välittää vain tästä hetkestä, ja jolloin ihmiset olivat tässä ja nyt, aina läsnä ja valmiina.

Piippolan vanha isäntä

2009-08-20T10:23:00.002+03:00

Pipolaarilla oolii taalo

Hiiala illala ei!

Tämä toimi foneettisesti niin hienosti, että päätin olla välittämättä hienoisesta epätarkkuudesta sisällössä; talohan nimittäin oli sillä ykköstyypin tyypillä.

Pyhää vihaa

2009-08-19T09:58:00.004+03:00

Lukiessani aiemmin Dexterin synkän kyytiläisen ja tämän kollegojen tekemistä pikku silppuamistöistä, ihmettelin miksi muka ensihoitajat oksentaisivat noita irvokkaita ruumiita nähdessään. Ajattelin, että niillä tuskin olisi sellaista vaikutusta minuun.

Eilen sain päätökseen Mankellin väärät jäljet. Eivät siinäkään kirveellä halki lyödyt päät minua koskettaneet. Sain kuitenkin vatsanpuruja siitä, miten lapsia kohdellaan. Wallanderhan ei tietysti ole totta, eikä kyseinen tarinakaan. Totta kuitenkin on, että tässä ihmeellisessä maailmassa lapsia myydään seksityöläisiksi. Ja totta on, etteivät he makaa sängyissään työttöminä, ja syljeskele kattoon. Miten helvetissä sellainen voi olla mahdollista?

Maailma on sairas, mikä on tietenkin vain määrittelykysymys. Osa tästä maailmasta on kuitenkin aivan helvetin sairas.

Sumuisten vuorten gorilla

2009-08-18T12:55:00.003+03:00

Se tapahtuu taas. Olen herännyt unesta, jota normaali valveillaoloaikani muistuttaa. Olen herännyt todellisuuteen, joka vanhasta tottumuksesta mitä pikimmin osoittautuu jollakin tapaa niin mahdottomaksi, että päätän unohtaa sen olemassaolon, ja nukahtaa uudelleen. Nukutan tunteeni turtaan tiedottomuuteen.

En herää helposti, vaan havahtuminen vaatii jonkinlaisen pienen maanjäristyksen. Jotakin, mikä on riittävän voimakasta tunkeutuakseen läpi teräksen. Se voi olla sitä hyvässä tai pahassa, lopputulokseen sillä ei ole vaikutusta. Se suunnaton onni, johon olen herännyt tuntuu mahdottomalta saavuttaa, tai se kurjuus, oma tai toisten, kertakaikkiaan sietämättömältä.

Kipu ja sietämättömyys eivät olle suorassa yhteydessä vallitsevaan todellisuuteen, vaan kokemieni tunteiden äärimmäisyyteen. Tarvitsen sumua, jonka suojiin voin laskea itseni. Sumua jonka keskellä olen näkymättömissä maailmalta, ja maailma minulta. Kunnes taas jonakin päivänä tuuli saa sumun haihtumaan.

Tyhjyys sisälläni estää kirjoittamisen. Nyt olen läsnä, tässä hetkessä. En tiedä miten kauan.

blinks

2009-08-05T21:44:00.006+03:00

Omistin tästä Chris Isakin version C-kasetilla, mutta on myönnettävä, että tämä HIMin versio toimii myös erittäin hyvin.

Olen jäänyt pahaan lukukoukkuun, ja tänään yrittäessäni hakea kirjastosta uutta Mankelia, jouduin pahaan pulaan. Kirjasto ei ollut enää auki. Harmistuneena siinä sitten tokaisin poikani kummisedälle, jotta mielelläni maksaisin viisi euroa lisää veroa siitä ilosta, että kirjasto olisi auki.

Edellisestä kehkeytyikin mielenkiintoinen ajatusleikki: jospa kunnallisveroa korotettaisiin vaikkapa kahdella prosenttiyksiköllä. Juju piilisi siinä, että sen saisi korvamerkitä. Haluan, että tämä raha käytetään kirjaston palveluiden parantamiseen. Päivähoitoon. Koirapuistoon. Katukuvan parantamiseen.

Maailma on tullut hulluksi. Mahdotonta kohkaamista sinne sun tänne, sen ja tämän asian puolesta, tai sitä vastaan.

Hme swt hme

2009-07-27T23:01:00.011+03:00

Tallentava digiboksi, jossa on kunnollinen ohjelmaopas, nopea(mpi) laajakaista, kaksi autoa, sohvan nurkka, jogurtti ja mysli, takapiha ja kaikki ne maat ympärillä, jotka on henkisesti mun ja mää ne myrkytän. Siinä muutama syy, miksi kannattaa olla kotona.

krii - krii

2009-07-27T00:49:00.003+03:00

[links links]

Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma, ja se, että hyvän päivän jälkeen tulee aina surkea. En tiedä miten muilla ihmisillä on, mutta minun hyvät päiväni eivät koskaan pääty siihen, että hyvä olo tasaantuu jonkinlaiselle normaalitasolle. Minun hyvä oloni muuttuu aina omaksi negatiivikseen, sukeltaen siis jyrkästi kohti omaa vastalukuaan.

On viimeinen ilta mökillä. Pari iltaa takaperin vaimo kertoi sammakoiden kurnuttavan ulkona. Olin itsekin kuullut äänen, ja ihmetellyt mistä oikein mahtoi olla kyse. Ääni on jännän sähköinen kaksoissirinä, jopa siinä määrin, että ajattelin kyseessä ehkä olevan viallinen katulamppu.

Tänään kuitenkin päätin ottaa asiasta selvää, ja kävin jo jäljittämässä ääntä puhelimen nauhoitusnappi valmiina. Särinä tuli hoitamattomalta joutomaalta. Hiivin pimeässä lähemmäs ääntä, nauhoittaen aina välillä luonnontuntija tuttuni tunnistettavaksi, ellei asia muuten selviäisi. Pääsin muutaman metrin päähän, kunnes signaalin lähettäjä tuli siihen tulokseen, että on parempi laittaa suu suppuun. Käännyin takaisin, ja vähän ennen kuin olin taas tiellä, ääni alkoi taas kuulua.

Kotvan googlauksen perusteella sammakot on vapautettu epäilyksistä, ja potentiaaliseksi syylliseksi on osoittautunut ruisrääkkä. Siellä se rääkkää koko mökkikylää lähes taukoamatta yöt läpeensä. Ääni on todella niin voimakas, että se kaikuu mökkien välissä, ja kuuluu jopa tänne sisälle, vaikka olen linnusta noin 300 metrin päässä, ovet on kiinni ja TV auki. Heikompihermoinen voisi hermostua, mutta ei tuo minua häiritse. Pihalla vain ei tahdo kuulla omia ajatuksiaan.

Peace, Love & Bugs

2009-07-24T18:33:00.004+03:00

Näin suoralta kädeltä en nyt muista milloinkaan viettäneeni näin "oikeata" kesälomaa. Ollaan oikein kesälomakohteessa, viikko täällä Himoksen mökillä. Ympärillä on rutkasti muita lomanviettäjiä, mikä toisaalta ei tarjoa sellaista yksityisyyttä ja omaa rauhaa, mitä useasti kaipaan, mutta toisaalta se luo omanlaistaan lomatunnelmaa; minulla on osani jossakin suuremmassa kokonaisuudessa.

Mökkielämään kuuluu luonnollisesti saunomista, syömistä, uimista, lähikaupungissa käymistä, saunomista, lonkeroa, saunomista, ja muuta sen sellaista puuhaa. Tänään lähdimme pelailemaan rantamalentopalloa, kun saimme kokea suuren ihmeen - Waltava määrä vanhoja saksalaisia autoja oli kokoontunut Himokselle. Kävi ilmi, että kyseessä oli Bug in finn '09 -niminen tapahtuma. Ja massoittain elämäntapaintiaaneja.

Mitä vikaa kuvassa?

Ensi viikon ohjelmaan mahdutetaan vielä kaksi reissua lisää. Länsinaapurin risteilyllä pittää käydä. Ei siinä muuten ihmeellistä, mutten ole ennen päässyt risteilylle suite -majoituksella. Enkä nytkään muuten, mutta kun matka tarjotaan. Hiukka luksusta duunarin elämään. Ja kun keskiviikkona tullaan laivalta, niin torstaina olisi tarkoitus jatkaa saaristomeren tutkimusta hieman pienemmällä aluksella. Ovelasti sain erään kipparin houkuteltua ehdottamaan minulle reissuun lähtöä. Hehe... Voi tätä ihmisen elämää! =)

Crocodile shoes & cowboy dreams

2009-07-19T22:54:00.004+03:00

Jimmy Nail, oikealta nimeltään James Michael Aloysius Bradford, on luultavasti paremmin tunnettu näyttelijänä kuin muusikkona. Nail on esiintynyt mm. sarjoissa "Näkemiin vaan muru" (Oz) sekä Crocodile shoes. Erinomainen sarja tuo jälkimmäinen(kin).

Itsellenikin artisti tuli tutuksi TV:stä, ja levytyksistä tunnen ainoastaan tuon juuri mainitun Crocodile Shoes -sarjan teemalevyn, jolta myös valitsemani kipale löytyy. En ole varma onko Nail musiikkipuolella klassikko, mutta esittelemisen arvoinen artisti ainakin.

Paratiisi

2009-07-18T11:04:00.007+03:00

Olen lumottu. Eilinen saunailta esitteli minulle jotakin lähes kiiltokuvamaisen kaunista. Kuitenkin vain niin täydellisen lähes, ettei se nosta esiin liiman makua. En luultavasti millään pysty kokemusta selittämään, eikä se välttämättä avautuisi muille, vaikka he olisivat sen kokeneet paikan päällä omin aistein.

Tuohon odottamattomaan täydellisyyteen sisältyi kourallinen mukavia ihmisiä, sekä kiehtova miljöö, jonka kuvaamiseen on vaikea löytää soveltuvaa sanaa. Mökki olisi karkeaa vähättelyä, jos toisaalta villa painokasta liioittelua.

Mökki itsessään oli ulkoapäin kuin mikä tahansa vanha talo, joita mahtuu tusinaan - no, ainakin yksitoista. Tontti rajoittui toiselta puolen pienehköön maantiehen, jonka olemassaolo kuitenkin oli varsin vaivatonta unohtaa. Tieltä katsoen näkymättömissä, mökin toisella puolen piti majaa kookas, punainen ulkorakennus. Liiterin kulmalta katsellessa, pilkotti edempänä puiden välissä lampi, ja sen rannalla sauna terasseineen.

Ehkä juuri puutarha oli se, joka nivoi kaikki nuo sinänsä melko tavalliset yksityiskohdat mieleenpainuvaksi kokemukseksi. Juuri puutarha on kaikkein vaikeinta selittää. Se oli juuri niin hyvin hoidettu, että siitä näki huolehtivan käden jäljen, ja toisaalta juuri sen verran oikeista paikoista villi, että se riitti luomaan rennon ja maanläheisen tunnelman.

Mökin alakerrassa toimi jonkinlainen keramiikkapaja - tonttuja, kuinkas muuten. Yläkerta oli vastikään rakennettu keskelle sahanpurujen peittämää, avointa ullakkoa. Rakennettu järjellä, tyylillä, ja huolella. Seurueeseemme kuului sekä mökin omistaja, että remontin toteuttaja, joka selkeästi oli hyvällä tavalla ylpeä kättensä jäljestä. Yläkerta oli avoin tila, jonka keskiössä sijaitsei massiivinen hormi, jakaen tilan kätevästi erilaisiin soppiin. Toisessa päässä oli ruokailutila baaritiskeineen (ei tietenkään mikään suureellisen kiiltävä, vaan asiaankuuluvan minimalistinen tiski). Vastakkainen pääty puolestaan oli oleskelutilaa, jossa hormin edustalla oli pieni takan ja kaminan välimuodolta vaikuttava tulipesä.

Illan mittaan golffattiin (omalla tontilla tietysti), ammuttiin ilmakiväärillä ja hakattiin nauloja kilpaa. Kaikesta oli tietysti asiaankuuluva tuloskortti, jonka pisteitä toki ei nähty tarpeelliseksi laskea. Saunasta pääsi mukavasti pulahtamaan lampeen, josta hauskana pikku yksityiskohtana löytyi vesitrampoliini; eräänlainen suurikokoinen uimarengas, jonka päällä pingotetulla trampoliiniverkolla olisi ehkä voinut pomppia, jos renkaassa olisi ollut hiukan enemmän ilmaa. No, se oli oivallinen paikka loikoilla lammella.

Ruoka (joka sinänsä oli ihan tavallista, grillattua makkaraa ja kiusausta), mutta joka oli tyylikkäästi katettu, oli herkullista. Jääkaapista virtasi juomaa terpeen mukaan, 80-luvun muistomerkkinä toimiva sähköinen viinipullonavaaja surahti. Loppuyö vierähti 50-70 -lukujen hittejä alkuperäisvideoineen sisältäneiden karaokelevyjen parissa.

Viimeisimmäksi kaiken tämän kuitenkin kruunasi illan isännöinti, joka todella sai maailman tuntumaan kauniilta paikalta, jossa ihmisten on hyvä olla. Pariskunnasta ja myös puitteista huokui läpi rahan läsnäolo, mutta samaan aikaan se, ettei siitä tehty minkäänlaista numeroa. Vaatimattomuus, nöyryys ja ystävällisyys saivat melkein vieraankin osallistujan tuntemaan olonsa hyvin luontevaksi ja kotoisaksi.

Saan tämän kaiken luultavasti kuulostamaan hyvin kornilta, miksi se askelen väärään suuntaan ottamalla olisi saattanut muuttuakin. Kuitenkin tuossa paikassa vallitsi luultavasti suurin rauha ja harmonia, mitä ikinä olen kokenut missään.

What we 've got here is a failure to communicate

2009-07-14T16:19:00.006+03:00

Jossain elokuvassa hiljattain sanottiin, että joskus teksti lähtee alkuun, kun alkaa naputella. Koettelen sitä.

Merkillistä toisaalta tällainen väkisin kirjoittaminen. Leipä ja elämä kun ei tästä ole riippuvaista. Miksi siis?

Maailmasta ovat sanat loppuneet.

Kaiku

2009-07-13T16:09:00.005+03:00

Enpäs oleaan aiemmin törmännyt tähän animaatiopätkään. Voisi luulla, että tuohon kuuluisi äänikin, vaan mykkäfilmiltä kuitenkin vaikuttaa.

Elämä tuntuu jossain määrin tyhjältä ja merkityksettömältä, riippumatta siitä kuinka paljon sitä täyttää. Puolipilvistä ja kuurosateita. Ei edes kunnon ukkosmyrskyjä, pelkkää mitätöntä ripottelua... Kuin ärsyttävän sitkeä nuha, joka kuitenkaan ei anna riittävää syytä vuodelepoon.

Ei paniikinomaista ahdistusta, ei itkun pidättelyä hammasta purren. Lähinnä turta kyllästyneisyys. Ajoittaiset elämänilon puuskat saavat aikaan puuduttavia alamäkiä.

Olan kuin kaikunsa kadottanut vuoristosola.

Tahtoisix?

2009-07-10T17:46:00.003+03:00

Jos en olis matkalla minnekään,
enkä ketään tapaamaan,
palaisitko halusta lähteä mukaan?

Hylätyllä saarella,
loputtoman meren rannalla,
Kaipaisitko pois?

Ikävöisitkö,
kun mua ei enää ois?

Annat arvoa sille, mitä saat

2009-07-07T22:33:00.004+03:00

Ei se, mitä olet,
ei se, mitä omistat,
eikä se, mitä saavutat
ole elämäsi mitta.

Ei unelmien toteutuminen,
ei tavoitteiden saavuttaminen.

Ainoastaan se, mitä ympärillesi annat,
vain sillä on todella merkitystä.

Kaikki, paitsi mikä on turhaa?

2009-06-27T14:02:00.004+03:00

Elämän tarkoitus kuulostaa hieman suureelliselta minuun makuuni. Erehdyin tässä kuitenkin eräänä päivänä miettimään, millaisesta elämästä minä voisin nauttia, mikä olisi tavoittelemisen arvoista. (tietenkin sen olisi oltava sellaista, mitä ei vielä ole)

Löysinkin elämälleni suunnan. Hankkisin sellaisen veneen, joka kykenisi kuljettamaan minua kesät maailman merillä.Purjehtia vailla aikatauluja, poiketa pienissä satamissa ja kaupungeissa. Talvet voisi sitten tehdä töitä rahoittaakseen piiiitkän kesän.

Niinpä lähdinkin yöksi veneelle. Eilen auringonpaisteessa suunnitelma tuntuikin toimivalta, mutta kun aamulla heräsin sateen ropinaan... No, ainakin pitäisi olla vähän isompi vene, jossa voisi laittaa ruokaa ja oleskella sisätiloissa makaamatta. Sellaisen saisi n. 10 000 - 20 000 eurolla... Ei ollenkaan paha minusta, etenkin jos sen voisi jakaa muutamaan osaan.

Ensiksi pitäisi aloittaa siirtämällä vene järveltä merelle. Tänä kesänä teemme testiajon, ja ensi kesänä sitten kenties hankitaan paikka veneelle meren ääreltä, ja voisi sitten treenailla saaristossa vielä nykyisellä veneellä. Ehkä sitten seuraavana vuonna voisi jo hankkia seuraavaa kaliiberia...

All but not enough?

2009-06-21T23:53:00.003+03:00

Minulla on perhe - hyvä vaimo ja mukavat lapset. Minulla on ympärilläni hyviä ihmisiä.

Minun ei tarvitse kärsiä kivuista, eikä taistella elämäni puolesta. Voin kävellä, juosta ja hyppiä. Voin syödä, ennen kuin olen nälkäinen, juoda vaikken ole janoinen. Jos vain jaksan nostaa itseni sohvalta.

En kuule ohi kiitävien luotien vinkunaa, räjähdyksiä, haavoittuneiden ja läheisiään menettäneiden tuskaisia huutoja. En pelkää henkeni puolesta. Voin ajatella ja puhua vapaasti. Minulla on oikeuteni.

Minulla on kaksi autoa, asunto, vene ja velkaa pankissa. Minulla on työpaikka, jossa viihdyn. Minulla on aikaa tehdä asioita, joista pidän - harrastaa.

Miten ihmeessä tästä kaikesta voi olla niin vaikea nauttia? Miten on mahdollista olla tyytymätön? Voiko vika enää olla missään muussa kuin itsessäni?

First will

2009-06-14T16:35:00.003+03:00

If I ever was to born again,
I wish for abortion.

Easy living

2009-06-06T17:23:00.002+03:00

Tässäpäs tällainen lauantaiklassikko. Kuulin tuosta radiosta jonkin hupsun versioinnin, ja päätinkin kaivaa esiin alkuperäisen. En tosin muistanut, että se oli Juliet Jonesin Sydämen...

I got it!

2009-05-29T20:35:00.002+03:00

Tässä on nyt ollut pari oikein hyvää päivää, ja tänään tällainen tavispäivä. Biisivalinta ei siis sikäli-mikäli liity varsinaisesti mielentilaan. Sattuipas tulemaan tänään levylautaselta, Suomirokkia XY -albuumilta.

Oon ollut niin mahottoman mafiooso viimeisen kuukauden. Facebookin mob wars ja mafia Wars on olleet aktiivisessa käytössä. Se taitaa olla tämän kvartaalin teema. Niin yksinkertaista ja niin kaunista. Kivasti huomaa, aikavyöhykkeiden vaikutuksen. Alkuillasta on himopelaajina Eurooppalaisia, lähinnä brittejä. Sitten tuossa puolen yön aikaan saiteille vyöryvät Ameriikkalaiset.

Sain nyt sitten sen leffankin. Sen Homeboyn, jonka traileri tuossa taannoin ärsyttävästi lähti automaattisesti käyntiin, kun blogiini tuli kurkkaamaan. Vastaus on: kyllä. Leffa on hämmästyttävän hyvin kestänyt ajan haasteet, eikä vaikuttanut lainkaan niin tyhmältä, kuin olisi voinut kuvitella. Yksinkertainen ja kliseinenhän se on, mutta yksinkertaisuudessaan minusta kaunis.

Livin' on the edge

2009-05-24T22:54:00.002+03:00

Viimeiset viikot olen elänyt kuin partaveitsen terällä. Horjahdus epätoivosta innostukseen ja takaisin tuntuu olevan hyvinkin pienen henkäyksen varassa. Enimmäkseen on sääkartalla jäätävää pohjoistuulta, joka saa sielun värisemään vilusta, kunnes se on jokseenkin turta. Hetkittäin kuitenkin tuulen suunta muuttuu, ja lämmin henkäys räväyttää oitis kylmän pohjolan täyteen kukkaloistoon.

Harmikseni olen tässä päätynyt tuuliviirin osaan, tehtävänäni vain kieppua ees sun taas tuulen mukana, vailla mahdollisuuksia vaikuttaa suuntaan, jota tähyän. Onpa vielä talon isäntä rasvannut laakerit, jotta viiri on herkkä kääntymään.

Lueskellut olen viime aikoina parikin kirjaa. Dexterin kakkososan, ja sitten jonkun lentokoneonnettomuusihmissyöntikerhokirjan. Huomaan tulleeni kylmäksi, ja kaukana on minusta se poika, joka jaksoi (vaikkakin nipin napin) kantaa harteillaan koko maailman murheita. En välitä enää. Kirjoissa ja elokuvissa aina poliisit ja jopa ensihoitajat yökkäilevät raakojen väkivallantekojen uhreja. En tiedä tuntuisiko sitten pahalta, jos oikeasti tilanne tulisi eteen, mutta näin mielikuvituksen ja median voimin maailman pahuus ei enää jaksa koskettaa.

Älä toivo, älä unelmoi - älä luo mitään odotuksia. Älä, maalaa pilvilinnoja, jotka jo ennalta käsin ovat tuomittuja sortumaan.

täällä taas

2009-05-02T10:33:00.004+03:00

Yhä hiljaista. Yhä hiljaisempaa. Ulkona lisääntyvä valo ja lämpö. Se kuitenkaan ei ylety sisään, missä on yhä huurteista ja hämärää. En keksi ihmisille mitään sanottavaa. Ei ole paljoa annettavaa. Elämä käpertyy sohvan nurkkaan. Ei se paljon anna, muttei otakaan.

Floating like a stoneflake

2009-04-19T11:18:00.002+03:00

Tumma toveri heräilee talviuniltaan. Nälkäänsä irvistellen se oikoo kangistuneita jäseniään. Vaitonaisena lähtee etsimään itselleen ravintoa; omanarvontuntoa, toivoa, elämäniloa - mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Jälkeensä se jättää ahdistuksen ja toivottomuuden kaltaisia myrkkyjä.

Olen opettanut itselleni, olevani hyvä ihminen. Että kelpaan muille tällaisena kuin olen. Minun täytyy kelvata. Käy vaikeaksi uskoa, sillä nostan eteeni todisteen toisensa jälkeen. Yksinäisyys kiristää otettaan ja arvottomuus eristää maailmasta.

...nauraa variksetkin

2009-04-14T23:57:00.004+03:00

Pari kipaletta... oikeen joku on vaivaa...

Angela

2009-04-13T00:56:00.003+03:00

Tämän sunnuntain klassikoiden linja näytti olevan hyvinkin rauhallisen sorttista, joten laitetaanpa sitten vaikka tällainen kipale. Hieman lisää rosoa, vaikka rauhaksiin mennäänkin.

So Fuckin' Amazing!

2009-04-11T17:53:00.003+03:00

Tämä ihmisen tyhmyys, jota voisi myös ahneudeksi kutsua. Meillä on ruokaa, vaan mistäs teille saatais. Meillä on lääkkeitä, mutta eeei me niitä teille anneta. Meillä on myös valot, mutta te ette kyllä valitettavasti voi hankkia sellaisia ylellisyyksiä, koska maapallo ei kestä teidän valoja.

Mitä vittua?! Ihminen on käynyt kuussa, eikä vielä osaa jakaa ruokaa tasan. Vielä ei ole opittu kunnioittamaan toisen koskemattomuutta ja ihmishenkeä. En minäkään sitä ole oppinut, enkä taida oppia. Miten vaikeaa se muka voi olla, ja miten ääretön ihmisen ahneus?

Vaikeaa tästä tekee, etteivät ainoastaan rikkaat ole ahneita ja julmia, vaan myös köyhät. Minä en halua pelata hänen säännöillään, eikä hän minun. Huolehtikoon siis itsestään, ja minä huolehdin itsestäni. Katsotaan, kummalla on paremmat säännöt...

The Six Pack

2009-04-02T23:59:00.005+03:00

Minut haastettiin tähän, ja lupasin ottaa haasteen vastaan, kun aika olisi kypsä.

En juuri mitään pelkää niin paljon kuin pettymyksiä. Toisinaan lähden leijailemaan jalat tukevasti irti maasta. Viuh! Syöksyn kohti taivaita. G-voimien pyörteissä kehitän valtavat tunnelataukset, valtavan rakkauden koko maailmaan, maalaan kaiken upeaksi, rakennan hiekasta tornin - ja sitten PAM. Hiekkalinnat sortuvat, ja asvaltti on helvetin kovaa.
Ehkä vieläkin vaikeampaa on yksin jäämisen tunne. Että minä en ole noille mitään, en ainakaan tärkeintä maailmassa. Että vaikka mikä tulisi, minua ei ainakaan hylätä. Minä olen perse, joka tarvitsee paitansa.
Olen horoskoopiltani ritari - jalo neitojen suojelija.
Olen ehkä kasvanut isoksi, mutten aikuiseksi.
Lumoudun helposti. Vain hiukkasen taitoa, vähäsen rytmiä, reilusti tekemisen meininkiä, tai ystävällinen hymy.
Joskus, etenkin edellisistä johtuen, mutta myös muista syistä, olen kuin norsunpoikanen posliinikaupassa. Se on aika raskasta.

Guilty as charged

2009-04-01T23:22:00.006+03:00

It was not the mankind Jesus was sent to save, but god himself, so that he wouldn't end up in hell, when he dies. (Not sure if god never dies, but the longer the guilt)

It all started in the paradise. God had just had Eve, and liked to watch her as she was wandering around all naked. Eve believed that was just ok, that's what god had made her believe. And god must know, ha?

But then came the evil snake crawling in the paradise, showing Eve what was going on, and she immediately dressed up and started hiding. God got a bit angry to both of them; to snake that was poisoning eves mind with these lies about him, and to Eve who turned against the mighty god. So God sent Eve to death.

Later, when god had already forgotten all this, he gave his dear children some unreasonable laws, that of course were impossible to follow. The punishment of any violations would be death and eternal suffering in hell.

"Judge not, lest ye be judged", and the king of hell came to god with a summons and a ticket to ride. So god decided to change the laws. He put the blame on people, and made himself a martyr, who gave the life of his ONLY son, for the salvation of his naughty children.

How do I know? There was a document on TV.

Syön rautaa ja paskannan kettinkiä

2009-03-31T00:18:00.003+03:00

Luulin osaavani töissä olla vaan ja tehdä sen minkä täytyy. Luulin jopa nauttivani siitä. Paskat osaan. Oikeasti tykkään tehdä kovalla sykkeellä. Haluan tehdä asiat loppuun, viis siitä onko kello just sen verran, että olisi seitsemän tuntia ja kolkytminsaa täynnä. Toisaalta kyllä se on hieno pointti siinä, että jos haluis, niin sais lyödä ne hanskat kuitenkin tiskiin ja lähtee meneen. Ärsyttää vaan, että täytyy hirveellä paniikilla yrittää ehtiä ajoissa töistä. Ressihän siitä tulee...

Olen hiukka yrittänyt miettiä, mitä syön. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista. En aio tulla hysteeriseksi, vaikka tykkäänkin hifistellä asioilla. Laskeskelen kaloreita, proteiinin ja hiilareiden määriä, ja semmosta. Ensimmäinen tavoite oli 86 kiloa, ja se alkaa olla saavutettu näillä näppäimillä. Joulun jälkeen on siis lähtenyt kohta 7 kiloa. Kasailin tuonne puuhasivuilleni vähän juttua aiheesta, ja jatkan sitä taas joskus, kun tulee sopiva inspiraatio.

Ihminen on toiselle ihmiselle ihminen

2009-03-29T16:33:00.004+03:00

Tänä sunnuntaina ajattelin heittää tällaisen tuplan.

Ei ole Niilo enää niin nuori, mutta kivastihan tuo vielä vetää. Mie näin puuvillaa ja mie näin mustaa, ja kuulin mie myös härkäruoskan napsaavan.

Löysin myös tällaisen U2:n version, jonka voi tsiigailla tästä.

Ja mitäs ne etelänmiehet siihen sitten että... Elä sie tuu tänne meille sanomaan.

Ei itsekurilla, vaan tiedolla

2009-03-09T16:00:00.004+02:00

Kuvan lähde: Wikimedia Commons

Vaikka olenkin viime aikoina melko tyhjäpäinen ollut, niin en aivan ilman projektia sentään. Olen koittanut vähän saattaa tuota energiankulutus-energiansaanti yhtälöä vähän paremmalle mallille. Suurinta osaa on kyllä näytellyt herkkuvähäisyys ja kuntosali, mutta muutenkin olen yrittänyt perehtyä, mitä mistäkin saa.

Kohtuullisen mukavaksi apuvälineeksi löysin tällaisen portaalin, josta saa arvion energiankulutuksesta (liikunnat mukaan huomioiden), sekä karkeaa osviittaa energian saannista, ja ravinnon laadusta. Suosittelen ihan mielenkiinnosta mulkaisemaan, ja vaikka testaamaan viikon ajan, jos yhtään asia kiinnostaa.

Eeen mä jaksa lähteä...

2009-03-05T00:07:00.002+02:00

Se on totta. Minusta ei enää ole työntämään kokonaista jäätelöpalloa suuhuni. En jaksa nähdä vaivaa ryhtyä ylipäänsä mihinkään. Epämääräisesti muistan vielä aikaa, jolloin innostuin ihmisistä, ja olin aina valmis kaikkeen, etenkin kaikkeen järjettömään ja kummalliseen. Näyttää siltä, että innostuminen ja kiinnostuminen on poissa. Järjetön on poissa.

Sairaasti kaipaan sua

2009-03-01T23:30:00.004+02:00

Mielialani ovat keskimäärin merkittävästi parempia, kuin pari vuotta takaperin. Masennuksen jäätyä taka-alalle olen kuitenkin samalla kadottanut yhteyden itseeni ja luovuuteeni. Toinenkin asia oli paremmin noihin aikoihin; silloin vaikeina päivinä uskoi, että kun tarpeeksi yrittää, niin joskus tulee se aika, jolloin kaikki on paremmin. Enää sellaista odotusta ei synny, kaikki kortit on ikään kuin jo katsottu, terapiat käyty ja lääkkeet syöty, eikä pelastut elämältä -korttia löytynyt. Toivottomuutta on pajon - hyvin paljon harvemmin, mutta se on toisaalta syvempää.

Olen luisunut masennuksen aikaisesta kaiken aikaa kaikkea analysoivasta elämänasenteesta lähelle alati välinpitämätöntä.Ihan sama mitä tapahtuu, ei kosketa minua. Katson tiukasti varpaisiini, enkä välitä ympäristöstä.

Toki ajoittain rimpuilen edelleen eksyneenä maailman melskeeseen, tietämättä missä olen ja minne menossa. Kartta hukassa, kompassi holtittomasti pyörien, tai vaihtoehtoisesti paikoilleen juuttuneena.

Töissä sentään yritän liikaa. Innostuneena alan nostaa itseäni tuttuun tapaan ylöspäin. Kuitenkin tiukan paikan tullen haluan olla jonkun selän takana, joten voisinko nyt kuitenkin malttaa olla vaan hiljaa rivissä?

Sunday classics - Saara

2009-03-01T22:22:00.003+02:00

Hienoja biisejä näytti olevan monella. Minulla oli nuorena melko poikkeuksellinen musiikkimaku, koska kasvoin lapsuuteni isän levyhyllyn tahdissa. Jatkoin samaa rataa, mutta lisäsin sentään nuoruuden aikoina joukkoon hieman katu-uskottavampaa materiaalia.

Bob Dylan on ehdottomasti isän levyhyllystä ja herralla onkin sitten niin paljon klassikoita, että niiden esittelemistä varten voisi perustaa ihan oman blogin. Päivän valinta juontaa juurensa erääseen kirjaan, jota joskus nuorena luin. Kirjan nimeä tai sisältöä en muuten enää muista, mutta mieleen on jäänyt lause, jossa päähenkilö kertoi, ettei tuon jälkeen enää pystynyt kuuntelemaan mitään muuta rakkauslaulua, kuin Dylanin Saraa.

Sarahan oli Bobin vaimo, ja rakkauslauluna tämä olisi paremmin sopinut tuonne kyseiselle teemasunnuntaille, mutta menköön nyt tähän.

Pari suhteellista näkökulmaa

2009-02-21T14:46:00.003+02:00

God is a scapegoat

2009-02-18T00:19:00.002+02:00

Historiasta löytyy rutkasti todistusaineistoa siitä, että jumala on maailman - tai no, maailmankaikkeuden paras syntipukki. Kaikki paha, jolle muuten ei olisi perustetta, voidaan tehdä jumalan nimissä. Todellisuudessa jumala on kuitenkin vain ihmiskunnan syntipukki, jengin alaikäinen, jota ei voida asettaa syytteeseen rikoksistaan.

Lähes yhtä kelvollinen syntipukki on vapaus, joskin sitä voidaan käyttää vain länsimaisissa sivistysvaltioissa. Hankalaksi tilanteen tekee se, että jumalalla tuntuu olevan jotin vapautta vastaan, koska vapauden suurin uhka on jumala.

Niin yksilöinä, ryhminä kuin kansoinakin ihmisen on tietysti vaikea ottaa vastuuta omista teoistaa. Olisiko kuitenkin jo aika antaa jumalien olla rauhassa, ja tehdä pahaa vaikka Presidentin nimissä. Ai, eikö? Totta. Presidenttihän lynkattaisiin, jos hän ehdottelisi kaikkea sitä, mitä jumalat ovat saaneet aikaan.

Valkoinen talo

2009-01-23T02:48:00.002+02:00

On se jännä juttu tämä presidentti. Kaiken se lupaa muuttaa. John Lennon re-inkarnaatio. Onko Amerikka valmis? Ovatko ne valmiita, joilla on vaikutusvaltaa? Jäävätkö puheet puheiksi? Amerikan aseteollisuus? Löytyykö Obamalta selkärankaa pitää johtajuus käsissään? Onko Amerikalla heikko presidentti? Aika näyttää... Vihollisia kuitenkin tullee olemaan enemmän kotimaassa kuin ulkomailla.

Markkinamies

2009-01-23T01:38:00.003+02:00

Tässäpä luovaa markkinointia... Kyllä se markkinamies on viisas mies.

Systeemi on tätä!

2009-01-12T23:42:00.004+02:00

Ensinnäkin tämä taluden kasvun hidastuminen, jota toisinaan on sangen virheellisesti kutsuttu lamaksi. Siis talous kasvaa yhä, muttei niin nopeasti, kuin ennen. Tässäpä on erinomainen syy vähän irtisanoa väkeä. Tosin kaikkien on tehtävä se nyt äkkiä, sillä ensi vuonna talouden kasvu saattaa jo kasvaa. Pisteet työnantajalleni, joka näinä vaikeina aikoina vain investoi. Toisaalta, jos meiltä irtisanottaisiin tuhannen henkilöä, pitäisi koko henkilökunta irtisanoa monen monta kertaa! Niin, repikää siitä viisautta pukumiehet!

Edellisestä tulikin mieleeni, että joku osakesäästöyhtiö voisi perustaa uusia salkkuja:

eettinen salkku - vain reilua kauppaa ja eettisesti oikeaoppista bisnestä (tietenkin vähän vähemmän tuottoa, mutta jos näitä ostamalla saisi pitää työpaikkansa, ja lisäksi saisi vähän ylimääräistä rahaa niin...)
vihreä salkku - vain ekologisesti toimivia yrityksiä. Tuotot olisivat luonnollisesti hieman niukemmat, mutta jos saisi hengittää puhdasta ilmaa ja vielä vähän rahaakin, niin mikäs jottei...
Sikasalkku - piittaamattomia ja röyhkeitä yrityksiä, joissa ihmisiä ja maapalloa kyykytetään surutta (tietenkin luvassa on hieman isommat osingot.
valepukkisalkku - nämä muka olisivat olevinaan kahta ensimmäistä, vaikka todellisuudessa se olisi vain kulissa kolmannelle.

Miun mielestä ois pirun hyvä liikeidea.

Toinen asiani liippaa läheltä edellistä. Euroopan Unioni esti laajakaistasääntelyn poistamisen joillakin alueilla Suomessa. Voisiko se kieltää myös Fortumin epäterveen monopolin, joka vääristää energiamarkkinoita? Miksei öljyntuottajamaille lueta kartellisyytteitä? Miksei kaikki vain irtisanottaisi sähkösopimusta? Pitäkää sähkönne, ei me tarvita sitä!

Suhteellisuuden hajua?

2009-01-10T16:39:00.004+02:00

Valtakunnan mediat ovat uutisoineet tapauksesta, jossa Jääkiekkoilija Jarkko Ruutu puri toista pelaajaa peukaloon, saaden tapauksesta kahden ottelun pelikiellon. Chris Chelioksen mielestä se oli kovin vähän.

Yllä olevasta videosta voidaan todeta, että purtu pelaaja oli hyökkäämässä Jarkko Ruudun kimppuun, tuoden nyrkkinsä tämän kasvoille. Tuossa tilanteessa Ruutu puraisi hyökkääjää jääkiekkohansikkaan peukaloon, mikä on nähtävä itsepuolustuksena, tai korkeintaan hätävarjelun liioitteluna. Jos oletet joskus nähneet jääkiekkohanskan voitte kuvitella millaiset voimat jääkiekkoilija ruudun leukalihaksissa ilmeisesti on.

No, pointti on, että vastustajan puremista paheksutaan, puremisesta seurannut rangaistus oli kahden ottelun pelikielto, ja ainakin erään kollegan mielestä se oli liian vähän, koska tämän perusteella vastustajan pureminen on hyväksyttävää ja ehkä jopa kannattavaa. Voi hyvää päivää!

Vertaillaanpa:
Pahoinpitely lyömällä nyrkillä kavoihin - ei rangaistusta - pelaaja vain yrittää sytyttää joukkuettaan taisteluun.
Pahoinpitely lyömällä mailalla kasvoihin tai mihin tahansa ruumiinosaan - kahden minuutin jäähy (5 min jos tulee verta). - normaalia, mutta näennäisesti paheksuttavaa.
Puolustautuminen puremalla vastustajan hanskan sisällä olevaa sormea - kahden ottelun pelikielto.

Blogito, ergo sum

2009-01-04T17:03:00.008+02:00

No niin. Alcinoe meni sitten vetämään tämän jutun ihan uusiin sfääreihin, joten tuli itsellekin äkillinen tarve repostella vähän tarkemmin näistä määränpäistä ja virstanpylväistä. Erityisesti innostusta herätti Alcinoen analyysi oman bloginsa merkityksestä, joten erityisesti olen pakotettu ottamaan kantaa tähän omaan bloggaamiseeni.

Ensimmäinen blogimerkintäni on elokuulta 2007, otsikolla kärsivät elokuvasankarit. Puoli vuotta aiemmin olin jäänyt sairaslomalle masennuksen vuoksi. Ryhdyin bloggaamaan oikeastaan osittain uteliaisuudesta, mutta blogilla oli myös selkeä tehtävä. Sen oli tarkoitus toimia päiväkirjamaisena välineenä ajatusten kasaamiselle, ja toisaalta myöskin jonkinlaisena ikkunana niille, joille halusin itseni näyttää, sillä tällaisista asioista puhuminen ei ole koskaan ollut vahvin puoleni. Erityisesti halusin peilailla ajatuksiani muiden ihmisten kanssa, rakentaakseni sitten tarkempaa kuvaa elämästä ja siitä millaista sen voisi olettaa olevan ja millaiselta tuntuvan. Jossain määrin tämä onnistuikin, mutta on oli yllättävän vaikeaa saada palautetta ja vastineita ajatuksilleen.

Siinä sivussa jonkinlainen ajatus luoda toisenlaisia näkökulmia, esittää jotakin valtavirrasta poikkeavaa, mihin viittaa myös yläpalkista löytyvä blogin kuvaus. Antaa jotakin ajattelemisen aihetta. En sitten tiedä paljonko on sellaisia ihmisiä, joiden mielestä on mielekästä ajatella uudelleen sellaisia asioita, jotka aina ovat olleet itsestäänselviä, ja joiden ylösalaisin kääntäminen tuntuisi pelkästään saivartelulta.

Molempia tarkoituksia, kuten koko bloggaamista on ruokkinut ja ryydyttänyt masennus, tai sanotaanko - kriisi. Olen omalla kohdallani kiistattomasti havainnut, että kriisin syvetessä luovuus kasvaa eksponentiaalisesti, ja päinvastoin. Niinpä syvimmän kuopan jäätyä jossakin määrin taakse, on myös blogin merkitys jossakin määrin muuttunut.

Kuten Alcinoekin omassa kirjoituksessaan erittäin ansiokkaasti totesi:" tämä ensisijaisesti onkin vuorovaikutusta, eikä kasvottomaan virtuaaliavaruuteen mölisemistä". Blogimaailmasta tuli siis eräänlainen sosiaalinen verkosto. Paikka, jossa voi kohdata jonkun, kun jotakuta kaipasi.

Pitkällisen vastustelun jälkeen lätkäisin sitten itseni Facebookiin, joten osittain tuo sosiaalinen funktio on siirtynyt sinne. Toki on asioita, joita ei viitsi ihan kaikille Facebook- tyypin ihmisille huudella omalla nimellään, joten siinä kohtaa käy tämä blogi tarpeelliseksi. Toisaalta on myös blogini niin monen ihmisen tiedossa, että välttämättä ei enää tänne viitsi ihan kaikista synkimpiä asioitaan huudella. Osittain itseni, osittain muiden takia. Oikeastaan pitäisi varmaan perustaa kakkosblogi, jossa säilyttäisi täydellisen anonymiteetin.

Aattelin vaan jatkuu varmasti edelleenkin, enkä aio sille tehdä mitään sen tarkempaa toimituksellista linjavetoakaan. Kuitenkin voisi olla paikallaan miettiä, tarjoaako se todellakin ajattelemattomia ajatuksia (millä kylläkin on kaksoismerkitys) ja lisää ruutia (siis asioiden keksimistä, vaikka ne oikeasti onkin jo keksitty jossakin muualla), vai pitäisikö tuo kuvaus korvata uudella.

Entä jos

2009-01-03T14:54:00.002+02:00

Tuli vaan mieleeni; entä jos se vain olen minä? Jos minä vain olen tällainen - elän hetkessä, enkä huoli huomisesta. Jos vain olen tällainen, kaikessa impulsiivisuudessa flekmaattinen. Jospa minun kuuluukin olla tällainen, ja onkin typerää yrittää olla jotakin muuta? Jospa tämä mitä olen, ei olekaan mikään puute, sairaus tai mielen heikkous - jospa se olenkin minä? Jospa te muut voitte olla mitä haluatte - minä olen tällainen?

Sex, Trucks and Rorck N' Roll

2009-01-03T12:12:00.007+02:00

Thundersruck - hit the play

Tuli uhottua, että aikaahan voisi viettää enemmänkin. Olikohan kuitenkin liian äkkinäistä. Ehkä en ole ihan sitä aikaa viettävää tyyppiä. Aika luistaa huonosti, kun on näin nihkeä. Minun ajanvietossani ei tarvitse puhua. Ei tarvitse keksiä sanottavaa, jottei olo olisi vaivautunut. Ei tarvitse kaiken aikaa huomioida toisia. Se on simppeliä ja suoraviivaista. Silti se alkaa ennen pitkää ahdistaa, ja haluan pois.

Mikähän siinä on, että ihmiset niin ahdistavat. Onko se teennäisyys? Sovinnaisuus? Se miten sanotaan päivää, kehutaan uusia vaatteita ja kampausta; ollaan niin helvetin huomaavaisia ja fiksuja. Siksikö sitä vihaan, etten itse osaa? Katkeruusko se on joka saa vihaamaan niitä, jotka saavat ihmiset pitämään itsestään?

Kolmenkympin kriisi. Ja teini-iän kapina. Samaan aikaan. Suorastaan halveksun siloa ja etsin enemmän rosoa. Pehmopoppi oksettaa, ja muutenkin niin helvetin muka-rock. Miksi pitäisi siivota, kun yhtä hyvin voisi... no, tehdä jotain paljon mukavampaa. Olen ihan pikkuisen turhautunut siihen, että asioita pitää tehdä vain koska niitä pitää tehdä, tai niitä ei voi tehdä vain koska niitä ei nyt kuulu tehdä. Tai mitä ihmisetkin nyt ajattelee.

AAARRGGHH! Sisälläni palaa elämä kuin elokuva, mutta maailma on toisenlainen.

Happy Good Year - nastaa oli

2009-01-02T01:26:00.007+02:00

Tämä on meemi, jonka löysin Harmittomalta. Otin vapauden vähän lyhentää.

IHMISET:
- Kenen kanssa vietit aikaa eniten?
Luultavasti itseni kanssa. Oikeastaan en taida hirveästi "viettää aikaa" kenenkään kanssa. Oikeastaan kuulostaisi ihan hauskalta viettää aikaa, mutta ajanviettokaverin pitäisi olla sellainen, joka ei odota kummoisia ajan viettämiseltä.
- Keiden kanssa vuoden parhaat muistot?
Jaa-a... Ei nyt muistu mieleen mitään muistoja. En ehkä oikein osaa arvostaa / arvottaa asioita siten, että kokisin jonkin olevan erityisen hieno muisto.
- Tapasitko uusia?
Tapasin ainakin uudet työkaverit. Lisäksi Facebook on tuonut nähtävilleni joitakin sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet jonkin aikaa poissa elämästäni.
- Riitelitkö usein?
En riitele juuri koskaan.
- Riitaannuitko kenenkään kanssa pysyvästi?
En usko.
- Ihastuitko/rakastuitko?
Kyllä, Maija Vilkkumaahan.
- Petyitkö ihmisiin?
Eiii nyt tule mieleen... Saatoin ehkä pettyä, muttei se niiden ihmisten vika ollut
- Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa?
Juu ja ei. Olisin halunnut jaksaa viettää enemmän aikaa ihmisten kanssa, mutta en kai sitten jaksanut.

ITSE:
- Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä?
Tähän on helppo vastata. Uusi työpaikka oli tärkeä.
- Oletko muuttunut jotenkin?
Olen luultavasti hieman taantunut. En enää yritä niin kovasti kehittyä ja tulla iloiseksi. Toisaalta se voi olla hyväkin merkki.
- Kenties lihonut?
No, valitettavasti hieman.
- Haluaisitko muuttaa jotain?
Haluaisin jatkuvasti muuttaa kaikkea, mutten jaksa nähdä vaivaa asian suhteen. Niinpä usein tyydyn siihen mitä on.
- Oletko oppinut uutta?
Olenhan minä oppinut jotakin uudesta työstäni.
- Kadutko jotain?
En. Katuminen on energian tuhlausta.
- Olisitko jättänyt jotain tekemättä?
Pikkujouluissa olisin voinut ottaa pari alkoholiannosta vähemmän. Toisaalta oli ihan hyvä näinkin.
- Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt?
Varmasti. Olisin ainakin halunnut purjehtia enemmän.
- Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan?
Päiväni murmelina? Voisihan se tavallaan olla ihan mielenkiintoista ja opettavaista.
- Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä?
Jaa että olisin ollut jonkun päivän välillä kuolleena? Ei kiitos.

MUISTOJA:
- Matkustelitko?
Noo, en tiedä voinko sanoa matkustelleeni.
- Ulkomailla vai kotimaassa?
Kalajoella käytiin, mutta siinäpä se taisi olla.
- Kävitkö festareilla?
No joo. Paikallisilla pikkukinkereillä olin.
- Jokin surullinen asia?
No kyllä hiljattain oli yksi, mutta ei siitä enempää.
- Laivalla?
Ei, se ei tapahtunut laivalla.
- Rannalla?
Eikä rannallakaan. Ensi kesänä voisi kyllä viettää enemmän aikaa sekä rannalla, että veneellä.
- Parhaat muistot?
Pitääkö jankuttaa?
- Parhaat päivämäärät?
En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat muistaa mitä tapahtui jonakin tiettynä päivänä.
- Paskimmat päivät?
Voi niitäkin oli niin monta.
- Oletko tyytyväinen tähän vuoteen?
No tämä ensimmäinen päivä ei ole ollut ihan paras mahdollinen, kun olo on ollut jotenkin vähän kipiä.
- Oliko paras kesä? Miksi / Miksi ei?
Paras. Taas. Joo, oli paras kesä ja sä oot mun paras kaveri ja tää on paras meemi ikinä. Miksi kaikki asiat pitää laittaa johonkin paremmuusjärjestykseen? häh?!
- Millainen tulee ensi vuodesta?
Pitkä kuuma kesä.

MYÖNNÄTKÖ
- Kokeilleesi tupakkaa?
Joo.
- Kokeilleesi alkoholia?
Kyllä
- Lintsanneesi koulusta/töistä?
Edellisestä työstä kyllä.
- Harrastaneesi yhden illan juttuja?
En.
- Suudelleesi vastakkaisen sukupuolen edustajaa?
No, kai se on myönnettävä.
- Suudelleesi saman sukupuolen edustajaa?
En.
- Tapelleesi fyysisesti?
En ole tapellut.

The End.

Virtuoosi

2008-12-27T11:30:00.001+02:00

Yritin etsiä sopivaa ulkoasua bloggeriin. Vaikka löysinkin monta, en ihan sellaista, mitä etsin. Sellaista ei varmaan löydä kuin erikseen tekemällä. Olisin halunnut jonkinlaisen keskiaikaisen linnankellarin tai vankityrmän kenties. Ei liian realistista, ehkäpä peligrafiikka -tyylisen. Ei missään tapauksessa räikeitä värejä, eikä liian selvään piirrettyjä rajoja.

Osaisinpa piirtää, soittaa, laulaa, kirjoittaa... Olisinpa virtuoosi.

Ei sanomisen arvoista

2008-12-25T01:03:00.005+02:00

Yhä sanat kadoksissa. Joulu masentaa. Se jotenkin aina kohdistaa kaiken huomion niihin piirteisiin, joita minun on vaikea itsestäni saada esiin. Joulun kimaltelevassa ja ruusunpunaisessa pitsivalossa näytän rujolta ja kylmältä.

Aiemmin postailin, etten oikeastaan odota elämältä mitään, ettei juuri mikään ole ponnistelemisen arvoista. Joulun tullen törmään siihen, ettei oikeastaan myöskään minkään antaminen ole ponnistelemisen arvoista. Se saa minut inhoamaan itseäni, mutten silti tee asialle mitään, minkä johdosta pidän itseäni yhä vähempiarvoisena. Näin antamisen aikaan se konkretisoituu, vaikka aina se on läsnä.
Sanat eivät ole hukassa. Ne eivät sisällä ratkaisuja. Ne eivät sisällä mitään sanomisen arvoista. Ne vain tarjoavat mahdollisuuden kehottaa ryhdistäytymään. Ne eivät tuota mitään positiivista.

Close as it gets?

2008-12-23T00:53:00.004+02:00

Elokuva, josta olen haaveillut vuosikaudet. Pikainen etsintä tuotti YouTube -pätkän. Ei tiä vaikka jostain vielä löytyis leffa DVD:nä...

Ja toinenkin pätkä näköjään.

Ehdottomasti parasta elokuvassa on musiikki, mutta Mickey Rourken naama on myös ihan hauskaa katsottavaa. Joskus nuorena ja hurjana opettelin peilin edessä Rourke -ilmettä tästä leffasta.

Totuutta takaa-ajamassa

2008-12-18T01:04:00.004+02:00

Embedding disabled by request.

Myönnän, sain inspiraation Annikilta, joka pohdiskeli omaa vahvuuttaan.

Minussa on tuo polte totuuden paljastamiseen, pieni sisäinen tiedemies, joka ei ole valmis luopumaan totuudesta vain ilmapiirin vuoksi. Jotkut ovat törmänneet siihen osaan minua täällä blogistanissa, toiset täällä kotosalla, ja muut missä lie.

En myönnä, että ilkeyttäni olisin sellainen. Kuitenkin toisinaan minun koetaan hyökkäävän, vaikka minä vain etsin kuumeisesti. Minun ehkä kuvitellaan olevan ihmistä vastaan, vaikka olen asian puolesta.

Musta ja valkoinen. Sitä minä en vain voi hyväksyä. Se on heikkouteni. Miksi, miksi se onkin niin vaikeaa. Onhan minulla isä, jolle oli vain musta ja valkoinen, ja voihan olla, että minä vielä isälleni huudan harmaata. Voihan se olla niin. Sehän olisi helppoa ja loogista. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Tällainen minä olen, enkä sitä halua itsestäni pois.

Olisi harmillista toimia näin vain sisäisestä pakosta ilman, että minä sen paremmin kuin muutkaan, mitään tästä hyötyisimme. Miten siis tämän kykyni kanavoin niin, etten tarpeettomasti muita loukkaa, sillä sisälläni tunnen, miten pieneksi ja lyttyyn voi ihmisen polkea, ihan tarkoittamattaan.

Miten voisin etsiä totuuttani vetämättä mattoa toisen jalkojen alta? Pitäisi varmaan aloittaa, että en tiedä totuutta, mutta olen innokas etsimään vaihtoehtoja. En tiedä. Joskus tunnen muutenkin itseni kummajaiseksi. Aaltojeni eriskummallinen pituus ei tunnu kohtaavan toisten kanssa, ja välillä tunnen viestiväni teflonia tai luotaan työntäviä magneettikenttiä. Samaan aikaan olen itsekin vaikeasti tavoitettava. Eagles sen sanoi...

Eihän tässä ole taas päätä, eikä häntää. Pitäisi varmaan perustaa uusi blogi: vuodatus.com.

2008-12-16T01:26:00.003+02:00

Outoa ja selittämätöntä tyhjyyttä -ei tunnu miltään. Yhtenä hetkenä taas on tukehtua ahdistukseensa, toisena johonkin muuhun. Sitten on taas tyhjää. Kuin olisi juuri saamaisillaan juonesta kiinni, ja kulkee innolla kohti ratkaisua, kuitenkin vain huomatakseen päätyneensä taas yhteen umpikujaan, tai ei yhtään minnekään.

trying to catch the world that keeps rumbling away...

Jouluisia inten...inventioita

2008-12-15T00:48:00.005+02:00

Nyt olen ilmeisimmin päässyt duunariuden ytimeen, kun työpisteessäni komeilee ehta tyttökalenteri. Sain sen työnjohtajalta, joka puolestaan sai sen hankintoja tehdessään asiakaslahjana (oletan). No, joka tapauksessa - siellä se nyt roikkuu. En ole vielä tohtinut katsoa sisäsivuille - eihän ole kohteliasta kurkkia.

Ihmettelenpä vaan, etten ole törmännyt edellisestä syntyneeseen ajankohtaiseen ajatelmaan: joulutyttökalenteri! Ehkä alan erikoisliikkeistä voisi löytyä, mutta luulisi, että ihan huoltoasemalevityksessäkin olisi niin sanotusti kuumaa tavaraa. Visualisoikaa itse likaisessa mielessänne, jos huhittaa.

Toinen innovaatio jouluun liittyen. Täyden palvelun joulupalvelu. Hoitaa sopimuksen laajuuden mukaan joulun A:sta Ö:hön. Lähettää joulukortit (yhteistyössä joulupalvelu ja eniro 0100100), siivoaa, kokkaa ja tarjoilee, käy puolestasi joulukirkossa jne. Keskeinen palvelu on joulupukki+. Palvelua käytetään netistä käsin, annetaan lahjottavien henkilöiden lista, sekä budjetti. Siinä kaikki mitä täytyy tehdä. Sitten vain odottamaan joulupukkia.

Tietenkin halutessaan voi tehdä monipuolisempia valintoja, kuten asettaa kiltteyspainotuksia listan henkilöille, rajata lahjahankintoja kiinnostuksen kohteilla jne. Myös pukin ulkoasua voi muokata (ihonväri, parran tyyli, silmien väri, ääniala jne.). Aikuisten joulujuhliin tietysti omat lisäpalvelut. Se siitä joulustressistä, ja tervetuloa lapsenomainen joulujännitys. Mitähän se pukki mahtaa tuoda...

Talvisodassa oli kylmä

2008-12-10T17:52:00.002+02:00

Pakahduttaa. Eräs ahdistuneisuuden ilmentymismuoto.

Eihän tässä toki mitään syytä ole, kaikki on ihan hyvin. Toista se oli talvisodassa.

Pikkusielumaisuutta

2008-12-07T22:44:00.002+02:00

Pikkumaisuus kaunistaa? Toisten virheiden osoittelu virkistää? Sovinnaisuus on tärkeintä? Aarghh. Minussa alkaa herätä teinikapinan paluu. Useahkoihin valituksen aiheisiin voisi vain kohauttaa hartioitaan - mitä sen on väliä? Ai koska niin kuuluu tehdä? Miksi? Voi Anna kun et odottanut siippaasi vaan paahdoit täysillä eteenpäin.

Kaikille tiedoksi: elämä on inhimillistä. Life is ours, we live it our way. Jos se on sulle ongelma...

If I wake before I die

2008-12-04T02:01:00.000+02:00

Vai miten se oli. Tiinalta löysin joskus meemin, jossa lueteltiin asioita, mitä haluaisi tehdä ennen kuolemaa. Alkuperäisen version havaitsin pian sangen vaikeaksi. Ei minulla ole mitään sellaisia must -juttuja, jotka ehdottomasti pitäisi tehdä ennen kuolemaa. Niinpä kieron ihmisen ajatus kääntyi väkisin kuun pimeälle puolelle; asioita, joita ennen kuolisin.

Vahvuuteni taitaa olla muutaman rivin näppäryyksien keksiminen. Olen aforisti. Mieluummin kirjoittaisin tekstejä lauluihin, mutta onhan tämäkin jotakin. Yksi näppärä ajatus ilman suurempia jaaritteluja. Selityshän pilaa suorituksen. Töissä putkahti useampikin ajatus mieleen, mutta eihän niitä nyt enää muista.

2008-11-25T21:15:00.002+02:00

Se on nyt talvi. Loppuviikosta ei ehkä enää ole, mutta silloin voi tehdä loskaenkeleitä, heikkojää -lyhtyjä ja sohjolinnoja.

One night in Savoy - a day from my life

2008-11-18T01:01:00.003+02:00

Rankka päivä. Töissä kuuntelin kolme albuumia Metallicaa ja yhden tuplan Vilkkumaata.

Höpötys

2008-11-17T00:22:00.004+02:00

Elän kahta vastaroolia. Kotona olen apaattisen rauhallinen, saamaton ja pohdiskeleva. Töissä levottoman touhukas ja toimelias.

Vielä äsken tuntui hyvältä ajatukselta kirjoittaa, mutta nyt pää tyhjeni. Facebookissakaan ei ollut ketään paikalla. Miten se on mahdollista? Nekin, jotka tuntuivat olevan siellä aina, ovat poissa. Huomasin muuten olevani hyvin varautunut ihmisiä kohtaan juuri tuolla foorumilla. Vaikea ottaa kontakteja niin kevyesti, että asioitaan haluaisi jakaa kaikkien kesken. On ollut vaikeaa ottaa yhteyttä omiin lapsuusajan kavereihin. Jotenkin ne ovat niin mennyttä. Tosin yksi sellainen helpompi löytyi, jonka tiesin kulkeneen vähän muhkuraisempia polkuja. Ja kaikki ovat naimisissa nykyään. Siihenkin on vaikea suhtautua. Ne ei ole enää niitä samoja - niillä on muutakin kuin se kaveruus.

Liityin CMS clubiin tuossa taannoin. Onpa ainakin hyvä syy ja mahdollisuus liikkua. En pidä ulkona hengästymisestä talviaikaan. Tulee korvat ja kurkku kipeiksi kun hönkii kylmää ilmaa. Les Mills - BodyPump, jee jee.

Too much Downforce

2008-11-15T14:35:00.004+02:00

Picture from

En tiedä sille suomenkielistä termiä, mutta tunnen sen sisälläni. Tunnen alakulon hiipivän nurkissa. Tunnen passiivisuuden kietovan köynnöksiään ympärilleni. Tunnen auringon peittyvän harmaiden pilvien taa. Ajatukset rakentavat negatiivisia tulevaisuuksia ilman varsinaista syytä. Pitäkööt tunkkinsa. I can see the marks and the signs on the walls. Lasten suusta kuulee totuuden: nukkuu tai on tietokoneella -sohvalla. Don't know other place to be. Wanna be alone, but not lonely.

Kerään kiukkuni palasia. Kiukun, joka auttaa repimään passiivisuuden köynnökset ympäriltäni. Kiukkua, joka pistää kivet pyörimään - vaikka sammal onkin kaunista.

Olen lyhytjänteinen. Tartun kaiken aikaa uusiin asioihin, joihin uppoudun täysin, kunnes tulee uusi asia, ja unohdan entisen. Uudet asiat tarttuvat minuun. Tarttuvat kiinni ja riepottavat aikansa, kunnes väsyvät. Olen sammalta, joka ei tartu mihinkään, koska kaikki kivet pyörivät.

Sukellan. Uin syvempiin vesiin ja pärskin aaltojen lyödessä ylitseni. Huomaan luovuuden kasvavan. Ajatusten syvenevän. Pidän siitä, mutta olisin iloisempi jos ne eivät kääntäisi minua sisään päin.

Need to keep myself busy. Need the support. Need to be loved and held by a warm hand. Gotta figt back to deppression. Need to listen - what does it have to say.

"Ei kai minusta tule sellaista kuin niistä
Jotka vain surevat
Vain surevat"

Palaneen käryä

2008-11-07T23:08:00.002+02:00

Tuli sitten tosiaan vähän käryteltyä. Mitäs tässä jäitä poltellessa. No, siis tuota muovia käryttelin oikeastaan. Pääsi hupsis vaan sulamaan levy vähän liikaa, kun olin mennyt muihin hommiin jeesailemaan. No, kovasti oli hallissa savua sen jälkeen, kun sulaa muovia ei sieltä vastuksista mitenkään muuten saa pois, kuin antamalla palaa vain. Että sellaista. Olenpa ainakin oppinut taas melko paljon tälläkin viikolla, useimmat asiat niin sanotusti kantapää edellä.

Ja tähän sitten vähän mussiikkia perjantai-illan iloksi. Vaikkei tuo nyt niin iloista olekaan. Ja ei nyt ole mikään huonosti, tuollainen melankolia vain vetoa minuun.

Ei saanu embaddeddua.

Membu

2008-11-04T23:10:00.003+02:00

Päivän luku on 88,9. Rapakunto. Kymppi saisi pudota näin alkuun, sitten ehkä vielä vitonenkin. Riippuu tietysti miten lihasmassa kehittyy, lähteekö se vitonen vai muuttaako vaan muotoa. Liityin eilen membuksi, niin kuin meidän pojat sanoo. Tänään huusi reidet leipää, mutta yläkroppa jäi vähän vajaaksi. Taidan mennä huomenissa jatkamaan siitä. Ja vähän käryttelemään.

Sisäinen kylmyys

2008-11-02T23:41:00.005+02:00

On ollut outo päivä. Herääminen oli vaikeaa. Tai pikemminkin ylös nouseminen. Tuttu yksinäisyys hiipi mieleen. Toivottomuus. Olo tuntui jotenkin epätodelliselta.
Töissä menee hyvin, muuten on hankalampaa. Tutut ongelmat, liikaa herkkuja, liian vähän unta. Elämä verkossa. Vaan josko tähän tulisi muutosta. Siitä sitten.

Kävin katsomassa II-divarin kiekkoa. Kotijoukkue voitti. Olivat kuitenkin ihmeen väsyneen oloisia. Ei fyysisesti niinkään, vaan henkisesti. Ei tuuletuksia, ei hymyjä. Eleetöntä konemaista peliä, jotenkin todella ilotonta. Sama juttu katsomossa. Hiljaista oli, lukuunottamatta ajoittaisia huutoja vastustajan maalivahdille ja jäähyilijöille. Taputukset maalin jälkeen, mutta ei sentään pelin päätyttyä. En ole toki itsekään mikään meuhkaava kannustaja, tai ainakin hyvin hitaasti syttyvä sellainen.

Jaa, kyllä sopivassa seurassa kuitenkin. Kerran jäätiin sirkuksessa esityksen päätyttyä vaatimaan encorea. Pellet tulivat, kun ei muuten lähdetty, vaikka teltta oli muuten jo tyhjä. Iltapuoli päivää oli kuitenkin jo parempi.

Heittäkääs kommenttia noihin edellisiin. Niiden piti olla sellaisia interaktivoivia, mutta ei ne nyt näköjään oikein olleet. Niin, ja sellainen viimeistä huutoa oleva lukijanurkkakin tuonne tuli laitettua. Käykäähän ihmeessä ilmoittautumassa.

Piru kun täällä Suomessa on kylmä.

What feel?

2008-11-01T22:15:00.001+02:00

(Keith Richards/Tom Waits)

Well there's one thing you can't lose
It's that feel
Your pants, your shirt, your shoes
But not that feel
You can throw it out in the rain
You can whip it like a dog
You can chop it down like an old dead tree
You can always see it
When you're coming into town
Once you hang it on the wall
You can never take it down

But there's one thing you can't lose
ANd it's that feel
You can pawn your watch and chain
But not that feel
It always comes and finds you
It will always hear yo ucry
I cross my wooden leg
And I swear on my glass eye
Itt will never leave you high and dry
Never leave you loose
It's harder to get rid of than tattoos

But there's one thing you can't do
Is lose that feel
You can throw it off a bridge
You can lose it in the fire
Yo ucan leave it at the altar
But it will make you out a liar
You can fall down in the street
You can leaveit in the lurch
Well you say that it's gospel
But I know that it's only church

And there's one thing you can't lose
And it's that feel
It's that feel

Siis mikä?

Ulottuvuuksia

2008-10-29T17:13:00.004+02:00

Alakerran sedän kanssa voi tehdä kaikenlaista jännittävää ja hauskaa. Joskus alakerran sedän kanssa puuhaillessa sormet palaa, mutta onneksi on kuitenkin turvallinen taivaan isä, jota voi pyytää puhaltamaan.

Jos jaksaisi, tästä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen tarinan, jossa alakerran setä olisi hieman konkreettisempi, ja taivaanisä hieman... no, taivaallisempi.

edit:

Päivittelyä...

2008-10-26T23:29:00.001+02:00

Olen jonkin verran päivitellyt noita kotisivujani.

Kommentoida saa, jos siltä tuntuu, mutta pakkoa ei tietenkään ole. Nehän on kaiken aikaa työn alla ja luovassa muutostilassa, joten saatan hyvinkin ottaa vinkistä vaarin. Hiukka ärsyttäviä nuo mainosbannerit, mutta minkäs teet. Tai no, saishan ne siitä rahalla pois, mutta ei ne niin paljon ärsytä.

Kaikenlaista...

2008-10-25T00:24:00.003+03:00

Mikähän siinä on, että kun tilaa jotakin postimyynnistä, se tuntuu aina tulevan jotenkin toivottoman myöhään? Posti sanoo, että pakettini on lajiteltu. No kiva, nyt se saa viettää viikonlopun jossain lajittelukeskuksessa! Tilasin lapsiturvallisen kameran. Edellinen kameramme hojosi, kun jälkikasvumme pudotti sen. Nyt ei hajoa, ennen kuin kasvavat yli kaksimetrisiksi. Syystä tai toisesta monet tekniset laitteet löytävät tiensä vessanpönttöön. Nyt se ei haittaa. Jos haluaa tallentaa kuvaa siitä, miten kakka kieppuu viemäriputkessa vessan huuhtelun jälkeen, niin siitä vaan. Niin joo, voihan sillä ottaa myös kuvia.

Akvaarioprojektiakin koitin tässä viritellä, mutta ei siitä oikein vielä mitään valmista tullut. Täytyy viritellä lisää. Tilasin akvaarioon ulkosuodattimen, jota pääsen huomenissa asentelemaan. Se ei kuitenkaan ollut se varsinainen projekti. Huuleni ovat sinetöidyt...

Meille muutti myös asumaan kärpäsloukku. En ollut itse kehdannut sellaista ostaa, koska se olisi ollut matkimista. Nyt kuitenkin keskiveli sai sellaisen lahjaksi. On sitten pitänyt perehtyä sen sielunelämään, ja suunnitella sen terrariosoimista, mikä osaltaan johti myös akvaarioprojektin suunnitteluun.

Niin, ja sitten olen myös viritellyt nettisivuprojektia. Pääasiassa siksi, että noi akvaariojutut ei oikein ole järkevästä tuolla blogimuotoisessa systeemi-hässäkässä. Tää homma on nyt kyllä ihan lapasen kengissä, ja lakumetreillä, mutta jotta tietäisitte, että mitä olen puuhaillut. (sehän kaikkia juuri kiinnostaa... =)

Heikkoudessa piilee vahvuuteni

2008-10-15T23:17:00.003+03:00

Wanha Welho tuli tänään kysymään, paljonko saan tehtyä päivässä, jatkaakseen vastaukseni kuultuaan: "saat sitten opettaa minullekin." Kyllähän se käy, tuumasin ilahtuneena, sillä pelkäsin hänen ottavan itseensä muuttaessani hänen opettamansa hyväksi havaitun tavan puolta tehokkaammaksi.

Jäin siinä työn lomassa miettimään, missä nopeuden salaisuus piilee. Mietin mistä aloittaisin, ja päädyin lopulta pohtimaan kiitospuheeni avausta firman pikkujouluihin, vastaanotettuani "nopein vetäjä" -palkinnon.

"Lahjakkuuteni perusta aukesi minulle jo seitsemän vanhana mummoni raamattupiirissä, johon toistaiseksi tuntemattomasta syystä osallistuin läsnäolollani. Jälkikäteen tädit kiittelivät, että olinpa minä oivallinen poika, kun jaksoin ihan hiljaa olla koko ajan. No, helppoahan se on, kun jännittää niin, ettei saa sanaa suustaan.

Näissä hommissa olen menestykseni salaisuudeksi todennut seuraavat kolme voimatekijää: laiskuus, hajamielisyys ja kärsimättömyys.

Kun on tarpeeksi laiska, ei millään viitsi tehdä sellaista, mikä ei ole välttämätöntä. Sitä kokeilee, voisiko tämänkin tehdä jotenkin helpommin tai tuon jättää kokonaan tekemättä.

Kun on näin hajamielinen kuin minä olen, on pakko kehitellä rutiineja, ja toistaa niitä aina samalla tavalla (luonnollisesti muokaten niitä, kun keksii uuden helpomman tavan). Kun toistoja tulee niin paljon, että työvaiheet tulevat selkärangasta, alkaa homma sujua.
(Joskus kyllä joutuu vaikeuksiin vedettyään syystä tai toisesta hanskat käteen eri kohdassa kuin yleensä, jolloin selkärangasta tulee signaali hanskojen käteen laittamisen jälkeen normaalisti tulevaan toimenpiteeseen.)

Kärsimättömänä ei jaksa odotella paikoillaan. Täytyy keksiä itselleen jotain tekemistä siksi aikaa kun jokin vaihe valmistuu vaatimatta aktiivista panostani. Siinä sitä sitten tekee jo valmiiksi tuon tai tämän asian, tai jättä sen tekemättä silloin, ja tekee sen vasta tuolloin. Riittävä tempo takaa myös sen, ettei ajatus lähde harhailemaan, ja aika kuluu kuin siivillä.

Paras tapa tehdä työtä on flow, jolloin keskittyy vain ja ainoastaan virittämään itsensä äärimmilleen selviytyäkseen käsillä olevasta tilanteesta siten, että kokee tilanteen olevan vielä juuri ja juuri hallittavissa, omaan suoritukseen luottaen."

More Whisky

2008-10-07T02:21:00.002+03:00

The church bell rings
An old drunk sings
A young girl hocks her wedding ring
Down on Rain Street

Down the alley the icewagon flew
Picked up a stiff that was turning blue
The local kids were sniffin' glue
Not much else for a kid to do
Down Rain Street

Father McGreer buys an ice cold beer
And a short for Father Loyola
Father Joe's got the clap again
He's drinking Coca-Cola
Down on Rain Street

Bless me Father I have sinned
I got pissed and I got pinned
And God can't help the shape I'm in
Down on Rain Street

There's a Tesco on the sacred ground
Where I pulled her knickers down
While Judas took his measly price
And St Anthony gazed in awe at Christ
Down on Rain Street

I gave my love a goodnight kiss
I tried to take a late night piss
But the toiled moved so again I missed
Down Rain Street

I sat on the floor and watched TV
Thanking Christ for the BBC
A stupid fucking place to be
Down Rain Street

I took my Eileen by the hand
Walk with me was her command
I dreamt we were walking on the strand
Down Rain Street

That night Rain Street went on for miles
That night on Rain Street somebody smiled

Ja lisää tätä irkkuherkkua livenä:

Musiikkitoimittajan paras ystävä:

Ahkeruus on pahasta

2008-10-07T00:49:00.003+03:00

Olen ollut liian ahkera. En olisi uskonut. Tein töitä vuoroni aikana reilut kolme yksikköä, kun aamuvuoron kaveri teki vain reilut kaksi. Edellisten päivien suhde on ollut sama, vaikka kumpikin on parantanut kaiken aikaa. Ei ole tarkoitukseni yrittää olla ketään parempi, vaan mahdollisimman hyvä. Työnjohtajakin noteerasi asian, että mites tuo nyt noin voi olla. Kaveri varmaan kiittää, kun saan hänen näyttämään hitaalta.

Teen vain parhaani, ja mietin samalla miten pääsen parhaaseen lopputulokseen pienimmällä vaivalla. Teen aina samalla tavalla, jotta homma tulee selkärangasta. Siinä kai se salaisuus, kun toimii reippaasti, ja miettii vähän. Ei mitään erikoista.

Iltavuorossa painoin täysillä vuoron loppuun asti, vaikka muut alkoivat jo himmailla. Siitäkin tuli sellainen olo, että saan toiset taas näyttämään lusmuilta, vaikka itse vaan olin yli-innokas. Täytyy varmaan vähän himmata tahtia, ettei ala tulla pahaa silmää. Ja ihan jo senkin takia, ettei ihan täydellä tahdilla varmaan jaksa aina painaa, joten ei kannata tehdä siitä oletusarvoa.

Tykkään tehdä tiiviillä tahdilla, kunhan ei ole paniikkia. Aika kuluu nopeammin, kun ei ehdi kytätä kelloa. Se on vähän niinkuin FLOW -kokemus, kun keskittyy täysillä pysyäkseen kärryillä, eikä ehdi vilkuilla kelloa. Ja onhan siinä joku näyttämisen halu myös, itselle ja muille. Pitää hakea ne rajat hyvälle ja erinomaiselle suoritukselle. Mistäs sitä muuten tietää?

En jaksa safkiksellakaan nököttää tarpeellista kauempaa. Sen kun tietää, että jos ruoan päälle jää lojumaan, ei siitä pääse enää ikinä ylös.

En minä oikeasti ole ahkera, tykkään vain tehdä nopiaan!

Loppuun vielä hieman mussiikkia, kun monella on ollut noita meemilöitä. Kaivoinkin tähän jotain "omaa". Katsotaan montako Waitsin kuuntelijaa löytyy. Biisivalinta syntyi osittain hauskan viedeon ansiosta. Harvaa videota olen tuijottanut niin hypnoottisesti kuin tätä.

Duunarin elämää

2008-10-05T14:29:00.002+03:00

Taidan olla kausiluonteinen ihminen. Ei ole pitkään aikaan jaksanut bloggailla muuta kuin tuonne akvaariopuolelle päivitellä tietoja. Muutama uusi kalanen on hankittu ja parit kasvit myös. Akvaariofoorumille on keskustelutkin suuntautuneet.

Olen nyt ollut loppuviikon uudessa työpaikassa. Ensimmäisten kokemusten perusteella se tuntuisi sopivan minulle kuin nenä päähän. Huomaa tulevansa töistä kotiin hymyssä suin. Työnjohtaja on erinomainen. Neuvoo kun tarvitaan, ja käy kyselemässä miten menee, mutta antaa muuten tehdä rauhassa itse. Tekee paljon kaikkea pientä saadakseen muiden hommat sujumaan. Sanoisin, että talon tärkein jätkä. Tämä on kovin ihmeellinen ja kiehtova uusi maailma - olla jonkun töissä.

Kuolemansynti

2008-09-24T23:57:00.008+03:00

"Asia on vakava, sen vakavuudesta ollaan tietoisia ja silti siihen ryhdytään omasta vapaasta tahdosta."

YLPEYS
Tarkemmin "vääränlainen" ylpeys. Ehkä tämän katalan kuolemansynnin välttämiseksi joihinkin meistä on joskus pyritty istuttamaan sellainen oikeanlainen vaatimattomuus, eli arvottomuuden tunne. Ettei nyt vaan ylpistyttäisi liikaa. Tässä tarkoitettu ylpeys on kuitenkin sitä, että asettaa itsensä muiden yläpuolelle, muita arvokkaammaksi. Teenkö minä niin?

KATEUS
Minusta kateellisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Eikö tunnu aika hyvältä kuulla, että joku on niiiin kateellinen tuosta uudesta hienosta autostani, tai siitä ja tästä ominaisuudestani? Kateuden pahentaa ilkeys, "pois sinulta, mitä minullakaan ei ole" -asenne. Kateus taitaa myös olla eräällä tapaa ylpeyden vastapeluri. Myrkyllinen ylpeys synnyttää helposti myrkyllistä kateutta. Olenko minä kateellinen?

VIHA
Eikös tämäkin ole ihan tervettä. Voisi ajatella, että vihan tehtävänä on antaa meille voimaa asettua sortajaa ja väärintekijää vastaan, jolloin se olisi osa itsepuolustusjärjestelmäämme. Vihasta pelottavan tekee se, että monissa ikävissä ja kohtalokkaissakin tapahtumissa juuri irralleen riistäytynyt viha on ollu läsnä. Vaan se ei liene vihan syytä, jos valitaan väärät keinot. Taustalla ovat ehkä vahingolliset arvot ja toimintamallit. Tokihan krooninen viha myrkyttää mielen, eihän vihaa ole jatkuvaksi olotilaksi tarkoitettu. Missä näkyy minun vihani?

LAISKUUS
Tämäpä on vaikea. Minua kenties eniten koskettava näistä seitsemästä. Enkä minä ole vielä ehtinyt määrittää suhdettani siihen, enkä perehtyä laiskuuden olemukseen. Se hyöty laiskuudesta kuitenkin on, että se mahdollistaa kehityksen. Kun ei viitsi nähdä vaivaa, keksii aina helpomman keinon. Vai oliko muka pyörän keksiminen vain jotenkin ylevää haastetta aivoille?

AHNEUS
On hyväksi ihmiselle olla hivenen ahne. Ahne elämälle. Ahneus on halua ottaa tehokkaasti irti se, mikä on saatavissa. Mustaksi ahneuden muuttaa välinpitämättömyys ottamisen seurauksista. Omaan ahneuteeni törmäsin yllättäen palkkatoivetta esittäessä. Yhtäkkiä riittävä ei ollutkaan enää tarpeeksi, vaan halusi vähän enemmän ja aina vaan vielä vähän enemmän.

KOHTUUTTOMUUS
eli suhteellisuudentajun puutteellisuus. Mustalta näyttää minun silmiini, ihan oikealta kuolemansynniltä. Varmasti minäkin olen kohtuuton, vaikken liiemmälti arvostakaan tätä ominaisuutta kanssaihmisissä - no, korkeintaan viihdearvonsa vuoksi.

HIMO
Absoluuttinen, pakonomainen tarve saada jotakin, yleisesti ottaen mielihyvää. Mielihyvähän on olemassa, jotta osaisimme tavoitella sitä, mutta mikä on mennyt vikaan, kun pakkomielteinen himo jyrää yli kaiken muun, jättämättä orjalleen minkäänlaista valinnan mahdollisuutta. Toisaalta, eihän se silloin täytä kuolemansynniltä vaadittavaa suostumuksen ehtoakaan.

Onko noita kuolemansyntejä nyt oikein tosissaan mietitty loppuun saakka? Kaipaisivatkohan ne hiukan uudelleenarviointia? Ehkäpä nämä yleisiksi kuolemansynnin toteutumistavoiksi määriteellyt seikat kuvaavat hyvin aikansa käsityksiä. Varsinainen määritelmä kuitenkin soveltunee hyvin moraalittoman toiminnan mittariksi.

Pakko vielä tähän loppuun todeta, että "Seven" aikanaan oli yksi minuun vahvimmin vaikuttaneista psykologisista trillereistä. Kun käveli leffasta ulos, oli sellainen olo, että joku hallitsee elämääni.

To Dream is To Fight?

2008-09-19T15:26:00.003+03:00

Onko mahdollista olla taivaanrannan maalari, ja taistelija - samassa elämässä?

On kiistämätön tosiasia, että kriisin alkaessa tarvitaan kipeästi niitä, jotka tarttuvat toimeen ja tekevät sen mitä pitää tehdä, vaikka rikkoisivat siinä samalla itsensä. Ilman taistelijaa ei uneksijalla ole tulevaisuutta.

Kuitenkin, kun taistelut on käyty ja vain savuavat rauniot ovat jäljellä - kaikki on rikki ja haavoilla - tarvitaanko silloin joku, joka maalaa paremman huomisen? Niitä, jotka haluavat tehdä rumasta kaunista, ja ovat siksi jopa valmiita kääntämään selkänsä elämän raadollisuudelle, kieltäytymään totuuden näkemisestä ja ylläpitämään unelmia?

I'm in!

2008-09-19T15:26:00.002+03:00

Salainen agentti ilmoittautuu palvelukseen.

Sillä ja hilkulla

2008-09-17T20:58:00.002+03:00

Kävin tänään työhaastattelussa. Tilanne on sikäli hauska, että en ollut varsinaisesti edes hakenut kyseistä paikkaa. Menin oikeastaan katsomaan, millaisesta hommasta olisi kysymys. Samalla siinä hoitui myös työhaastattelu. Sovimme, että ilmoitan mihin tulokseen tulen, ja mikä on palkkatoiveeni.

Hirmuisen hankala asia tuo palkkatoivomus. Ei haluaisi pyytää liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Kun on huonosti käsitystä siitä, millainen palkkataso alalla ja kyseisessä työpaikassa on. No, kaivelin tessin ja laitoin siihen jonkin verran päälle.

Melkein heti sain myönteisen sävyisen vastausviestin sähköpostiini, ja viimeistään perjantaina lupasivat ilmoittaa tulenko valituksi. Nyt ei sitten muuta kuin odotellaan ja toivotaan.

Työ sinällään vaikutti oikein sopivalta. Se on konkreettista ja selkeää. Ilmapiiri vaikutti mukavalta, samoin firman johtaja ja työnjohtaja. Työmatkakin hoituu noin vartissa.

Voi tätä odottelun jännitystä.

Moon merkitty miäs!

2008-09-15T00:04:00.004+03:00

These I Got from Tiina, who was being very Generous, wich was nice.
(Melkeen ansaitsisin vielä sellasen "vuaren kiälimiäs" -merkin?)

Lainasanoja

2008-09-12T12:35:00.003+03:00

Vaihteeksi iloisempaa sisältöä...

Love is blindness - in life that was darkness

2008-09-10T23:56:00.008+03:00

Olemme olleet melko erillään viime aikoina. Tänään tapasimme taas sedällä. Se oli miettinyt mitä halusi isän kuulevan.

"Ei se varmaan ollut mitään tiettyä. Enemmänkin, sellaista taistelua tärkeistä asioista. Tai sellaisista, joissa oltiin jotenkin mukana. Ainakin koitin todistaa, ettei ne ihmiset välttämättä niin pahoja ole, vaikka ne tekeekin jotain juttuja, mitkä ei välttämättä ole hyviä."

"Niin, se taisi tuntua vähän siltä, että jos ei noita hyväksytä, niin ei minuakaan hyväksytä."

"Joo. En mä voinut niille lopulta enää puhua mistään asioista. En mä niin paha ollut, enkä oikeestaan tehnyt mitään hirveetä, mutta ei sitä kuitenkaan hyväksytty."

Tiedän, että se toisinaan varasti rahaa ostaakseen kaljaa tai tupakkaa, mutta se ei taida olla valmis myöntämään sitä. Se painaa sen mieltä, eikä se halua muistaa sitä, joten en ota asiaa tässä puheeksi. Eihän se oikeastaan ollut oleellista asian kannalta.

"Etkä sitten käyttänyt muita päihteitä," kysyy setä.

"Ei, en mä koskaan mitään muuta kuin alkoholia ja tupakkaa."

"Kyllähän mä periaatteessa olisin kai ollut ihan lastensuojelukamaa, jos silloin niillä kylillä olisi ollut jotain lastensuojelua. Mä kuitenkaan mitenkään paha ollut, tai ilkeä, joten en jäänyt niiden verkkoon. En rikkonut paikkoja, tapellut tai rötöstelly. Mä olisin ehkä kaivannut suojelua iteltäni, enemmän kuin tavallinen koti voi antaa. Ainakin tän päivän sossujen näkemysten mukaan."

"Muistan joskus yläasteikäisenä menneeni yksin paikalliseen kapakkaan, ja päätyneeni jonkun täysikäisen tuiki tuntemattoman jäbän juttukaveriksi. Mähän olin ihan lapsi silloin, mutta jostain syystä isommat otti mut yleensä vakavasti. Mä tunsin sen baarimikonkin, joten en kyllä siltä viittinyt mitään tilailla, mutta kaveri tarjos. En mä teidä miks mä sinne menin, tai miks lähdin pois."

"Jostain syystä mä tunnun kuitenkin olevan jopa vähän ylpeä susta, siitäkin huolimatta, ettei toisaalta ehkä olis aihetta. Sä olit jotain. Sua kunnioitti oman ikäset ja isommat. Sulla oli katu-uskottavuutta, joka ei perustunut missään määrin pelkoon."

"Niin olihan se tavallaan siistiä, hullu nuoruus. Ja ne oli ihmisiä joille kelpasi sellaisena kuin oli. Ei ne koskaan vaatineet multa mitään näyttöjä"

"Silloin kun mulla oli kaikkein vaikeinta, mä tein iltaisin pitkiä kävelylenkkejä pitkin niitä korpiteitä, joiden varrella asuin. Niiden lenkkien aikana kuuntelin taukoomatta U2 Achtung babyä, erityisesti biisejä One ja Love is blindness, jota pysähdyin aina kuunteleen yhen sillankaiteelle. Ja poltin röökiä ketjussa koko matkan. Saattoi mennä parissa-kolmessa tunnissa melkein aski röökiä."

"Mitä sä mietit niillä reissuilla," kysyy setä kuunneltuaan pitkään.

"Kai yleensä elämän vittumaisuutta. (Faija ei muuten voinut sietää sitä, että kiroilin. Se oli j0skus mennyt lukemaan mun kirjeen silloiselle tyttöystävälleni. Olin kirjoittanut sen kun oli tosi paha olla, ja kieli oli sen mukasta. Kerroin siinä miten olin ottanut yksin pussikaljaa ton peruslenkkini aikana. Talutin fillariani, joka silti jatkuvasti pyrki päätymään ojaan. Jossain vaiheessa olin hakannut nyrkkiäni männynrunkoon. Arki-iltana. "Ei kai sen tyttöystävänkään ole kiva tollasta kielenkäyttöä kuunnella?" Se oli se sen pointti tosta asiasta. Kai se koitti myös kysellä mikä oli homman nimi, mutta jotenkin se vaan takertui siihen vittuun).

Niin - asiaan. Sydänsuruja. Sitä mitä olisi pitänyt tehdä, tai ei olisi pitänyt. Ja kai siinä oli melko itsetuhoisiakin ajatuksia aika paljon. Mä taisin välillä rukoilla, etten aamulla enää heräis. Elämän mielekkyys oli aika pitkälti hukassa. Kai se osittain oli ihan masennustakin."

"Ne biisit ja se reissu ja kaikki - se oli yksi kerta toisensa jälkeen toistuva toisiinsa kietoutuneiden osasten summa. Ensimmäiset askeleet vei aina pois, pakoon tavallaan. Sitä seurasi turruttamisen vaihe. Askel askelelta mä suomin epätoivoani vihan sivalluksin, työnsin sitä savuke kerrallaan takseepäin. Sitten tuli tietty silta, oli viileetä ja pimeetä, ja vaan musa kaikui korvissa. Siinä sillalla mä kuuntelin aina Love is blindnessin monta kertaa putkeen. Mä itkin siellä pahaa oloani maailmalle. Siinä meni joku puol tuntia ali kiitäviä autoja katsellessa, miten ne tuli jostain ja meni sinne kans. Sit kun mä loppumatkan palasin himaan, se oli sellasta takki tyhjänä kävelemistä. Alistuneena ja antautuneena. Olkoon, ei sille mitään mahda. Turtana kotiin ja vähin äänin yläkertaan. Telkkaria tai nukkuun."

"Mutta sä selvisit siitä kuitenkin", huomauttaa setä.

"Joo, kai mä selvisin, vaikka taisihan siitä jäädä jälkensä ja arpensa mun sisälle, ja ne on siellä kyllä vieläkin."

Minä ja Junior Jones

2008-09-05T00:59:00.010+03:00

Junior Jones halusi lisätä tähän tämän videon, koska se ei löydä omia
sanoja kuvaamaan sisällään riehunutta myrskyä.

Sisälläni kiljuu Junior Jones, vielä keskenkasvuinen poika, haluten tulla kuulluksi. "Eihän se välttämättä noin ole", se yrittää sanoa. Sanoilla ei kuitenkaan ole vaikutusta, kuin seinille puhuisi. Eihän se ihme olekaan, kun vastassa on kivikasvoinen muuri. Muurinmurtajaan on kiinnitetty viesti: "Et sinä aina ole oikeassa, et sinä tiedä kaikkea vaikka niin väität." Eihän poika sitä tiedä, kun ei osaa vielä lukea, mutta muuria eivät kuitenkaan kaada mitkään perustelut. Se ei säröile, ei myötäile. Tuskin se edes kuulee. Se näkee itsensä ja oman totuutensa, jota on mahdotonta arvioida uudelleen. Miksi edes pitäisi?

Pojan sisällä kiehuu epätoivoinen raivo, kun se edes kerran tahtoisi olla oikeassa. Se ei enää muista, mistä se on väitellyt, mutta muistaa kuitenkin, miten nujerrettuna joutui palaamaan huoneeseensa, paiskata oven kiinni niin, että lasit helisevät, kääntää volymit kaakkoon ja istua turruttamaan itkunsekaista mieltään.

Vaikka minä jo olen antanut anteeksi, ei Junior Jones ole unohtanut. Edelleen se toitottaa kaikille, ettei se välttämättä niin ole, ja voihan se olla näinkin. Se vihaa yksisilmäisyyttä, se haluaa olla oikeassa. Kuunnelkaa nyt joku, arvostakaa minua!

Se pelkää nujerretuksi tulemisen tunnetta kuin ruttoa. Se vihaa avuttomuutta. Se ei halua kokea sitä enää ikinä. Se kavahtaa itsepäisiä, vahvatahtoisia ihmisiä, jotka muistuttavat sitä muurista.

Sen ystävät olivat pahoja, vaikka ne olivat sellaisia samanlaisia kuin se itsekin. Se ei vain voinut kertoa sitä. Eihän se vielä voinut paeta minnekään. "Lumihangessa ei pitkälle juosta." Vaan eipä se voinut puhua itsestään ja elämästään. Sen elämä oli kiellettyä ja pahaa, vaikkei se nyt niin kovin kummoista oikeastaan ollut.

Poikaa ahdisti ja sattui. Onneksi oli kaverit, jotka ymmärsivät. Ystävät jotka arvostivat. Ihmiset, jotka eivät koskaan tuominneet. Ne pahat, joiden seura ei ollut hyväksi. Parhaat ystävät, joita meillä kummallakaan on ikinä ollut.

Kerran kun sen oli hyvin paha olla, illalla myöhään, se istui bussipysäkille.Se odotti, että aikuiset tulisivat ja se voisi pyytää niitä kuuntelemaan. Poika odotti, ja odotti, ilta vaihtui yöksi. Aikuisia ei tullut, olivat menneet toista kautta. Tuli kuitenkin ystävä autollaan, ja tarjosi kyydin kotiin. Ja sinne se lähti, vaikkei olisi halunnut. Minne muuallekaan se olisi mennyt?

Minä yritän kuunnella - tarkkaavaisesti. Sen on vaikea löytää sanoja. Sen on vaikea ymmärtää ja tietää miksi sillä on paha olla. Olen vienyt sen tapaamaan setää, joka auttaa sitä ymmärtämään. Puhuessaan sedän kanssa, se valuttaa kyyneliään minun poskilleni, ja minä annan sen tehdä niin. Toisinaan minäkin puhun sedän kanssa. Aikuisen tavoin vaadin siltä tehokkuutta ja arvelen, että kyllä se varmaan jo pärjää. Unohdan, että se tarvitsee aikaa. Vihdoinkin se tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, hyväksytyksi sellaisenaan aikuisen sedän taholta.

Tyhjiä sanoja

2008-09-04T10:53:00.006+03:00

kuva: Wikimedia Commons

Mikähän siinä on kun terpalle sanoo jotakin, niin hetken päästä asia kääntyy päälaelleen.

Jonkin aikaa takaperin havaitsin terapiavuoden päättymisen olen lähempänä kuin sen alkaminen. Totesin mielessäni, että tämähän alkaa nyt olla selvää, pitäisi vain keksiä, millä eväillä ei mennä enää takapakkia terapian päätyttyä. Muutaman päivän päästä ajatus tuntui aivan oudolta. Oikeastihan tässä oltiin vasta ihan alkutaipaleella, ja selvästi toinen vuosi pitäisi vielä käydä.

Toinenkin esimerkkini liittyy terapian päättymiseen. Viimeksi väitin, ettei merkkejä masennuksesta enää juuri ole havaittavissa. Olin kyllä oikeassa sanoessani tilanteen olevan merkittävästi parempi kuin aloittaessa. Tänään kuitenkin ahdistaa, elämä tuntuu toivottomalta, turhalta. Tekisi mieli vain sulkea silmät ja heittäytyä ajelehtimaan, kunnes uppoaa. Ei konkreettisesti, mutta sisäisesti.

Työnhaku ahdistaa. Ympäristön tila ahdistaa. Ihmiskunnan typeryys ahdistaa. Totuuden etsiminen ja sen löytymisen mahdottomuus ahdistaa. Unelmia ei ole. En halua sellaisia, koska ne tuottavat pettymyksiä.

Silti pitäisi vain jatkaa eteenpäin, eikä jäädä tuleen makaamaan. Jokainen laiminlyöty asia lisää ahdistuksen määrää tulevaisuudessa.

Sweet Georgia Lee

2008-08-29T11:14:00.005+03:00

"Georgian kriisi" uhkaa levitä idän ja lännen kriisiksi. Venäjä provosoi voimakkaasti, mutta nyt ei pitäisi provosoitua. Tulisi olla kuin ei huomattaisikaan kiukuttelevan lapsen metkuja. Sen sijaan keskityttäisiin vain siihen alkuperäiseen ja konkreettiseen kriisiin, ja sen ratkaisuun. Kukaan ei halua sitä, mitä provosoitumisesta seuraa.

Venäjän toimet eivät liity pelkästään Saakasvilin toimiin, joita käytettiin sopivana vihanpurkauksen kohteena. Venäjä hakee kipeästi kaipaamaansa huomiota ja arvostusta, kuin vaikeassa elämäntilanteessa oleva häiriökäyttäytyvä nuori, joka kapinoi kaikkia mahdollisia sääntöjä ja pakotteita vastaan. Kova kovaa vastaan ei tässä tilannessa toimi, vaan johtaa ainoastaan välien totaaliseen katkeamiseen.

Todellinen pöljä tässä kriisissä on minusta Saakasvili. Ei hän toki ole ainoa laatuaan maailmassa, se hänen puolustuksekseen sanottakoon. Minun järkeeni ei mahdu, mitä kuvitellaan saavutettavan itsenäisyyteen pyrkivän kansanosan väkivaltaisella alistamisella emovaltion hallintaan? Lopputuloksena ei mitenkään voi olla muuta kuin valtavia ristiriitoja, levottomuuksia, sissisotaa ja kaikkia mahdollisia sosiaalisia ongelmia. Eikö nyt vain annettaisi itsenäisyyteen pyrkivien lasten mennä menojaan. Joskus on osattava päästää irti.

Venäjä toimi mielestäni aivan oikein katkaistessaan Etelä-Ossetian konfliktin (Georgian hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan). Olisivat vain ymmärtäneet jäädä siihen. Olisivat vain suomalaisetkin aikanaan ymmärtäneet pysähtyä omalle rajalle, eivätkä lähteneet suur-Suomea rakentamaan. Näinpä ei käynyt. Nyt kaikki venäläiset joukot pitäisi kuitenkin saada takaisin Venäjän puolelle, ja tilalle kansainvälisiä rauhanturvaajia. Saakasvilin on toisaalta turha vikistä ja levitellä viatonta näytellen käsiään. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Suotavaa olisi, että Hulivili (kuten muutkin valtionjohtajat) johtaisi joukkojaan edestä käsin. Tulisi mietittyä asioita hieman tarkemmin.

En ole Venäjämyönteinen, en Kiinamyönteinen enkä länsimyönteinen. Kellään ei tunnu tässä olevan malttia eikä viisautta, paitsi ehkä Suomella, jolla ei ole varaa pullistella, muttei toisaalta myöskään tarvetta pokkuroida. Olisiko siis Etyjin puheenjohtamaasta tämän kriisin ratkaisijaksi?

Humaanit systeemit

2008-08-22T19:40:00.001+03:00

kuva lainattu täältä

Systeemistä sen verran, ettei minulla ole takataskussani mitään suomalaista demokratiaa parempaa. Demokratiaan sisältyy tietenkin kuitenkin eräs huomionarvoinen seikka.

Nosta kätesi, jos haluaisit yhteiskunnan toimivan viidakon lain mukaisesti vahvimman oikeudella. Kenen käsi nousee? Jos olet yksi heistä, hyväksyt demokratian yhteiskunnan peruspilarina. Mikäli et ollut, vaan nenää nyrpistäen kauhistelit koko ajatusta; miten sivistymätöntä, sinun täytyy kehittää toisenlainen yhteiskuntajärjestys. Demokratia on enemmistönvaltaa - siis vahvimman oikeutta yhteisötasolla.

Miten tällaisessa vahvimman oikeuden järjestelmässä varmistetaan heikkojen ja vähemmistöjen oikeudet? Jos haluamme, että jokaisella syntyvällä yksilöllä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia tässä maailmassa, on jokainen ihminen laskettava samanarvoiseksi itsemme kanssa. On tehtävä valintoja, jotka saattavat kaikki suhteellisen tasa-arvoisiin lähtökohtiin.

Jokaisella olkoon ensin nälkä yhtä monena päivänä viikossa. Jokaisella olkoon saman verran juomavettä. Jokaisella olkoon yhtäläiset mahdollisuudet saada hoitoa sairauksiinsa. Kun on varmistettu tasaveroiset lähtökohdat kaikille maailman ihmisille hiekka-aavikolta erämaahan, sen jälkeen olkoon jokainen oman onnensa seppä, ja toteutukoon amerikkalainen unelma.

Mikäli asetamme itsemme yhdenkään toisen yksilön edelle, olemme kuin susilauma ajamassa omaa etuaan, tuntematta huonoa omaatuntoa jalkoihin jäävistä tai saaliseläimistä. Jos nyt pyytäisin nostamaan kuonon kohti taivasta ja ulvomaan, olisitko valmis päästämään sutesi esiin, vai jatkaisitko elämääsi lampaiden vaatteissa?

Kahden äärimmäisyyden väliin jää harmaa alue, jolta löytyy meistä jokainen. Demokratia ei yksistään toimi, vaan asenne ratkaisee. Pyritäänkö tuottamaan tasapuolisesti hyvää kaikille, omalle laumalle, vai annetaanko heikkojen sortua elon tiellä, ja evoluution tehdä tehtävänsä. Mihin minun siis pitäisi ihmisenä pyrkiä, sillä minun on vaikea luopua tietokoneestani antaakseni sadoille ihmisille heidän kipeästi kaipaamaansa puhdasta juomavettä.

Kirjoittelin muuten tänään kirkon toiminnasta ja siihen osallistumisesta kommenttia tänne.

Mitä ajattelen muiden ajattelevan

2008-08-20T23:01:00.003+03:00

Sillä ei oikeastaan ole väliä, mitä muut ajattelevat minusta. Sitähän minä en saa koskaan tietää, joten ajatelkoot rauhassa mitä lystäävät. Merkittävää omalta kannaltani on se, mitä minä ajattelen muiden ajattelevan minusta.

Masentuneena helposti päätyy ajattelemaan, että muut pitävät minua jotenkin huonona ja riittämättömänä. Miksi näin on? Koska itse näkee itsensä sellaisena, joten miten kukaan muu voisi ajatella mitään muuta, siitäkään huolimatta, että näin vakuuttavat? Jos joku väittää valkoiseksi sitä, mikä minusta on ilmiselvästi mustaa, epäilenkö omaa havaintoani, vai oletanko toisen puhuvan paskaa?

Jospa taas on niin, että minä en osaa arvostaa muita ihmisiä heidän erilaisten "huonojen" ominaisuuksiensa takia, miten voisin kuvitella heidän arvostavan minua? Lähtökohtaisesti suhtaudun ihmisiin hyvin varauksella - paha, kunnes toisin todistetaan. Miten itse ajattelen muista, niin oletan heidänkin ajattelevan minusta.

Onnellisuus löytyisi siis siitä, että olettaisin ihmisten lähtökohtaisesti hyväksyvän minut tällaisena kuin olen, ja ehkä jollakin tapaa arvostavankin. Tähän päästäkseni minunkin pitäisi pystyä hyväksymään muut sellaisenaan, ja arvostaa heidän erilaisia ihan keskinkertaisia piirteitään ja taitojaan.

Luultavasti asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen, sillä eihän kaikkea ja kaikkia voi mitenkään arvostaa? Siinähän arvostus kärsisi valtavan inflaation. Luultavasti täytyy siis kuitenkin pystyä hyväksymään ajatus siitä, ettei kaikkien arvostusta ole mahdollista saavuttaa, edes omissa ajatuksissaan.

Ajattelun kausaalisuudesta

2008-08-10T22:45:00.001+03:00

Pystyykö ihminen todellisuudessa tekemään valintoja, vai onko ajattelu ja päätöksenteko vääjäämättömän kausaalista? Biljardipallo kimpoaa vallitsevien olosuhteiden mukaan aina tiettyyn suuntaan, vailla mahdollisuutta valita suuntaansa. Sata biljardipalloa toimii aivan samalla tavalla, vaikka lopputulosta onkin muuttujien suuren määrän vuoksi vaikea ennustaa.

Jos vaihdettaisiin tilalle uudet aivan samanlaiset pallot, ja suoritettaisiin aivan täsmälleen samanlainen lyönti, olisi lopputulos sama. Ongelma on tietenkin, että täsmälleen samanlaista lyöntiä on mahdotonta suorittaa, joten lopputulos olisi todennäköisesti erilainen. Oleellista kuitenkin on, että pallot liikkuvat kausaalisesti.

Entäpä ajatukset? Yleinen tulkinta on, että ihmisellä on vapaa tahto, mutta entäpä jos niin ei olekaan? Ihmisen toiminnan kausaalisuutta on tietysti vaikea havaita, koska kahta samanlaista tilannetta ei tule, eikä näin päästä näkemään lainalaisuuksia. Toisin kuin biljardipallo, ihminen on monimutkainen rakenne, joka sisältää mirjardeja muuttujia, joita kaikenlisäksi tulee jatkuvasti lisää. On siis erittäin houkuttelevaa ajatella, että ihmisen tahto olisi vapaa valitsemaan olemassa olevista vaihtoehdoista.

Jos kuitenkin asiaa oikein ajattelee, niin eihän siinä ole mitään järkeä? Valinnathan aina perustuvat johonkin, ja jos sitä jotakin ei olisi, valinta olisi toinen. Aina uuden muistijäljen, kemiallisen reaktion tai muun seikan myötä ajattelun radat muuttuvat, ja sitä myötä myös valinnan lopputulos. Näin ollen ihminen on siis kokemusmaailmansa vanki, ja vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tässä tätä päälle laitettavaa paitaa nyt pohditaan, niin todellisuudessa pohdinnalle on niissä oloissa olemassa vain yksi mahdollinen lopputulos, johon vääjäämättä päädytään.

Juuri tämän vuoksi ihminen tarvitsee ajattelun muuttamiseen välillä ulkopuolista apua; luomaan uusia kimmokkeita, jotka muuten eivät olisi syntyneet. Terapiahan on juuri tällaisten uusien kimmokkeiden luomista. Lisätään muistiin uusia kokemuksia, joiden toivotaan muuttavan ajatusten kulkua suunnilleen johonkin suuntaan.

psykologinen testi

2008-08-10T00:37:00.000+03:00

Alcinoe oli taannoin tehnyt tällaisen kaikenkattavan persoonallisuustestin, ja päätin olla apina. Aika imartelevat tulokset sainkin:

"Käytit testin tekemiseen 13 minuuttia 24 sekuntia.

11% (2/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

15% (3/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

83% (19/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

4% (1/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva."

Että oltaiskos kavereita? No, ainakin näytän olevan rehellisesti sitä, mitä olen. Oli sitten viisasta tai ei.

Halveksuntaa

2008-08-08T13:18:00.002+03:00

Tässä taannoin postasin lomareissun aikaisesta kriittisyydestäni. Asia oli sikäli silmiinpistävä, että otin sen puheeksi myös terpan kanssa, joka kysäisikin ajatusten taustalla olevaa tunnetta. Äimistyin, etten saanut siitä lainkaan kiinni, ei vaikka miten olisi kaivellut. Löysin kyllä selityksiä siitä, mistä moinen voisi johtua, mutta millainen tunne on taustalla, jos arvostelen ihmisten rumia verkkareita, tökeröä käytöstä, lastensa pompottamia vanhempia jne. "Ei taida olla ihan salonkikelpoista?", totesi terppa. "Ehkä tämä tunne on sinulta kielletty?" Sain tästä kotiläksyn.

Kotimatkalla aivoni olivat joko saaneet asian työstettyä, tai sitten vain terapiasta pääsy vapautti jotkut lukot, ja sieltähän se pätkähti: halveksunta! Sehän se tunne on, jonka vallassa ihmisten huonona pidettyjä ominaisuuksia arvostellaan. Enkä minä todellakaan ole pitänyt sitä kovin arvostettavana tunteena. Olen halveksunut halveksuntaa, kokenut selittämätöntä syyllisyyttä siitä, että ihmiset arvostelevat toisiaan. Ja nyt minä teen sitä.

Minun täytyy kuitenkin hyväksyä halveksunta osaksi itseäni. Osaksi toisia myös. Se nyt vaan on inhimillistä. Vaikka jokaisella onkin oikeus olla sellainen kuin on, halveksunta on myös yhtä luonnollista. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ottaa liian vakavasti, eikä pitää totuutena, vaan tutkailla. Mikäs minua nyt tässä asiassa halveksuttaa?

Google Nothing -Day

2008-08-06T23:48:00.006+03:00

Tämä ei ole uusi asia, mutta kylläkin ajankohtainen.

Koska hakukone google ironisesti vastoin toimintaideaansa tukee Kiinan hallituksen sensuuri- ja sananvapauden rajoittamispolitiikkaa, ehdotan Pekingin olympialaisten avajaispäivänä vietettäväksi "Älä Googlaa Mitään -päivää".

Totuus on, että Kiinan hallituksen politiikkaa tukevat kaikki länsimaat. Kukaan ei ole valmis asettumaan vastahankaan, koska Kiina on niin suuri potentiaalinen markkina. Raha puhuu yli ihmisoikeuksien.

Näillä olympialaisilla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Urheilukilpailut ovat pelkkä kulissi politiikalle. Niinpä on minun mielestäni perusteetonta pidättäytyä boikotoinnista ja poliittisista kannanotoista siksi, että "kyseessä on urheilukilpailu". Kiina yritti kiillottaa julkisuuskuvaansa, mutta on kaatumassa ylläpitämiensä sensuurin muurien murtumiseen.

Pallo on meillä. Kiinalaiset ovat kirjaimellisestikin henkensä kaupalla tuoneet epäkohtia koko maailman nähtäväksi niin suurella volyymilla, ettei enää voida katsoa muualle. Mitä tekee maailma? Annetaanko rahan lakaista roskat maton alle? Sinä päätät.

VIETÄ "GOOGLE NOTHING -DAY"!

Syöjättäreni

2008-08-05T23:54:00.005+03:00

Tiina oli tehnyt itselleen Supersankarin täällä. Kuulemma erityisillä huomionosoituksilla olisi hänen sankarinsa suojelusta saattanut saada osakseen, mutta meikä kun ei apua pyydä, niin tein itselleni oman.

Niin, että yrittäkääpäs nyt tulla meikälle soittamaan suuta - NIIIN!

Koti makea kotini

2008-08-02T13:13:00.006+03:00

Masennus ja vähävaraisuus ovat minun tekosyitäni. Mitkä ovat noiden muiden? Yksinhuoltajia, lestadiolaisia, päihdeongelmaisia, muuten vaan kykenemättömiä saamaan lapsiaan kuriin? Kaikki me olemme lomaliiton tuetulla lomalla hotelli Rantakallassa kalajoella. En minä tiedä onko näissä ihmisissä mitään vikaa, mutta jostakin syystä vain tunnun ajattelevan niin.

Jostain syystä näen kaikkialla ja kaikissa vain pelkkiä epäkohtia. Moninkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Tunnen puolittaista halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, ilman mitään suurempaa syytä. Miksi ihmeessä? Kaiken sen opettelun jälkeen, että minä olen hyvä juuri tällaisena,ei tarvitse olla täydellinen, ja mitä väliä sillä nyt on jos hiukset hapsottaa tai paita on kummallinen. Ja näin hienostiko olen tämän nyt saanut koskemaan vain itseäni?

No, ei kaikki ole pilalla. Maisema on upea. Merta, hiekkarantaa, särkkiä. Näkymät ovat lumoavat merimaisemaan tottumattomalle. Yksi reissun kohokohdista olikin ehdottomasti uimarannalla (jossa muuten oli yllättävän kylmää vihmovan pohjoistuulen seurauksena). Vähän matkan päässä rannasta on hevosenkengän muotoinen hiekkasärkkkä, joka osittain on näkyvissä, mutta paikoitellen pinnan alla. Heti ensimmäistä kertaa ravintolan ikkunasta maisemaa katsellessa käy selväksi, että tuonne on päästävä.

Kahlaammekin vanhimman pojan kanssa särkälle, ja päätämme kokeilla pääseekö kahlaamalla kiertämään sen ympäri. Särkän hiekka tuntuu hauskalta varpaiden alla, saarekkeiden välillä kahlatessa aallot keinuvat ympärillä. Pääsemmekin toiseen päähän, mutta sen jälkeen pohja putoaa pystysuoraan alas, en tiedä kuinka syvälle. Miten ihmeessä tuollainen äärettömän hieno hiekka voi muodostaa niin jyrkän rinteen murtumatta aaltojen mukana? No, en kuitenkaan uskalla lähteä uimaan rannalle, kun ei tiedä miten pitkästi pitäisi uida. Käännymme siis takaisin. Reissumme kesti siinä määrin pitkään, että rannalla odotteleva perhe ehti jo huolestua, mutta ajankulua ei särkällä huomannut.
hiekkasärkkä seikkailu

Hotellin ravintolassa oli erikoinen tunnelma. Sekä henkilökunta, että ruoka toi mieleen lähinnä alakoulun ruokalan. Arvailin, että lähistöltä on lakkautettu kyläkoulu, jonka eläkeikää lähestyvä henkilökunta on työllistetty hotellin "ravintolaan". Kouluruoka on muutettu ravintolaruoaksi lisäämällä reilumpi salaattipöytä. Kuten jo aiemmin postailin ravintola olisi hyvin sopinut kurjien kuppiloiden jaksoksi, ja olisi siellä ollut Ramsaylla tekemistä mammojen kanssa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ensimmäinen ja viimeinen päivällinen olivat ihan onnistuneita, mutta lounaalla en yleensä viitsinyt edes vaivautua lämpimään ruokaan, jota oli tasan yksi vaihtoehto. Ravintolan noutopöydässä? Mikä tahansa huoltoasema tai lounasravintola pystyy parempaan.

Koti-ikäväkin alkoi jo iskeä maagisena kolmantena päivänä. Ohjelmoitu loma ei tunnu olevan minun juttuni. Tulee pieni stressi kaikista ohjelmista ja ruokailuista, joihin pitää ehtiä. Tietokoneen kotiin jättäminen kostautui, kun ei päässyt purkamaan ajatuksiaan. Minäkö nörtti?

Olihan siellä ihan mukavaa suurimman osan aikaa, vaikkei tässä välttämättä siltä kuulosta, mutta kyllä koti on ihmiselle linna. Ja tänään nimenomaan se "castle", eikä "prison". Ja se on hieno asia elämässä se.r

Kurjat Kuppilat

2008-07-29T23:57:00.001+03:00

Olen viihdyttänyt itseäni kalajoella. Minun on vaikea sulattaa hotellin ravintolan ruokaa. Siis henkisesti. Mikään siinä ei tunnu toimivan hotelli-tasoisesti. Olen vaativa nirppanokka. Ramsayn kättä kaivattaisiin kipeästi. Ensin vaihdetaan keittiömestari, sitten ruokalista, linjasto... Näen sen niin elävästi.
Tilanne vaatisi suurempaa paneutumista, mutten jaksa naputtaa.

Tämäkö on se elämä?

2008-07-22T11:19:00.003+03:00

Arvoisat blogistanian anonyymit kanssamatkustajat. Anteeksi, etten ole kirjoittanut teille pitkään aikaan, mutta minulla on ollut elämä täällä maapallolla. Olen viimeisten parin viikon aikana puuhaillut enemmän kuin pitkiin aikoihin yhteensä. Lapsetkin kävivät mummolassa, joten vietimme pari päivää vaimon kanssa ihan kahdestaankin.

Lauantaina oli terassibileet, jossa hämmästytin itseäni lähinnä alkoholinsietokyvylläni. Olen pitkät ajat pitäytynyt lähinnä parissa siiderissä viinilasissa. No, nyt katosi viinipullo ja 20cl salmari ilman suurempia vaikutuksia. Vasta booli teki tehtävänsä siinä määrin, että piti lyödä jarruja päälle. Hämmentävää. No, enpä taida tuosta kuitenkaan tapaa tehdä. Iloinen olin siitä, että vaikka aamulla oli krapula, olin reippaana lähdössä liikenteeseen.

Sunnuntaina tie vei aamusta Tampereelle, josta oli hotelli varattuna. Eksyttiin shoppailureissulla keskustorille katsomaan Beach volley turnauksen loppuottelua (hämmästyksekseni vaimokin tykkäsi katsella sitä ;D). Olemme nyt melkein julkkiksia, sillä maanantain Aamulehden kannessa on kuva ottelusta. Me istumme aivan valokuvaajan takana.

Tuli katsottua leffassa myös WANTED. Jopas oli mielenkiintoisen erikoinen pläjäys. Ei voi olla ihan varma, oliko se surkea, vai loistava, ja pakko se on katsoa vielä uudestaan asian selvittämiseksi. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa, suosittelen. Minä ainakin tykkäsin katsella...

Maanantaina satoi, joten Ideapark kutsui. Ensivisiitti, ja pidin kyllä. Tiltistä tarttui mukaan Civilization III, viidellä eurolla.

Hienoa tässä rypistyksessä on ollut, että olen ollut aktiivinen, positiivinen ja innostunut. Kyllä se on hienoa kun elämässä joskus oikein onnistuu.

Carpe Fckn' Diem!

2008-07-14T17:05:00.007+03:00

Yök! Tuo missien iskulause, kliseiden klisee, ota se motoksesi, jos et muuta keksi. Niin säälittävältä ja mielikuvituksettomalta kuin se tuntuukin, motto on muuttunut minulle todeksi. Olen valaistunut. Tartu hetkeen - elä tässä ja nyt.

Tästä oli puhetta DorianK:n blogissa kommenttiosastolla etenkin. Huomasin toistavani tätä samaa teemaa siellä ja täällä. Sain tartunnan tähän asenteeseen Zeniläisestä filosofiasta, nyt se muhii ja pulppuaa. Katsotaanpas nyt sitten tarkemmin. Miksi pitää elää tässä ja nyt?

Vastaus on oikeastaan yksinkertainen; missä muussakaan hetkessä sitä voisi elää? Saattaa kuulostaa saivartelulta, mutta elämä on aina tässä ja nyt. Elämä ei ole eilen, eikä se ole huomenna. Eilinen meni jo, eikä huomisesta ole mitään takeita.

Minulla on toki historiani, jonka näen kun katson taakseni. Sieltä saattaa löytyä paljon vastauksia, ja ainakin runsaasti muistoja. Voin katsoa eiliseen ja yrittää oppia siitä, mutta en enää halua juuttua sinne. Menneisyys ei muutu, eikä tule takaisin. Eiliseen uppoaminen ainoastaan estää käyttämästä tämän päivän hyödyllisesti.

Tulevaisuuteen suuntautuminen toimii suunnilleen samalla mekanismilla. Kaikki minkä aion tehdä "myöhemmin" tai "sitten kun", uhkaa jäädä tekemättä. Jos vain odotan, että joskus tulevaisuudessa tapahtuisi ihme, voittaisin lotossa ja kaikki muuttuisi, olen vaarassa jättää koko elämäni elämättä.

Tässä ja nyt eläminen saattaa kuulostaa pinnalliselta ja vastuuttomalta tavalta elää, mutta oikeastaan näillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Vastuunhan voi kantaa tässä ja nyt, sen voi tehdä ensi viikolla, tai voi toivoa tehneensä sen jo vuosia sitten.

Maailma vannoo suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden nimeen. Rajansa kuitenkin kaikella. On ihan rakentavaa asettaa jonkinlaisia tavoitteita, mutta en halua tehdä niistä itselleni liian yksityiskohtaisia, enkä noudattaa niitä orjallisesti. En enää aio olla yhden asian mies, joka kulkee kuin juna kohti oletettua määränpäätä.

Tahdon kulkea teitäni ja polkujani katsoen tarkkaan, mitä ne eteeni heittävät, ja tarttua sitten siihen, mikä tuntuu arvokkaalta tai kiinnostavalta. Jos kulkisin kuin juna, en ikinä näkisi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita elämä päivittäin eteen heittää. Tuijottaisin vain tulevaan ja pitäisin kaikkia muita mahdollisuuksia vain esteinä tai hidasteina. Jos juna sattuisikin suistumaan raiteiltaan olisin jumissa. Polkuja sen sijaan löytyy rajattomasti uusia.

Mitä haluan nähdä, kun katson kymmenen vuoden kuluttua taakseni? Olenko odottanut tulevaa kaikki ne päivät, vai kenties takertunut niihin samoihin menneisiin vuosiin? Haluanko katua sitä, etten silloin ryhtynyt, kun oli tilaisuus?

Aaltojen pauhu

2008-07-14T13:11:00.006+03:00

Elämä on meri. Se etenee aaltoillen eteenpäin kohti tuntematonta rantaa, kunnes äkisti tuuli kääntyy antaen aalloille uuden suunnan ja määränpään.

Elämä on meri, jonka laineilla surffaan. Suurempi aalto ja suurempi hurmos, pään lähestyessä taivaan kantta. Aallon harjalla elämä on kevyt.

Elämä on meri. Sen aaltojen pauhu huumaa ja pyörteiden voima kantaa minua ja lautaa. Siinä hetkessä aallon voima on minun voimaani. Minä tunnen sen sisälläni, ja kasvan aaltoni mukana maailman käydessä pieneksi jossain alhaalla.

Elämä on meri.

Meri on arvaamaton. Se on suuri - valtava! Arvaamaton puuska, kevyt kuin korennon aivastus. Kuitenkin riittävä syöksemään minut tasapainosta aaltoni harjalla.

Elämä on meri, joka pauhaa. Aalto on jylhä, ei kumarra ketään. Jos äsken se kantoi, pian se on uhka. Hurmos on poisssa, jäljellä tuskaa. Syöksyn kohti aallon pohjaa.

Elämä on meri, sen aallot mua ohjaa. Rantojen tyrskyt, aallon murtuva harja - jään vielä väliin kun ne toisensa kohtaa.

Elämä on meri, sukellan siihen. Rusennun aaltoni alle, pyörin ja kiepun kuulen sen pauhun, se henkeni salpaa.

Elämmä on...

2008-07-10T01:14:00.006+03:00

Jahas. Tänään vastoin kaikkea järkeä lähdin yksikseni musiikillisiin rientoihin. Ja juu, löytyihän sieltä tuttuja, pienen etsiskelyn jälkeen. Pääesiintyjä veti äärettömän kovan lavameiningin, ja pieni seurueemme intoutui melko railakkaaseenkin meininkiin. Kyllä oli meinaan ihan eri meininki, kuin eräälläkin idols -tähdellä. No, hauskaa oli. Hienoa oli, että usko ihmisiin sai yhden sysäyksen lisää. Hei, ihmisethän voi olla ihan kivoja - tuntemattomatkin. Ei ne ole niin vaarallisia, kuin miltä äkkiseltään saattaa tuntua.

Ehkä alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta elämä tuntui pitkästä aikaa kerrassaan hienolta. Tuntui, että kaikki järjestyy - juttelin myös yhden puolitutun kanssa mahdollisesta tulevasta työpaikastani, ja suosituksista sinne. Hiphei!

Muuten oli kiva ilta, mutta se yksi jätkä pilasi kaiken viimeisen biisin viimeisillä tahdeilla. Penkeillä ei muka saa seistä!

EDIT (seuraavana päivänä):
Ensinnäkin, elämä oli reilu, eikä tuulilasissa ollut pysäköintivirhemaksulappua.
Toiseksi, hieman vielä tarkempaa analyyshiä siitä, miksi eilinen ilta oli sangen merkittävä.

No, kaikki olosuhteet olivat vastaan; keli oli huono, olin jo missannut ensimmäisen bändin ja olin lähdössä ypösen yksin... Lähden-en lähde -kamppailu päätyi aktiivisuuden voittoon. Siinä yksi hieno asia.

Ennen olisin ollut kaiken aikaa varpaillani sen suhteen, tuleeko joku hullu haastamaan riitaa. Kuin varovainen kani joka on kaiken aikaa valmiina karkaamaan takaisin koloonsa, jos pedot lähestyvät. No, nyt asia oli toisin. Alkuillasta havaitsin olevani jopa hieman sisäisesti uhmakas -tänne vaan, tervetuloa, en minä väistä. Minulla on oikeus olla tässä, ja jos se on sinulle ongelma, mene muualla ongelminesi.

No illan mittaan löysin tuttuja beachiläisiä, ja lyöttäydyin seuraan. Ja siitä se sitten lähti, huulenheitto ja hauskanpito. Ja mikä tässä oli merkittävää, koin päässeeni lopullisesti sisään porukkaan. Tämä merkitsisi siis sitä, että kykenen olemaan sosiaalinen, ja että minulla olisi nyt uusia ihmisiä, joille olen enemmän kuin nobody.

Havaitsin myös, että paitsi puolitutut, myös aivan ventovieraat ihmiset ottivat kontaktia. Siis mitä, ihmiset ovat ihan mukavia!? Eivätkö ne olekaan vaarallisia, aina valmiina iskemään heikon kohdan havaitessaan. Tätä se terppa siis tarkoitti; pitää luottaa ihmisiin.

Kaiken päälle löysin itsestäni taas lisää musiikkia. Huomasin miten se vie mukanaan ja olin sen keskellä kotonani - sitä mitä oikeasti olen.

Ojasta noustaan

2008-07-08T23:57:00.004+03:00

Tänään pisti harmittamaan. Beachissä ei tuntunut onnistuvan mikään. En pystynyt olemaan joukkueeni voimavara, vaan ennemmin rasite. Sitä on vaikea sietää. Hetken murtuneisuuden jälkeen muistin kuitenkin, että se oli vain peliä, ja ettei aina voi olla paras, ja hei - sehän on vain elämää! Joten harmitus - hasta la vista.

Loppuun vähän slogania. Erään valmisruokajätin slogania mukaillen tämän pläjäyksen tarjoili siskoni:

"Meidän äiti tekee parempia lapsia kuin teidän äiti!"

"Joo, mutta meidän isä tekee teidän äitien lapset..."

Käsimatkatavaraa autiosaarelle

2008-07-06T23:58:00.015+03:00

Tiina teeskenteli tällaista meemikäistä, ja tämähän sopii minulle kuin nappisilmä. Mitkä ovat minun tärkeät asiani, jos sellaiset keskiluokkaiset itsestäänselvyydet kuin perhe, ystävät ja terveys jätetään pois laskuista?

TIETOKONE
Tietokone on minulle ehkä tärkein yksittäinen esine. Sillä pidän yhteyttä ihmisiin, jäsennän elämääni, säilytän valokuviani... Tykkään pulata ja kokeilla uutta, vaikken mitenkään erityisen taitava olekaan. Läppäri on ehdottomasti se juttu, ja olen vakavasti harkinnut seuraavaksi hankkivani Macin. Tällä hetkellä käyttiksinä Win XP ja Ubuntu. Välillä tuntuu, että olen kasvanut kiinni tietokoneeseen. Se on henki ja elämä.
MULTIMEDIALAITE
Hyvänä kakkosena tulee puhelin, jossa tärkeintä on kamera, kalenteri ja internet. Musiikkikin voisi kuulua tähän listaan ilman äärettömän häiritseviä kuulokkeiden johtoja, ja kuulokkeita ylipäänsä. Itse puhelinominaisuuksien suurin merkitys on pitää nämä kaikki muut elementit mukana. Puhun puhelimessa melko vähän, enkä suoraan sanoen pidä siitä. Asia sanotaan ja sitten se on siinä, on minun tyylini. Nykyisen luurini hommasin 3G -pakettina, ja tärkein ominaisuus oli 3 Mpix kamera, sekä Nokian lifeblog, jolla jäsensin masentuneita ajatuksiani ja tuntemuksiani ennen tätä varsinaista blogia. N95 ei ollut silloin vielä ulkona, muuten olisin varmaan ostanut sen. (eilen päästyäni postauksessa tähän asti, ja etsiessäni linksua Lifeblogiin päädyin päivittämään puhelimen softan =D).
YÖ
Kaikkialla on hiljaista ja hämärää. Kukaan ei tarvitse minua missään. Yö on yksin minun.

KAHVILAT
Jos rahaa olisi riittäväsi, ja ajanköyttö rajoittamatonta, istuisin luultavasti suurimman osan elämääni kahviloissa. Niissä on jotakin viehättävää, muutakin kuin makuelämys. Elegantti kahvila on henkiseltä puoleltaan aivan eri asia kuin rauhaton kapakka. Kahvin ja leivoksen äärellä istumiseen on helppo yhdistää sopivassa suhteessa kirjoittamista, lukemista ja mietiskelyä. Hyvä seurakin käy, mieluimmin kolmen kopla.

LENTOPALLO
Toinen tuleminen on tässäkin lajissa. Olen selkeästi jotenkin palaamassa juurille. Pidän muutenkin erityisesti joukkuelajeista ja ihailen hyvää yhteispeliä ja pelikuvioita. Motto tässä lajissa tuntuu olevan, "vaikeimman kautta". Varmanpäälle pelaaminen ei ole minua varten. Tarvitaan räimettä ja pikkukikkoja. Täysillä alusta loppuun ja joka pallo haetaan. Lopputuloksella ei ole niin väliä. Varsin paljon löytyy kesäisen beach vuoron jälkeen hiekkaa ihan kaikkialta, mihin sitä ei lainkaan kuuluisi.
PURJEVENE
Ja tämä on taas ihan eri asia kuin moottorivene. Kun purjeet saavat tuulta ja vene ottaa äänettömän spurtin, luonnonvoimat tuntuvat koko veneessä. Niitä täytyy ymmärtää, jotta veneen saa kulkemaan ja pysymään pystyssä. Leppoisa liplattelu kevyellä tuulella, auringosta nauttien ja välillä veneen rinnalla uiden. Kovemmalla tuulella meno on pienellä veneellä aggressiivisempaa, ja vaatii keskittymistä. Ei tarvitse keksiä sanottavaa. Riittää kun roikkuu kylki pystyssä kulkevan veneen laidalla ja purjehtii.
KITARA
Olen kouluaikoina soitellut bassoa, ja kerran aiemmin aikonut kitaraakin opiskella, mutta nyt ostin oman kitaran. Sen soittaminen on hienoa, vaikkakin vielä vaikeaa. Sormia ja niiden liikeratoja ei ole suunniteltu kitaran kaulalle. Musiikin aikaan saamisessa on kuitenkin jotain, mikä sytyttää. Ja väistämättä harjoitusten lomassa alkavat sormet tapailla omia "sävellyksiä", sekalaisia melodianpätkiä sieltä ja täältä.

SIILI
Viimeiset kymmenkunta vuotta on hiusmallini pysynyt vakiona, paria epätoivoista muutosyritystä lukuunottamatta. Kampaus on käytännöllinen ja kustannustehokas, ja muutenkin ihan ok. Ei tarvitse kammata aamuisin, ei käyttää shampoota, ei kuivata hiuksia eikä käydä parturissa. Riittää, kun itse vetää koneella "juurikasvun" pois. En kestäisi itselläni minkään muun laisia hiuksia. Ajattelin ihan hiljattain kokeilla myös kaljua, mutta sekin oli liian vaivalloinen. Sitähän saa höylätä päivittäin, että pysyy kaljuna!
HUOLETTOMUUS
Olen opetellut olemaan tyytyväinen siihen, mitä on. Olen opetellut olemaan vaatimatta liikoja. Elämä on tässä ja nyt, ja minä tällainen kuin olen. Voin käyttää elämäni murehtimalla toisten odotuksia, tulevaisuutta, ja mitä tahansa vastaan tulevaa. Tai voin tehdä niin kuin parhaaksi näen. Toisaalta, muutkin ovat vain sellaisia kuin ovat, ja ihan ok sellaisinaan.